JOULUN odottajat MARRASkuussa!*jo korkattu!!*

Ja alusta.

Onnea Mussupussu ja perhe!!! Ja sinä tuore ISI: nostan hattua Sinulle, kun viitsit ja halusit tulla meille kertomaan ja vielä niin liikuttavasti!!! Saisi monet meidän ukoista ottaa Sinusta mallia!!! Loistavaa toimintaa!!! Ihan kateetki käy, mutta olen todella onnellinen, että jossain on oikeesti olemassa huomaavaisia isejä!!!

Onnea caffee vauvasta!!!! Ihanaa, kun alkaa vauvoja olemaan ilona jo tässä vaiheessa!!!! :heart:

Kertokaahan, kun jaksatte se synnytyksen kulku, mielenkiinnolla niitäkin luetaan!!!

Tsemppiä ja voimia käynnistyksiin, sektioihin jne. kellä niitä nyt olikaan!!! Mulla on muisti mennyt ihan törkeen huonoksi.. :ashamed:

Ystävistä.. aina ne katoo, kun niitä tarvii.. Sit tullaan vaan taivastelemaan ja ihmettelemään jaksamista.. JA TIETYSTI MUISTAAVAT MAINITA, ETTÄ OOTHAN MUISTANUT LEVÄTÄ!!! Ja missähän välissä itsekukin meistä lepää, kun ei ystävät tee muuta kuin ohareita!!! Ärsyttäviä tyyppejä sellaset.. oikeesti.

Meillä ei neidit mene kouluun tänään. Ovat ihan poikki ja kärsiivät päänsärystä.. taisi olla liian rankka vkonloppu niillä isin kanssa, kun minä olin tämän vuoden viimeisessä koulutuksessa la ja su päivät. Sit eilen meni sähköt ja oli vielä hoidossa kaksoset illan. Kiva siinä ilman sähköä tehä ruokaa.. onneksi leipää ja kakkua oli.. Hyvin siitä myräkästä selvittiin, kynttilät on kivoja tunnelman luojia, se tunnelma vaan puuttui.. :ashamed:

Mulla oli raskas yö. Esikko itki mahakipua, pääkipua ja yritti oksentaa. Ite kestin supparit puol kahteen ja sit pääsin unille. Puol neljältä oli maha kipee ja vessaravi alkoi vaihteeksi.. ilmeisesti neiti nyt pysyy alhaalla ja alkaa valmistautua yksiöstään muuttamaan.. Nooh.. kyl se sieltä vielä ulos tulee..

Mitäs muuta.. hmm.. En sit enää muista mitään.. taaskaan.. ärsyttää, kun se edellinen kolumni katosi.. kivoja nämä koneet ja nettipimennot. Ai nii.. kyllä rupes naurattamaan, kun luin sivulta 25 tänne asti kirjoituksia niin Mussupussu se teki mitä lupas, kävi ilmottamassa palstalla, että nyt tuli lähtö!! Ihanaa huomaavaisuutta!!! :LOL:

Nyt meen miettimään syntyjä syviä ja tutkailemaan vaatevarastoa.. uusi pesukone ei ole vielä käyttövalmis, joten pitää tarkkaan ettiä, vieläkö löytyy sopivia vaatteita.. huoh..

Härkis & Neiti 37+5
 
Onnea Caffee ja Mussupussu ja Isi tietenkin :flower: :hug:

Täällä kanssa tuli tippa linssiin kun luin isin kirjoittaman pätkän+katoin kuvat aivan mielettömän ihanasta pikkukääröstä. :xmas:

Meillä kanssa sähköt poikki illalla ainakin muutaman tunnin, joten paljon oli tapahtumia sillä aikaa kun nettipimennossa.

Menkkakivuista:Mulla ei jostain syystä ole sellasia ollut juurikaan, ja hieman odotellutkin niitä mutta ne toissa yön supparit kyllä riitti jotain varmasti saamaan aikaan.Samoin kun joku muukin kirjoitti että vihloo kyllä alakerrassa oikein kunnolla että kaipa se siellä on lähtökuopissa.

Perätila on muuttunut jossain vaiheessa rt mutta keksin tossa edellisiltana että onko tällä vauvalla terävä pää kun jollain terävällä kuokkii virtsarakkoa, eli voiskohan se nyt kuitenkin olla toistepäin??

Sitteri:Ostin uuden vauvattaresta kun meillä oli syöttäessäkin kiinteitä se kapistus ihan hyödyllinen esikon aikaan, tää on joku nallepuh aiheinen, tummansininen.

Kysymys:Eli jos et tiedä kumpi on tulossa niin kumpaa veikkaat?
Katotaan sitten miten hyvin yksiin menee mietteet, mulla on kyllä niin tyttö olo ettei tosikaan..saa nyt sitten nähdä. =)

Punahattu 35+3 :heart:

Onkohan muutes Petite-te/Babyseven jo saanut vauvan? :xmas:
 
Uuden viikon alkua kaikilla ! Ja suurensuuret onnittelut uusille kääröille ja heidän vanhemmilleen :flower: :heart: :flower: Hienoa, että isitkin tulevat jo meille kertomaan kuulumisia =) Taidetaankohan saada jo lähes päivittäin uusia vauvoja listallemme =)
Itsellä suppailee tasasesti ja vihloo, mutta tällästä on kestänyt jo kaks kolme viikkoa, joten alkaa tuntuun, että täällä ollaan vielä rv 42 :kin. Toisaalta, kun ei sitä lääkäriä enää kans täälläkään neuvolassa ole kurkkaamassa tuonne alas niin mistäs sitä tietää mitä siellä on tapahtunut. Edellinen ja viimeinen lekurin tarkastus oli 36+2 ja silloin jo pehmentynyt, sentin auki ja kaks pituutta. Ja näiden tasaisten kestosuppareiden olis luullut saavan jotain aikaan. Voihan olla ja sit kohta mennään tukkaputkella synnärille, se on käynyt mielessä, muuten kun usko ennen la:ta syntymiseen on kyl mennyt.
Eilen illalla ja tänä aamuna tämä pikkanen täällä myllersi taas oikein kovasti. Kylkeä käännettiin ja muutenkin vääntöö ja kääntöö. No, ei onneks perätilaan kääntynyt =) Joka päivä ja ilta se siellä liikkuu, mut nyt oli jonkun sortin voimistelu/venytysharjoitukset päällä.
Eilen oli kauhia lumimyräkkä täälläkin, mutta nyt näyttää niin kauniilta ja tuo 2,5 v olis taas menossa tekeen niitä lumitöitä :) Ei sitä eilenkään saanut sieltä ulkoa pois pysymään, mutta isän kanssa saivat tyytyä olemaan, tuollaisiin myrskykeleihin kun ei sitä omaa vaatetusta enää löydy. Eikä tokaluokkalaistammekaan lumentulo haitannut siellä olivat mieltei koko päivän naapurin poikien kanssa laskemassa mäkeä. Välillä kävi syömässä ja vaihtamassa kuivaa päälle. Kyllä tuo lumi ja varsinkin näin ensilumet saavat lapset liikkeelle, säällä kuin säällä :)
Sitteristä täällä ollut puhetta, meillä on vanha tallessa, taisi olla Babybjörnin ja ihan kunnossa pitäisi olla. Tuonne se on haettu varastosta, mutta on vielä säkissä, enkä ole katsonut. Täytyisi varmaan pestä ainakin sen kangasosat.
Finnejä täällä ei ole ollut koko odotusaikana, paitsi suklaalla "itse aiheutettu" tuossa leuassa pari kertaa. Siinä on sellanen vakikohta, johon aina nousee kun vähän liikaa syö, mutta nyt kun ajattelen niin ei sekään kovin usein siinä ole viimeaikoina ollut, vaikka suklaa on kyllä maistunut :) Kynnet kasvaa kohisten ja ovat kovat kuin mitkä. Normaalisti mulla liuskottuu helposti, mut aina odotusaikana on sellaset panssarikynnet. Hiukset on kans ihan hyvässä kunnossa ja värjäsinkin ne eilen,kun alkoi tuo tyvi olla niin erivärinen. Viime kampaajakäynnillä varasin vielä seuraavankin ajan ja se olis nyt perjantaina. Täytyy käydä vähän lyhentämässä ja siistimässä, niin ois sit mahdollisimman helppo.
Meillä kans noita kissoja, jotka viihtyvät tai viihtyisivät, jos pääsisivät, pinnasängyssä ja hoitopöydän pehmusteella nukkumassa. Vauvanhuoneesta on kahva aina pitänyt olla pystyssä, etteivät itse hypi ovea avaamaan. Eikä ne kissat silloin sinne halua mennä kun vauva on siellä, pelkäävät kai sen verran pientä kääröä. Toinen koirista, halusi ainakin aikaisemmilla kerroilla nukkua aina pinnasängyn alla ja muutenkin seurasi mihin tahansa vauva vietiinkään/menikään. Ja kun ei makkariin päässyt, nukkui aina oven takana odottamassa. Sellanen paimentava ja vahtiva tapaus :)
Mutta kissaverkosta, kyllä se meilläkin on vaunuja varten, uskaltaa jättää ulos nukkumaankin, kun vaikka omat kissat eivät sinne meniskään, niin tuossa on naapureillakin ja sit kaikenmaailman variksia ja harakoita, suojaapa niiltäkin. Jostain lastetarvikeliikeestä sen aikanaan ostin, en muista mistä ja paljonko maksoi.
Nyt lähdetään taas lumitöihin, tai vähän koitan lykkiä, mies kun kielsi minua tekemästä niitä.
Vähän vaan...

Aurinkomamma ja Tipu 38+
 
Voi miten suloisia kuvia :heart: :heart: :flower: . On ne vaan nii-in pieniä.

Ja takaisin omaan napaan... :ashamed:

Taas huonompi yö takana, lonkkakivut ihan älyttömät koko yön ja jäi särky päälle aamuksikin. Kylkeä käänsin minuutin välein, oli tyynyä ja muuta mutta ei auta :/ . Mikä ihme tätä aiheuttaa? En muista että edellisissä olis tällaista ollut. Nyt koko reidet ihan tulessa ja kipeät tuosta ulkosyrjältä.

Kotivaa'an mukaan ei ole painoakaan juuri tullut viimeiseen viikkoon, katsotaan mitä neuvolavaaka huomenna uhkaa. Voisko kova turvotus vaikuttaa tuohon kipuiluun yöllä jaloissa?

Positiivista se että isäntä ahkerana mylläsi meidän makkarin nyt uusiksi, eli jokainen huonekalu vaihtoi paikkaa. Nyt ois tilaa pinnasängylle, täytyy vielä se noutaa varastosta + tarkistaa onko patja kunnossa.

Samalla tuli huomattua että on mulla vaatekaapissa ainakin housuja odottamassa mahattomuutta :whistle: . Paino vaihdellut ennen odotusta niin että on sitten kiloja tiputellessa joka kilomäärälle sopivat housut :ashamed: . Muutoinkin tuleva vuosi vähän erilainen taas kun ei töissä tarvitse käydä, riittää kun on kotioloihin sopivat kuteet + niiksi kerroiksi kun johonkin lähtee. Täytyy vaan vahtia itseään ettei ihan muutu kalsareissa päivät pitkät kulkevaksi mammaksi...

- Terhikki ja POKS rv 37 tasan -
 
Huomenta =)
Täällä aamupalaa syön telkkarin edessä :D ja mies perskules jätti karkkinsa tohon sohvalle niin käsi käy siellä vähän väliä :ashamed: Täytyy tunkea ne johonkin piiloon.
aurinkomamman tapaan ajattelin mennä tekemään vähän lumitöitä. Ihan vähän vaan :D Lisää vauvan tavaroita pitäs myös pestä, sisko oli tehnyt löytöjä muuton yhteydessä ja saatiin kasa lakanoita ja muuta =) Myöskin operaatio-kylpyhuone odottaa |O Pitäs karsia turhaa sieltä pois että saa rasvat ja talkit sinne. Suppailee taas tasaseen, muttei kipeemmin. Heh, pelästyin yöllä kun meidän kanit keksi riehua oikein kunnolla, niin Masille tuli heti hikka kun säikähdin :LOL: Rassu :heart:

Viivi ja Masi 35+6
 
Punahatun kysymykseen vastailen...
Eli kumpi tulee -olotila. Mulla ei oo olotilaa suuntaan tai toiseen. Nimiäkin ollaan mietitty molemmille. Esikoista odottaessa mulla oli poika olo ja sit ultrassa tuli tyttö lupaus. Tyttö se sit olikin.
Nyt jopa ennen kun tulin raskaaksi ihmiset alkoivat sanomaan et "kun pojan teet, niin hyvä". Mua alkoi rasittaa toi juttu niin kybällä!!!!!!!!!!!! :headwall: Siis mitä väliä sillä on???????????? Mä oon niin iloinen tosta typsystä ja jos vaan typsyjä tulee, niin minä ainakin otan ne vastaan. :LOL: Inhottaa tuollainen "täydellinen perhe" asetelma.
No anteeks on annettava niille jotka noin sanoivat, koska monet niistä eivät tiedä mun keskenmenoista... Se et oon raskaana nyt on mulle tärkein asia... ei se mikä sieltä tulee...
Mut sit ne ihmiset, jotka tietävät mun keskenmenoista jopa nekin ovat erehtyneet tohon toivottavasti tulee poika juttuun... Ihan niin kuin "voisi tilata" kumpi tulee. :kieh:
Tuon takia en ole edes halunnut ajatella asiaa. Valmiina on paljon vaatteita molemmille ja kaikki muut kamat sit käy molemmille. Toiveena on terve lapsi. Jos sairaan saa, niin sitäkin rakastetaan sit samalla tavalla.
Eli katsotaan sit miten menee. Kuukauden päästä ollaan paljon viisaampia. :D
 
Onnea mussupussulle! :heart: ihana pikkanen siellä köllötteli!! =)

Voi vitsi mikä ilta/yö mulla on takana!
Päivittelin just eilen aamupäivästä, kun ei ole ollenkaan ollut kunnon suppareita tai mitään, kun esikoisen aikaan oli tosi kivuliaitakin ja usein varmaan viikolta 30+ lähtien...niin, niin ajattelin sitten, että kun nyt ei tule niitä, niin ei tää meinaa varmaan sitten tulla ollenkaan ulos kun aika koittaa... :LOL:
No, päädyttiin sitten iltapäivästä ukon kanssa makkarin puolelle heiluttelemaan peittoja (ties miten pitkästä aikaa... :ashamed: ) niin johan ne supparit alkoi! :eek: Supisteli niin maan per**eleesti siitä lähtien aina aamuun asti! Ala selkään ja reisiinkin otti oikein kunnolla, esikoisesta tuntu vaan lähinnä mahassa..
Ensin mä olin innoissani ekan tunnin verran, sitten rupes käymään niin sietämättömäksi, että hyvä etten ukkoa piessyt! :LOL: sitten vielä kaiken kukkuraksi yöllä iski ihan kauhea pahoinvointi kohtaus ja närästys siihen päälle...no ramppasin melkeimpä koko yön vessassa ku maha meni jotenkin sekasin ja välissä piti yrittää oksentaa!! :x

No voishan tää pikkanen pysyy vielä massussa ainakin sen pari viikkoa, ettei nyt ihan liian aikaisin tule, mutta joku tuolla mielen sopukoissa toivoo, että kun huomenna menen lääkäriin, niin ois ihan kiva kun sais tietää, että jotain olisi tapahtunut tuolla kohdun suulla.. :D ettei nyt ihan turhaa olis kärsiny ... :snotty:

jennae 35+2
 
Siivosin tota kylppäriä ja löysin suihkun nurkasta haljenneen laatan :kieh: :'( Kiva tähän nyt jotain kylpääriremonttia kaavailla, ei ois ees varaa :( mitenkähän paha tommonen on... pakko sille varmaan on jotain tehdä.

Sitteri saadaan kaverilta lainaan, niillä se jäi just pieneks.
Alkuun näin unta ain a tytöstä, mut maha on ihan "poikamaha" ja muut fyysiset jutut viittaa poikaan :D
 
Huh huh, muutaman paivan kun on kaymatta niin auttamatta tippuu karryilta, on tuota juttua piisannut taas! :) Mutta kerrankin tiedan mista aloittaa kommentoimisien:

ONNEA MUSSUPUSSA JA CAFFEE!!! :flower: :flower: :flower: :flower:

Mussupussu on kylla niin mahtava tapaus kun kavi ilmoittamassa etta "lahto tuli" - ihan kuin lupasitkin. :LOL: Ja tippa linssissa taallakin luettiin tuoreen isan kirjoittama juttu - ja katseltiin kuvat. Onnea myos uudelle isille siis!!!

Harkis - se paras asento vauvalle on jos sen kylki on sun vasemman kaden puolella.

Nimista: Noh, meidan pojasta taitaa tulla Sean Clarence Cassidy. Sean on irlantilainen version Johnista ja musta niin ihana nimi. Miehen kanssa ollaan tosi ihastuttu siihen. Ja Clarence on mukaelma miehen askettain menehtyneesta siskosta. Pitaa vain nahda sopiiko nimet pojalle.

Tulen myohemmin takaisin, nyt pakko tehda vahan toita.

Naputtaja ja Sean (rv. 35+6) - 4 paivaa, 7 tuntia ja 50 minuuttia aitiyslomaan! :wave:
 
Nimra
Huomenta

Kävinpä tuossa aamutuimaan neuvolassa ja siellä ol sit seuraavaa:

Pissa: Puhdas
Hemoglobiini: 134
Paino: -300g/vko (nyt yht. 11,5 kg )
Verenpaine:130/80 (ekalla mittauksella sain samalla supparin... vähän arvot heitti :D )
SF-mitta:36 cm (nousua 0,5 cm/vko, vauva työnsi just ennen mittausta pyllyn navan kohdalta ylös :LOL: )
Vettä: Normaalisti
Turvotus:+
Liikkeet: ++
Syke:150

Sain ajan viikon päähän, ens viikon maanantaina siis.. =) Ai juu... Neuvolatäti sanoi, että ei tämä pää kyllä enää heilu, että kyllä siellä kiinnittyneenä ollaan :whistle: ja sanoi, että aikalailla on laskeutunut, vaikka mitta kasvoikin.. Selitin viimeyön kivuista ja sanoi, että tokkopa tulet enää maanantaina tänne.. :eek: Kuulosti niin kohdunsuuta avaavilta kivuilta :p Siis joko tämä tosiaan olis täältä tulossa :heart:

Mulle terkka sanoi, kun on tuosta synnytystavasta vielä hiukan "arpomista", että mahtuuko vai ei niin en saisi odotella kotona sit ihan liian myöhäiseen vaiheeseen, että osaavat siellä sitten tutkia kunnolla ennen tositoimia B)

Sain tänään tuolta Lasten Oma Kirjakerhostakin lähetyksen ja nyt olis jo niin ihanaa lukea tulevalle murulle... :heart:

Neuvolassa oli kolme melkein vastasyntynyttä tarkastuksessa ja Voi Että!!! Siis silloin massua silitin samalla ja tavallaan vasta tajusin, että HEI, Meillekin tulee nyytti :heart:

Mukavaa päivänjatkoa kaikille ja Oikein Paljon Jaksuja Kaikille :hug: Kyllä tämä loppuaika vaatii aikaa ja voimia... Ainakin itse on sen huomannut.. :D

Mun pitäis tänään siivota.., mut jotenkin vihloo, suppailee...että josko jätän paremmalle ajalle :ashamed: Mun on pakko myöntää, että eilen ajelin karvat, JOS sattuu että Tirppi haluis tulla piakkoin niin sit ei tarvii mennä epämääräisten karvojen saattelemana
:LOL: No pienin murhe, mut jotenkin koin sen "tarpeelliseksi" =)

Nimra + :heart: 38+5
 
Tuli mieleen vielä tosta ihmisten kommentoinnista, kun oltiin epygtissä niin hassua kuinka jokainen kysyi että kumpi on tulossa, ja kaikki sanoivat että toivottavasti "Allah suo pojan meille", varmaan siitä iskenyt kapina henki ja nykyisin kaikille sanon että typykältä se tuntuu vaikkei varmaa tietoa ole. :LOL:
Kyllä täällä suomessakin suurin osa on sanonut että toivottavasti nyt tulee poika mutta en mäkään tajua että miksi kaikilla pitää olla sellanen idyllinen perhe jossa on pakko on olla kumpaakin.
Esikosta olin ihan varma kun kaikki sanoi että poika sieltä tulee että poika se on mutta nyt kyllä on ollut niin samanlainen odotus ja vatsan malli ja sykkeet että siksi kai on se typykkä olo.Paras lahja tietenkin on että olisi terve, tosin kaikenlaiset kauhuskenaariot pyörii mielessä päivittäin siitä asiasta.Ja jatkuu siihen asti että synnytys on onnellisesti ohi ja nähdään kuka sieltä tuli.
 
Huh miten paljon oli tullut tekstiä viikonlopun aikana, ja miten paljon listalle päivitettävää! Kerrassaan ihanaa!

Nyt vaan pikaisesti omaa vointia;
Kovasti oon tehnyt lumitöitä nyt tässä loppuviikosta, josko vaikka saisivat jotain aikaiseksi tuolla massussa. Eilen siltä jo vähän tuntuikin, ei siis supistellut, mutta josko olisi vähän laskeutunut ja kiinnittynyt. Siihen malliin ainakin lantioon ja "sinne" vihloi loppuillasta. Hauskaa muuten, joka kerta kun vähänkin vinkaisee niin isäntä kattoo silleen innoissaan, "sattuuks sua, supistaako??". Kiva että se ilahtuu mun kivuista :D .
 
Tätä listaa päivittää Kamomilla-81 . Jos jotain on pielessä, ilmoittele vaikka yksityisviestitse niin korjataan kuntoon!
Koska listalle on kertynyt mittaa melkoisesti, on synnytyssairaaloista käytettyjen lyhenteiden selitykset valitettavasti jätetty pois.
*********************************************

Marraskuun 27.päivä:
Aubrieta---------------neljäs, tyttö---------PHKS
- suunniteltu sektio, LA oli 3.12.
pulla75----------------esikoinen---------------OAS
- suunniteltu sektio, LA oli 2.12.

Joulukuun 1.päivä:
pikkutiikeri-----------esikoinen----------------TYKS
Kamomilla-81--------esikoinen---------------KOKS
ensimami----------------------------------------KOS
vanilja-77-------------kolmas------------------TAYS

Joulukuun 2.päivä:
Aluna------------------viides--------------------LUAS
Viivi76-----------------toinen
Sikuriina1987
Sammal---------------toinen-------------------K-SKS
Maamuskainen------kolmas
Orvokki80-------------toinen poika-------TYKS

Joulukuun 3.päivä:
DoB--------------------esikoinen
Kathrinelle------------toinen

Joulukuun 4.päivä:
Rintin-------------------viides

Joulukuun 5.päivä:
Nooraska
Käpylehmä------------neljäs, tyttö
syysusva05-----------toinen------------------LPKS
Pinkkinen--------------toinen
Sikuriina1987---------esikoinen--------------SeKS

Jolukuun 6.päivä:
Nasu74----------------toinen------------------PHKS
babyseven------------seitsemäs, tyttö--------TYKS
TooQT2BSTR8------esikoinen, poika
Tsigu-------------------toinen------------------TYKS
Melissa-83------------kolmas-----------------K-SKS
Lisbethh---------------esikoinen--------------NKL
käppyrämallut--------toinen,poika-------------OYS
Ente--------------------esikoinen
Mama-Mii--------------kolmas-----------------OYS
Auris80----------------kolmas-----------------OYS
Nimra------------------esikoinen---------------K-SKS

Joulukuun 7.pv:
Ineli--------------------esikoinen
Sydänkäpyset--------toinen tyttö
ninuli83----------------toinen------------------SAS
oona1986--------------esikoinen, poika------TAYS

Joulukuun 8.päivä:
briendli-----------------esikoinen
Pikatsu-----------------esikoinen
Laurelias---------------toinen------------------HYS
Nyty--------------------neljäs, poika-----HYS
vumpe------------------kolmas
Aurinkomamma-------kolmas, tyttö-----K-HKS
neitim------------------neljäs, tyttö
snö---------------------esikoinen---------------HYS
Divina-----------------esikoinen, tyttö--------NKL
-suunniteltu sektio, LA oli 15.12.

Joulukuun 9.päivä:
Cheeky
SONA-------------------kolmas

Joulukuun 10.päivä:
hutzel------------------esikoinen
Saparo-81-------------esikoinen, tyttö----K-SKS
iittala-------------------kolmas-----------------K-SKS
Härkänainen----------viides, tyttö--------KYS

Joulukuun 11.päivä:
Nasu30------------------------------------------NKL
itunen------------------toinen------------------TYKS
merkkari---------------esikoinen--------------K-SKS
Findgirl-----------------toinen------------------KOS
KeuKeu----------------esikoinen---------------TAYS

Joulukuun 12.päivä:
Nonna-79--------------kolmas-----------------OAS
zaika--------------------toinen------------------SKS
Maikki85---------------toinen, poika------HYS

Joulukuun 13.päivä:
Boe------------------------------------------------NKL
Millimenninkäinen----toinen ja kolmas------K-HKS
OmituinenOtus-------kolmas------------------OYS
PipetiPoo--------------esikoinen---------------SeKS

Joulukuun 14.päivä:
ViikinkiHelga----------kolmas-------------------K-PKS
Valaskala--------------toinen-------------------VKS
Sintzi-------------------toinen, tyttö------KOS

Joulukuun 15.päivä:
Annuli-81--------------esikoinen---------------NKL
Terhikki----------------kolmas-------------------PHKS
Annukka84------------esikoinen, poika--------KYS
Möhömaha------------esikoinen----------------NKL
lispe--------------------esikoinen----------------KAKS

Joulukuun 16.päivä:
Tuisku-84--------------toinen poika-------TAYS
AnnClaire--------------toinen--------------------JS
joululahja-08---------esikoinen
Gisele------------------esikoinen
sindi--------------------esikoinen
Äitikkäliini--------------toinen
MARTTAN--------toinen, tyttö---------------KYS
- suunniteltu sektio, LA oli 22.12.

Joulukuun 17.päivä:
Nappi82----------------kolmas-------------------TAYS

Joulukuun 18.päivä:
Kukka88---------------esikoinen, tyttö-----------VAS
tyylilyyli-80----------------------------------------PS
Taikametsä-----------kolmas--------------------VAS
Tara84----------------esikoinen-----------------EKKS
maria-08-------------esikoinen------------------SKS
RBB-------------------------------------------------PKKS

Joulukuun 19.päivä:
pikku87--------------tyttö------------------------PS

Joulukuun 20.päivä:
Pinlady---------------neljäs----------------------JS
Jasuliini--------------toinen----------------------LKS
Aniida----------------toinen
Skye85---------------toinen---------------------RAS
maarith--------------kuudes--------------------PS

Joulukuun 21.päivä:
April------------------esikoinen------------------KOS
DaylightDancer----esikoinen, tyttö------Yhdysvallat
vennu---------------toinen----------------------KYS

Joulukuun 22.päivä:
Essu74--------------esikoinen------------------KOS
taapero-------------kolmas---------------------OAS
katherine-----------esikoinen
kaisukka81---------esikoinen------------------KOKS

Joulukuun 23.päivä:
Klara-----------------toinen (1.enkelivauva)--PS
Äippä-75------------toinen-----------------------KOKS
Grynna--------------toinen-----------------------NKL
nevi------------------viides
Viivi82---------------esikoinen
Naputtaja-----------toinen, poika------------Lontoo
kevät ja ruu---------kuudes----------------------K-SKS

Joulukuun 24.päivä:
Milja-85--------------esikoinen------------------K-SKS
Torey-----------------toinen----------------------TAYS
Minttumaininki
OLIVIA06------------toinen----------------------KOS
Mrae------------------esikoinen------------------KOS
NullPoints---------toinen------------------------ulkomailla
- suunniteltu sektio! LA oli 1.1.

Joulukuun 25.päivä:
Sisar puoliQ---------------------------------------KOS
miu07----------------toinen-----------------------K-SKS
Jive- ----------------esikoinen, poika-------K-SKS

Joulukuun 26.päivä:
maria-83-------------esikoinen------------------EKKS
Basilicum-------------esikoinen------------------NKL
leijona-86------------esikoinen------------------KOS

Joulukuun 27.päivä:
hömppö
katherine------------esikoinen
Juli05-----------------esikoinen------------------KOS
jennae---------------toinen----------------------NKL
Vaapukka------------viides
akkamänty----------esikoinen------------------TAYS
Punahattu-----------toinen----------------------NKL

Joulukuun 28.päivä:
Emppu87------------esikoinen
aiaifi------------------toinen ja kolmas---------TYKS
vauvahaaveita-----esikoinen, tyttö--------------OYS

Joulukuun 29.päivä:
Liina-71-------------kolmas poika--------------------PS

Joulukuun 30.päivä:
nasu1208

Joulukuun 31.päivä:
sisar puoliQ
Florence------------toinen
Minttu75-----------toinen------------------------K-HKS


*********************************************
SYNTYNEET:

18.9.2008 Nepsus, tyttö (rv 28+4)
11.11.2008 Hiipi, poika (rv 36+4)
15.11.2008 Valas77, tyttö (rv 37+1)
22.11.2008 caffee81, tyttö (rv 38+5)
23.11.2008 Mussupussu, tyttö (rv 38+6)
*************************************************
 
Hei taas !
Täytyy kommentoida kans tuota ihmisten mielipidettä kumpi täytys tulla. Meillä siis kaksi poikaa entuudestaan ja arvaatte varmaan mitä meille on sitten sanottu. No, tietty sitä tyttöä "vaadittu" tulemaan yms. "tyhmää". Vaikka ultrakin sitä tyttöä onkin povannut, ei minulla itselläni ole kertaakaan ollut 100 % luottoa siihen. Vaatetus, vaunut ja kaikki muukin on ihan kummalle vaan sopivaa. Ihmisille jotka ovat noita tyttöjuttuja puhuneet, olen sanonut, että meille odotetaan vauvaa, lasta ja että kumpaakaan poikaa tai tyttöä en sairaalaan jätä.
En kiellä, etteikö olisi itsestäkin ihanaa saada tyttökin tuohon kasvatettavaksi, mutten mitenkään "vaadi" sitä. Ja jos tämäkin on poika, ei meillä tehdä lapsia lisää sen takia, että se tyttökin saataisiin. Eikä kätilön ja lääkärin povaus ultrassa, että tyttö se saattaisi olla, saanut minua mitenkään erikoisen autuaaseen olotilaan. Ihan samanlailla olisi voinut sanoa, että poika sieltä on tulossa. Omalle äidillekin on täytynyt välillä sanoa, että lakkaa ostelemasta niitä tyttöjen vaatteita, kun ei se ole 100 % tyttö. Hän vähän innostuu välillä :whistle:
Merkkari kun kerroit tuosta teidän sitteristä /kaukalosta, niin muistan nyt itsekin, että mekin käytimme samanlaista auton jalustaosasta irroitettavaa kaukaloa välillä myös sitterinä ja varsinkin kylässä ollessa ja kotonakin. Tuo varsinainen sitterimme, jonka tuolta pussista äsken kaivoin, ei ole sellaista keinuvaa mallia, joten varmaan senkin takia kaukalo kun keinuu paremmin.
Nimet meilläkin on valmiina, niin pojalle kuin tytöllekin, mutta meillä on aina pidetty salassa ristiäisiin saakka janiin nytkin. Paljastellaan niitä sitten myöhemmin. Eli varmaan tammikuussa, en aio ristiäisiä enää ennen joulua järjestellä. Keskitymme nyt ensin syntymään ja sitten jouluun, sitten esikoisen synttäreihin ja sitten ristiäisiin ennen kakkosen synttäreitä.
Tuli tehtyä niitä lumitöitä tuossa aikaisemmin. Onneksi on kevyttä pakkaslunta, saatoin silti innostua hieman liikaa. Ei kauheesti suppaile nyt, mutta ilta istten näyttää, suppailuineen, vihlontoineen janivuskipuineen. Oon välillä huomannut tuollaista nivuskipuakin, siis kuin ois treenannut salilla vaikka ulko- ja sisäreisiä niin siinä tulle, ainakin mulla alkusellaan nivuksetkin kipeeks. Tuota on varsinkin öisin ja muuten kun on makoillut paikoilla ja lähtee sitten esim. vessassa käymään. Onko muilla ? Mielestäni en ole puuhaillut mitään ihmeellistä mikä tuon voisi aiheuttaa.
Nyt menen taas tuonne sohvalle välillä loikoileen, pikkuinen on päikkäreillä ja vanhempi vielä koulussa. Jaksuja ja jänniä hetkiä kaikille =)
 
Onnea Mussupussun perheelle!

Aurinkomamma täällä myös suunnitteilla käydä kampaajalla vielä ennen synnytystä. Eipä sillä ulkonäöllä ihan kauheasti väliä ole tässä vaiheessa, mutta juurikasvu on nyt jo niin hirmuinen eikä tiedä koska ehtii seuraavaksi hiuksiaan laitattamaan. Limatulpan (?) tulo jatkunut jo 4. päivää mutta noin vähäisillä määrillä senkin irtoamiseen menee varmaan kuukausi. :/
 
Vielä kerran täällä tänään =) Kiitos Kamomilla kun taas päivittelit tuota listaamme. Laskin siitä, että meitä olisi vielä 131 odottamassa ja 5 vauvan saanutta =) Siis jos oikein laskin, mutta hurja määrä vauvoja tulossa vielä :heart:
 
Tosiaan, tyttövaltahan on huima täällä :eek: . Ja hassua kuinka moni on ottanut jo varaslähdön, joulukuisiahan tässä piti olla :kieh: .

Ei vais, mä oon katkera.

Vaikka toisaalta taas välillä iskee sellainen epäuskoisuus; ihanko oikeasti meillä kohta tuhisee vaavi? Musta on alkanut tuntua siltä että kaikki (sukulaiset, muu perhe) ymmärtää tän paremmin kuin minä :whistle: .

Toisaalta taas eilen ennen nukkumaan käymistä mietin miten paljon ihanampaa ois jo viettää ilta pitäen Pientä kainalossa :heart: .

Vaikka toiset (suvussa siis) murehtii jo isompien lasten mustasukkaisuuksia, mä jotenkin kokoajan odotan sitä että vauvan syntymä rauhoittaa tätä tilannetta jotenkin. Siis että jollain tasolla toi siskosten välinen alituinen kilpailuasetelma rauhoittuu - edes siksi aikaa kun vauva on uusi asia.

Tottakai ymmärrän että huomionkipeyttä tulee ihan varmasti, mutta toisaalta taas heidänkin huomionsa kiinnittyy sitten paljolti enemmän vauvaan kuin keskenäiseen tappeluun.

Te jo ennestään useampilapsiset perheet; älkää heti lytätkö mun ruusunpunaisia tulevaisuuden kuvitelmia B) :whistle:
 
Hei vaan pitkästä aikaa..taustalla kyllä päivittäin tulee luettua mutta ei oo saanut aikaiseksi kirjoitella.
Noh viime yö oli tuskaa, kymmeneltä alkoi supistelemaan, tuntui että selkä menee poikki ja masun veti ihan kovaksi..siinä meni sitten valvoessa puol neljään saakka ennenkuin loppui..onkohan nuo nyt niitä avaavia supistuksia..kyllä jo jännittää tuleva synnytys ihan kamalasti, saas nähdä milloin tämä päättää tulla ulos :)

Jasuliini ja pieni 36+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja Viivi82:
Siivosin tota kylppäriä ja löysin suihkun nurkasta haljenneen laatan :kieh: :'( Kiva tähän nyt jotain kylpääriremonttia kaavailla, ei ois ees varaa :( mitenkähän paha tommonen on... pakko sille varmaan on jotain tehdä.

Sitteri saadaan kaverilta lainaan, niillä se jäi just pieneks.
Alkuun näin unta ain a tytöstä, mut maha on ihan "poikamaha" ja muut fyysiset jutut viittaa poikaan :D

Toi kylppäri "remppa" ei välttämätä oo iso homma ....
Yhden laatan voi saada vaihdettua naputtamalla tuota haljennutta vielä pienemmäksi ja taltalla pois . hioo hieman laastia alta ja uutta laastia päälle + uusi laatta ...
Tai sitten teillä on alla kosteussulku ? Ehkä silloin en yhden laatan takia vielä stressaisi ... Mutta jos haluaa vaihtaa , niin samoin kuin edellä , tosin sitten koittaa saada laatan alta hieman pienemmän kohdan hiottua ja sitten puukolla siististi koskeussulku pois ja uutta tilalle niin että peittää vanhat reunat ja sitten laastia ja uusi laatta ... tosin tässä tapauksessa saattaa olla tuo vaihto aikalailla hankalampaa .... :(
(laatoittaja) :)

neitim+ onni-irina rv 38+
 

Yhteistyössä