Jyväskylässä hoidoissa?

Onnea vaan niille, joilla on tärpännyt.

Anteeksi, huutelin alkukesästä vertaistoiminnan aloittamisesta, mutta asia jäi. Keskenmenon ja koko lapsettomuuden työstäminen ottikin sitten aika koville useamman kuukauden ajan ja yritin keskittyä ihan muihin asioihin (vaikka eihän noiden ajattelua koskaan kokonaan karkuun pääse....)

Me mennään vastoinkäymisestä toiseen. Viimeisimpänä nyt oli tarkoitus tehdä passi luonnolliseen kiertoon, lopultakin. No, viime viikolla kp 10 ei saatu toista munasarjaa näkyviin ja limis oli ohuehko, pari päivää myöhemmin uusintaultrassa tuli sitten hyviä uutisia, ovis tulossa ja limakalvo ok, eli siirrolle vihreää valoa. Juuri kun ehdin antaa itseni ilostua asiasta niin hups - fertinovahan onkin kuulemma kiinni perjantain, ylläriylläri! Eli jos tikutan ovisplussan ke-aamuna, ei siirtoon päästä. Arvannette jo varmaan, että tämän aamun vietin parkuen sitä "#(/¤%*" ovisplussaa joka tuli juuri sinä vääränä päivänä..... Eli ei siirtoa vieläkään. No, tuskimpa yksikään kolmesta alkiosta hengissä selviää sulattaessa, mutta oltaisiin päästy pykälä eteenpäin edes...

Koko elämä on kuin roikkuisi löysässä hirressä. Kaikki riippuu hoidoista ja niiden etenemisestä. Joka kerran kun uskallan antaa toivon edes hieman nousta, tipun korkealta. Vihaan "sitten kun" - elämää mutta minkäänlaista muuta ei hoitojen aikana voi elää.

Spirit, mikäs tilanne teillä on? Toivottavasti parempi kuin meillä....
 
Annalii, ikävä kuulla, että osui huonolle päivälle! :hug: Kyllä teillekin vielä aurinko toivottavasti paistaa! Ja se positiivinen testi on aina positiivisempi, mitä enemmän on panostanut! Mitenkäs ne nyt perjantain on kiinni? :eek:
 
Onnea plussasta DiiDii :heart:

Voi itku annalii :( Miten voikin olla noin huono tuuri :(

Meille ei valitettavasti kuulu sen parempaa... Ensimmäinen IVF-yritys on takana, mutta ei päästy punktioon asti, kun jostain syystä vaste lääkkeille oli huono :( Nyt on sitten lusittava yksi välikierto ja toivottavasti päästäis sen jälkeen yrittämään uudestaan.
 
Meillä mentiin lopulta toista kuukautta metsään ajoituksien suhteen, kunnes polilta ehdotettiin lääkkeellistä pas.sia - no se ei enää sopinut henk.koht. syistä. Eikä tiedä, saako sitä sopimaankaan lähiaikoina ja sitten tulee tosiaan ikä meillä vastaan.... Tämä on ihan toivotonta.

Mites Spirit teillä? Olen ehkä mulkvisti kun pelottaa kysyä toisilta mahdollisia hyviä uutisia, mutta toisaalta kiva, jos joillakin edes onnistuu... (mä alan olla kateellinen paska-kun toisten onnistuminen alkaa olla itseltä pois. Mutta kai kymmenen vuoden jälkeen saa olla jo olla katkerakin...? Huoh.)
 
Huhuu, mitäpä jyväskyläläisille...? Taitaa olla aika hiljaista. Jokos kesäsulku on ohi? Nyt syksyllä olisi haaveissa saada lopultakin pakkasesta alkiot käytettyä, mutta kovastihan tässä jo asennoituu niin, että haaveeksihan se varmaan taas jää...:confused:
 
Täällä yksi uusi Jyväskyläläinen jolla hoidot aloitettu kesällä. Fertinovalla ollaan siis hoidoissa (kävin ensikäynnillä julkisella puolella mutta oli niin kamalaa että mieluummin maksan hyvästä hoidosta..). Kesän ajan mentiin letroilla, ei vastetta joten nyt piikittelen menopuria ja ylihuomenna ultra. (y)

Fertinovalla on kyllä todella hyvä hoito, asioille oikeasti tehdään jotain ripeään tahtiin eikä jäädä odottelemaan että jos nyt jotain tapahtuisi itsekseen. Rahoille saa oikeasti vastiketta!:)
 
Onnea hoitoihin Nyytikkii!(y)

Olen tässä itsekin alkanut pohtia, josko siirtäisi kokonaan nyt jatkot fertinovan hoiviin - niin surkeaa on asiointi keskussairaalan kanssa ollut ja fertinovaan taasen olen ollut (myös) hyvin tyytyväinen. Saa nähdä. Nyt kun muuten olisi ok lapsen tulla niin työkuviot sitten sekoittavat pakkaa pahasti...:mad: On tämä hitto vie vaikeaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Nyytikkii
Onnea hoitoihin Nyytikkii!(y)

Olen tässä itsekin alkanut pohtia, josko siirtäisi kokonaan nyt jatkot fertinovan hoiviin - niin surkeaa on asiointi keskussairaalan kanssa ollut ja fertinovaan taasen olen ollut (myös) hyvin tyytyväinen. Saa nähdä. Nyt kun muuten olisi ok lapsen tulla niin työkuviot sitten sekoittavat pakkaa pahasti...:mad: On tämä hitto vie vaikeaa.
Nyt vasta huomasin viestisi :) Kiitos paljon!

Joo minulle riitti yksi käyntikerta keskussairaalalla.. Lääkäri oli todella epäammattimainen ja outo eikä vaikuttanut yhtään lapsettomuuten perehtyneeltä. Vaikka meilläkään ei miehen kanssa ylimääräistä rahaa olisi laittaa hoitoihin, mutta mieluummin sitten nipistän muista menoista että edes terveydenhoito on oikeasti laadukasta. :)

Pikaista tärppiä! :)
 
@EituleEi Reilu vuosi sitten on käyty ensikäynnillä ym. Mutta asiat jäi silloin kesken ja luomuna menty. Nyt sitten aloitetaan vuoden vaihteen jälkeen rumba uudestaan. Saa nähdä mitä ehdotetaan, kun saadaan molempien tulokset.

Aika pitkä odotus teillä o_O Mistähön johtuu, vai onko ruuhkaa? Tää on just niin tyhmää, kun muutenkin joka asiaa odotetaan, niin sit vielä hoito tökkii...
 
Täällä kans odotellaan ekaa aikaa naistentautien polille, ensikäynnit perhesuunnitteluneuvolassa takana. Mennee helmi-maaliskuulle tuo aika. Mahdollisia hoitoja varmasti vasta joskus keväällä.

Taustaa: Eka raskaus 02/2016, joka päättyi myöhäiseen keskenmenoon raskausviikolla 19+1. Keskenmenon syynä kohdun väliseinä, joka leikattiin syksyllä 2016.

Uusi yritys alkoi loka- marraskuussa 2016 ja ei plussaa, joten päätettiin hakeutua julkiselle hoitoihin. Olen käynyt myös yksityisellä gynellä selvittämässä perusasiat ja kaiken pitäisi olla ihan ok. Miehen siemenneste tutkittu jo kahteen otteeseen yksityisellä, ja sekin ihan ok muttei mitään priimaa. Määrä hyvä, mutta liikkuvuus viitearvojen alarajoilla.

Mulla tosiaan verikokeet yms. ihan normaalit ja eka raskaus alkoi ongelmitta. Eli tässä sitä on ihmetelty jo tovi, mikä nyt mättää. Gynen mukaan ei mikään: marraskuussa oli ihan oppikirjan mukainen johtofolli ja limakalvo ja olen muutenkin ovuloinut säännöllisesti. Ehkä miehen siittiöissä ainakin osasyy?

Meille on suositeltu alkuun inseminaatiota. Toivottavasti se riittäisi tai tietenkin sitä luomuplussaa toivotaan, ennen kuin polille joudutaan menemään.
 
Viimeksi muokattu:
Mä oon jo vähän paniikissa, kun luulen miehen simppojen olevan syy.:( Tiedän sen olevan niin kova paikka, jos jotsin on, ja pelkään, että sit jäis taas kesken tutkinukset ja hoidot... Lähiviikkoina siis simppatestit ja lääkäri. Mä kävin joulukuun lopussa jo verikokeet uusiksi, kun edellisistä on jo aikaa. Tuleepa kontrolloitua nekin.
 
@TTK86 Joko teille on kuulunut polille aikaa? Mikähän on jono?
Lähete meni meiltäkin Ksshp:lle. Lääkärillä ei ollut jonotilanteesta mitään arviota, epämääräisesti sanoi, että 3-4kk.
Jäi ikävä maku jäi muutenkin käynnistä, ei jotenkin löytynyt empatiaa. Hoitajat ovat olleet aina tosi mukavia!
Tässä pohdin, että jos aukiolotutkimus on joka tapauksessa edessä, voisiko sen tehdä "odotellessa" yksityisellä...
 
Me ollaan hoidoissa ksks. Aamulla (ti) punktio Fertinovassa. 14 munista näkyi perjantaina ultrassa. Meillä on yksi IVF takana josta heti plussa ja tyttö täyttää kesällä jo 13v. Yksi PAS v.2010 muistaakseni joka meni kesken 6+jotain. Nyt lyhyt kaava ja ICSI. Syy miehessä, nyt siittiöt kaivettu kiveksistä, eka kerralla riitti norminäyte.. Mulle on tullut tässä välissä pcos mausteineen. Minä oon 34 ja ukko 38. Lääkärit on aavistuksen kylmiä. Multa puuttui viimeinen jarrupiikki, huomasin sen vasta la- iltana. Sain viimein ostettua mehiläisen chatin kautta reseptiuusinnan ja la- iltana ulos yliopiston apteekista klo 22.58 maha kipeenä, huh. Päivystyksessä olivat sanonko mitä. Ei onnistunut reseptin uusiminen puhelimessa, olisi pitänyt mennä aamulla jonottamaan päivystykseen ja jännittää milloinka lääkäri ehtii mut nähdä. Hitto. Loppu hyvin kaikki hyvin. Mulla on vielä paniikkihäiriö niin oli kamala lähteä keskustaan yhtäkkiä, puuh...Jatketaanpa huomenna kun tokenen punktiosta. Viimeksi oli todella kivulias, niin kyllä pelottaa :(
 
Me saatiin aamulla puhelu Fertinovasta. Kivesbiopsiassa saatiin 9 siittiötä pesun jälkeen. 8 näistä alkoi hedelmöittymään. Jos kaikki menee hyvin, perjantaina sitten alkion siirtoon. Eli roskiin 2 epäkypsää munista ja 6 pakkaseen. Punktion jälkeistä kipua oli noin 12h aika kovana. Sitten helpotti illalla, tuntui että semmoinen kramppi lähti vatsasta yhtäkkiä pois. Join päivän aikana 3L vettä + muuta ja otin panadolia ja buranaa, plus lepäilin vaan sohvalla. Yö ja aamu meni tosi hyvin, mutta nyt alkaa taas kivistää. Otin lääkkeet ja nyt vaan tiukasti sohvassa. Hui kun jännittää...
 
  • Tykkää
Reactions: Josia
Siittiöongelma. Meille on kyllä aiemmassa yrityksessä (3v. sitten) tehty 4 inssiä.

Doglady erikoista, että oot saanut luvan ottaa buranaa vaikka tuoresiirto tulossa. Mulle kiellettiin kun voi vaikuttaa limakalvoon ja vaijeuttaa kiinnittymistä.
 
@Josia ei ole tullut aikaa polille. Lähete saatiin 19.12. eli reilu kuukausi sitten. Milloin teillä laitettiin lähete? Saitko esitietolomakkeen täytettäväksi myös?

@viiva84 pahoittelut keskenmenosta! Jos jaksat, niin haluaisitko kertoa hieman taustoja ja yleensä millaista Jyväskylässä on ollut hoidoissa? Kauanko teillä kesti lähetteen saamisesta varsinaiseen hoitoon?

Itsekään en tosiaan yhtään tiedä, milloin se aika sinne polille tulee ja olisi kiva edes jotain tietoa saada, milloin hoidot voisi alkaa. Ymmärrän toki, että jonoja on.
 
@TTK86 Vasta tammikuun puolivälissä lähti lähete. Eli vielä saa odotella... :sleep:
Jos miehen simpat kuitenkin teillä sillai ok ja eka alkoi luomuna, niin tuntuisi positiivisesta, että ei paljon apuja tarvis. :) Jossitteluahan tämä. Meillä taas simpat sen verta huonot, ettei niillä taida luomuna mitään tapahtua (n)
 
Siittiöongelma. Meille on kyllä aiemmassa yrityksessä (3v. sitten) tehty 4 inssiä.

Doglady erikoista, että oot saanut luvan ottaa buranaa vaikka tuoresiirto tulossa. Mulle kiellettiin kun voi vaikuttaa limakalvoon ja vaijeuttaa kiinnittymistä.
Oli niin kovat kivut punktion -jälkeen- että antoi panadolin ja buranan jo fertinovassa suuhun ennenkuin lähdin kotiin. Sanoi että mieluummin panadolia mutta JOS ei riitä niin sitten burana kaveriks. En ole itseasiassa tainnut ottaa särkylääkettä ollenkaan torstain jälkeen. Perjantaina siirrettiin 2 alkiota (luokkaa 2). Nyt on kovin jännää, hui.
 
@Josia me saatiin aika tänään postissa ja se on 15.3. eli noin kolme kuukautta meni lähetteestä. Eli teille vois tulla aika huhtikuun puoleen väliin. Eli joutuuhan tässä odottamaan hiukan, mutta onneksi se aika tulee hyvissä ajoin niin ehtii valmistautua. Tsemppiä odotteluun! Tuun kertomaan sitten miten meillä meni.
 
  • Tykkää
Reactions: Josia

Yhteistyössä