JOULUNODOTTAJAT Marraskuu

pitkästä aikaa minäkin täällä. Olen silloin tällöin käynyt lukemassa.

Ensiksi hurjasti onnea vauvan saaneille!

Lohduttavaa lukea muiden pätkäunista ja öisistä pissaretkistä. Itsellä on jo reilun viikon ajan supistellut siihen malliin, et aiemmat synnytykset on todellakin tulleet mieleen (neljäs masuasukki kasvamassa).

Olen ollut pakkolevossa ennenaikaisten supistelujen takia jo monta viikkoa. Viimeset kuusi viikkoa olen ollut flunssassa, ensin yskässä ja sit nuhassa. Antibioottikuuri poskiontelontulehdukseen loppui viikko sitten ja vieläkin räkää tulee. En ymmärrä mistä sirä riittää???

Närästykseen auttaa hyvin teelusikallinen tai pari ruokasoodaa. On aika pahan makuista, mut helpottaa nopeasti.

Vietetään miehen kanssa lapsetonta viikonloppua. Pari murkkuikäistä ovat isällään ja uusioperheemme esikoinen 4v. kummi-tädillä. Taidetaan saada viettää aika onneksi kotosalla. Toivon, et viel pari viikkoa asukki viihtyisi yksiössään. Huomaa kyl, et asukki on laskeutunut, kun kävely myös täällä on yhtä tuskaa.

Supistelut on niin epäsäännöllisen säännöllisiä, et hermot alkaa mennä. Pari tuntia saattaa supistella 3-6 minuutein, mut sit ne katoaa. Kohdunsuu on pehmennyt, mutta kiinni muuten.

Valvomisesta vielä: nythän tuo täysikuu möllöttää suurimmillaan... Ainakin meikäläisellä se vaikuttaa hermojen kiristymisenä entisestään.

t. Timantti ja Potku-Petteriina 36+2
 
ossaako kukkaa sannoo kuinka kauan on "normaalia" että mahakuralla,joka enteilis synnytystä?mulla nimittäin tilanne se että nyt ollu yli 3vrk ja edellisen imetysaikana mulla paino putos ihan yhtäkkiä 14kg 4kk aikana...todettiin vilja-allerkia...nyt oon n.puoli vuotta syöny muita paitsi vehnää...tän ootuksen alussa oli 2 päivän kestävää mahatautia jolloin laihduin 2kg vuorokaude aikana ja eka kerralla jouduin tippaan...toka kerralla viime tipassa alko pysyä neste/ruoka sisällä ettei tarvinnu mennä...no,nyt tuntuu kun tuota painoo ei mulle siunau-u että oonko taas kuivumaan päin.... :/ oon kyllä juonu hyvin....nyt supistellu 2 asti ja sitte sain 2,5h nukuttua kunnes eskarilainen mut herätti :headwall: ja taas on tunnin suppaillu 5-10 min välein...näkkeekö ne synnärillä mitenkään onko mulla suolessa joku tulehus vai onko tosiaan synnytykseen viittaavaa???samoten näkkeekö nestetasapainoo???aayyelin kyllä että jos ei nää supparit kohta lopu ni meen käymään siellä...ei tuu mit tästä kärvistelystä...tai sitte hankin lääkäriltä emmoset tropit että saan nukuttua |O itelle ihan uutta että "vastustaa" jo näi aikaste...muilta supistelut yms alkanu vasta lähellä la:ta...ja synnytykset ollu noppeita :/ oisko joku pliis ees jo täällä kukkumassa!
 
Huomenta!
Täällä on muitakin aamuvirkkuja. Outoa sunnuntaiaamu jä mä ollut jo 6 asti hereillä, nyt tulin koneelle et mies saisi nukkua rauhassa.
Mulla oli kanssa maha kuralla pari päivää ja toivoin et se viittaisi synnytyksen alkuun mut ei, maha taas ihan normaali...
Labra kokeista ainakin näkee että oletko kuivumassa. Koita juoda paljon ja soita lääkärille jos tuntuu siltä se ei maksa muuta kun vaivan. Toivotaan et se enteilis synnytystä
 
Huomenta!
Juu täällä oltu hereillä kanssa tunteja..poika päätti piristää äidin syntymäpäivää ja herätä puol seiskalta,yleensä nukkuu kasin pintaan. Ois niin väsyttäny,heräilin jalkojen pakotukseen monta kertaa ja pyörin sängyssä vähän väliä.
Täällä melkein kaikki tuskailee öitten kanssa..voin lohduttaa että mä en myöskään ole nukkunu aikoihin. Laskeskelin että viime vuoden heinäkuussa alko mulla heräilyt ja kukkumiset kun odotin poikaa. Eli puoltoista vuotta on kohta valvottu enemmän tai vähemmän. Toki on ollu silloin tällöin hyviä öitä mutta silti tuntuu että oon vuoskaudet ollu väsyny..en edes muista miltä näytän ilman mustia silmänalusia :LOL:
Nyt ollaan miehen kanssa saatu "nauttia" kun poika jotenkuten nukkuu..kohta tässä pieni nyytti joka saattaa olla koliikkivauva (esikoinen oli)..ei vaan jaksa ymmärtää miten jaksetaan mutta pakkohan se on. Tällä kertaa aion pyytää sukulaisilta,ystäviltä tai neuvolasta apua jos tuntuu että väsymys ja kaikki menee ylivoimaseks. Kummasti sekin auttaa jos joku vahtii lapsia pari tuntia että saa nukkua..

Ensisynnyttäjille: mulla kroppa enteili synnytystä kahella eri tavalla kummassakin synnytyksessä. Ekassa olin flunssassa ja olin tosi väsyny kun valvoin pari yötä ja flunssa ja tukkosuus pahensi oloa. Oon joskus kuullu että kroppa ei "anna" synnytyksen alkaa jos oot heikoimmillas mutta mun kohdalla ei pitäny paikkaansa.
Toinen meni vuos sitten niin että nukuin tosi hyvin yön ja olin niin energinen että vähän arvasinkin että kaikki ei oo kohillaan..supisteli pitkin päivää mutta en ollu huomaavinaankaan kun niin paljon oli ollu ennakoivia. Siitä se sitten lähti,yöllä synnyttämään.
Monella muulla on kyllä synnytys alkanu just tolla ripulilla tai sitten sillä että on vähän niinkuin liiankin hyvä olo.

Hulivili kyllä ne katsoo veriarvot ja pissat,näkevät kyllä jos on tulehdus tai jotain häikkää niistä. Koitahan parantua ja jaksella!!

Oma olo on kohtuullinen väsymyksestä huolimatta..nyt on kävely muuttunu ankan kävelyks kun toi pallo tuntuu jalkojen välissä..eilen kävelin piiitkän matkan eikä tullu supistuksia,vau!
rv 36+4 ja silti valmis synnyttämään

 
Ihanan paljon tekstiä... =)

Mun täytyy kyllä nyt hehkuttaa lähinnä hyvää oloani. Viikonloppu miehen kanssa oltu ihan kahden ja sain ihme virtaa jostain, vaikka perjantaina valittelin väsymystäni ja sitä, ettei huvita tehdä viikonloppuna mitään... :D

No, lauantaiaamu alkoi sex...., joka käynnisti ihan hirmuisen supistelusession tonne ihan alavatsaan. olo oli kuitenkin pirtee ja supistelut siedettävät, joten sanoin miehelle, ett lähdetään kaupungille kiertelemään ja ostamaan viel viime hetken joulu...ym jutut. Käveltiin lähes 4 tuntia kaupungilla ja supisteli säännöllisen epässäännöllisesti... :D Sitten ne loppui taas kuin seinään... Ja illalla oltiinkin tuttavapariskunnan kanssa tps:n pelissä ja ravintolassa syömässä ja jaksoin yli kymmeneen olla liikenteessä!!! :LOL: Siis olin itsekin yllättynyt, ett yhtäkkiä vointi oli mitä mainioin... :D Yö meni vessassa rampatessa, mutta ei supistustakaan... Eli ei täälläkään nukuttu ole, mutta tää viikonloppu tuli tarpeeseen... olo on kuin uudestisyntynyt...
Aamu alkoi taas sek...., jos sais noita paikkoja kypsyteltyä lisää ja nyt juili tota alavatsaa ihan hirrrrrveeeesti, mut kun mä en tiedä onko se kunnon supistusta vai vaan jotain alavatsan painetta. Koskee ainakin tauoutta ja aika hirmuisesti...
Olen minäkin hullu, kun varta vasten itseäni kidutan... Päätettiin miehen kanssa, ett nyt en enää panikoi tän pikkuisen syntymän kanssa, syntyy kun syntyy ja sillä selvä... =)

Kohta mennään hakemaan tyttö kotiin, mulla on ollut ihan hirmuinen ikävä häntä ja sitten isukki lähtee tytön kanssa elokuviin... Mä taidan jättää välistä tällä kertaa...

Ja mun rupes ihan hirveesti tekemään piparkakkuja ja glögiä mieli, kun täällä moni on niitä tekemässä tai tehnyt...

Asrai: Tsemppiä sulle... Kyllä se vaavi sieltä kohta syntyy :heart:

Riikkuli 38+0
 
Itku pitkästä ilosta. Nukahdin illalla kesken leffan ja kun sänkyyn pääsin, uni ei tullutkaan silmään. Seuraava valvomisputki oli 02.50-06 ja arvatkaapa, ketä kiukuttaa olla väsynyt :kieh: . Joka kolmas yö menee kunnolla nukkuen ja kaks seuraavaa on aika tuskaa. blaah.


Landir
, meillä on oma huone vauvalle, mutta sitä ei vielä kokonaan ole laitettu vauvan huoneeksi. Samassa huoneessa kun on toinen televisiomme ja vierashuoneenakin sitä käytetään, niin käyttötarkoitus muuttuu varmaan pikkuhiljaa ajan kanssa. Emme oikein raaskisi luopua kulmasohvasta, joka on tosi kätevä 2 hengen sänky, ja kahta telkkariakin tarvitaan tässä talossa. Sitten viimeistään vuoden-parin ikäisenä lapsukainen saa huoneen kokonaan itselleen. Täytyy vaan tuo telkkarin paikka miettiä uudelleen jo silloin, kun vauva tulee kotiin.
 
vetiver: meillä ei nla täti oo kohdunsuuntilannetta katsonut, vaan lääkäri sen tekee... Vaikka periaatteessa voishan toi kai sen tehä kun on kätilö, mut on kuitenkin jättänyt ne hommat lekurille. ;)

Huonosti nukuttuja öitä... No mäkään en kieltämättä viime yönä kovin hyvin nukkunut, kun selkä kiukutteli ja kääntyilykin vaatii ponnistuksia... :| Väsyttänyt ois eikä vessassakaan ois tarvinnu juosta, seiskan aikaan taisin käydä kun aikasemmin en viittiny... :whistle: Mutta tosiaan alkaa olla sellanen olo et vois sitä tästä kohta alkaa lähtöä tekemään... ;)

Tuitsu tuntuu treenailevan jo joulua varten: vuorotellen suolaista ja makeaa tasapainottamaan kun edellistä on tullut nautittua liikaa. :D Mutta tosiaan, osaat hienosti kuvailla olotilaasi, enkä tarkoita et varmaan kukaan nauttii toisen huonosta mielestä/tilanteesta, mutta sä vaan osaat kertoa asiat niin hienosti ettei voi kuin hymyillä. :D :hug:

Timantti: huomasin edellisyönä, et valvotti tuo kuu muakin: Heräsin kun paistoi ikkunasta silmiin ja meinasin alkaa isännälle rähjätä et mitä se nyt keskellä yötä on valot päälle laittanut. :D

hulivili: empäs osaa sanoa et mikä on normaali aika olla kuralla, mut mulla on maha kans toiminut paremmin kuin hyvin viime torstaista asti. Ei kuitenkaan ihan löysällä ole, mutta eipä pahemmin joudu ponnistelemaankaan... ;) Samoin siitä torstai illasta on ollu vähän sellanen etova olo melkeen koko ajan... :x

Myrskynmerkki: Oikein paljon onnea synttäreiden johdosta. :flower:

Riikkuli: Mä viime yönä valvoessani suunnittelin, että jospa sitä sais tänään houkuteltua isännän synnin tielle (pitkästä aikaa :ashamed: ) kun saadaan neiti päiväunille, ja illemmalla ois sitten tarkoitus lähteä vielä tekemään loppuja jouluostoksia ja synttärihankintoja (on joulukuussa 4 kaverin synttärit... :whistle: ) jos vaikka ensi yönä sit sais lähteä. Vielä kun mulla on tuo imurikin tuossa nurkassa odottamassa toimintaa ennen päiväunia... :D Noh, katotaas jaksaako sitten enää muuta kuin nukkua kun on muuten saanut hommia tehtyä. :LOL:

Eilen päiväunilla heräsin pari kertaa siihen et supisteli. Tosin ne oli ihan kivuttomia, mut heräsin kuitenkin. Mut nekin sitten loppui samantien... Ja sitten kävellen mentiin vielä anoppilaan jonkin matkan päähän, mut ei ensimmästäkään supistusta saanut aikaseks. :headwall: Mitä sitä nyt kun niitä oikein odottelee... :whistle:

Mutta mä menen nyt siivoamaan loppuun, kun isäntä meni laittamaan neidille ruokaa.. Pääsee sit päikkäreille että päästään sitten liikkeellekin... Mun vanhemmat lupas ottaa neidin siksi aikaa kun käydään hoitamassa sen punatakkisen kaverin hommia... ;)

Shamandalie ja Torsti 37+6 :heart:
 
Unettomuutta siis muillakin.. no, enpähän ole yksin! On tää vaan yhtä p..kaa, viime yönä sain unta ehkä kolmen maissa ja sit heräsin kuudelta. Yritin siinä sitten vielä kölliä mut eipä tullut mitään... Tosi kiva kun tätä on nyt sit kestänyt jo toista kuukautta! Niin että Tivoli: ole kuule onnellinen jos saat nukuttua joka kolmannen yön hyvin!! Mä maksaisin siitä jopa jotain jos sais edes 6-7h täyttä unta putkeen vaikka kerran viikkoon!!
Ärsyttääääääääääääääääääääää!!!!!!!!!!!!!1 :| :| :| :| :| :(
 
:hug: kaikille vähäunisille! Itsekkään en kovin hyvin nuku, viime yönä oli taas tuota ristiselkäsärkyä..

Menninkäinen87 minäkin oon miettinyt, että vaikuttaako mun omat asennot vauvan asentoon ja liikkeisiin.. Kun välillä vauvan pää (tai jotain) tuntuu niiinkuin kyljestä puskevan ulos, ja muutenkin vauva liikkuu ja asento vaihtelee aika lailla. Mut en mä sitten tiedä!?

Koiraihmiset, millaisia koiria teillä on? Meillä on nyt pk collie. Hankinnassa / haaveissa toinenkin koira, mutta ei nyt ehkä sitten ihan samaan aikaan hankita kun vaavi tulloo..! Oli joo TOSI mukavia vesi- ja kurakelejä tässä -yök- tuli hiekkaa ja kuraa sisälle ja hippasen vaikiaa oman mahan kera putsata koiraa ja muutenkin siivoilla jälkiä.. No ei nyt ole paljon parempi sää kun sataa räntää, mutta hiukan sentään.

Margaret 37+3
 
Huomenta joulukuiset!

Täällä sitä edelleen ollaan ja ihmetellään. En jaksais :ashamed: Kovettelusupistuksia tulee, muttei mitään kunnollisia ole näkynyt eikä kuulunut muutamaan päivään. :/

Margaret kyselit tuossa, millaisia koiria on. Meiltä löytyy 8,5-v. bordercollie ja vajaa 8 kk tollerinpenska. Tiesin, että oon raskaana, kun tollerinpentu otettiin ja hirmu vilkashan se on, mutta päätettiin jo silloin, että me pärjätään. Helmikuussa jouduttiin aivan yllättäin lopettamaan aiempi tollerimme ja jätti niin syvän hiljaisuuden kotiimme, ettei siitä meinannut tulla mitään ja ainoastaan uusi tolleri pystyi tätä hiljaisuutta rikkomaan :heart:

Lähettäkääs nyt hyvät ihmiset niitä tehokkaita supistuksia tännepäin!

- Asrai ja Tiitiäinen rv40+2 -
 
... Täällä nää supistukset teki samanlaisen tenän kuin eilen... :kieh: Niitä tuli jo parhaimmillaan viiden minuutin välein ja kesti minuutin... Laitoinpa sitten tuo kauratyynyn vatsalle ja otin uhden panadolin, niin loppuivat kuin seinään... :kieh: Tänään olisi ollut virtaa synnyttää hyvin levätyn viikonlopun jälkeen... =)

Shamandalie: Mulla ainakin tuo sexo on aiheuttanut noita supistuksia kivasti... Luulen kyllä, ett jotain tuolla alhaalla on tapahtunut, ett sitten kun tulee oikeesti SE hetki, niin ei mun kannata kyl kauheen kauan kotona olla... :D

Mies ja tyttö on siellä elokuvissa ja olis varmaan pitänyt itsekin lähteä, kun olo on taas näin hyvä, mutta taidan lepäillä ja katsella telkkua... Vaikka sieltä ei kyllä mitään tule... :(

Tuitsu: Sun tekstit on mukavaa luettavaa... saa aina hyvälle tuulelle, kun sä osaat niin hyvin tiivistää tän raskauden kulun... :LOL:

Hulivili80: Täälläkin viimeiset pari viikkoa vatsa toiminut yllättävän hyvin... =) Eli voi olla synnytykseen liittyvää tai sitten ei... Toivotaan, ettei sulla ainakaan olisi mitään tulehdusta... :hug:

Riikkuli 38+0
 
Päiviä!

Te, joilla on supistellut esim. 5 min välein ja vaikka kerrallaan jotain puoli minuuttia, niin kauanko tuo supistelu on kaikkineen kestänyt? Eli tunti vai paljonko? Vaikka mulla kolmas tulossa, niin olen silti vähän epävarma, milloin sinne laitokselle kannattaa lähteä. Kahden ekan muksun synnytykset ovat alkaneet ihan erilailla kumpikin ja jos tää nyt alkaa suppareilla, niin se olisi uusi kokemus. Eka synnytys mulla käynnistettiin ja tokassa meni lapsivedet yöllä.

Nukkumisesta: Mun ei tarvi vessassa ravata jatkuvasti, mutta tuo kyljellään nukkuminen saa mun lonkat ja muutenkin pakaransivut kamalan kipeiksi ja puutuneiksi. Kun käännyn (jonka juuri ja juuri pystyn tekemään!) kyljeltä toiselle, herään aina, mulla se on kyllä sellainen voimainponnistus!

No, nyt lähen jatkaan ruuanlaittoa.

Polka + "pikkuinen" rv 39 tasan
 
Moi!

Tääl porukka odottaa ihan yhtä malttamattomana kuin itekki sitä suurta finaalia joka tuntuu vaan liukeevan kauemmas ja kauemmas.. Edes aamupäivän umpimetsärämmintä lenkki ei saanu supistuksia aikaiseksi. Minne katos ne toissaviikon lupaavat supparit joita tuli ihan vaan istuessa paikoillaanki :eek: :( Käsittämätöntä..

Nukkuminen täällä sujuu oikein hyvin, toissayönä kuu valvotti kun kihtas suoraa silmiin ikkunasta, ja lisäksi paheneva flunssa kiusaa. Happi ei kulje nenän kautta ollenkaa, kurkku kipee ja kuumettaki vähän on et sinänsä ei kyllä haittaa vaikka jorma muutamia päiviä majailiski masussa, ehtii tää mamma parantua mutta ku ... tahtoo jo poikimaan |O :D
Vessareissuja en oo vieläkää tehny öiseen aikaan, päivällä kyllä ku on jalkeilla niin niitä tippoja käyn päästelemäs vähän väliä.

Joo ei mul oo mitää asiaa taaskaa.. vauvauutisia ootelles ku ei tuo oma haluu syntyä..

Maukkis 39+1
 
Polka: Mulla supisteli parhaimmillaan äsken puolisen tuntia säännöllisesti ja sitten ne lakkas kuin seinään ja nyt pikkuinen on ihan villinä tuolla masussa... Mulle neuvolatäti sanoi, että säännöllisiä kivuliaita supistuksia voisin tunnin kuulostella ja sitten lähteä sairaalaan, kun mulla on paikat pehmenneet jo valmiix ja pari senttiä auki... Mut mulla ainakin eilen ja tänä aamuna supistellut huomattavasti kauemmin, mutta kun ne ei ollut säännöllisiä, vaan niitä tuli sit ihmeellisesti ja aluks tuntuoi, ett kipu on jatkuvaa... Nyt taas hyvä olo, mut nivusiin vihloo ihan sairaasti, kun pikkuinen puskee tuota päätään tuonne alas...

Riikkuli 38+0
 



Pakko laittaa tää kuva tänne näkyville. Mä repesin ku katoin tätä, toivottavasti joku muuki saa hymyn huulille :D Tuli ihan oma aamuinen vessaistunto mieleen ku nakuna pöntöllä istuin ja katoin et tissit ne vaan menee enemmän ja enemmän maan vetovoiman mukana.. :kieh:
 
KIITOS taas kunnon nauruista Mauahtavaalle :LOL: :LOL:
tuo kyllä kuulosta niin tutulle kun senkun roikkuuu vaan enemmän ja enemmän ja yks päivä jo sanoin isännällekkin että saan kohta rueta laittaa tuota vauvan talkkia tuonne tissien alle kun meinaa hautua heti kun on päivänkään huonommat liivit päällä ja meinaa olla vähä rajallinen tuo valikoima mitkä menee päälle tai siis ovat sellaiset että rinnaat niissä pysyy ja tuommosien "lisähakasten" ( http://www.evelace.fi/mallisto/asusteet/lisahakaset )puolesta voisin puhua vaikka kuinka kun meinaa suurimmasta osasta vanhoja liivejä loppua jo ympäryskin...

ja mitäs muuthan sitä piti kommentoida... ainakin noita nukkumisia täällä kans ravataan vessassa kun pitkään pärjäsin sillä kerran yössä niin nyt saa käydä lähes tunnin välein ja jos ei mene niin tuntuu että painaa rakkoon niin että sitten supistaa...

Eilen käytiin lasten kans kierteleen zeppeliiniä jouluostoksilla vissiin jotain neljä-viistuntia ja illalla vielä tuli vieraita niin jopa meinas olla muutama kunnon supistus mutta valitettavasti vaan ihan epäsäännöllisiä ja loppuivat nukkumaan mennessä.... mutta jospa niitä taas tulis ja vähä kypsyttelis noita paikkoja...
kukas se kysyikään millon pitää lähteä niin vissiin vähä kannattaa miettiä varsinkin uudelleen synnyttäjä niin miten nopeita on edelliset ollu ja pitkästikkö on matkaa sairaalaan, mulla on ollu sen verran nopeita että vissiin ei kovin kauaa uskalla kotona odotella ja matkaa on kuitenkin se tunteroinen vähä vajaa 100km... ja ekalta ehin sairaalassa olla sen 30 min ja toiselta 9 min ja kolmas syntyi sitte lanssiin ja nyt olis tavoite ehtiä sairaalaan, mutta taitaa olla se ammesynnytys ihan turha toive kun noin nopeita ovat :kieh:
 
Synttärionnittelut Myrskynmerkki :flower: ! Meni vähän ohi tuossa aamutokkurassa.

Maukkis, thanks, hihittelin ääneen tolle kuvalle :LOL: .

Margaret, meillä on kolmevuotias pon-uros, takkuinen karvakasa, joka raahaa turkissaan sisälle kaiken metriä pienemmistä oksista lähtien.

Mulla ei oo muuten ollut minkäänlaisia lonkkakipuja vielä, enkä tajua siksi yhtään, mistä puhutte. Sängyssä kääntyminen ei tuota mitään ongelmaa, mutta ylöspääsy on nyt paljon hankalampaa, kuin 2 viikkoa sitten, jolloin ponnistin vielä vatsalihaksilla pystyyn. Tuleekohan kaikki raskauskolotukset tietyllä viikolla, kun moni teistä on mua niin paljon pidemmällä. Jonkun vaivan huomasin itselleni nimittäin tulleen muutamaa viikkoa myöhemmin, kun olitte täällä puhuneet.

Mä tapan taas aikaa netissä, kun ei huvita lähteä ulos ja leivontasuunnitelmat meni mönkään. Oon mä sentäs saanut pölyt pyyhittyä ja keitin jo tällä viikolla toisen kattilallisen riisipuuroa :p .

Kuin paljon te muut mietitte synnytystä? Mä näköjään ihan joka päivä. Aamulla näin unta, että olin menossa synnyttämään ja olin ihan paniikissa. Multa vaan löytyi siinä sisätutkimuksessa endo ja kohtusyöpä, joten en edes päässyt unessa synnyttämään, kun ensin leikeltiin nuo kasvaimet ulos...Huh mitä unia, ihan sekoja. Joka toinen päivä mä ajattelen, että jee, hyvin se synnytys menee, joka toinen päivä pelkään ja stressaan. Vaikka olis kiva saada tähän raskaanaoloon jo vaihtelua, ihan mielellään annan vauvan kehittyä rauhassa sinne rv 40 asti.
 
Mä olen kanssa miettinyt sitä, et nopeestikko kannattaa sitten lähteä sairaalaan... Esikoisesta oli melko nopee synnytys, ja se meni sinänsä niin kuin suunnittelin et olen kotona mahdollisimman kauan... Laitoksella ehdin olla n. 1,5h ennen kuin syntyi... Matkaan meillä ei mene kauan, huonolla kelillä max. 30 min. Mut taas mikäli itekseen lähtee synnytys käyntiin, niin haluisin olla mahdollisimman kauan kotona, ettei tartte sitten sairaalassa odotella...

Synnytystä sinänsä en pahemmin oo miettinyt, lähinnä sitä että osais sitten ajoissa soittaa neidille hoitajan ym.

Onko jollain teistä kokemusta käynnistyksestä? Kun tuli mieleen, että jos tipalla käynnistetään niin, saako silloin sitten mennä suihkuun tai kylpyyn? Esikoisen synnytyksen aikaan se kylpy oli mulle pelastava juttu, ja sen ansiosta aika kului nopeasti ja pystyin oleen ilman lääkitystä... Mulla meinaan tulee lääkkeistä helpolla paha olo, joten siksikin mielelläni jättäisin taaskin epiduraalin pois jos vaan mahdollista...

Mutta nyt on koko porukka hereillä, joten lähden tästä vaihtamaan vaatteita ja pakkailemaan kassia, niin päästään sinne ostoksille vielä... Myllyssä ei varmaan paljon porukkaa tälläsena sadepäivänä olekaan... :whistle: No, itepähän olen päivän valinnut ei voi muita syyttää. :LOL:
 
myrskynmerkki onnittelut synttäreiden johdosta :flower:

mauahtavaa :LOL: ei voi muuta sanoa. kiva kuva

shamandalie mulla viimeksi käynnistetty tipalla. ja ainoa mihin pääsin oli oli sänky ja viereinen kiikkutuoli. mulla ainakin se tippa homma oli kädessä niin kauan kuin poitsu oli maailmassa. ja en oo koskaan ollut niin kipeä kuin tässä käynnistyksessä.

en jaksa miettiä synnytystä. ootan vaan että pääsen tositoimiin.

nukkunut oon vaihtelevasti. viime yön luulin nukkuneeni, mut unissaan oon pyörinyt tosi levottomana ja välillä aukonut silmiä. eli väsy ja kivut vie sit oikean unen. nyt vaavi vihloo tuonne alakertaan niin et kumma jos ei kohta sieltä vilkuta.

täytyy lähtä vahtiin maalaako se ukko vai ei. käytiin vihdoin ja viimein ostaan laatat keittiöön.
 
Shamandalie kyseli käynnistyksestä. Mulla esikoisen synnytys siis käynnistettiin, mutta ei tipalla vaan ihan sellaisella nieltävällä pillerillä. Toivon todellakin, että nyt ei tarvitsisi käynnistää. Mulle ei käynnistys sopinut ollenkaan. Olin tosi kipeä ja synnytys oli suunnilleen yhtä jatkuvaa supistusta ilman taukoja. Mä tiedän olevani tosi herkkä tapaus kaikille mahdollisille lääkkeille. Varmaan ei läheskään kaikkiin vaikuta noin voimakkaalla tavalla ku mulle. Kakkosen synnytys alkoi itsestään ja sujui todella hyvin ja ihan lievillä kivuilla meni koko homma. Niin, eli jos käynnistys tapahtuu pillerillä, niin silloin saa ihan normaalisti tietysti käydä suihkussa, ammeessa jne., mutta sitä en tiedä miten tipan kanssa on. Voisi luulla, että esim. mies apuna kylvyssä olo voisi ihan hyvin onnistua, kunhan ei sitä tippakättä siellä uita. En oo kyllä asiasta varma lainkaan.

Mun vanhemmat on muuten tulossa meille ensi viikonloppuna. Mulla ois just silloin laskettu aika. Oishan se aika hyvin, kun sattuis vauva just silloin syntymään eikä tarttis kahta vanhempaa lasta viedä minnekään hoitoon, mut kyllä saa hyvä säkä käydä, jos näin menis.

Polka + "pikkuinen" rv 39
 
onnittelut MYRSKYNMERKILLE!itelläki menny ne täs sumussa ohi...
muahtavalle SUURET kiitokset päivän nauruista! yli paha kuva :LOL: vaikka tuo kai se olo kohta alkaa olla :ashamed: just heräsin päikkäreiltä.osa sakista vielä nukkuu...mulla taas tuossa 2 maissa supisteli iha kunnolla 5 min välein mut tunni sissää hiipu...mulle on annettu samoja ohjeita kun olikos se riikkulille...että kun reilu tunnin ollu säännöllisiä,mutta mutta....nyt niitä ollu jo monena yönä/päivänä että luotan siihen että kai sitä sitte nytkin hoksaa jostai millon pit lähtä kun muilta olisin jo synnyttämässä ollu aikaa sitte :whistle: paitsi edelliseltä alko veen menolla...mulla oli vko sitte sormelle auki ja kaulaa 2cm jälellä...nyt vkon vihlonu alakertaa ja supistukset lisääntyny urakalla että saa nähä sitte millon lähtö tullee...nyt ollu kyllä poikkiava loppuootus kun näi aikaste alkanu kunnon supistukset!voisin niitä asraille kun kaipaili niin öisin aina luovuttaakki ;) kaveri epäili oisko mulle iskeny streptokokki :/ pittää huomenna jutella terkan kans tilanteesta et mitä meinaa.oisko aihetta ottaa näytetä kun se kuulemma tekkee enne aikasia supistuksia ja ulosteongelmia...mut nyt poistun taas pytylle :x
 

Yhteistyössä