JOULUN odottajat MARRASkuussa!*jo korkattu!!*

Onnea valas!! :flower: :flower: ...ja Babyseven pääsee varmasti jo ens yönä tositoimiin. Hirmuisen hienoa että täällä jo oikeasti tapahtuu - tosin kokoajan se varmentaa sitä että minä jään varmasti tuonne Jouluun asti odottamaan :whistle:

Jos vielä aamulla sanoin tai annoin ymmärtää etten enää ole kärsimätön tämän odotuksen suhteen, voitte unohtaa kaikki sen suuntaiset puheet :headwall: .

..niin toivoin ettei hirveästi ehtisi lunta tulla ennen vaavin syntymää, mutta kun sitä nyt tulikin on uloslähteminen sen mukaista tyttöjen kanssa. Tämä kun on kerrostalo, en laske vielä tyttöjä keskenään ulos. Mulla ei edelleenkään ole haluamiani helposti kiskottavia talvinkenkiä, niin melkoinen ähinä ja puhina ennenkuin sai nauhakengät taiteiltua jalkaan - ja hyvä että veri kiersi, sen verran tiukat :ashamed: . Samoin mitään toppahousuja mulla ei ole johon vatsa mahtuisi, eli eikun äippäfarkut ja alle välihousut - tietäähän sen että kastuivat heti.

Valivali siis, oikeasti lasten ja maiseman kannalta upeaa että lunta on - mutta itsekkäästi itseäni ajatellen mie en jaksa.

En hennonnut kuitenkaan jättää ulkoilua kokonaan iltaan kun isäntä kotona, ipanat oli kuitenkin niin innoissaan kun lumisen maiseman näkivät ikkunasta.

Voi kun sittenkin oltais muutettu omakotitaloon tuossa pari kuukautta taaksepäin.. iski vaan nuukuus.

Mutta juu, pakko kai se on asennoitua taas siihen että pahimmillani mä viihdyn vielä seuraavat 6 viikkoa tätä vatsaa kantaen :headwall: :kieh:

- Terhikki ja Liian Iso Vatsa rv 36+3 -
 
Valas77! , hirmuiset määrät onnea vaavista!!

Mä sen sijaan hain sitten kepit helpottamaan tätä nivelkipua... olenko ainoa kenellä menee tällä osastolla näin. Supistusten määrä edelleen nolla (siis kivuliaitten) ja muutenkin ei näyttäisi kaverilla olevan kiirettä. Ei siis edes ylimääräistä valkovuotoa saatikka limatulpan lähtemistä. Äh. Mää en jaksa enää odottaa. Olen suunnitellu että tää syntyy ens viikolla ku pääsen sinne synnytystapa-arvioon Taysiin. Jos vauva siis on kooltaan isohko ja nää kivut ennallaan, olis tarkoitus vähän kautta rantain kysellä käynnistämisen mahdollisuutta. Sillon olis just vaihtumassa rv 39:lle joten voi olla että ne sieltä sitä jo ehottavatkin...

Keukeu & LiljaKerkko 37+0
 
Minäkin voisin lähtee osastolle vaikka heti. Nyt oikeesti alkoi nyppimään.. Ukon koira karkas tuonne mehtään ja koetappa se saada pois.. ajokoira kun on niin varmaan jonkun pirun kanin siellä haistoi.. Tuli se sieltä sitten aikanaan.. arvelin kyllä, että se kun menee tohon lähellä olevalle suolammelle ni henki on pois, kun hukkuu.. Huoh.. ei oikeesti tarttis enää mitään ylimääräistä. Neiditkin on hirviöitä.. riehuuvat ja hilluuvat kuin vähäjärkiset.. Varmaan 100 kertaa jo sanoin, ettei olkkarin sohvilla jne. huonekaluilla harjoitella temppurataa.. Eipä auttanut, joten molempia pieniä karkeesti niskasta kiinni ja talutus suoraan sänkyihin. Katotaan nyt kuinka kauan rauha jatkuu.. Isot tuli koulusta ja karmee kätkätys ja rätkätys.. Nekään ei usko taas mitään. Että jippii.. näitä tulee sitten vaan "tehtyä" lisää.. Mitähän minunkin päässä oikein liikkuu? :headwall: :headwall: :headwall:

Noh.. kyllä ne kohta asettuu. Ja jospa se pumpun korjaaja tulis viimeinkin tänään.. Toivoa sopis. Näkyy tuota pakkasta riittävän, kunhan ei pattereita hajottas..

Oon pessy pyykkiä, siivonnu ja niin edelleen.. kyllä tästä oikeesti joutais jo osastolle pariksi päiväksi makaamaan kutiseviin sairaalakamppeisiin ja vauva kainaloon tuhisemaan. Toiveajattelua.. Todellakin.

Nyt pitäis saada piristystä jostain.. Pitää rueta kyllä oikeesti keksimään..
 
Voi Härkis, miten mä olenkaan sun kanssa samaa mieltä :ashamed: ! Tässä on vasta eka viikko menossa yhteistä lomaa tyttöjen kanssa ja mä olen jo ihan pähkinöinä... ja kokoajan pitäs muistaa että vielä tätä riemua saattaa olla jäljellä vaikka kuinka! :eek:

Mitähän ihmettä sitä keksis...
 
Valas77 :heart: :heart: :heart: :flower: :flower: :flower: :heart: :heart: :heart:
Onnea prinsessaisen johdosta!!! Ihanaa ihanaa =)

Kathrinelle mulla ainakin oli sukulaisten kanssa vääntöä.. Veli avautui kuinka mun ponit on mulle tärkeempiä kuin se (kertoi kyllä päättäneensä jo kesäkuun alussa ettei soita mulle eikä tuu käymään ennen kuin oon kyläillyt hänellä -> poneista ON enemmän iloa... sori... en kyllä ole riittävän usein kyläillytkään) ja äiti yritti tehdä tapauksen siitä että en halua hänen uutta miesystäväänsä synnärille.. No, itse asiassa äiti oli ilmeisesti tänään ottanut asian miehen kanssa jotenkin puheeksi, ja laittoi mulle viestin että mies oli vaan sanonut että sehän on ihan synnyttäneen äidin asia ketä sinne sairaalaan jaksaa ottaa vierailemaan. Eli ihan turha vouhotus sekin, ilmeisesti ymmärsi. TOivotaan.. Ettei tuu marttyyriutta sit myöhemmin. Ei yllättäis. Tosi tökerösti käyttäytyivät sun appivanhemmat!!! Noloa niiden kannalta, ettäs kehtaavat!

Sit hei, ennen kuin unohdan, tarvitsisin apua :D Onko kellään hyviä ideoita? Kaivoin tänään esiin talvi-tallikenkäni. Ihanat, Sievin työkengät, maksoivatkin aikanaan pitkälti toistasataa euroa, niillä oon monta talvea mennyt eivätkä ole menneet miksikään. Ne olivat meillä kesän yli säilössä kellarinrapussa. Ja sinne oikean jalan kenkään oli joskus kesän kuluessakömpinyt kuolemaan HIIRI
Siis voi yöööörgh!!!!! Se oli kyllä ihan kuiva, helppo se sieltä oli keikauttaa pois, mutta se kenkä haisee.. Pesin jo pohjallisen 60 asteessa - haisee edelleen. Mitä sille voi tehdä - vai voiko mitään?! Sitä hajua en jalkaani halua!!! Mä jo pakkasin ne koko kengät roskapussiiin, mutta mies alkoi naureskella mulle että heitätkö sä ne nyt menemään, vaikka pesemällä selviäis.. No, milläs pesen turkisvuorisen nahkajalkineen? Ideoita?

Babysevenin porukalle kovasti paranemista! Toivotaan että ehtii tauti taittuun ennen kuin vauva tulee :hug: Inhottavahan sinne synnärillekin on pikkusisarusta tulla sairaana katsomaan, ei taida käydä laatuun. Ja jaksaminenkin olis niin paljon parempaa...

Härkikselle myös jaksuja =) Onneks et sentään lähtenyt sen koiran perässä sinne metsään keppaloimaan =) Olis voinut syntyä hyvinkin pikaisesti pienimmäinen...

Ineli kyllä se mietteliäs fiilis ohi menee =) Mulla kesti ensimmäisen ja vielä toisenkin lapsen tullessa jonkusen aikaa että tuli edes sellainen "oikea" äidinrakkaus; aluksi se oli enemmän varmaan uteliaisuutta. Mutta ihmeen nopeasti sitä ymmärtää että tämähän mun elämästäni on puuttunut ja tämän kanssa se on aika ihanaa ja paljon täydempää. Mutta onhan tää jännää edelleen, neljännelläkin kerralla...

No mut joo, mä lähden nyt viemään keskimmäisen ja kuopuksen ratsastustunnille..

Terkuin

Aubrieta + "Siiri" 38+1
 
Lämpimät onnittelut valas ihanan nyytin saamisesta :heart: :heart: :heart:
Täällä ei olossa ihmeempiä muutoksia. Pirpana päätti sitten viime yönä kääntyä takaisin raivotarjontaa. :heart: Hyvä niin, vaikka ei mitenkään miellyttävältä enää tuntunutkaan :|
Tänään supistellut tasaseen, ei kuitenkaan mitenkään kipeästi. Ja alapäässä vihmoo taas oikein urakalla. Mahtaiskohan johtua siitä, että sekä eilen että tänään olen vähän käynyt köpöttelemässä tuolla ulkona. Nyt vkot jo niin hyvälllä tolalla, ettei tarvitse kantaa huolta vaavin selviämisestä, jos päättäisi syntyä.
Jännältä tuntuu, että osa porukasta jo putkauttelee vauvoja maailmaan, kun itsellä voi parhaassa(tai pahimmassa)tapauksessa mennä vielä liki 2kk. Huoah, mitenköhän tämän jättiraskaan ruodon kanssa jaksaa niin kauan :( Yöt on tosiaan tuskaa, unta saa n3-5h, kun lonkkia särkee niin julmetusti. Ja nyt sain myös liiasta siivoamisesta ja touhuamisesta tenniskyynärpään, että se siitä pesänrakennusvaiheesta! Mielialaan vaikutti kyllä tosi paljon tuo, kun maa sai lumipeitteen, kaunista!
Onko täällä muuten muita mammoja Hämeenlinnan seudulta? Olen vasta alkanut täällä aktiivisemmin käydä lukemassa, joten en ole tietoinen..
Minttu ja pirpana 34+1
 
maarith
härkis Täällä myös lapset ihan kamalia ja on kyllä miettiny monena päivänä,että mitä ihmettä sitä oikein on ajatellut,kun lisää näitä hirviöitä hankkii :headwall: :headwall:
Ja myös meillä koirat aiheuttaa huolta.Eilen päätti tuo 6kk narttu käydä meijän 1v4kk kimppuun(jo varmaan nejäs kerta parissa kuukaudessa) ja niinpä tuo vanhempi narttu päätti tehdä oikein valtavat kunnolliset torahampaiden reiät toiseen jalkaan ja korvaankin tuli haava.Ite tuo vanhempi neito pääsi parilla pienellä haavalla.Eipä siinä auttanu edes koirien irti repiminen niin että vanhemmalla oli takajalat ilmassa ja tuota toista vedin hännästä irti ja paukoin pehmolelulla päähän,mutta ei mitään tehoa ennenkun ne päästi hetkex irti ja sain toisen kuskattua häkkiin. :whistle: On se vaan niin ihanaa,kun on koiriakin monta...onnex tuo uros ei harrasta tappeluita eikä tuo toinen 6kk neito.Eikä tää meijän vanhin narttu koskaan alota mitään vaan aina se on tuo nuori neito,joka kimppuun käy.Täytyy siis vaan tehdä tuo aitaus pihalle valmiix ja vanhin narttu siirtyy yläkerran koirax muutenkin.

Masun kanssa menee ihan hyvin.Mitä nyt mietityttää synnytys,yms.Ja näiden sokereiden kanssa on ongelmia.
Mutta kaipa se tästä ja joskushan tää nappulakin ulos tulee...aika äippäpolille keskiviikkona,joten sitä odotellessa.

babyseven jaksamista sinne..nyt on sitten liikkellä myös enterorokkoa(entinen suu ja sorkkatauti :D ) ja se on sitten paha,joten tarkkaile lapsosia ettei se iske.

masuvaavi 35+5
 
ONNEA Valas77!!! :flower: :heart: :heart: :xmas: Ihanaa kun vauvoja putkahtelee!

Mahtaa joitain marrasmasuja ottaa päähän joilla viimeset viikot meneillään tai yli lasketun jo, ku me joulumasut kiilaillaan täällä!! :D
 
Heissan!
Onnittelut Valaalle!!!! :flower:

Ihanaa kun on tullut lunta! Kivaa täältä lämpöisestä kämpästä katsella maisemaa ikkunan takaa :) Piti kyllä kävelylle lähteä, mutta sellasta stiletin heilutusta taas tuola alapäässä että enpä sitten lähteny...

Viime yö meni kovan närästyksen ja lievien supistelujen kourissa (oletan että olivat supistuksia).. Sais tulla pari mojovaa supistusta, niin tietäis millasia ne on ja mihin varautua! Mua pelottaa etten tunnista oikeaa supistusta ollenkaan! Vaikka kaipa ne niin kivuliaita sitten on, ettei voi erehtyä ?

Mies on kehitellyt jotain ylläriä illaksi... Tai vissiin ainakin on tiedossa löhöämistä, herkkuja ja leffa :) Seksikin mainittiin, mutta voi olla että sen jätän suosiolla väliin... Voihan sitä sitten kyllä helliä muullakin tapaa :) Tuo minun ukko on kyllä ollut ihana koko raskaus ajan! Hemmottelee ihan kauheesti ja toisi vaikka kuun taivaalta jos pyytäisin :) Tai kyllähän se hemmotteli ennen raskauttakin... Ollaan niin tuore pari, että odotan vain koska innostus lopahtaa :LOL:

Perkule, tilasin Ellokselta jouluverhot jo muutama viikko sitten ja kun mitään ei ole kuulunut, niin tänään sitten soitin sinne ja kysyin että mikä mättää!? Sanoivat sieltä että varastoon niitä tulee joulukuun puolenvälin tienoilla ja ei tiedä ehtiikö minulle jouluun mennessä!!! Perhana! Mitä mä teen jouluverhoilla, jos ei niitä saa jouluksi ikkunaan!!!!! Ärisin siinä sitten hetken puhelimessa ja koitin hoputtaa toimitusta.... Ajattelin kyllä että perun koko tilauksen ja kattelen verhot jostain muualta!

Miten mä saan tuon vauvan laskeutumaan!!!??? Närästää ja ahdistaa!!! Argh....

Sapis ja myyryläinen 37+1
 
Iltaa vielä, tulipa mieleen että kuinka paljon teillä on harsoja ostettuna/saatuna?
Äippäpaketissahan niitä tuli 4kpl mutta muistelen et jouduin viimeksikin ostamaan niitä lisää, siis ei vaippatarkoituksiin vaan käytän puklurätteinä.
Aattelin tilata kuviollisia jotain tipu tai nallekuosilla, mutta mietin et yhdessä nettiliikkeessä on 6kpl/pkt niin riittääkö se vai kannattaako niitä olla enemmän mikäli ei halua koko ajan olla pyykinpesukone päällä.
 
Mulle varattuna sektioaika 8.12.!Sibeliuksen syntymäpäivä :wave:
On kyllä raskas olo-maha tosi ylhäällä ja ahdas olo ja närästys.En oisi kyllä ikinä arvannut että odottaminen on loppuaikoina näin rankkaa...ja sit oon ollut pari viikkoa jo sitkeässä flunssassa.

Onko teillä muilla ollut flunssaa ja miten hyvin/nopeasti olette parantuneet.Siis mullahan on valmiiksi ostettu kausi äitiysjoogaan ja huomenna se olisi mutta kun en enää millään jaksa lähteä sinne lattialle vääntelemään...ja selkään sattuu siellä ryömiessä.Kunto on mennyt täysin mutta minkäs voit..Nyt ei huvita-keväällä sitten vaavin kanssa lenkkeillään ahkerasti kilot pois.

Aion muuten muuttaa kevääksi 4 kuukaudeksi Espanjaan Fuengirolaan.Siellä kelpaa kärräillä vauvaa pitkin rantabulevardia..Isukki kun on kevään Venäjällä niin kuka mua täällä kaipaa!?Kumpa sieltä löytyisi lapsiperheitä lenkkikaveriksi...

Siis oikeasti kiva kun äitiysraha juoksee ja on ns.pidempi "loma" niin nyt voi sitten lähteä pidemmäksi aikaa reissuun.Ja vauva varmasti nauttii lämmöstä ja Espanjassa muutenkin niin hyvä terveydenhuolto ettei hätää jos vaikka vauva tarttisi lekuria tai jos mulle jotain tulisi..Koittaa vaan rakentaa sitä tukiverkkoa siellä.Onneksi vaavin isoisoukki 75 vee on siellä kummiskin osan ajasta vaimonsa kanssa.
Räntää sadellut ja ulkoilma kuin ydinräjähdyksen jäljiltä ( harmaata pilveä tossa leijui)mutta haaveilen vaan lohdutukseksi auringosta ja että pian se käärö on tässä sylissä!
Vajaa 2 vkoa.
Ja onnellinen olen siitä, että isukki pääsee reissuiltansa kuiteskin synnytykseen nyt mukaan ja on Suomessa 2 vkoa peräti....

huaaah! :hug:
haleja kaikille ja tsemppiä oloon!!
t.Di ja tyttö 36+3
 
Divina onnea sektioajasta! :) Meillä oli mies viikon flunssassa ja pelkäsin että koska se muhun iskee, mutta ei toistaiseksi ole tullut... Nenä tosin vuotaa joka päivä ja iltaisin on tukossa, mutta sitä nyt on jatkunut jo koko syksyn! Mä alotin kanssa tuon joogan, mutta olen sielä jopa kerran jaksanut käydä! :LOL: Ei vaan jaksa vääntäytyä... se lattialla pyöriminen on hieman hankalaa...

Punahattu Mä tilasin harsoja netistä lisää sen 6 kpl, eli yhteensä nyt ainakin 10.. Luulen sen riittävän...
 
Ensiksi Valaalle paljon onnea! :flower: Aina joskus, varsinkin autoa ajaessa kun tulee mietiskeltyä muutenkin, tulee mieleen aina joku nimimerkki täältä ja että mitenkähän menee... Tänään tuli juuri Valas, joten taisin aavistaa uutiset? :saint:

Viime yö oli taas aivan kamala... Kömmin sohvalle puoli-istuvaan asentoon puoli 2 ja kuudelta ylös ja kouluun... Onneksi ei tarvinnu olla kun kaksi tuntia. Käväsin sitten Lindexillä kun tuli kanta-asiakkaille taas 30 % alennus ja täytyy sanoa, että tykkään kyllä tosi paljo niiden vauvanvaatteista! Ihania kuoseja, ei mitään liian hempeitä... Ostin myös imetysliivit, hintaa jäi 11 ?... Ja koko... :whistle:... Isoimmat mitkä oli saatavana :LOL:

Ja sitten iloisiin uutisiin.... Isälle aloitettiin eilen syöpähoidot. En muista kerroinko täällä siitä, että maksasta ei löytynytkään etäispesäkkeitä (ollaan kaikki varmoja että seurausta ahkerasta rukoilusta, isä on ortodoksi ) ja sen vuoksi sai nyt sytostaattia. Pelättiin kovasti vetääkö kovin huonoksi, mutta eikä mitä, kun ruokakin oli maistunut tänään ekaa kertaa viikkokausiin kunnolla! =)

Ja sitten toinen uutinen... Meidän pikkuisesta tulee sitten vuoden vauva! =) Jostain syystä olen tosi onnellinen, luin viime vuoden alkupuolella tuosta Brunosta ja ajattelin silloin että olisipas kiva jos oma lapsi tuohon joskus pääsisi, niin kappas kehveliä! :LOL:
 
Annukka84 onnittelut hyvistä uutisista koskien isääsi! Oma äitini on toipunut juuri rintasyövästä. Takana on syto-hoidot ja voittajaksi selvittiin, yhtä rintaa köyhempänä tosin, mutta pääasia että selvittiin!! Pysäyttää aina kun lähipiirissä jotain tuollaista tapahtuu... Menee elämänarvot uusiksi!!

Ja onnittelut myös vuoden vauva -uutisesta! :) :flower:
 
Onnea Valas pienestä prinsessasta! :heart:

Täällä supistelee tasaisesti iltaisin, mut ei ne oo vielä niitä.
Viimeisten joukossa olen täällä palstalla... Siis vauva kohdun
lämmössä. Toisaalta reilu viisi viikkoa kuulostaa kamalan
lyhyeltä ajalta.

Joku kyseli nimistä aiemmin. Olisi tosi kiva kuulla mitä olette
vauvoillenne valinneet. Itse voin nimen kertoa, kunhan
pieni on maailmassa. Vielä tuntuu aikaiselta, vaikka
melko varmoja etunimistä jo olemmekin.

Vuoden vauvaksi valinta kuulostaa kivalta - onnea Annukka!

Olen jonkin verran pesää tehnyt tarkoittaen tässä kohtaa
kaappien siivousta ym. Täytyy vaan todeta, että ei ole
todellakaan samassa mittakaavassa kuin ensimmäisten
kohdalla. Hyvä, kun edes jotain.
Sideharsoja tilasin netistä yhteensä 10 kpl (vanhat kaikki
kadonneet) ja toivon, että niillä pärjätään. Meillä on onneksi
kuivausrumpu, että nopeasti saa kierrätettyä taas puhtaaksi
niitä ja vaatteitakin... Joskin jonossa on sitten neljän isomman
sisarenkin vaatteet + omat ja miehen.

V+B 34+5
 
Nimra
:headwall: :headwall: Mua jäi vaivaamaan nuo huonot virtaustulokset...vaikka lääkäri yritti (? ) valaa hyvää uskoa.., että kaikki kunnossa, kun vauva tekee hengitysharjoituksia, mutta ei jotenkin nyt osaa olla ajattelematta :( Pelottaa, että jos toinen ei voikaan hyvin!! |O Kun ne oli joitakin virtauksia tuolta haimasta ja maksasta (kai? ) ja niitä on kuulemma vaikea ottaa.... Jep jep.. :/ Multa tuo ei kyllä onnistu... H**** kun menee aina hermoiluksi!
 
Kyselikö Mussupussu vai kuka nimistä? Mulla ollut alusta asti selvää nimi, sillä samantien kun tein plussan, tiesin myös kumpi on tulossa. No paljastetaan nyt tännekin, poika tulloo 99 % varmuudella... Etunimi oli siis selvä, mutta muita nimiä oon vähän joutunu pyörittelemään. Sellaset perinteiset, jämäkät nimet kuitenkin tulee =)
 
Valas Hurjan paljon onnea pienen prinsessan johdosta :flower:

Ihanaa kun toisilla jo lähtöhetket lähellä, täällä kun ei tapahdu sitten mitään. On tämä odottavan aika pitkä.

Ihanaa kun on maa valkoisena
:xmas: :xmas:

iittala 37+1 :heart:
 
Onnea valas vauvasta!!!!!

Mä olen edelleen yhdessä kasassa :/ eilen yritettiin 8 tuntia tipalla käynnistää, muttei saatu aikaiseksi kuin supistuksia. Tänään sain sit parit tabut tonne alapäähän kohdunsuuta kypsyttämään ja tuloksena on taas hiukka supistuksia, mutta ei sit nähtävästi muuta. Ärsyttää jo tää odottaminen :$ Kalvoja ei kuulemma voi vielä puhkaista, joten katotaan mitä lääkäri sanoo huomen aamulla...Onneksi vauva voi edelleen hyvin =)
 
caffee81 mulla oli viime raskaudessa tasaiset supparit viikolla 38 , mutta eivät niin kovia että olisi tehneet mitään kohdunsuulle ... eka yö meni odotellessa josko omat supparit vahvistuisi .. ei ! Toisena päivänä sain lisäksi pillereitä , ei tapahtunut juuri mitään 1cm:stä auki seuraarava päivänä n. 2 cm ehkä ... kolmas päivä koitettiin tipalla , ensin ei mitään , mutta kun aamulla jo aloitettiin niin illalla kun oli ollut täysillä n. 2 tuntia alkoikin vihdoin tapahtumaan ... kun olin 6cm auki niin silloin vasta puhkaisivat kalvot ! Sanoivat että aiemmin ei , kun sitten ei ole enään paluuta ja jos paikat eivät olisikaan auenneet tarpeeksi yms .....
Toivottavasti siellä nyt kuitenkin kohta alkaa tapahtumaan :)
Itsellä ei mitään uutta , yhden päivän jonkin pituiset supparit loppui lyhyeen ja kivuttomina sen jälkeen ei juuri suppareita ole tullut , muutama kivuton ja lyhyt päivässä .. :(
Onnea kaikille jo nyyttinsä saaneille !!!!!

neitim + onni-irina rv 37+3
 
Naputtaja Kiitti! Tänään katselin kuinka monta lomapäivää mul on ja onhan siel jopa 7! Eli toi sit lyhentää huomattavasti, jos vaan ne kaikki nyt otan. Täytyy kysellä mitä ne haluu tehdä.
Luulen et tää flunssa on aiheuttanut sen et eilen tuntui siltä et tie nousis pystyyn. Muuten kun mul ei oo kipuja, eikä ongelmia muita kuin se närästys...
Eli kiva tehä duunia ku päätä särkee, yskityttää, väsyttää ja kurkkuun sattuu. Eli muuten varmaankin jaksaisin, mut ton takii en. :( Huomenna voisin siis kattoo mites tehdään. Minusta tuntuu et se on ihan musta kiinni..........eli pian tosiaankin olen äippälomalainen. :D
Pulla joskus tuntuu et enemmän hullu kuin sissi.... :LOL:
Aubrieta karvaan/nahkaan/mokkaan on olemassa oma saippua jolla sit pestään. En muista nyt nimee. Pää on aika honka tänään. :kieh:
Divina Onnee sektioajasta! :heart:
Annukka Sullapas onkin hyvii uutisii! Ihanaa et isukki voi paremmin. :heart: Syöpä on pirullinen. :x Ja vuoden lapsi! Upeeta! Toivoinkin et sen saisit! Sä sen tosiaankin ansaitset. :flower: Loistavaa!
caffee mulle annettiin 4 tabuu sinne kahtena päivänä: aukesin vaan 1cm. Sit saivat puhkastuu vedet: ei mitään. Sit laittoivat mut tippaan hanat täysille 9 tunniksi: aukesin totaalisesti 3cm. Sit vietiin leikkauspöydälle: typy syntyi. Eli mua käynnistelivät 3 päivää turhaan. Kiva oli odotella kun oli raskausdiabetes (jouduin olee syömättä 2 päivää) ja raskausmyrkytys (lievä... sen takii mut aloitettiin...).
Eli voi olla aika kankeeta menoo jos nolla tilanteesta aloitetaan.
Jaksamista sinne!
(.) Peti kutsuu... morjens. :wave:

:snotty: ja :xmas: 34+0
 
B-7
Täällä minäkin edelleen :ashamed: |O Supistukset kadonneet kokonaan ja vuotokaan ei enää veristä.Sellaista"limatulppa"limaa tulee ihan karseesti :p Muusta ei tietoa.Tyyntä myskyn edellä vai??
Pää särkee ja sellainen olo että tauti seuraavana mulla... :|

babyseven ja se seiska rv 37+6 jo,huh huh
 
Huomenta kaikille !
Täällä tuntuu olevan flunssaakin liikkeellä. Itselle mainasi tuossa pari viikkoa sitten kanssa iskeä, kun pikkuinenkin oli, mutta heti kun alkoi oireita tulemaan otin niihin 2 panadolia aamulla, päivällä ja illalla parin päivän ajan ja eipä flunssa sitten pahemmin tullut. Tämän ohjeen sain keväällä lääkäriltä, joka totesi, ettei muuta voi ottaa, mutta panadolia niinkuin kuurimaisesti muutaman päivän ajan kunnes helpottaa. Silloin keväällä flunssani oli edennyt vaan jo niin pitkälle, ettei kauheasti auttanut. Nyt aloitin heti, niin auttoi.
Eilen nukkumaan mennessä taas vihloin tuolla alhaalla ihan älyttömästi. Jotain ihmettä se siellä vääntää ja kääntää. En kyllä muista kahdesta aiemmasta odotuksesta tällästä vihlontaa tai sit kivut on vaan unohtuneet :) Mun mielestä silloin vaan suppaili kivuttomasti ja sitten suppaili kivuliaasti ja sitten mentiin eikä mietitty ja vauva syntyi. Miksi nyt on tällästä äitin kiusaamista, vihlontaa ja ei vihlontaa, suppailua ja ei suppailua, oisko se nyt sen tytön merkki ? Eikö sanota, et tyttö ottaa äidistään odotusaikana enemmän kuin pojat ? Siis voimii yms.
Nyt lähdetään tuon 2,5 v:aan kanssa ulos. Vaikkei lunta ole tullutkaan lisää, niin täytyy kuulemma mennä "aulaamaan". Juu, intoa kaikkeen auttamiseen ja kotitöihin hänellä on hurjasti, välillä vähän liikaakin, mutta eiköhän se siitä iän myötä karise, valitettavasti. Ainakin meitin tokaluokkalaiselle on käynyt niin :)
Koitetaan vaan jaksaa näitä odotuksen tuomia iloja :), hyväähän kannattaa odottaakin
:heart:

Aurinkomamma ja Tipu 37+4
 

Yhteistyössä