K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Oikeasti tuntunut Kultsan jälkeen, että B haluaa pysyä erossa viisuhömpästä ja tekoromanssista Kn kanssa.
Blla on ihan omat suunnitelmat. K ei niihin kuulu. Korkeintaan kaverina.
No ei se ehkä viisuhömpästä siinä vaiheessa pyrkinyt kovin kovasti eroon, kun ainakin kolmessa maassa sen jälkeen esiintyi viisukavereitten kanssa. Ja heidän discord-matskuissakin sitä kärtsää kuitenkin oli vaikka ihan yhtä hyvin olisi voinut rajata hänet kokonaan pois. Mutta samaa mieltä olen siitä että ihan kaverina se kuuluu bojanin ja koko bändin suunnitelmiin (tai en nyt tiedä kuuluuko se mihinkään suunnitelmiin vai ihan vaan kaveripiiriin).
 
vierailija
Just niin, eikä kannata kiusata itseään turhilla odotuksilla. Olisihan se kiva, jos joksut ja K voisi tavata ilman vahtia, mutta ei se mitään muuttaisi. Ei tosiaan ollut puhe kahdesta, vaan se oli 'me'. Luulisi että tuo jatkuva erään läsnäolo vähän ärsyttää Paitsi jos ovat oikeasti ystävystyneet myös gf kanssa.
Mä luulen että eivät ole mitenkään erityisesti ystävystyneet, mutta kai ne nyt ihan normaalin kohteliaasti osaavat toistensa seurassa olla, kun ovat useamman kerran jo tavanneetkin. En usko että se ketään ärsyttää.
 
vierailija
Voi kai, mutten muista että tälläistä olisi siellä pelätty tai jotain
Ei se ollut kesällä tapanakaan vetää kilareita (tai ainakaan näin pahoja kuin nykyisin) jos mahdollinen gf mainittiin tai oli yleistä pohdintaa aiheesta tai kuka on jossain kuvassa. Ja siinä eilen tänne laitetussa vauvan sitaatissa on nimenomaan mietitty että jos Bkin olisi joku ja ei se saanut alapeukkuvyöryä ja valitusta aikaiseksi.

Tämä samainen auto-ajelu mainittiin myös paljon myöhemmin kun taidettiin pohtia poisteluvimmaa jostain muusta asiasta ja itsekin silloin kirjoitin että kummaksi on mennyt meno kun kesällä tämäkin ajelu selvitettiin ihan sulassa sovussa mutta nyt näköjään ei saa edes mainita. Lähti sieltä myös joskus linkkejä kun luultiin että kommentissa tarkoitetaan että linkin takaa löytyy gf ja myös K entisistään haastatteluissa kertomia asioita. Eivät vissiin olleet mieleen tai se "kauhea eskalaatio" odotti jo nurkan takana.
 
vierailija
Mä luulen että eivät ole mitenkään erityisesti ystävystyneet, mutta kai ne nyt ihan normaalin kohteliaasti osaavat toistensa seurassa olla, kun ovat useamman kerran jo tavanneetkin. En usko että se ketään ärsyttää.
Minusta se edelleenkin on vähän outoa, jos gf on aina mukana. Kyllä se vähän rajoittaa, jos paikalla on henkilö, jonka läheisyysaste on normaali kohteliaisuus. Voihan olla ettei enää ole niin väliä ketä on paikalla, jos ei ole tarvetta muuhun kuin satunnaisiin kohtaamisiin.
 
vierailija
Voi kai, mutten muista että tälläistä olisi siellä pelätty tai jotain
Mä muistan että silloin oli vähän erikoisia ajatuskulkuja siitä mitkä asiat estää tyttöystävyyden. Esimerkiksi just se että oli opiskelukaveri, ja myös se että he olivat instapäivitysten mukaan tunteneet jo useamman vuoden. Näissä vissiin oli ajatuksena se että jos heillä olisi ollut suhde, sen olisi pitänyt alkaa heti silloin kun olivat tutustuneet ja kun pitkästä suhteesta ei ollut merkkejä ja bojanilla oli se melanikin siellä välissä niin ei tämä toinen voinut olla tyttöystävä 😄 Tämä on jäänyt mieleen kun koitin selittää että itsekin aloin seurustella vanhan lukiokaverin kanssa vasta yliopisto-opintojen loppusuoralla, ei siis niinkään siksi että olisin ollut kiivaasti sitä mieltä että tyttöystävä se oli. Mutta en ehkä sillon viime kesänä vielä tajunnut että osalle oli varmaan se kb-shippi niin juurtunut jo, että ajatus molempien osapuolten seurustelusta oli ihan mahdoton.
 
vierailija
Minusta se edelleenkin on vähän outoa, jos gf on aina mukana. Kyllä se vähän rajoittaa, jos paikalla on henkilö, jonka läheisyysaste on normaali kohteliaisuus. Voihan olla ettei enää ole niin väliä ketä on paikalla, jos ei ole tarvetta muuhun kuin satunnaisiin kohtaamisiin.
Mä aattelen että se ei rajoita mitään, koska heillä on kuitenkin jokaisella tapaamisella ollut muuta porukkaa mukana, usein kai aika paljonkin. Onko k ja b koskaan olleet missään kahdestaan? Osan kanssa on väkisinkin vain ne tavanomaisen kohteliaat välit ja silti heidän kanssaan voi ihan hyvin viettää aikaa.
 
Totta! Ovathan he luoneet someen sellaista kahdestaan olemisen illuusiota, mutta ainahan siinä on tainnut muitakin olla.
 
Koko ajan tulee selvemmäksi, että taitavasta 'huijauksesta' on koko ajan ollut kyse. Tosin ei varmaan tarkoituksellisesta. En ollut tätäkään aiemmin selkeästi tajunnut, että eivät tosiaan kahden ole olleet, ainakaan kovin pitkiä aikoja.
 
vierailija
Jokin muuttui syyskuun kiertueen jälkeen, sillä sieltä poistuivat rakastuneet J & B. Kukaan ei tiedä mikä muuttui...ehkä Jere ei sitten ollutkaan lopulta poikiin päin ollenkaan, ja Bojanille sellainen olisi kuitenkin mahdollisuus.

Syystä tai toisesta maaliskuun tapaaminen oli pettymys, vähintäänkin Bojanille. Nyt vain valvomme heidän sydänsurujaan ja sitä häviävän pientä mahdollisuutta, että ehkä sittenkin vielä.

Bojan saattaa myös olla yhtä hyvin se, joka tuli Suomeen maaliskuussa kertoen, että 'mulla on uus'.

Emme voi tietää mitä ja miten ja kenen aloitteesta, mutta selkeästi rakkaus lopetettiin. Sadie on tietysti ykkösarvaus siihen, mikä antoi lopullisen niitin. Ellei se sitten ollut Jeren tyttöystävä, joka...saa jossain vaiheessa kehua, että voitti Bojanin. Aika moinen suoritus.
 
Ei tässä nyt mistään huijauksesta ole kyse! Niillä selvästi synkkasi ja saattoivat vaikka olla ihastuneitakin toisiinsa, ja sitä meininkiä sitten sekä mikke että reko meille tallensivat. Eihän ne siellä viisuviikolla tietenkään päässeet mihinkään kaksin, eikä sillä kesäkuun tapaamisellakaan tainnut olla mitään sellaista tilannetta. Seuraavat tapaamiset taas on menneet jokereitten töitten ehdoilla. Ihan dinner datesta lähtien on ollut selvää että paikalla on aina joku muukin, ei ne sitä ole peitelleet. Totta kai he ovat jakaneet pääasiassa sellaista materiaalia jossa näkyvät lähinnä vain he, mutta eihän tässä ketään ole huijattu.
 
Minähän kirjoitin, että ei ollut tarkoituksellista. Heidän käytöksestään vaan sai väärän käsityksen, siinä mielessä lopputuloksena huijaus.
 
vierailija
Jokin muuttui syyskuun kiertueen jälkeen, sillä sieltä poistuivat rakastuneet J & B. Kukaan ei tiedä mikä muuttui...ehkä Jere ei sitten ollutkaan lopulta poikiin päin ollenkaan, ja Bojanille sellainen olisi kuitenkin mahdollisuus.

Syystä tai toisesta maaliskuun tapaaminen oli pettymys, vähintäänkin Bojanille. Nyt vain valvomme heidän sydänsurujaan ja sitä häviävän pientä mahdollisuutta, että ehkä sittenkin vielä.

Bojan saattaa myös olla yhtä hyvin se, joka tuli Suomeen maaliskuussa kertoen, että 'mulla on uus'.

Emme voi tietää mitä ja miten ja kenen aloitteesta, mutta selkeästi rakkaus lopetettiin. Sadie on tietysti ykkösarvaus siihen, mikä antoi lopullisen niitin. Ellei se sitten ollut Jeren tyttöystävä, joka...saa jossain vaiheessa kehua, että voitti Bojanin. Aika moinen suoritus.
No ei kyl.

Vaikka Jere olisi kuinka poikiin päin, se nyt joka tapauksessa on varattu. Ajatteletko että se olisi tosta vaan pettänyt puolisoaan? Syyskuun kiertueellakaan ei ollut mitään rakkaustarinaa, vaan tyypit joilla oli selvästi mielettömän kivat kolme päivää. Ei sellaisesta tarvitse kenenkään mitään pettymystä tuntea. Jos taas bojanilla on ollut maaliskuussa joku, se ei ole ollut mikään "uus", koska k ei ole sille "vanha".

Tiedän että trollaat, mutta mulla on tylsää niin vastaan silti 😄
 
Saattoivat olla rakastuneita syksyllä, vaikka en ihan ymmärrä, mikä siinä tilanteessa sitten olisi ollut gf n rooli. Hän oli kuitenkin iloisesti aika usein mukana. Oliko tilanne kaikille kolmelle siinä vaiheessa vielä epäselvä. Mä luulen, että ei ollut, sen verran vapautuneen näköisiä kuitenkin olivat kaikki kolme yhteiskuvissa. Ei näyttänyt siltä, että K olisi muuttamassa mitään. Jossain vaiheessa B tapasi Sadien tai jonkun muun ja tiesi, ettei K ta kannata enää odottaa. Maaliskuussa pettyi K. Minusta on ihan selvää, että jotain oli ratkaisevasti muuttunut. Bojanin tunteet eivät enää kohdistuneet K hon ja leikki oli loppu. Ei edes keikkabussiin päässyt enää. Olisiko K n gf tässä vaiheessa yhtäkkiä esittänyt jotain vaatimuksia. Ei hän kuitenkaan määräämällä olisi saanut tunteita loppumaan. Todennäköisempää, että B lla on joku. Se selittäisi myös sen, että eivät osanneet/halunneet postata materiaalia entiseen tapaan. Mitäs pidätte mun versiosta tapahtumien kulusta? Ja aasi siis olen.
 
vierailija
No ei kyl.

Vaikka Jere olisi kuinka poikiin päin, se nyt joka tapauksessa on varattu. Ajatteletko että se olisi tosta vaan pettänyt puolisoaan? Syyskuun kiertueellakaan ei ollut mitään rakkaustarinaa, vaan tyypit joilla oli selvästi mielettömän kivat kolme päivää. Ei sellaisesta tarvitse kenenkään mitään pettymystä tuntea. Jos taas bojanilla on ollut maaliskuussa joku, se ei ole ollut mikään "uus", koska k ei ole sille "vanha".

Tiedän että trollaat, mutta mulla on tylsää niin vastaan silti
Miten niin edellinen trollaa? Ehkä tuo vaan on hänen käsityksensä asioiden kulusta. Eihän K n olisi tarvinnut olla enää varattu, jos olisi muuta halunnut. Ei kai tässä pettäminen se päämäärä ole, vaan kenties kokonaan uusi suhde. Niin vain ei tapahtunut.
 
vierailija
Saattoivat olla rakastuneita syksyllä, vaikka en ihan ymmärrä, mikä siinä tilanteessa sitten olisi ollut gf n rooli. Hän oli kuitenkin iloisesti aika usein mukana. Oliko tilanne kaikille kolmelle siinä vaiheessa vielä epäselvä. Mä luulen, että ei ollut, sen verran vapautuneen näköisiä kuitenkin olivat kaikki kolme yhteiskuvissa. Ei näyttänyt siltä, että K olisi muuttamassa mitään. Jossain vaiheessa B tapasi Sadien tai jonkun muun ja tiesi, ettei K ta kannata enää odottaa. Maaliskuussa pettyi K. Minusta on ihan selvää, että jotain oli ratkaisevasti muuttunut. Bojanin tunteet eivät enää kohdistuneet K hon ja leikki oli loppu. Ei edes keikkabussiin päässyt enää. Olisiko K n gf tässä vaiheessa yhtäkkiä esittänyt jotain vaatimuksia. Ei hän kuitenkaan määräämällä olisi saanut tunteita loppumaan. Todennäköisempää, että B lla on joku. Se selittäisi myös sen, että eivät osanneet/halunneet postata materiaalia entiseen tapaan. Mitäs pidätte mun versiosta tapahtumien kulusta? Ja aasi siis olen.
Et ole aasi.
Vaikea arvioida kummalla meni ensin kuppi nurin, mutta nurinhan se meni, ja siitä seurasi sitten, mitä ikinä seurasikaan. Eli että kaikenlaiset kätevät tyttöystävät saivat aikaa ja huomiota...oi enhän minä tiedä.
Uskon silti, että se saattoi olla nimenomaan Bojan, jolle riitti.
 
vierailija
Saattoivat olla rakastuneita syksyllä, vaikka en ihan ymmärrä, mikä siinä tilanteessa sitten olisi ollut gf n rooli. Hän oli kuitenkin iloisesti aika usein mukana. Oliko tilanne kaikille kolmelle siinä vaiheessa vielä epäselvä. Mä luulen, että ei ollut, sen verran vapautuneen näköisiä kuitenkin olivat kaikki kolme yhteiskuvissa. Ei näyttänyt siltä, että K olisi muuttamassa mitään. Jossain vaiheessa B tapasi Sadien tai jonkun muun ja tiesi, ettei K ta kannata enää odottaa. Maaliskuussa pettyi K. Minusta on ihan selvää, että jotain oli ratkaisevasti muuttunut. Bojanin tunteet eivät enää kohdistuneet K hon ja leikki oli loppu. Ei edes keikkabussiin päässyt enää. Olisiko K n gf tässä vaiheessa yhtäkkiä esittänyt jotain vaatimuksia. Ei hän kuitenkaan määräämällä olisi saanut tunteita loppumaan. Todennäköisempää, että B lla on joku. Se selittäisi myös sen, että eivät osanneet/halunneet postata materiaalia entiseen tapaan. Mitäs pidätte mun versiosta tapahtumien kulusta? Ja aasi siis olen.
Miksi kaksi heteroa ois pettyny tuollaisessa tilanteessa. Ei K ja B mikään Romeo&Julia oo.
 
Yhteistyössä