moi !
Meillä ollaan uskovaisia ja siis kerrotaan Jeesuksesta. Ihan perusjuttuja, että oli vauva ja syntymäpäivä. Liitetään mukaan paimenet ja enkelit yms. Kerrotaan evankeliumia. Käydään joulukirkossa, josta lapsi ymmärtää sen minkä ymmärtää. Meillä on myös seimiasetelma pöydällä.
Lapsi kuitenkin elää tässä kulttuurissa, jossa on pukit ja tontut joten ollaan kerrottu, ettö on myös joulupukki ja tontut ja ollaan niitää katteltu. Tyttö tuntuu olevan niistä kiinnostunut. Ollaan sanottu, että pukki-juttu on kiva leikki. Lahjat viime vuonna tuli kuusen alle vaivihkaa. Ja tarhassa joulupukki toi. Joulupukkia ei meille tule, mutta jos muualla tulee, niin ok. Ollaan myös avoimesti puhuttu joululahkjojen hankinnasta ja antamisesta.
Luulen, että lapsi ymmärtää mitä ymmärtää, mutta kyllä se vuosien saatossa selkiintyy. Nyt varmaan vielä kaikki on ihan sekaisin, kun tuo toden ja sadun ero on niin häilyvä pikkuneitin mielessä.
joulua odotellen