Siirrynpä minäkin tänne puolelle kirjoittelemaan. Pieni neitimme syntyi keskiviikkona 20.8. klo 6.09 (rv 41+5). Pituutta oli 52cm ja painoa 3175g - lääkärin painoarvio heitti lähes kilolla
Eilen päästiin sairaalasta kotiin.
Synnytys ei mennyt ihan niin kuin toivottiin ja oli aika rankka kokemus sekä miulle että vauvalle. Kipeät supistukset alkoivat ma-ti välisenä yönä kolmen aikaan, mutta tulivat ensin harvakseltaan, vain 15-20 min välein. Vasta tiistai-iltana puoli seiskan aikaan mentiin sairaalaan ja jo tuolloin oli käyrillä vauvan sykkeen laskuja havaittavissa, mutta niihin ei paljon reagoitu, kun on kuulemma tavallista. Tuossa vaiheessa supistukset olivat tulleet 7min välein jo yli kolme tuntia, mutta olin vasta sormelle auki. Puoli kahdentoista maissa sain petidiiniä (ja lähetin miehen kotiin nukkumaan), kun näytti, ettei synnytys edisty - olin vasta kahdelle sormelle auki - ja kahden maissa vielä litalgiiniä, jotta saisin nukuttua. No, ei nukkumisesta tullut mitään, kun supistukset löivät lävitse koko ajan.
Neljän aikaan en enää kestänyt sitä kipua ja pyysin kätilön paikalle, ja olinkin jo 4-5cm auki. Soitin miehen takaisin synnärille ja kalvot puhkaistiin 4.50. Supistusten aikana vauvan sykkeet romahtivat aika hurjasti, olivat n. 50-60 lyöntiä/min, mutta vielä tuossa vaiheessa saatiin sykkeet nousemaan takaisin normaalitasolle asentoa vaihtamalla ja vauvan päätä heiluttamalla. Kätilö kuitenkin kutsui päivystävän lääkärin paikalle katsomaan ja kertomaan vaihtoehdoista, miten synnytys tulee jatkumaan. Lääkärin mukaan oli enää kaksi mahdollisuutta: hätäsektio tai ponnistusvaiheessa välilihan leikkaus ja vauvan vetäminen imukupilla pois mahdollisimman nopeasti. Miä toivoin vielä tässä vaiheessa, että pääsisin ponnistamaan. Vähän ennen kuutta tilanne kuitenkin meni siihen, että vauvan sykkeet eivät enää yhden kovan supistuksen jälkeen lähtenetkään nousuun ja siinä vaiheessa lääkäri sanoi, että nyt samantien sektioon. Miut oli keretty jo valmistelemaan hätäsektiota varten, joten kätilöt vain tarttuivat sänkyyn ja lähtivät kiidättämään mua juoksujalkaa kohti leikkuria. Leikkaussaliin päästessä muistan vain, että pelotti ja vapisutti kamalasti, ja pian mahan päälle liimattiin jokin lappu ja melkein samantien sen jälkeen olin unessa. Nukutus tapahtui klo 6.04 ja tyttö syntyi viisi minuuttia myöhemmin.
Miä olin heräsin unten mailta kahdeksan aikaan ja samantien tultiin sanomaan, että tyttö tuli. Olin niin onnellinen, että en pystynyt puhumaan mitään, aloin vain itkemään. Hoitaja varmisti, että kai nuo ovat onnenkyyneliä, enkä voinut kuin nyökätä vastaukseksi. Kun miut siirrettiin yhdeksän aikaan osastolle, oli mies mua siellä vastassa naama näkkärillä. Sain heti kouraani polaroid-kuvan meijän vauvasta - ja voi kun hän oli suloinen! Taas alkoi vain itkettämään, mutta onneksi mies oli siinä vaiheessa tukena ja silittelemässä mua. Olisin niin halunnut nähdä vauvan ensikatseen ja saada hänet rinnalle synnytyksen jälkeen, mutta nyt se ei onnistunut. Mies oli kuitenkin saanut syöttää vauvalle pullomaitoa silloin aamulla :heart:
Vauvaa pääsin katsomaan teholle vasta yhdentoista maissa, kun hoitajat veivät miut sinne sängyn kanssa. Vauvalla oli siis ollut napanuora kaksi kertaa kaulan ympärillä ja kerran jalan ympärillä, joten olivat ottaneet hänet tehoseurantaan. Pian myös ilmeni, että vauvan sokeriarvot olivat todella matalat. Niiden takia neiti oli tehoseurannassa 4vrk. Vauvan näkeminen kaikissa niissä letkuissa ja verikokeiden ottaminen kantapäästä 3h välein oli sydäntä särkevää, mutta kyllä se tieto lohdutti, että hän saa siellä parasta mahdollista hoitoa. Me saimme isukin kanssa käydä vauvaa syöttämässä ja kuivittamassa aina klo 11, 14, 17 ja 20.
Vaikka kokemus olikin vähän toisenlainen kuin olin alunperin ajatellut, niin voisin käydä kaiken tuon rääkin uudelleen läpi. On se oma vauva kuitenkin niin hieno asia, että kaiken kivun ja säryn kestää mielihyvin. Nyt sitten opetellaan elämää perheenä täällä kotosalla, Uus-Lavolassa.
Sorry, pitkä sepostus :ashamed:
Jonspe ja tytsy 6vrk
