Kaakonkulman Odottajien kesä 2010 (EKKS:ssa ja KOKS:ssa synnyttävät)

AnQ
Omanapaisesti nyt heti neuvolakuulumisia:

Rv 34+6 (33+0)
Paino -200 g (+1100 g)
Turvotus - (-)
RR 115/67 (124/76)
Pissa puhdas (puhdas)
Sf-mitta 30,5 (29)
Hb 130 (104)
Syke +147 (+145)

Kaikki siis kaikinpuolin hyvin, meinasi silmät tippua meikäläiseltä kun näin tuon painonmuutoksen - eihän tässä ole nyt mitään järkeä, olo on kuin valaalla ja muka tipahtanut! :D Hemppakin lähti näköjään itsekseen taas nousuun, sain siis viimeeksi kehotuksen syödä rautaa (jonka törkeästi annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos). Esikoisen odotuaikana romahti kerran samalla tavalla ja nousi ylös seuraavaksi kerraksi, joten en ollut erityisen huolissani nytkään. Tietysti jos nyt olisi näyttänyt samoja lukemia kuin viimeeksi, olisin johonkin rautavalmisteeseen kyllä turvautunut. Terkka oli sitä mieltä, että vauva on yhä syvällä lantiossa, pää tuntuu kuitenkin vielä vähän. Mielenkiinnolla odotan, alkaako meloni haarovälissä -olo missään vaiheessa, nyt ei ole ollut tuntemuksia yhtään. Viikon päästä olisikin lääkärineuvola, en pistäisi pahakseni jos kohdunsuulla olisi edes vähän muutoksia - ei tarvitse vielä olla paljoa, mut ihan vähän vaan :D

Huh, vielä olis viimoset 2 h 15 min, ennen kuin JOUDUN lähtemään kotiin - täällä toimistolla on oikeasti ihanan viileä, kiitos ilmalämpöpumpun enkä kovin mielelläni lähtisi kotiin saunomaa. Meillä on sisällä ihan kamalaa, öistä selviää just ja just tuulettimen avulla - oon kyllä nukkunut rikollisen hyvin pari viime yötä!

AnQ + tyyppi 34+6
 
AnQ
Taas täällä B)

Huh, tätä oloa! Neiti on unilla, taidan itse hiippailla alakertaan ompelemaan - siellä on sentään suht' inhimillinen lämpötila! Tulin vaan oikeasti tunkemaan masukuvani tänne, eli kuvassa 35+0 - kuvan laatu ei ole mikään päätähuimaava, nappasin tietokoneen kameralla kun varsinainen kamera tuntuu seilaavan ties missä.



AnQ + tyyppi 35+0
 
hellurei!

miä voisin myös liittyä tähän pinoon :)

ikää 27, toista odotan, la 1.10 KOKS toimii synnärinä myös tässä synnytyksessä.

Kotkassa asutaan ja kaaaaauheesti tuntuu nyt näitä vauvamasuja täälläpäin olevan, tänäänkin rannalla näin 3 minun lisäkseni ja ihan pienestä rannasta kyse. taitaa syksyllä olla aikamoinen ruuhka 8b:llä!

ainakin Emmarian ja Taikamyrskynkans pistetään koksiin treffit pystyyn lokakuun alkuun, eikös vaan ;) mulle kävis kyllä tuo syyskuun puolivälikin jos nää helteet jatkuu !!!

Luen kirjoituksenne ajatuksella läpi myöhemmin, ei vaan ajatus nyt kulje yhtään. tää kuumuus :eek: |O !!!!

Niin nuutunut Emmabella ja tytön tylleröinen 28+5
 
Tervetuloa Emmabella!
Ihana masu Anq:lla :heart:

Täällä ollaan aika hermona... viimeiset toimet tehty, vielä pari mahahapponeutraloijapilleriä ja aamulla osastolle,huih! Tässäkö tää olikin?? Aika hurja olo :p
Viime yönä hirmuset supparit ja säryt säesti loppua, nyt tuntuu taas alkavan ton p.ruiskeen jäljiltä :x :x :x ei mitenkään hohdokas toimenpide mut helpotti.

Kovasti jaksamista kaikille helteisiin, kävin tänään jo EKKS:SSA ja kuuma siellä kyl on. Tosin en siellä G-Siivessä,joten toivossa eleteään et jonkinsortin ilmastointi olisi..

onkohan meillä vauvapinoa sitten tuolla syntyneissä, hope so... siellä nähdään!

Kääkkis ja Lapanen 38+1

 
Pikaisesti tulin vain Kääkkänälle toivottelemaan hirmuisesti onnea huomiselle :) Heti kun vointi sallii, niin tulehan kertoilemaan kuulumiset. Ja toivon todella, että osastolla toimii jo ilmastointi!!!

Emmabellalle tervetuloa joukkoon kasvavaan =)

Mutta nyt unta kuulaan, kun alkaa talossakin olla jo inhimillinen lämpötila täystuuletuksen / läpivedon jäljiltä.

Elosalama 37+3
 
Kääkkänälle paljon tsemppiä täältäkin, taitaa olla jo pikkuinen maailmassa. :heart:

Kiva nähdä muitakin masukuvia, hienot masut on Jonspella ja AnQ:lla. :)

Emmabella Tervetuloa pinoon, lisäilin siun tiedot tuonne etusivulle. :)

AngelEyes ja Säihkis 30+6
 
Ihanat massut AnQ:lla ja Kääkkänällä! :heart: Kääkkänällä on vauvakin jo masunahkan tällä puolella, joten jäädään odottelemaan uusia kuulumisia. Mikäköhän on Elosalaman tilanne?

Emmabellalle aurinkoiset tervetulotoivotukset!

Nää helteet ovat uuvuttaneet miut täysin. Ihan tuskaa :'( Tiistaina neuvola ja sitten uusimpia kuulumisia.

Jonspe ja Lilliputti 31+4
 
Heipsan Kaakon mammat!
Päästiin tänään niuruamisen jälkeen pois sairaalasta jo! 15.7. syntyi siis poikamme mitoilla 3770g/ 50,5cm. Kaikki sujui ok, äidin olo tosin kuin rekan alle jääneellä mutta eiköhän toi haavakin tosta parane kun päivät ja viikot kuluu..
Synn´ärin puolella EKKS on ilmastointi, eli synnytys sujuu viileissä merkeissä, samoin jos joudutte odottelemaan siellä tarkkailu tai eristyshuoneessa kuten me oltiin useampi tunti. MUTTA lapsivuodeosastolla ei ole minkäänlaista ilmanvaihtoa, joten isit joutuvat tuomaan omia tuulettimia sinne! Hirvittävä ryysis tällä hetkellä, eli joka huone tupaten täynnä eikä kaikki mahtuneet edes osastolle vaan odottivat synnärin puolella. On kuulemma ihan sikana laskettuja aikoja nyt :eek: :eek: :eek: Elokuussa helpottanee!

Nyt opettelemaan taas vauva-arkea ja isompien kanssa yhdessäoloa, vähän täytyy katsoa tuota nelivuotiaan mustasukkaisuutta perään,isommat ovat jo hienosti vastaanottaneet :heart:

Jaksuja masujen kanssa!!!

Kääkkänä ja Lapanen 2vrk
 
AnQ
Kääkkänällä ihania kuulumisia, paljon onnea pojan johdosta! :flower: :heart: Pitänee siis toivoa, ettei tämä napero ulostaudu ennen aikojaan (ihan kuin siitä olisi mitään merkkejä edes, heh!). Toivottavasti elokuussa on tosiaan hiljaisempaa, vaikken välttämättä haluakaan sairaalassa kovin kauaa virua..

Tänään oli ensimmäinen päivä, kun tuntui jaksavan jotain! Ollaan kökitty esikoisen kanssa aika pitkälle kotona viimeset päivät, nyt viitsittiin raahautua jopa leikkipuistoon, kun ilma oli lähestulkoon sopiva! Matkalla kävellessä tuntui välillä ihan järkyttävän inhottavalta, vauva ilmeisesti painoi johonkin hermoon, kipu tuntui vaan oikeassa lonkassa ja tosi pistävänä. |O Miulla on muutenkin toi oikee lonkka ihan vammanen, joten toivottavasti jaksais nyt viimoset viikot hommissa mukana! Muuten olo on yhä aika "oireeton", toisaalta kateissani ja toisaalta onnellisena luen kanssaodottajien supistuksista ja kipuiluista.

Kuulostaa kyllä ikävältä tuo, ettei EKKS:n lapsivuodeosastolla ole kovin viileät oltavat - jos samanlaiset ilmat jatkuu vielä elokuussa, mie kyllä kuolen sinne. Hikoilen koko ajan kuin pieni sika, tuntuu että dödö pettää koko ajan ja vesilasku on varmaan miljoonia, kun läträän suihkussa. Hikoilen muutenkin tosi helposti, joten tää masupatteri ei varsinaisesti oo auttanut asiassa..

Emmabellalle tervetulotoivotukset! :flower:

Tekis mieli mennä pihalle lötköttelemään, ikkunasta tulee ihanan viileä tuulenvire, ah! Mein piha on vaan yhä mallia hiekkakenttä, eli äskeinen suihku on nopeasti neutraloitu..

AnQ + tyyppi 35+3

 
Paljon onnea Kääkkikselle pikkuisesta pojasta. :flower: :heart:
Siehän nopsaan pääsit kotio, tosin eipä varmaan haittaa jos noin täyttä oli. Toivottavasti syyskuussa jo vähän väljempää. :)

AngelEyes ja Säihkis 31+2
 
Hirmuisesti onnea Kääkkänälle! :flower: Äkkiäpä kotiin päästivät :)

Aika hurjalle kyllä kuulosti tuo lapsivuodeosaston tilanne :eek: Jotenkin ristiriitaiset fiilikset, kun toisaalta toivois jo itsekin saavan nyytin kainaloon, mut sit ei kyllä houkuta tuskaisen kuuma ja tupaten täysi osasto yhtään! Lähipäivinä on ollu jo kaikenmoisia tuntemuksia, että jotain tuolla alakerrassa varmasti jo tapahtuu... Pari päivää sitten supisteli ihan kunnolla monta tuntia, mut sit iltaa / yötä vasten olo normalisoitu. Tänä aamuna koski ylävatsaa ihan törkeästi, mut mitään selkeitä supistuksia alkuineen ja loppuineen en kyllä tuntenu (vaikkakin vatsa aina välillä olikin ihan kivikova). Kuuma suihku sit helpotti oloa ja nyt voikin lähteä puuhommiin pihalle :)

elosalama ja mini, POKS 38 =)
 
Paljon onnea Kääkkänälle ja perheelle uudesta tulokkaasta! :heart:

AnQ:lle ja Elosalamalle jaksuja, viimeisiä viikkoja viedään!

Angel Eyes: Samaa toivon miäkin.. Esikoinen syntyi 08/08 ja silloin osastolla oli täpötäyttä. Tosin tuolloinkin sanoivat, että pahin ruuhkahuippu osuu yleensä heinä-elokuulle.

Tänään oli neuvola, tässä kuulumiset:

Rv 32+0
Paino +1000g/vko (yht. 10.2kg)
Turvotus +
Rr 126/74
Pissa puhdas
Sf 31cm
RT
Sykkeet 138, liikkeet ++

Turvottaa, ja oikein urakalla. Päkiöiden alla tuntuu olevan ilmatyynyt aina iltaisin ja sormet ja varpaat muistuttaa hiljalleen nakkeja. Miä en jaksa näitä helteitä enää! Ja jos tää turvotus on nyt tullut jäädäkseen (ja lisääntyäkseen), niin pääsen pian painossa uusille kymmenluvuille.. Ahdistaa, ja suuresti.

Jonspe ja Lillis 32+0
 
AnQ
elosalamalle tsempit viimoisiin viikkoihin! :flower:

Jonspella oli neuvolakuulumisia, ei miusta tuo painonnousu ole vielä edes paljoa, kun miettii paljon siulla on viikkoja (ja osa on varmasti just turvotuksesta johtuvaa)! :flower: Mie oon kanssa päässyt uusille kymmenluvuille eikä se ollut tarkoitus (ja vielä ilman turvotusta!), mut.. no, toivottavasti ne sit siitä aikanaan katoaa.

Itselläkin oli tänään neuvola, tarkemmin viimeinen neuvolalääkäri:

Rv 35+6
Paino +700 g
Turvotus -
RR 118/69
Pissa puhdas
Sf-mitasta ei ole tietoa, ei ole merkitty korttiin viimeseen kahteen kertaan - näytöltä olin näkevinäni kuitenkin että keskikäyrää mennään!
RT
Sykkeet +135
Liikkeet ++.

Kohdunkaula oli lyhentynyt 3 cm -> 2 cm, pehmeä ja 1,5 cm auki! :eek: Uskomatonta, oletin ettei siellä ollut tapahtunut mitään, kun eipä ole paljon kipuillut. No, en vielä hypi riemusta, sama tilanne on varmaan vielä kuuden viikon kuluttuakin :D Oli kyllä kiva jutella lääkärin kanssa, kannusti lähtemään sitten aikanaan sairaalan saman tien, eikä jäädä kotiin suihkuttelemaan tms., kun poltot alkaa - kuulemma on parempi käydä näytillä vaikka viisi kertaa, kuin synnyttää kotiin! Onhan siinä tietysti jotain perää :D Esikoinen syntyi siis 4,5 tunnissa, ja epäili tämän toisen tulevan vauhdikkaammin - en pistäisi pahakseni!

Olisikohan se aika lähteä auttamaan isäntää työhuoneen siivouksessa - mie en käsitä, miten siellä vaan räjähtää ja kaikki paikat on ihan sekaisin!

AnQ + tyyppi 35+6
 
Huh hellettä, sanon mää B) Vähän aikaa istuin pihalla varjossa katselemassa kun esikoinen pärtsäilee uudella mopolla ja nyt sit voikin taas linnoittautua sohvan nurkkaan. Kyllä alkaa olla sellaista ajan kuluttamista nää viime ajat... Äly kyllä sanoo, että vielä voi pahimmassa tapauksessa mennä kolmekin viikkoa, mut silti toivoo / odottaa, että josko jo jotain tapahtuis. Esikoinenkin tuli onneks muutaman päivän ennen la:ta, mut eihän se tietty sano, että niin käy nyt.

Jonspelle ja muille turvotuksesta kärsiville löytyy täältä reilusti myötätuntoa, sillä sama riesa täälläkin. Vähän oon saanu vaivaa hellittämään, kun on hikoillu sitkeästi lentosukissa ja raahautunut joka ilta muutaman kilsan reippaalle kävelylenkille. Jalkapöydät on kyllä hellinä, ja etenkin aamuisin sormien taivuttaminen on ihan tuskaa.

Mut taidanpa ummistaa silmät toviksi, kun alkoi niin kovin väsyttää. Täytyy nauttia tästä mahdollisuudesta vielä kun voi :)

elosalama ja mini 38+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emmabella:
ainakin Emmarian ja Taikamyrskynkans pistetään koksiin treffit pystyyn lokakuun alkuun, eikös vaan ;) mulle kävis kyllä tuo syyskuun puolivälikin jos nää helteet jatkuu !!!
Juu, sopii!!! Ja mieluiten tosiaan jo syyskuun puolivälissä... :)

Treffeistä puheen ollen, käykääpä kurkkimassa tapaamisketjua. On mietitty mammatreffejä muutenkin Kouvolan suunnalle. :)
 
AnQ
Hohhoijaa, huomenia! Mie olen heittäytynyt ihan lomalle, tänään piti herätä seitsemältä heittämään isäntä töihin ja se oli ihan kamalaa - normaalisti ollaan saatu nyt nukkua reilusti pidempään :snotty: No, uusi vauva varmaan pistää unirytmiä sekaisin, joten ei nyt parane valittaa, heh!

Miten turvotusten kanssa kamppailleet, onko nää "viileämmät" ilmat tuoneet helpotusta vai onko paikat yhtä turvoksissa? Mie oon parina pilvisenä päivänä ollut ihan syysfiiliksissä! Rakastan syksyä yli kaiken (tänä vuonna sitä taas odottaa tosi kovin, heh!) ja jotenkin alkaa tökkiä nää helteet. Toisaalta, sunnuntaina vaihtuu jo elokuulle, eli mihin ihmeeseen kesä katosi?!

Täällä vointi on muuten yhä tosi hyvä, iltaisin vaan on ruvennut tuntumaan siltä, että vois toi kessi kadota vähitellen - olo on jotenkin.. vaikee selittää, siis olo on niin tukala, ihan kuin olisi syönyt itsensä ihan ähkyyn eikä tiedä miten päin olisi. Hyvää istuma-asentoa ei löydy millään, makuullaan on suht' hyvä olla. Vauva painaa välillä tosi ikävästi alapäähän ja alapää on muutenkin aika hellänä. Varsinkin jos yöllä tulee tarvetta nousta ylös, tuntuu siltä että alapää tippuu samantien! Muuten siis olen elämäni kunnossa :saint:

Onko kukaan nyt käynyt siellä EKKS:ssä tutustumassa (se keskiviikon kiertokävely)? Lähinnä sitä, että kauan se kestää? Näyttää siltä, että meillä menee tutustuminen viikolle 38+0 tai sit miun on käytävä ylihuomenna siellä yksin (iiiik!) ja lapsenvahtihommat pitäis selvittää. Tosin, eipä ole mitään merkkiä että tää nassikka olis mihinkään tulossa, joten tuskin elokuun puolellakaan liian myöhäistä on.. Jos jättäis suosiolla vielä muutaman viikon päähän, laskettu aika sattuu just keskiviikolle eli jos sit sais jäädä sinne suoraan :D

Äh, jumi, pitää varmaan lähteä telmimään tytön kanssa..

AnQ + tyyppi 36+5
 
AnQ: Me käytiin EKKS:ssä "opastetulla kiertoajelulla" jokunen keskiviikko sitten. Ei siinä kyllä kauaa nokka tuhissut. Olisko kaikkineen menny parikyt minsaa. Riippuu varmasti siitä, että kuka sattuu "oppaaksi", minkä verran on vatsakkaita kiertelemässä ja ennen kaikkea kuinka aktiivisesti väki kyselee. Meillä ainakin se meni vähän kyselytunti periaatteella, eli hoitsu näytti pikaisesti tarkkailuhuoneen, isien tilat sekä ammehuoneen, jonka jälkeen mentiin yhteen synntyssaliin. Siellä täti sit kysy, et onko meillä mitään kysyttävää. Hetki siinä sit juteltiin niitä näitä ja lähdettiin kotiin. Ihan kiva oli kuitenkin käydä paikat tsekkaamassa :) Kovasti oli muuttunu kymmenessä vuodessa!

Täällä turvotus helpotti vähän parina viileämpänä päivänä, mut tänään on taas sellaiset sämpylä jalat ja nakkisormet, että ei paremmasta väliä :D Pitänee taas muutaman tunnin päästä yrittää mahduttaa lenkkarit jalkaan ja lähteä lenkille. Se saa vähän nesteitä liikkeelle. Niiden lenkkareiden laitto on vaan melkoinen ohjelmanumero, kun eka pitää pitää jalkoja tovi ylöspäin ja sit tuskan/kivun kautta äkkiä survoa kengät jalkaan. On meinaan pirskatin kipeät nuo jalkapöydät. Nauhat täytyy tietty löysätä ihan löysälle.. :D Mut sit kun pääsee liikkeelle, niin äkkiä kipu helpottaa ja pystyy kävelee suht rivakastikin.

Turvotusta lukuunottamatta oon kyllä jaksanu yllättävän hyvin, vaikka kyllähän sen nyytin jo mielellään kainaloon ottaisi :heart: Huomenna taas neuvolaan. Oliskohan jo viimeinen reissu...

elosalama ja mini POKS 39
 
Enpä ole miekään ehtinyt tuonne kiertoajelulle, ja näillä näkymin en taida ehtiäkkään. :( Yksin ei huvita mennä.

Elosalamalla käypi jo päivät kyllä vähiin. :)

Turvotukset aikalailla elää miulla ainakin syömisten ja lämpötilojen mukaan. Onneksi ei sentään ihan nakkisormia täällä ole, kipeät ovat vaan vähäsen. Sormuksia en kuitenkaan uskalla pitää, ettei käy niin että joutuu hohtimilla ottamaan pois. :D

Käväisin tuossa viime viikolla neuvolassakin ja kaikki oli ihan ok. Kortti on tuolla jossain niin en nyt jaksa tarkemmin noita laitella. Painon puolesta päästiin taasen uudelle kymmenelle, ei ois kyllä ollu väliksi vaikka ois jäänyt väliinkin. :p Perätilassa Säihkis siellä elelee, ainakin terkkarin mukaan.

AngelEyes ja Säihkis 32+3
 
Jospa miäkin taas vähän naputtelisin kuulumisia :)

Elosalamalla ja AnQ:lla jo viimeisiä viikkoja viedään.

EKKS:n kiertokäynnillä ei olla vielä käyty, ja mennään sinne varmaan vasta elokuun lopulla. Olisi kiva kuitenkin käydä uudet tilat kurkkimassa ennen h-hetkeä.

Turvotus helpotti miullakin niinä parina viileänä päivänä, mutta nyt on taas tullut korkojen kera takaisin :/ Muutenkin olo alkaa olemaan jo aika riutunut näiden helteiden takia, varsinkin, kun oon sitten fiksuna tyttönä huhkinut rästihommia pois.. Maanantaina sain pestyä ikkunat - jihuu - ja eilen laitettiin miun enon avustuksella kuraeteinen kuntoon (niin, ja perjantaina maalasin sitä). Tänään sitten onkin ollut ihan karsea olo, kun huippaa ja tekee vähän pahaa. Soittelin just neuvolaan, ja terkkari epäili, että verenpaineet on vaan niin alhaalla, että huippaa. Oon siis hikoillut, juonut isot määrät vettä ja vältellyt turvotuksen takia suolaa, joten nyt pitäisi sitten vaan levätä ja lisätä syödyn suolan määrää, että saisin paineet kohilleen |O Kerrankin näin päin.

Tänään lähdetään koko perheen voimin Imatran kylpylään lillumaan, kunhan miun olo vähän helpottaa. Ja huomenna luvassa on huilipäivä, kun miun porukat ottaa tytön mukaan kyläilyreissulle Punkaharjulle. Ensi viikolla alkaakin taas normaali arki, kun mies menee töihin. Jänskättää jo nyt, että miten miä jaksan loppuajan neidin kanssa kahdestaan kotona.. Varsinkin, kun meijän 1v11kk on jättämässä päikyt kokonaan pois kuvioista :|

Jonspe ja Lilliputti 33+1
 
AnQ
Oijoi, elosalamalle suurensuuret onnittelut! :heart: :flower:

Miuta vaan tympii tää odotus. Ja kaikki muutkin asiat. ARGH! Ei huvita mikään, kauhulla mietin että tätä olis luvassa vielä päälle NELJÄ viikkoa jos sikseen tulee. Plääh. |O Keskiviikkona on onneks sentään neuvola, jos siitä malttais sen jälkeen käydä siellä sairaalalla tutustumassa. Mie synnyin ite kuulemma viikolla 38+0, joten jos pääsisin samalla reissulla sit ite synnyttämään, kun keskiviikkona taas poksuu samat viikot :snotty:

AnQ + tyyppi 37+5
 
Elosalamalle onnittelut poikavauvan johdosta! :flower:

AnQ: Ei siullakaan enää pitkään mene, että saat nyytin syliin. Jaksuja loppumetreille!

Miulla ois kans keskiviikkona seuraava neuvola. Mahan kanssa alkaa olemaan jo vähän tukalaa, kun tuntuu, että tuo vatsa on valtaisa. Lisäksi vauvan liikkeet alkaa olemaan jo aika kivuliaita sekä tuolla kyljissä että alapäässä.. Liitoskivut ovat lisääntymään päin, joten kävely alkaa olemaan aika hidasta :/ Onneksi saatiin pahimmat rästihommat tehtyä miehen loman aikana, mutta vielä ois kaikki hommat vauvaa varten tekemättä.. Niin, ja esikoisen 2v synttärit 20.8. :heart: Onneksi miun äiti tulee varmaan vähän jelppimään järjestelyissä, kun äitipolikäynti osuu sopivasti torstaille 19.8.

Jonspe ja Lilliputti 33+6
 
Taas täällä.. Tällä kertaa neuvolakuulumisten kera.

Rv 34+1
Paino +50g/vko (edellisellä kerralla olikin +1000g/vko)
Turvotus +
RR 131/78
Pissa puhdas
Hb 138
Sf 33cm
RT
Sykkeet +145 ja liikkeet ++

Kaikki siis neuvolassa ok. Maha on alkanut laskeutumaan, samoin kuin vauva. Sain seuraavan ajan jo ensi viikolle, kun kahden viikon päästä on äitipolikäynti. Terkkari epäili, ettei tämä toinen ainakaan yhtä paljon yliajalle mene kuin esikoinen.. On meinaan sen verran hyvissä asemissa kuulemma, ja liitoskivut ovat olleet sen mukaiset.

Missä vaiheessa teillä muilla on mahat alkaneet laskeutua? Esikoisesta miä muistan, että masu alkoi laskeutumaan rv36-37. Nyt oon vähän ihmeissäni tämän toisen kanssa, mutta terkkari lohdutteli, että toisilla ne masut laskeutuu jo hyvissä ajoin, eikä se tarkoita ennenaikaista synnytystä.

Jonspe ja Lilliputti 34+1

Muoks. Sen verran lisään, että pikkusisko on tulossa lapsenlikaksi ke 18.8., jolloin meinataan näillä näkymin käydä tutustumassa EKKS:n synnäriin ;)
 
AnQ
Jonspella kivoja neuvolakuulumisia, lupaavaa että vauva alkaa jo telakoitua lähtökuoppiin! Tuosta mahan laskeutumisesta, miulla ei oo vielä mitään merkkiäkään siitä, samoin oli esikoisesta - käynnistykseen kun mentiin, oli pää vielä tosi ylhäällä. Sen tähden kai nää molemmat raskaudet on mennytkin ilman pahempia vihlontoja, kun ei vaan vauva ymmärrä laskeutua alas - toivon vaan, ettei tämä nyt mene kahta viikkoa yli!

Miullakin oli tänään neuvola, jossa ei kyllä mitään ihmeempiä ollut - painoa on tullut 1400 g/vko (yhteensä nyt sit 16,8 kiloa, huhhuh..) ja turvotukset ensimmäistä kertaa ikinä yhdellä plussalla! Olo on kyllä sen mukainen, en uskalla pitää sormuksia ja nilkkakoru alkaa olemaan aika nafti.. Sf-mitta oli 33 cm (heh, sama kuin Jonspella - viikoissa on vaan vähän eroa) ja syke +130. Omituisen alhainen syke kyllä, sanoi siinä että 125-130, ehkä vaaviakin alkaa ahdistaa tää mamman tukala olo.

Näyttää muuten meilläkin siltä, että tutustuminen jää sinne elokuun 18. päivään - mies ei tänään eikä ensi viikolla ehdi, joten jos mennään, mennään silloin. Vihjaili, että voisin mennä yksinkin mutta ei kiitos, jätän sit mielummin menemättä. Kyllä kai joku ohjeistaa, mistä mikäkin paikka löytyy ;) Tietysti toivon, että vauva olisi ulostautunut jo ennen sitä - viimeistään sit silloin 18. päivä, lasketun ajan kunniaksi :D

Ajattelin pitää tänään pyykki/siivouspäivän, pakko on pestä noita mein tyynyjä kun oon hikoillut ne kaikki jo ihan läpi. Jahka toi pikkuneiti herää uniltaan, alan huudattaa imuria - onnistun valitsemaan nää kaikkein kuumimmat päivät siivoukseen.. No, jos sais vauva vähän vauhtia, mies on niin nihkeä petipuuhiin että pitää näitä kahta muuta ässää sit harjoittaa ihan itsekseen!

AnQ + tyyppi 38+0
 

Yhteistyössä