Juuri tiedon saanut kaksosten odottaja,IHANAA!

Tervetuloa Idealisti!

Valitettavasti ainakaan minä en osaa tuosta mahan kasvusta sanoa. Minulta ei ole sf-mittaa otettu kertaakaan?! Itse olen kuitenkin mittaillut mahan ympärystä ja siinä ei ole mittään loogisuutta. Joskus on tullut hurjasti lisää ja joskus lähtenyt senttejä. Tänään ympärys oli 104cm, jokunen päivä sitten 99cm, sitä ennen muistaakseni 101cm.

Neuvolassa kävin päivällä ja kaikki oli ok. Vauvat on nyt toinen pää alaspäin ja toinen poikittain. Verenpaine 122/75, pulssi 101 ja hb 108. Paino 57.8kg, lähtöpaino oli 54kg. Nenäverenvuodosta eii th:kaan osannut sanoa mitään, kärsittävä vaan on... Rautaakaan ei voi enempää ottaa kun nyt jo maksimit käytössä.

Enna ja tytöt 25+4
 
Kiitos Enna

Oi sulla ei ainakaan oo paljoa paino lisääntyny! Oliko sulla alkuraskaudessa pahoinvointeja vai pystyitkö syömään normaalisti -ja pitämään ruoan sisällä?

Itelläni lähtöpaino 51 ja nyt siis mennään 54:n paikkeilla. Tiedän toki että kaikki raskaudet on erilaisia ja kaksosraskaudessa erityisesti vatsa tulee paukkumaan mutta kun ei miltään suunnalta tule ohjenuoran pätkääkään.

Sama homma liikunnan kanssa; "tee niinkun hyvältä tuntuu" sanoo kätilö. Kun ei se kuitenkaan taida tarkottaa itsensäylittämis-hyvältä tuntumista. Samaan aikaan saliharjoittelua koskeva kirja kertoo että "liikuntaa ei suositella monisikiöisessä raskaudessa". Mulla ei totta puhuen ihan oo täys luotto omaan tuntemukseeni siitä mikä on sopivaa ja mikä ei -mutta kaippa se kroppa sitten sanoo stop kun on tarvis. Toivottavasti.

Se sf-mitta on kai tosiaan vähän yhtä tyhjän kanssa ainakin siellä neuvolassa kun ei niillä oo mitään vertailukohtaa. Mullakin mittas siis nyt koska sitä erikseen pyysin, mutta silmämääräsesti se sen vatsan koon määritti normaaliksi.
Muuttuu varmasti se vatsanympärysmitta niitten vauvojen asentojen mukaan, mahtaa tuntua hurjalta =) Ite vielä odottelen ekoja potkuja ja pyörähdyksiä, kohtu edessä ja istukka takana niin voisivat jo alkaa tuntumaan
 
idealisti tervetuloa onnelliseen joukkoomme!

Mulla alkoi vatsa ihan näkyä rv 10 asti. Ensimmäisiä odotan, joten en itse osannut sitä silloin sanoa. Mutta jo kokeneemmat osasivat sanoa, että juu raskausvatsa. En sitten tiedä. Siitä se on tasaseen kasvanut ja nyt on painoa tullut ainakin se 13 kg ja varmaan enemmänkin. Alkuun pein 2 vkoa noroa, joka tietysti vaikutti painoon niin ettei noussut eikä laskenut. En oksentanut alussa vaikka pahaolo olikin. nyt sf mittani oli 32 muistaakseni. Liiku se minkä jaksat, mutta älä rehki liikoja, neuvoisin näin. Itse kävin salilla alussa kunnes vatsa sanoi ei. Nyt kävelen (toooodella hitaasti) 3-4 krt päivässä väh. 20 min koiran kanssa. Pysähtelen kun tuntuu siltä. Tärkeintä kai että liikkuu edes vähän. Tuolta aiemmista voit lukea, miten minä olen saanut kuulla painosta ja kuinka kanssasiskot ovat sitten lohdutelleet (mikä on tullut tarpeeseen tosiaam). Eri puolilla eri käytäntöjä ilmeisesti, mutta meillä sama homma neuvolassa, ettei kamalasti kokemusta th:lla geminiraskauksista.

Nicci ja jäbät 27+2
 
idealisti:

liikuntaa sen minkä pystyt, ilman kipuja tai outoja tuntemuksia. itse kävin salilla n. rv24 asti, ja uimassa rv 28. kävelyn jätin minimiin jo tuolla rv22 paikkeilla, kun alkoi kiristellä. lapset syntyikin sit jo rv32. töistä jäin pois rv 24

Painoa tuli (neuvolakortista ihan tarkastin) rv 10 lähtö 55kg ja viimenen mitattu nlassa rv 30 64kg, sitten jouduinkin jo sairaalaan, ja siellä ei enää mitattu, kun tosiaan nappulat syntyi sit rv32.

sf-mitat ollu rv18 23cm, rv22 24cm, rv26 27cm ja rv30 35cm!!!! eli ihan omissa sfääreissään verrattuna ykkösraskauksien käyriin. Just kävin nyt nelosta odottaessa rv 23 neuvolassa, sf oli 17cm.

Onnea odotukseen, ja suosittelen olemaan mieluummin varovainen kaikissa jutuissa... ja neuvoloissa ei tosiaan mitään (yleensä) tiedetä, siihen kannattaa varautua.
 
Idealisti, todellakin oli pahoinvointia aluksi! Olin lähes koko joulukuun sairaalahoidossa kun mikään ei pysynyt sisällä ja paino laski holtittomasti ja veriarvot olivat sekaisin. Sain pahoja rytmihäiriöitä ja pyörtyilin. Kokeilin Primperania ja Postafenia, akupunktiorannekkeita, B-vitamiinia... todeten ne tehottomiksi. Primperanista tosin sain pahoja sivuvaikutuksia, paniikkikohtauksia ja harhoja... Raskausviikolla 12-13 aloitin Ondasetronin (syöpähoitojen jälkeiseen pahoinvointiin tarkoitettu lääke) ja sen jälkeen elämä alkoi normalisoitua. Ondasetronin pystyin jättämään pois tammikuun lopulla.

Huh, mikä selostus! :D Jäi vähän traumoja tuosta alkuraskaudesta ja niitä tilitän kaikille ystäville ja kylänmiehille. Oikeasti, huomaan purkautuvani jopa puolitutuille, jotka kaupassa erehtyvät kysymään vointiani :ashamed:
 
Moro emännät!!
Tervetuloa idealisti mukaan. Jos maltat joku kerta istua koneella ni pinosta kyl löytyy tietoa kysymyksiisi.
Sf mitta on minulla otettu aina.Rv15+1= 18cm painoa itselle tullut -900g
Rv 18= 20cm lähtöpainosta +950g
rv21+1 =24cm +4kg350g
RV 23+4= 27cm +6kg100g
RV26 = 33cm +8kg250g
Rv 30 =37cm +12kg
Rv 33+5 = 43cm +13kg700g

Tänään kävin kysillä ja kaikki ok. 2,6kg oli poikien painoarviot ja joudun uudestaan sokerirasitukseen,yök. Pojat kasvavat ykkösten tahtia yläkäyrillä. A-herra oli kiltisti pysynyt pääalaspäin,mutta b-herra oli kääntynyt pt tilaan. Seuraavan kerran synnytystapa arviointiin, jos en ole sitä ennen jo synnyttänyt. Kohdunsuuta oli vielä uä mukaan 3cm jäljellä.Tuumasin että näitä ei tartte alkaa hättyyttelee, jos kaikki ok.Eiköhän kroppa jo jossain vaiheessa sano vuokrasopimusta irti.Toivottavasti libar olet tänään päässyt kotiin. Mutta nyt täytyy hieman alkaa huilata.Tänään täytyy viel kaikkea hommata illasta.

Kaikille voimia ja onnen putkuja persiille.Kyl myö emännät jaksetaan:heart:eix jee!!!!

Tv: Mononen ja mortti&vertti 34+1

ps: eix oo komee kuva. Eilen otettu.

 
Viimeksi muokattu:
Mulla tais tänään kariutua haaveet kotiinpääsystä.. Pari päivää olen varovasti saanut liikkua osastolla ja tänään kontrolloitiin kohdunsuun tilannetta. Nähtävästi oli huonontunut liikkumisen seurauksena, eivät saaneet ultralla varmaksi paikannettua koko kohdunkaulaa !? Kaksi gynekologia oli sitä etsimässä.. Käsin tunnusteltuna on kuitenkin hyvin pehmeä ja lyhyt, joten liikkumaluvat pois ja vuodelepo alkaa taas..

En tiedä enää mihin luottaisin, kun kaksi päivää sitten tilanteen piti olla hyvä.

A vauva on tosin koko ajan ollut hyvin alhaalla, häpyluiden tasolla, mutta kuulemma kaksosilla melko tavallista. Painaa tietysti päällään koko ajan kohdunsuuta kun olen pystyssä. Minä kerkesin jo innostua "hyvästä" tilanteesta, nyt sitten epävarmuus taas palasi.
 
Leonor: Voi persus. Tsemppiä kovasti, voin jotenkin kuvitella ton vuodelevon kamaluuden. Ite oon nyt viettänyt täällä sairaalassa 15 vuorokautta ja tuntuu että olisin ollu täällä vuoden ja mä saan sentään liikkua! Koita jaksaa.

Täällä tilanne jatkuu ns. stabiilina, viikkoja nyt jo luojan kiitos 28+3 ja näyttäis että päästään viikonlopun yli, ehkä jopa viikolle 29. Typyt oli ultrassa pirteitä ja vaikka B on ihan rääpäle A:han verrattuna, siltä tuntuu löytyvän ihan hyvin ruutia liikkua ja melskata.

Tänään oli myös sokerirasitus, joka oli ookoo. Uusi murheen aihe olikin sitten verenpaine. Lähtöpaineet joskus viikolla 9 oli 106/56 ja tänään paineet 138/86. Ja päätä särkee. En kyllä jumaliste suostu enää raskausmyrkytykseen tähän päälle. :mad: Aamulla uudet kontrollit ja näytteet, saa nähdä mitä tapahtuu....

Löysässä hirressä roikutaan kun mikä tahansa päivä saattaa tulla lähtö sektioon, mutta toistaiseksi vielä yhtenä kappaleena.

Tervetuloa uusille ja tsempit kaikille meille :)
 
No voi Leonor, nyt vaan rauhassa sitten loppuaika. Toivottavasti lepo taas auttaisi!

Circus, tehdäänkö sinulle joka päivä ultra vai miten vauvojen tilannetta seurataan? Tiedätkö mitä painoarviot ovat nyt? Onneksi olet tarkassa seurannassa ja noilla viikoilla ei varmastikaan hengenhätää enää ole.

Minä heräsin yöllä kun meinasin tukehtua vereen, nenästä valui nieluun, voi hyi yök :x Naama ja lakanat oli ihan veressä. Ei ollut itku kaukana kun väsyttikin ihan armottomasti ja miehelläkin oli tiedossa aikainen herätys ja joutui herätä kuitenkin minua auttamaan. Onneksi tyrehtyi kuitenkin ja siivoilujen jälkeen pystyi jatkaa unia...

Enna ja pikkutypyt 25+6
 
Tervetuloa idealistille!! Täytyy kommentoida tohon sun kirjotukseen liikkumisesta että missä kirjassa luki ettei liikuntaa suositella monikko odotuksissa? Ihmeellinen lause minun mielestä! En kyllä sano että itelläkään liikunnan rieumua tässä harrastan mutta yritän silti liikkua :D Ainut liikuntamuoto mitä tällähetkellä pystyy harrastamaan on sali treeni. Tiettyjä liikkeitä oon jättäny pois ja teen oman tuntemuksen mukaan ja lihakseen tuntumaa hakien. Ihan ylläpitävällä treenillä mennään. Kieltämättä ootan että pääsen treenaamaan taas kunnolla!! Kävely lenkkejä ei pysty tekeen! No lyhyitä kyllä.

Zemppiä Leonorille ja Circukselle!!!

Multa ei oo otettu kertaakaan sf mittaa. Syynä on se että käyn sairaalassa 2vkt välein kontrollissa ni en sen takia käy neuvolassa. Muutaku tarvittaessa. Aattelin kyl soittaa et jos parin vkt:n päästä kävisin ni saisin kelaan todistukset yms. Ja seurattais hb arvoa joka on tippunu 119->108. Rautaa oon yrittäny syyä ku muistan.
Saikulla ollaan edelleen ja kaikkia tehään oman voinnin rajoissa. Täyden työpäivän tekeminen ei kyllä onnistu mitenkään!! Hyvä näin :)
Puntarilla en oo käyny nyt pariin viikkoon mutta varmaan on se n.10kg tullu lisää nyt rv 20 mennessä.
Viimeksi oli vauvoilla n.30g painoeroa. n.300g tietämillä mennään rv 19. Saa nähä mitä ens viikolla on.

Tunnistatteko hyvin kumpi vauva liikkuu?

Iltatähteni*2 20+4
 
Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista!
Yritän kahlata edelliset sivut läpi muutamassa erässä, eilen ryhdyin urakkaan ja simahdin kesken -oli pakko painua pehkuihin =)

iltatähteni kirja oli PT-kouilutuksessa käytettävä opetusteos. Mutta kyse siis varmaankin siitä etteivät uskalla ottaa vastuuta monikko-odottajien treenauksesta.
Itse sain juuri uuden saliohjelman jossa laskeva skaala tulevaa ajatellen -ylläpitävää, ei kasvattavaa treeniä. Lisänä mammajooga. Toistaseksi pystyn vielä lämmittelemään crosstrainerilla, katsotaan kuinka kauan.. yrittänen sitten kuntopyörän kautta hiljentää kun vatsa alkaa painaa liiaksi pystyasentotreeniin.
Ei mahdu munkaan maailmaan että liikunta olis huonoks, mutta toki jos lekurit niin suosittelee niin niillä mennään. Sitä suuremmalla syyllä yritän nyt pitää lihakset aktiivisina niin jaksavat sitten paremmin jos joutuvat pidempään lepoon.

Meillä on kans ultra tästä eteenpäin kahden viikon välein niin neuvolat jätetään kans niille pakollisille (kelan vaatimille) käynneille. Nyt vaan käskivät sitä kautta kun soittelin kasvuhuoliani.

Ennanniina Huhhuh mikä alku sullakin! Ymmärrän kyllä avautumisen tarpeen, kyllähän tollanen järkyttää. Toivottavasti nyt saat nauttia raskaudesta =)
Itse oon onnistunu välttämään pahoinvoinnit kokonaan, johtuneeko sitten siitä että istukoita on yksöisraskauden tavoin vaan yks ja hormooneja ei siinä alkuvaiheessa varmaan ihan tuplana tullu samoin kuin erimunasten monikkojen kanssa. Alkuviikoilla kyllä kaipasin merkkejä raskauden todellisuudesta vaikka sitten oksentelun muodossa, mutta ymmärrän kyllä hyvin olevani onnekas tässäkin asiassa.

Leonor ja Circus Voimia ja lisäpäiviä makoiluun!

idealisti ja tyypit 14+5
 
Ennanniina Mitä ovat neuvolassa tuohon verenvuotoon sanoneet? Kuullostaa jo todella runsaalta ja yököltä, hui! Ei suakaan onni ole potkinut tämän raskauden suhteen... vaikkakin tuo nenän vuotaminen ei varmaan ole mitään siihen alkuun verrattuna.

Leonor Siis ei ole totta... Voimia!

Circus Voi sunkin tilannetta. Jos jotain positiivista voi etsiä sun tilanteesta, niin onneksi olet siel sairaalassa, ettei kotona tarvia pelätä ja apu on lähellä jos jotain. Ei se tietysti kivaa ole.

Itselle ei ainakaan tänään mitään kummmempia. Paitsi että 2 viime yönä on ollut tuskaa. NÄRÄSTÄÄÄÄÄÄÄ kun menee pitkälleen ja parin tunnin välein saa nousta vessaan. No päivällä sit nukutaan päikkäreitä kun yöt niin katkonaisia.

Eilen kyllä saatiin vaunut/rattaat kotiin haettua ja voi kun ollaan taas askel lähempänä :whistle:

Nicci ja jäbät 27+5
 
Ihan ensin kiitos kaikille tsempeistä :) Tässä just mietin kun tiistaina menee 29 viikkoa rikki että uskaltaako sitä vieläkään ostaa mitään kaksosten rattaita vai pitääkö malttaa siihen asti että näkee miten tässä käy....

Enna: Aamuin illoin otetaan vauvoista sydänkäyrät, niistä kuulemma ensimmäisenä selviää jos jotain on vialla. Toistaiseksi on ollut ihan hyvää vaihtelua, joten sen suhteen ei hätää. Joka toinen päivä katotaan ultrassa neiti B:n virtaukset, tarkkailevat ettei tule ns. vastavirtausta, eli vauvasta muhun päin. B:n blokki ennallaan, mutta pirteitä olivat taas molemmat tänään :) Mitat otettiin viimeksi viime viikolla, silloin arviot 1200g ja 780g....
Toi sun nenäverenvuoto kuulostaa ihan kamalalta. Eikö ne onnistuis polttamaan niitä suonia sieltä nenästä tai jotain? Karmeeta pidemmän päälle.

Iltatähteni Mä tunnistan kyllä kun Neiti A liikkuu, sitä ei juuri voi olla huomaamatta =) Neiti B:n liikkeet sen sijaan tuntuu vähemmän, tietysti koosta johtuen. Nyt ovat asettuneet vielä niin, että B:n jalat ovat kohti A:ta, jolloin on tosi vaikea erottaa kumpi siellä keskelle vatsaa potkii... Ja liikkeiden seuranta on ainoa mitä pystyn itse tekemään vauvojen hyväksi - helppoa! :p

Liikkumisesta Kävin just eilen päivälomalla kotona ja innostuksissani menin koirien kanssa pienelle lenkille. Kyllä muuten huomaa että on lähtenyt ns. täydestä lennosta sairaalaan kahdeksi viikoksi makaamaan - aivan jär-kyt-tä-vät liitoskivut tänään... Ennen tänne joutumista liikuin oman olon mukaan. En tajua miksi ei saisi liikkua jos ei supistuksia tms. ole, eiköhän silloin kroppa jo sano että pitää himmata tahtia jos kovin supistaa?

Nicci Närästys on NIIN kamalaa. Mulla alkoi se jo kaks kuukautta sitten eikä loppua näy. Kaikki ruoka närästää. Täällä sairaalassa jostain syystä vähemmän, mutta silti Rennie -paketteja löytyy joka laukusta ja takin taskusta... :)
 
Viimeyönä sitten tiputti hieman lapsivettä.. Onneksi synnytys ei ole sen johdosta (vielä) käynnistynyt. Antibiootit jouduttiin taas aloittamaan ja tulehdusarvoja seurataan kaksi kertaa päivässä.

Lauantaina olisi 29 viikkoa täynnä, siinä on minun seuraava etappi. Jos sinne asti edes pääsisi..
 
Juu varmaan pitäis lähteä polttamaan tuo suoni, mutta pahin vuoto on aina yöllä tai iltayöstä ja sitten pitäis lähteä 50km:n päähän ja tuntuu helpommalta vaan odottaa, että hyytyy kotikonstein. Tietysti se pakkotilanne vielä tulee, että on vaan lähdettävä. Neuvolasta vaan tuumattiin, että johtuu verimäärän lisääntymisestä, limakalvoturvotuksesta ja matalasta hb:sta...

Circus, mä olen ajatellut noitten tarvikkeitten suhteen, että jos tässä huonosti käy niin vaunut ja turvakaukalot on varmaan aika pieni murhe siinä vaiheessa. Pidetään nyt kuitenkin oletuksena, että kyllä me kaikki saadaan nää kaksi vauvaa. Ei suostuta uskomaan muuta!

Enna ja tytöt 26+0!!!
 
Viimeyönä sitten tiputti hieman lapsivettä.. Onneksi synnytys ei ole sen johdosta (vielä) käynnistynyt. Antibiootit jouduttiin taas aloittamaan ja tulehdusarvoja seurataan kaksi kertaa päivässä.

Lauantaina olisi 29 viikkoa täynnä, siinä on minun seuraava etappi. Jos sinne asti edes pääsisi..
Työntää näköjään itsestään noita hymiöitä sulkeiden tilalle.
 
leonor tsemiä! toivotaan vielä mahdollisimman monta päivää lisää!!! meillä käynnistettiin synnytys reilu vrk vesien tiputtelun alettua, kun kortisonit oli ehtiny vaikuttaa. Viikkoja oli tosin jo 32 täynnä. Toisaalta tutullani (kaksoset hälläkin) alkoi tihkut jo rv 26 ja 31+jotain vasta lapset syntyivät, sinne asti uskalsivat pitää masussa.... varmasti lääkärit osaavat antaa teille kaikille nyt tilanteen mukaan parhaan mahdollisen hoidon. Jaksamista!
 
onnea vauvoista :) ja tervetuloa mukaan idealisti :) Ja kaikille meille tsemppiä kovasti! Mulla painoa oli aluks ja 58kg ja viime ti 64kg. muita juttui en nyt muista.... Siis mittoja. Minä nyt sitte maannu sairaalas viime ti asti. vessas saa käydä ja pika suihkus ei muuta. Sisäsuu aukeilee painosta ei niin kivasti. Kohdunsuu pehmee tietty myös. Tänää tutkitaa vauvat ja alapään tilanne jos ehkä pääsis kotii makaamaa. Pe meinasin päästä mut sisätutkimus aiheutti viiden tunnin supistelut.. Jospa tänää parempi onni. Ja jos paikat psyn ennallaa pääsis täyslepoon tosiaa kotii. Suppareiden estolääkitys menee koko ajan kans. mutta tässä näin lyhyest tämän kuulumiset. On puhelimel vähä hankalaa.... 30+1
 
Hello!
Tervetuloa idealisti :)
Leonorille jaksamista osastolle. Vaikka makaaminen osastolla on varmasti raskasta niin onneksi olette kuitenkin siellä lähellä apua. Ja samoten Circus, kyllä sinuakin nyt koettelee. Toivottavasti paineet on nyt pysyneet kurissa eikä raskausmyrkytyksen oireita muitakaan ilmaannu. Toivottavasti pääsette kumpikin yli vkon 29 ja siitä vielä eteenpäin. Tsemppiä!
Häpimama sinulle myös toivon jaksuja sinne pötköttelyyn. Toivottavasti lääkkeet ja makaamiinen auttaa ja vauvat saavat vielä kerätä masussa voimia.

Meillä raskautta on tähän mennessä seurattu neuvolassa ja Situssa. Saa nähdä nyt kun äitipolin lääkäriajat alkavat rullata että jääkö neuvolat vähemmälle.
Sokerirasitus tehdään täällä neuvolankautta, torstaiaamuna. Jännittää...tai kauhistuttaa paremminkin. Jotenkin sellainen paha-aavistusolo, en tiedä miksi.

Kohdunpohjankorkeus mulla mitattu kerran, vkolla 24+2 ja oli 28cm (masun ympärys103cm)

Minä ennen tunnistin ihan selvästi kumpi vauvoista liikkui mutta nyt jotenkin hahmottaminen on vaikeutunut. Viimeviikolla tytyt pyörähteli milloin alas,poikittain,ylöspäin ja nyt olen jotenkin ihan ihmeissäni että miten ne siellä on. Välillä tuntuu kuin A vauva olisi jotenkin tuolla alhaalla ja B:n takana niin etten hänen liikkeitä oikein tahdo erottaa..ehkä.

Mulla on nyt viikon jatkunut inhottava flunssa..pikkuvika mutta katkoo kivasti muutenkin niin hajanaista yöunta, joten päikkärit tekis hyvää. Jos osais nukkua..

En tiedä kuuluuko raskausajan hormoonimyrskyihin vai mihin mutta jotenkin on ollut mulla liikkeellä armotonta ketutusta tuohon rakkaaseen aviomieheeni..Tuntuu välillä ettei hän osaa mitään tehdä ilman että mulla herne pomppaa nenään, tai jotenkin vaan muuten ärsyttää, kun tuntuu että se on jotenkin niin pihalla siitä, miltä mikäkin minusta tuntuu. Onko muilla ollut tätä oiretta ;/ ?

No että sellaista täällä tänään..

Chili ja tytyt 26+2

Ai niin, Mononen: IIhana masu <3 Oikein kaunis ja muhkea :)
 
Moro emännät:wave:

Mistähän sais kerättyä oikein paljon haleja:hug: ja voimia teille jolla elämä "potkii" päähän. Toisaalta olette jo kuitenkin jo hyvillä viikoilla, joten jos jotain tapahtuu ni olette osaavissa käsissä. Eilen tajusin itse että mulla se on onneksi taakse jäänetty tuo sairaalassa makaaminen(koko ajan pelkäsin sitä) enää eivät estele jos sattuis jo syntymään.

Enna, Voi miten inhaa tuo nenäverenvuoto. Kuinka alhaalla sulla se hempari on ja syötkö rautaa? Mä syön rautaa kyl heti kun sain tietää raskaudesta ja hemppari alkoi laskea uhkaavasti aloin oma aloitteisesti syödä tupla annoksella.Nyt hemppari taas normilukemissa ja palasin vain yhteen pilleriin.

Noista tarvike hankinnoista, mulla oli melkein kaikki hommattu jo puolessa välissä.Nyt ei tulis pieneen mieleen lähteä shoppailee: Ja isäntään en hankinnoissa "luota". Nyt täytyy myöntää että mummot menee ohi. Sain muuten neuvolasta pamppersin vauvapakkaukset. Ihan kivat.
Joka päivä sinnikäästi käyn kävelyllä, mutta kestorutistus on päällä ja välillä täytyy ihan oikeasti pysähtyä puhaltelee.

Muistakaa typyt liikkua sillain niinkuin hyvältä tuntuu. Eix ne vauvat kuitenkin ole teistä tärkeämpiä kuin oma kroppa. Toivottavasti ymmärrätte mitä ajan takaa.

Chili, mulla oli kanssakkin vähän aikaa sitten aika vahva ketutus päällä tohon isäntään.Kai se sit johtuu hormooneista,mut eilen oli isännän kaa puhetta tulevista beibeistä ni isäntä tuumas et meinaa vähän välil jännittää.Eli annetaan armoa heille,yhtälailla he myös odottavat henkisellä tasolla.Fyysisesti jos tää olis miesten homma ni maapallolla ei olis yhtään ihmistä.
Täälläpäin käydään neuvolassa kysin keikkojen välissä vaikka nyt alkoi kahden viikon seuranta kysillä.Kysillä ei oteta ku pissa joka kerta, neuvola hoitaa sit muut mittaukset pissan lisäksi.
Mulla olis aamulla se litkun juominen.Ihan hyvää se viimeksi oli, mutta tiedän että viimenen tunti on mulla "tuskaa".Täytyy varata kylmää juomista mukaan isopullolinen.Viimeksi kahvilantäti sai tuoda monta mukia kylmää vettä ennenkuin pahaolo taittui viimeisen verikokeen jälkeen.

Viime viikolla tuli muuten se tukivyö.Toivottavasti auttaa sit ku aika on.Ostin tukivyön synnytyksen jälkeiseen elämään.Vahva epäilys että mun selkä ei tule kestämään alussa ja ennen vanhaan oli tapana sitoa "hyllyvä" maha synnytyksen jälkeen jotta kiinteytys joutuumin.

Mutta stemiä kaikille köllöttelijöille ja heidän masuasukeille.

TV: mononen ja mortti&vertti 34+4
 
Mononen, ihana vaihe sinulla kun olet noin hyvin voiton puolella! Vähän kadehdituttaa :xmas: Tänään juuri mietin mahdollista sairaalalepoon joutumista ja sain itselleni melkein paniikin aikaiseksi. Miten ajan saa sairaalassa kulumaan?
Viime mittauksessa hb oli 108. Alhaisimmillaan oli 95. Tavallisesti mulla on korkea hb, yli 150 aina. Syön kyllä rautaa! Maksimiannoksella vedellään, 200mg joka päivä. Merkkinä on Maltofer, joka pitäisi olla hyvin imeytyvä. Ja c-vitamiinia saan luullakseni riittävästi ja vältän maitotuotteita raudan ottamisen yhteydessä...

Niin joo ja piti vielä kirjoittaa siitäkin, että vaikka pelkään kovasti, että synnytys käynnistyy etuajassa, niin samaan aikaan olen todella loppuunväsynyt olemaan raskaana! Kun mitenkään päin ei ole hyvä olla, mitään ei jaksa/pysty tehdä, henkeä ahdistaa ja sydän hakkaa, nivuset ja selkä on kipeät, supistaa... Taitaa olla samoja tunteita muillakin...

Enna ja tytöt 26+1
 
Viimeksi muokattu:
Mä antaisin kans mitä tahansa, jos saisin Monosen kaltaiset viikot.. Mut nyt on mentävä näillä mitä on.

Ei mulla ainakaan ole ollut ajan kuluminen ongelma, vaan jatkuva huoli. Jos joku kattois kristallipallosta, että lapset syntyy esim. vasta viikolla 32, niin mun stressi häviäisi samantien. Itse vuodelepo ei stressaa pätkääkään, joten sitä tylsistymistä ei kannata pelätä. Kaikkeen tottuu yllättävän äkkiä, tänään tuli kuukausi täyteen sairaalassa.

Lapsivettä tihkuu tasaiseen tahtiin, varmaan lähipäivinä ultraavat paljonko sitä kestää sisällä..
 
kyllä se aika siellä kuluu. niinkun leonor sanoi, huoli vauvoista on päällimmäinen, ei siinä oikeesti kiinnosta oma "viihtyminen". Itse katsoin aina aamutv:n, sitten panin välillä telkkarin kiinni, luin, koitin torkkua ja illalla kävi sit vieraita. Ja kun siihen ottaa ruuat mukaan, joita se 5xpäivässä, niin kumman äkkiä aika kului. ja tietty olihan mulla tietsikkakin

kiva kuulla että olet vielä vauvat masussa leonor, jokainen päivä on tärkeä, ja helpottaa lasten jatkoa!
 
Tervehdys monikkomammat ja tervetuloa joukkoon Idealisti :wave:

Paljon tsemppejä ja jaksamista Leonor!

Olen tässä muutaman päivän ajan yrittänyt saada hammaslääkärille aikaa, mutta täkäläinen puhelinpalvelu tökkii pahimman kerran. Mun hampaat ei oikein kestä raskausaikaa vaan alkavat lohkeilla ja tämä onkin jo toinen kerta TÄSSÄ raskaudessa kun iso pala hammasta lohkeaa. Viime raskaudessa oli ihan sama juttu, eli hampaat vaan murenee suuhun. Hammaslääkäri kertoi, että tämä johtunee siitä, että nivelet yms vaan löystyy raskausaikana ja mun kohdalla myöskin ikenet jolloin hampaat ovat heiluvaisempia ja siten helpommin lohkeavia. Todella inhottavaa! Toivottavasti muilla ei ole vastaavia kokemuksia.

Mulla on supistukset jatkuneet ikävinä mutta toistaiseksi saan vielä olla kotona lepäilemässä. Sain sairauslomaa kaksi viikkoa mutta lääkäri epäili, että tuskin palaan töihin ennen äitiyslomaa enää. Olen myös hieman hermostunut tuosta lapsiveden tihkumisesta -siis mistä tietää onko se neste lapsivettä vai jotain muuta? Välillä koin jo aika seesteisen raskausajan mutta nyt olen alkanut taas pelkäämään kaikenlaista.Blah.

Toivotaan että kevät ottaa kohta niskalenkin noista lumikinoksista ja heivaa ne huithemmettiin! Voimia ja keväisiä päiviä kaikille meille,

Mamis rv25+5
 
Kävin aamulla oulaskankaalla kontrollissa. Edellisestä käynnistä on 2vkt aikaa. Vauvoille oli tullu 70g lisää painoeroa. Viimeksi oli n.30g. Viikon päästä uusiksi kahtoon mikä on suunta. Voihan se olla että toinen on ottanu kasvu pyrähdyksen ja toinen ottaa kohta kiinni. Napanuoran virtaukset oli kunnossa samoten sydämmet oli kunnossa. Sekä lapsivettä kummallaki hyvin. Eli jäämme seuraamaan.
Kieltämättä "muutamat" kyyneleet tuli pyöräytettyä ajomatkan aikana. Äitille ku menin sieltä suoraa ni heti tuli että nyt lopetat ne ylimääräset tekemiset ja oot rauhassa. Valitettavasti ku mun tekemiset tai tekemättä jättämiset ei vaikut mitenkään tuohon vauvojen kasvuun. Lääkäri tuumas että varautua siihen että sitte seuravat käynnit voi olla Ouluun.
Nyt on oma olo kuitenki helpottanu ku on saanu asiaa sulatella ja ajatella.

Iltatähteni*2 21+0
 

Yhteistyössä