Jyväskylän Odottajat & Äidit

Hei noista ultrahinnoista vielä. Soitin mehiläiseen kun halusin varata tavalliseen rakenneultraan ajan, mutta siellä sanottiin että noin 70 euroa. Eli mistä tuo tulee että 120+käyntimaksu 60-75e? Varmistin vielä toiseenki kertaan että olihan se 70e ja niin ne siellä sanoivat. Sanoi myös että jos haluu että gynekologi tekee ultran nii sitte voi olla hinta vähän korkeampi ku niiltä menee se lääkäripalkkio. Mutta mulle riittää joku joka osaa sen homman vaik ei oliskaa lääkäri.

Ja sitten, saako jyväskylästä jostai muualtaki kauniita äitiysvaatteita vai onko h&m ainoa paikka?
 
Hei Tirlitii ja muut, pitkästä aikaa minäkin yritän kirjoittaa palstalle. Olen käynyt lukemassa viestejä, mutta en ole saanut aikaan mitään kommenttia. Nyt kun kysyit ultrista, on mullakin jotain kerrottavaa. Kävin nimittäin viime viikolla rakenneultrassa Gyne-Praxiksessa, jossa tutkimuksen teki naistentautien ja synnytyksen erikoislääkäri Annamaija Rossi. Tutkimus maksoi 107.09 e toimistokuluineen. (Tästä on jo vähennetty Kela korvaus 42.41 e). Tutkimus kesti noin 20 minuuttia ja lääkäri selitti tosi hyvin missä on mikäkin elin ja totesi vauvelin olevan kaikin puolin kunnossa ainakin rakenteellisesti. Sukupuolikin olisi haluttu tietää, mutta vauveli piti jalat tiukasti ristissä, silti lääkäri uskalsi 90 % varmuudella veikata tyttöä. Mukaan saatiin 4 ultrakuvaa ja A4 arkki yhteenvetoa tutkimuksesta.

Kysyit myös äitiysvaatteista. Kuten Pikkupeikko jo mainitsikin Oz-baby liikkeen Tourulassa, siellä on ainakin runsas valikoima farkkuja. H & M:n lisäksi en itseään ole muita liikkeitä löytänyt. Tosin KappAhlissa on joitain mammahousuja yhdellä tangolla, mutta näyttivät olevan enemmänkin kesämallistoa. KappAhlista olen kuitenkin löytänyt ihan kivoja ja tarpeeksi pitkiä puseroita ja tunika mallisia paitoja XL-osastolta.
Terveisin Vaaka-70 rv 22+2
 
satu86
ultrassa käyty tänään. La muuttui taas ja se olis nyt 18.6.08
Kaikki oli hyvin ja siellä näkyi vilkas pikku kaveri :heart: Kyllä jännitin kun sinne mentiin että onko kirppu viel matkassa mukana, mutta onneksi kaikki hyvin. Maha kasvaa jo ja pahoinvointia ollu vain muutaman kerran

satu86 ja kirppu 10+6
 
Tirlitii mulla ei ole mitään faktaa siitä, paljonko ultra Mehiläisessä maksaa, koska mehän ei käyty yksityisellä ultrassa. Olen kuitenkin kuullut, että se olisi juurikin tuon 70 e halvimmillaan. Olisin sen vuoksi soittanut tuonne, jos olisi päätetty mennä.

Onnea satulle hyvistä ultrakuulumisista! Mulla on tänään neuvolalääkäri ja mä vähän elättelen toivoa, että se katsois ultralla :p Tuo kiva lääkäri kun on jokaisella käynnillä kurkannut... Saa nähdä, tehdäänkö nyt vaan perusjutut.

En muista oonko viime viikon neuvolasta kirjoitellut kuulumisia, mutta tässä briiffauksena, että paino oli mulla taas noussut niin, että oli sanomista tätillä. SF-mitta sen sijaan oli alakäyrän ja keskikäyrän välissä. Vähän epäilen, et meidän vauva on ihan siinä alkuperäisessä aikataulussa, kun siinä ekassa ultrassa ne jostain syystä aikaisti neljällä päivällä La:ta. Sekä äitipolin rakenneultran että tuon kohdunpohjan korkeuden perusteella oltais kutakuinkin sen verran jäljessä... Sf oli vain 22cm. Paljonko teillä muilla on ollut viikolla 26 tai on nyt? Ei luulis olevan geeneistä kiinni tuo koko kuitenkaan, koska ollaan molemmat kohtuullisen pitkiä ja oltu ihan hyvän kokoisia vauvojakin... Äitipolilausunnosta selvisi, että mulla on istukka takaseinässä, jo löytyi selitys sille, miksi potkut ovat tuntuneet niin kauan niin kovin kovilta :whistle:

Rhealla on nyt muutto käsillä! Onnea uuteen Kokkolan kotiin ja muuttoon, ja käyhän vielä täälläkin kertomassa kuulumisiasi, tämä foorumi kun ei ole paikkakuntaan kovin fyysisesti sidottu :LOL:

Peikko jos pistäydyt täällä linjoilla, kerro kuulumisia! Kuinka Mico voi?

Kaikille muillekin mammoille aurinkoista, kaunista ja valkoista päivää (=ihana keli ulkona!) toivoo Skog 27+2.

p.s. Pinja onko uintia vielä monta kertaa jäljellä? Miten paljon siellä reuhdotaan - millainen uikkari pysyis menossa päällä? Mulle ei mahdu kuin yhdet bikinit, jotka ei kyl oo mitkään sportit... Vois kokeilla sitä uintia vielä ennen joulua kun siitä on niin pitkään ollut puhetta...
 
pinja79
nyt to on uinti ja sit ens viikol ei kun on itsenäisyyspäivä ja sit ois se vika kerta tänä vuonna... ja mulla se jää varmaan vikaksi kun sitne alko musta vasta tammikuun puolesvälis ja sit taitaa olla viikkoja jo aikapaljon :)


neuvola oli tänään ja kaikki hyvin! sf mitta oli 25 eli keski käyräl ja painoo oli tullu 1,2kg/viikko (yht+16.5kg eikä oo tullu sanomista) sykkeet oli 140 ja verenpaineet oli hyvät ja pissi puhdas!

pinja ja pikku kakkonen rv 28+1
 
skog: Uinti jatkuu tammikuun toisella viikolla.

Huomenna siirtyy sitten meidän muuttokuorma Kokkolaan. Hirvee ressi ja kiire ollu monta viikkoo. Jospa se nyt loppuis kohta.
Tänään oli neuvola ja kaikki oli hyvin. Kurkattiin ultrallakin ja ukkeli oli jo pääalaspäin, vaikka ehtiihän tuo vielä kääntyä monesti.

Jatkan kyllä tänne kirjottelua kun ei muut pinot oo niin kotoisia. Oon etäjyväskyläläinen. :D

mama-L: Oliko teillä se ulttra näillä main? Tuu sit kertoon mitä näky! Vika jooga oli tänään ja paikalla oli 6 mammaa. =)

Nyt kattoon gray ja sit BB:n jälkeen tutimaan. Huomenna tiedossa pitkä ja rankka päivä.

Oon nettipimennossa jonkin aikaa jos en porukoiden koneelle eksy, joten älkää kuvitelkokaan, että olen poistunut lopullisesti. :saint:

Voikaa paksusti!

Rhea ja ukkeli 25+1
 
Oliks kukaan mammauinnissa? Nyt kävin vihdoin kokeilemassa sitä, mut ei ollut ketään tutun näköisiä tyyppejä. En kyllä ole teistä ketään ainakaan tietoisesti nähnyt... Ihan kiva oli vedessä lillua, aika rauhallistahan se oli kyllä.

Jipii, mun paino ei ole noussut ekan kerran koko raskausaikana kokonaiseen viikkoon (huikeaa), päinvastoin laskenut ihan pikkuisen :D Sf-mitta menee omalla niukalla käyrällään silti :) Harmittaa, kun just oli ultra-ajat vielä menossa eilen neuvolalääkärin aikaan, niin se ei voinut katsoa ultralla :/ Ois ollut kiva taas nähdä potkuttelijaa! Kovasti se rymisteli kun sydänääniä kuunneltiin. Anturi vaan jysähteli. Ei tykännyt vissiin kurkkimisesta...

Skog 27+3.
 
pinja79
eilen en ollut uimassa... enkä tiedä tulenko enään. minulla tuo liitosluu on nyt niin kipee et hyvä kun pärjää pojan kans kotona. Isomummo ja isopappa ottaa poikaa sit hoitoon jos olo jatkuu tälläsenä! onneksi on perjantai ja iskällä on vkl vapaata ja ens viikol vaan ma ja ti töitä!!!
 
Nyt on muutto ohi ja uus kämppää alkaa oleen kondiksessa. Vielä pari taulua seinään ni se on siinä. :p

Jykylässä on ilmeisesti tullu lunta. Onneks olkoon. On täällä Kokkelsbyssäkin tullu muutama sentti.

Mä meen viemään huomenna kelaan äippäpaperit. Sitte vaan pakkausta odottamaan! Ihunaa!

mama-L: Miten se 4D????

Pinja: Meinaatko, että uinnit jäi nyt? Toivottavasti voit kuitenkin inhimillisesti! :heart:

Rhea ja ukko 25+5
 
pinja79
Rhea: kyl nyt näyttää siltä... mun pakara kipi on nyt sit vissiin sitä issiasta... säteilee kovin jalkaan ja selkään kipu! ja liitosluu on tosi kipee, jos meinää yöllä vaihtaa asentoo pitää timppa herättää apuun... jos haluu sängystä vessaan niin siihenkin tarviin apua! aamulla nousen kun timppa lähtee töihin! et oon nyt TOSI kipee ollu! mut onneksi ollaan jo voitonpuolella!

pinja ja pikku kakkonen rv 28+6
 
satu86
Taas ultra kuulumisia. Np-ultra oli tänään ja näytti olevan 0,4mm :) pienokainen siellä liikkui kamalasti ja vaihtoi asentoa koko ajan. Sain ajan rakenneultraan joka on 4.2.08, sitä odotellessa :D

Niin ja viitsitkö taas korjata tuon lasketunajan, joka nyt sitten on 18.6

satu86 ja kirppu 12+0
 
Mullaki ultrasta kuulumisia :) Käytiin Mehiläisessä rakenneultrassa ja hyvällä mielellä sieltä lähdettiin, kun näytti kaikki olevan hyvin. Ihana oli muutenkin käydä kurkkaamassa vauvaa kun pystyi jo näkemään selvästi sivuprofiilin ja kädet ja jalat. Näytti tosi söpöltä! :heart:
 
:heart: meille syntyi poika 25.11.07, 3500g ja 50,5cm
10 pistettä sai kun alkoi heti komennella kätilöä :LOL:

Kotona ollaan nyt harjoiteltu elämää ja kyllä sitä päivittäin ihmetellään tätä eloa ja oloa. Synnytys meni hyvin, ja luulen että aika helpolla selvisin. epiduraali toimi ja ponnistusvaihe oli lyhyt.
Tsemppiä vaan kaikille odottajille!!!

Enni ja Jalmari 2vko 2vrk
 
juu ihan hienosti menee meillä.. poika edellee vso:lla mut ei varmaa enää kovin hirmusen kauaa.. :) painoa oli eilen 1735g et ihan hyvin kerää. oli kaks tuntia hereillä ja pällisteli vaan,jäis it hereille vielä ku me jouduttii kotio lähtee.. söi eilen sit ateriansa (40ml ateria) pullosta kokonaa ja yllätykseks pikku ukolle jäi vielä nälkä ni vetäs sit siihen päälle 25ml pullosta vielä.. vähän on poitsu ollu räkänen ja eilen vähän lämpöilikin,et katsotaa kui siellä on yö menny ku meen poikaa katsoo tuossa 11aikaa.. saturatio lskuja on vielä joitakin, mut ovat veikanneet et johtus tuosta räkäsyydestä... et se kans selkiää itse asiassa tänää onko näytteistä löytyny mitää..

skog mä tossa vasta honasin kun siskosi mainitsi mulle et "oot muute ollu mun siskon kans mammajumpassa samaa aikaa" et sun sisko on siis juu tuolla vso:lla töissä.. sanoikin et olit yrittääny kuulumisia kysellä hältä,mut ku ei saanu sit kertoo mitää ihmeemmin..

enni1980 onnea oikein paljon pojasta.. :heart: :flower:

mut siinä noin ni ko nopeesti kerrottuna.. nyt on lähettävä..

peikko ja mico
 
Onnea Enni kymmenen pisteen vauvasta! Olen niin kade teille, joilla homma on onnellisesti ohi! Mulla alkaa iskeä paniikki... Ei niinkään synnytyksen itsensä suhteen, vaan ennen kaikkea niiden piikkien takia! Tipan ja epiduraalin ym. ulla on hirveä kammo kaikkiin piikkeihin... En tiedä onko se sitten sen parempi taistella sissihengessä paikat riekaleina vai kestää piikki... mutta yhyy minne se epiduraalikin pitää laittaa :'(

Peikko vai kertoi sisko sulle :) Kerroin sille juu että tiedän yhden niillä hoidossa olevan, ja aprikoin, mitä teille mahtaa kuulua, kun sua ei täällä näkynyt. Ei se tosiaan mitään voinut oletetusti sanoa :LOL: Kävin tuolla ircissä kurkkaamassa, teillähän on jo iso poika! Ihan uskomatonta ajatella, että ne ekat kuvat Micosta on vain vähän vanhempana kuin mitä on nyt tämä omassa vatsassa mellastava vauva... Huippujuttu, että teillä on mennyt niin hyvin!

Vielä onnittelut Tirlitiin hyvistä ultrakuulumisista!

Täällä on oma kunto muten hyvä, mutta kun tuo vauva ei paljon anna nukkua! Tuntuu, että se riehuu ja pyörii ihan koko ajan, eikä yölläkään mikään auta. Tekee oikein kipeää välillä. Huvittavaa, miten sillä on omat kinkerit aina meneillään, mahavaan pomppii puolelta toiselle...

Onko teillä muuten ollut millaisia synnytysvalmennuksia tms? Täällä niitä ei taideta pahemmin tarjota, kysyin viime neuvolassa niin sanoi ensi vuoden puolella tulevan kutsu sinne vierailulle...

Skog 29+2.
 
Onnea Enni nyytistä! Voikaahan hyvin! :flower: :attn:

Hienoa PP että teillä on kaikki mennyt edelleen hyvin. Toivottavasti saatte miekkosen jouluksi kotiin!

Mukavaa, että hyviä ultrakuulumisiakin on tullut.
Meillä on ensimmäinen neuvola ens viikolla täällä uudessa kaupungissa. Maha on aiankin kasvanu ja masussa myllertää sen ven, että kyllä siellä jotain tapahtuu. :heart:
Sain serkulta punkan ja se oli täynnä niiden lapsilta jääneitä pieniä vaatteita. Oli ihana pestä ja viikkailla niitä täällä ku mies oli työreissussa. Vaippopjakin oon ehtiny leikata ja ommella jonku verran. Teinpä yhden pussilakananki. On tää vaan ihanaa aikaa. Päätös tuli myös äippäpakkauksesta, mut ilmeisesti niitä ei nyt lähetetä vähään aikaan. |O Raha päätös tulee vasta tammikuun lopulla ku toimitan palkkakuitin.

Missä vaiheessa muuten maito yleensä nousee? Ku maaliskuisissa jotku jo sanoo kärsivänsä maitovuodoista eikä mulla kyllä meinaakkaan mitään tulla. :/

Rhea ja pikku ukko
 
pinja79
Moikka!

tänään olin neuvolassa ja kaikki hyvin vauvalla. sf oli 26...

RHEA: mul nous maito vat sairaalassa... aleksi leikattiin ma-ti yönä ja maito nous pe-la yönä... eli ei huolta ;)

pinja ja pikku kakkonen 30+2 (HUI)
 
skog ajattele, mico vastas painoltaa ja pituudeltaa noin 28viikkosta vauvaa syntyessään.. et sellainen se siellä teikäläiselläkin köllii.. :D :heart: toivottavasti vaan pysyy masussa pidempää ku tää meidän sankari...

rhea ilmeisesti he siellä maaliskuisissa puhuvat noista esimaidoista, jota voi tulla raskausaikana.. mulla ei tippaakaa mitää tullu raskaus aikana, ei tipan tippaa.. :D maito nous vasta sillo sunnuntaina niin et pari milliä sain vietyä pojalle.. (eli synnytystä seuraavana pvänä.. ) ja kunnolla sitä rupes tulee vasta sit 5pvää synnytksen jälkee.. et älä huoli,ei tarkota mitää vaikkei tuliskaa maitoa raskausaikana..

meillä poika kasvaa ja kasvaa, nyt oli tänää 1850g ja 42cm. hienon tasasesti voi ja pullosta syö miehekkäästi, mu ei vielä mene kaikki 8ateriaa päivässä.. ehkä 1-2saattaa syödä kokonaa.. hapetus seilailee edellee hiukan todennäk räkäsyyden takia, mut sitä nyt seuraillaa.. mut tälläistä,.. mammalla rupia pää hajottaa ku on nt 5viikkoa juostu sairalassa, mut josko tää kohta loppus...

nyt lähettävä unille...

-peikko ja mico-
 
Heippa!
ilmoittauduin tuossa just keväällä alkavaan kansalaisopiston äitiysjoogaan :wave: Onko täältä muita tulossa sinne? Ja nyt vaan aloin miettimään, pystynkö edes tekemään siellä mitään ku välillä häntäluu on niin |O kipeä... No näkee sitten :|
 
Tirlitii on tosiaan täällä ollut hiljaista |O Itsellä on aika riittänyt vain lueskeluun - se vihonviimeinen dead line lähestyy opinnoilla (LA:han on kohta enää kaksi kuukautta!!!!), joten pitää painaa pitkää päivää... Muutenkin on ollut kaikenlaista niin että hyvä kun itse pysyy jollain tavalla mukana siinä, mitä kaikkea on tehnyt :LOL:

Peikko joulukuva Micosta on ihana. Sehän on jo niin reippaan ja ison näköinen poika! Onko jo toiveita kotiinpääsystä?

Rhea ei mullakaan mitään maitoa kyllä ole liiemmälti valunut. Pikkuisen voi silloin tällöin tulla jotain, mutta en osaisi edes arvata miksikään esimaidoksi, jos siit ei olisi kovin tuolla maalismasuissa puhuttu jossain vaiheessa. Miltäs Kokkolan neuvolapalvelut näyttivät? Enemmän resursseja kuin täällä?

Mulla oli nyt taas neuvola, paino jatkaa tasaisen runsasta nousuaan, nyt on jo tullut neuvolakäyntienkin mukaan painoa 11,6 kg :wave: ja kotivaa'an mukaan varmaan 14... Ihan sama, kaikki arvot oli kunnossa eikä lisäraudalle edelleenkään tarvetta. Pikkutyyppi mellastaa aika tehokkaasti, mutta on antanut nyt taas paremmin nukkua. Supistellutkaan ei ole enää ollenkaan häiritsevästi. SEn sijaan häiriöksi ovat tulleet liitoskivut ja selkäkipu :( En ole nostellut oikein ergonomisesti, ja sen tuntee. Olenkin jättänyt kaiken mahdollisen kumartelun ja nostelun muille.

Illalla aloitetaan joulun vietto = kierros vanhempien luona. Ihanaa! Jos joulu menee rauhallisesti, se on niin mukavaa aikaa. Kerrankin on aina perhe koolla. Niin ja pieni loma opinnoista tekee poikaa!

Mutta HUH, miten aika onkin mennyt näin nopeasti! Uudet kymmenluvut lasissa ja kohta jo alkaakin (toivottavasti) totuttelu vauva-arkeen...

Hyvää joulua kaikille!

Skog 30+4
 
skog: Eilen oli eka neuvola ja kyllä siellä tunti vierähti mukavasti, vaikka vaan ne perusjutut käytiin läpi. Ja täällä saa kolme ultraa jos on ensisynnyttäjä. Mä tosin nyt pääsen enää vaan siihen rv 36 ultraan, jossa synnytystapaa arvioidaan. Muuten en resursseista osaa sanoa mitään. Mut mukava täti oli meillä ainakin, tosin aika nuori. =)

Mulla ei oo mitään joulufiilistä vielä ja glögikin närästää. :( Lahjat on tosin kasassa ja siivottukin on, mut silti tunnelmaan ei taho päästä. Tulis edes sitä lunta.

Tirlitii: Kyllä siellä joogassa varmasti paljon pystyy tekemään mahasta huolimatta kun on nimenomaan mammajooga. Mä ainakin tykkäsin kovasti. Ja aina voi pötkötellä niiden liikkeiden kohdalla, mitä ei pysty tehdä jos jonnekkin kolottaa. =)

Mukavaa joulunaikaa kaikille jyväskylän mammoille!

Rhea ja ukko 28+3 (luulisin)
 
pinja79
kyllä on ollut rankkaa.... yöt menee valvoessa, issias särky on ollut tosi kovaa ja liitosluu kipuilee myös mut onneksi on JO näin pitkällä! ens torstaina ois se äippäpolin ultra.

mites muilla menee?

lahjoja odotellen... pinja ja pikku kakkonen rv hmmm.... oisko 31+4
 
ajattelin nopsaa kirjoitella kuulumisia ku niiden kirjoittelu on nyt taas ni paljon vähemmälle jääny ja kohta jää varmaa vielä vähemmälle.. ;)

meillä Mico poitsu tosiaa kivasti kasvaa, painoa oli eilen 2285g ja pituutta on noin 44,5cm.pipokin oli jo jotain 33cm

muuten pojalla menee hienosti, kaikki lääkitykset (teofol laskuihin) on saatu purettua pois ja pärjää hienosti ilman niitä,samoin ravinteet on maidoista purettu,et saa nyt premilon keskoskorviketta, ku mun maidon tulo on ollu vähän sitä ja tätä.. mut hyvä et opetettu jo siellä se korvike koska aiheutti aikamoisia masu väänteitä ja valvomisia.. :|

kotiin pääsystä on juu kans puguttu,et enää ei puhuta ku päivistä millon kotiuduttaa.. nenämahaletku ja hapetuksen seurannat on myös jätetty Micolla puis ja hienosti pärjää ilman niitäkin.. pullosta siis menee nyt kaikki ja haetaan (annetaa hakee) hänelle omaa rytmiä, mikä näyttäs olevan aikalailla kumminkin lähllä tuota osaston 3tunnin välein syöntiä.. :)

eilen illasta poitsulle iski sit "ahneus" jässikkkä vetäs 30ml yli määrästä evästä,ei suostunu yksinkertaisesti rauhottuu sänkyy ennen ku sai lisä maidot.. :LOL: pitää tästä kohta lähtee kuulostelee mihin aikaa poika on uusiks syöny,ku 20-21mupelti noita iltaeväitään ja jäi vielä hereille ku lähettii.. veikkaan et on tuolla 80ml pärjänny klo:23 syötön yli kyllä helposti.. :LOL:

mut tää tulee taas kertoilee kuulumisia ku on jotain kerrottavaa ja kun kerkivää.. voikaahan kaikki paksusti vielä,kohtahan ne rupiaa jo osalla taas jännät paikat olee... :D

[/b]pinja79 mieti mä noilla 31+ viikoilla synnytin jo.. et juuh.. tuuhan kertoo si ultra kuulumiset...

Peikko ja Mico
 

Yhteistyössä