Kaakonkulman Vauvat 2011 (KOKS:ssa ja EKKS:ssa syntyneet)

Tuubi: Minusta nimenomaan on mukava kuulla vanhempien lapsukaisten kehittymisestä, jotta tietää mitä suurinpiirtein on tulossa :) Ja Jonspen kokeilut soseiden ja muiden kanssa antavat vinkkejä siihen, mitä tuolle omalle tissiposkelle voisi syöttää jo suht piankin. Pidetään se feissari-juttu mielessä. Toisaalta ei ole kiva, jos toiset eivät halua sinne tulla tai kaikki eivät sitä käytä niin porukka voi jakautua. Otan selvää miten tuon suljetun ryhmän voi tuonne perustaa.

Lapset tosiaan ovat erilaisia ja kaikki yhtä ihania. Itselläni nousee heti karvat pystyyn jos joku sanoo alle 1-2-vuotiaasta, että onpa KILTTI lapsi. Tai jos itkee niin kiukuttelee. Eihän sen ikäiset ilkeyttään kitise tai kiukuttele, argh... Monella ei ole myöskään käsitystä siitä, mitä lapselta voi missäkin ikävaiheessa odottaa. Asioista kun voi ottaa selvää. Oon aatellut tutustua noihin aggressioon liittyviin juttuihin viimeistään siinä vaiheessa kun oma lapsi alkaa omata enemmän omaa tahtoa. Suomalaisessa kulttuurissa muutenkin tunteiden näyttäminen ja käsittely on ihan persiistä. Esim. kiukuttelutilanteissa lapsella on joskus oikeus olla vihainen, surullinen tai pettynyt, ja yrittää purkaa ne tunteet jotenkin. Aikuisen tehtävä on varmasti sitten huolehtia siitä miten tunteet kanavoidaan. Teoriassa oon näitä asioita miettinyt enkä kuvittele tulevani superäidiksi, joka aina hoitaisi tilanteet tyylillä ja rauhallisesti. Oon vähän huolestuneena seurannut miehen toimimista vanhemman poikansa kanssa. Lähtee turhan usein lapsen tunnetiloihin mukaan ja joskus edessä on aika ikäviä tilanteita puolin ja toisin. Vähän tökkii sellainen kovuus ajoittain. Eipä tuo isä-poika-suhde minulle kuulu, mutta kun on kasvamassa tällainen toinenkin vilperi ja hänen kasvatuksessaan minullakin on rooli. Yhteentörmäyksiä on varmasti tiedossa, varsinkin kun parisuhdekin on ollut aika kovilla erilaisten lähestymistapojen ja pelkästään sen perinteisen mies-nainen -erilaisuuden takia. Näitä asioita nyt paljonkin pohdin, eilen syttyi massiivinen riita ja suorastaan väkivaltaisen uhkaava tilanne kun en ollut vienyt roskia... Mutta ei siitä enempää täällä.

Aloitin reilu viikko sitten minipillerit ja eilen heitin ne pois. Koko päivän huimasi, hiostutti, kiukutti ja väsytti. Sitten löysin miehen kiukuttelun myötä itsestäni sen hormonihirviön, millainen olin viime kesäkuussa raskauden alkuvaiheissa kun oma peilikuvakin v*tutti ja hyvä kun en riidellyt itseni kanssa :O Totesin eilisen episodin jälkeen, että ilman pillereiden vaikutusta tuskin olisin lähtenyt typeryyksien heittelyyn mukaan ja olen todellakin saanut tarpeekseni hormoniheittelyistä viimeisen vuoden aikana. Sinnitellään vaikka kondomeilla ennenkuin kierukka on mahdollista asettaa.

Ensi viikolla lähdetäänkin sitten sinne reissuun vanhempieni luokse ja tänään täytyy aloittaa pakkaaminen junamatkaa varten. Jos vihdoinkin opettelisi jättämään turhat pois :D Totta puhuen tarvitsen etäisyyttä näihin parisuhdekuvioihin vaikka tietysti ymmärrän, että miehellä tulee vauvaa ikävä.

Vauva nukkuu sylissä ja yksisormijärjestelmä käy taas hankalaksi, joten lopettelen ja mietin mitkä kotihommat täytyy saada valmiiksi ennen miehen saapumista töistä. En jaksaisi samaa kitinää kuulla enää tänään ja samalla tulee apinanraivolla siistittyä koti :)
 
Heippati hei!

Tännehän oli tullut paljon jutta taasen. :) Hyvä homma.

Mie oon facebookissa ja salainen ryhmä olisi nyt perustettu. :) Laittakaa miulle yksäriä niin voin lisätä teit miun facekaveriksi ja sitten ryhmään.

Cherrrye Mie oon 31-vuotias, hui kun kuulostaa vanhalta kun sen tuohon kirjottaa. :eek:

Tuubi Tottakai saat kirjotella tänne, mie vaan nuo jo taaperoikään ehtineet poistelin tuosta listasta. Mukavaa olisi jos pysyt jutuissa mukana, niinkuin Jonspe mainitsikin niin taaperoitahan täällä muillakin on. :)

Maryya Kiva että teillä on vauva-arki alkanut rullata mukavasti. Minä myös tykkään lueskella pitkiä juttuja, mutta nykyään on harvemmin aikaa itse kirjoitella. Meillä siis on viisi lasta, joista 3 alle neljävuotiaita, joten hulinaa riittää. :D

Miun pitäs kanssa varata tuo kierukanlaittoaika, mutta oikein ei saa aikaseksi. Kaiken lisäksi miulle taitaa pukata taasen vauvakuumetta.:ashamed: No onneksi tuo mies pitää jalat maassa.

Jonspe Meillä menee kanssa kukkakaali pannaan, hirmuset masuvaivat ja kitinät aiheutta. Meinasin tuossa huomenissa antaa ekan kerran lihasosetta, katsellaan nyt että mitä tuo masu siitä tykkää. Ihan muuten vinkkinä, että oon syöttäny tässä samalla kun ollaan uusia ruokia aloteltu, tuota Bioteekin Probiotti Babya ja ei oo muuten ollut mitään ongelmia masun kanssa, muuta kun tuo kukkakaali.

Meillä oli Emman kanssa oikee tahtojen taistelu, kun ei neiti meinannut sitä pulloa huolia ollenkaan. No sitten kun oli kokeiltu kaikki pullot, tutit ja korvikkeet niin lämmitin tuota korviketta yhellä syöttöyrityksellä vähän liikaa ja kas se maistuikin. :D Eli vika olikin siinä että oli liian kylmää. No nyt onnistuu pullottelukin sitten, ei tarvi siitä enää stressata.

AngelEyes ja Emma 5 kk
 
Angel Eyes: Laitoin yv:tä siulle ;) Ja hyvä kun mainitsit tuon Probiootti Babyn, pitääkin käydä ostamassa. Annettiin alkuun Gefilus + D-tippoja, mutta siirryttiin nyt tavallisiin, kun sillä pienellä purkilla on törkesti hintaa ja kestää niin vähän aikaa. Itse oon kyllä syönyt raskaus- ja imetysaikana (nyt aina kun muistan..) maitohappobakteereja, ja niiden pitäisi kait jollain tapaa erittyä myös maidon mukana?

Miullakin on vielä kierukanlaittoaika varaamatta. Kierukan kävin kyllä hakemassa, mutta odottelen nyt lähetettä EKKS:lle siihen korjausoperaatioon.. Se pitäisi kait hoitaa ensin pois alta. Ärsyttää ja ahdistaa koko asia :(
 
Angel Eyes: Lähetin myös yksityisviestiä tuosta Facebook-ryhmästä.

Itse olen käyttänyt nyt tämän viikon Rela+D3-tippoja kun liityin netissä tutkimusryhmään, josta tuli sitten ilmainen puteli. Pari viikkoa käytetään (tai tietysti niin kauan kuin pullo riittää) ja viikolla 10 sitten täytetään netissä kyselylomake. Alussa annettiin sitä neuvolan Devitolia (D2), mutta voisin vannoa, että masuvaivoja oli meidän pojallakin. Olin sairaalasta päästyäni käynyt tyhjentämässä apteekin ja olin ostanut Gefilus+D3-putelin ja se tuli jo tyhjennettyä. Toimi kyllä paremmin ja olen kuullut, että D3 on tosiaan mitä vauvoille kannattaa antaa. Hirmuinen hinta sillä tosiaan.

Jos palaan omaan synnytykseeni, niin se käynnistettiin 37+6 pojan ison koon vuoksi. Raskauden aikana "jäin kiinni" sokerirasitustestissä ja veriarvoja sitten kotona mittailtiinkin. Ei niissä kovin usein liian suuria lukuja ollut, mutta kaipa minun ruokavaliossa jotain häikkää oli kun paino nousi sen 23 kiloa! Kolmeen kuukauteen ei paljon paino noussut, mutta syksyllä sitten rysähti ja melkein sataa kiloa lähenneltiin ja se on paljon vaikka olenkin 174cm pitkä. Lähtöpainokin oli minulle jo aikas paljon, 75 kiloa kun olin jo 2007-2008 pudottanut jollakin ihme konstilla (liikunta!) 15 kiloa 67 kiloon. Nyt sitten jämähdettiin 84 kiloon, onneksi se 14 kiloa sentään lähti kuukaudessa. Kunhan lisään liikuntaa niin jospa päästään parin vuoden sisällä lähemmäs 70 kiloa. Jospa täysimetys tehostaisi pikkuhiljaa asiaa. En kauheasti stressaa asiasta, enemmän harmittaa kun kunto on niin huono. Raskauden loppuaikoina oli hyvä jos pääsin sohvalta vessaan ja sänkyyn kylkikipujen ja liitoskipujen takia. Yäk! Lähtö sairaalaan tulikin keskellä yötä kaksi päivää ennen sovittua käynnistystä hirmuisten kylkikramppien vuoksi. Lihakset olivat vissiin aika kovilla. Sairaalassa oltiinkin sitten 9 päivää kun ensin käynnisteltiin kolme päivää ja sitten vauva tuli reilussa viidessä tunnissa vesien menosta. Tuuppasivat minut väkisin ammeeseen to-aamuna klo 6 kun salissa oli ruuhkaa. Sieltä väkisin kampesin ylös kun supistukset oli niin hirveät. Kun pääsin saliin olin avautunut melkein täysin joten kivunlievitystä en sitten ehtinyt saada muuta kuin tunnin ponnistamisen loppuvaiheessa piikin välilihaan vai mikä se on. Supistukset sopivasti harventui kun piti ryhtyä ponnistamaan ja oli aika helvetilliset viimeiset 4 tuntia, varsinkin viimeinen tunti. No, vauva oli turvassa koko ajan, napanuora oli löysästi kaulan ympärillä joten siitä sitten 9 pisteen poika. Kaikki hyvin loppu hyvin enkä kamalia traumoja saanut. Ylpeä olin itsestäni kyllä. Aivan järkyttävät peräpukamat parani kuukaudessa ja 3 tikkiä aikanaan. Vauvalla oli bilirubiiniarvot koholla ja lämpökaapissa oli kahden vrk:n ajan. Keltaisuus hävisi hyvän ruokahalun myötä sitten parissa viikossa.

Mutta nyt katsotaan ja kuunnellaan Idolsia pojan ja isin kanssa ;)

Maryya73 + "Julle" 2kk+
 
Tännehän on tullut viime aikoina paljon juttua =)

Laitoin myös yv:tä Angel Eyes =) Miekin siis löydyn tuolta Fb:n puolelta.

Meidän perheen ei mitään erikoista kuulu tällä erää, torstaina pitäisin mennä neuvolalääkäriin joten laittelen sitten sen jälkeen uusimmat kuulumiset ja mitat.

Sain vkl aikana pyydettyä vihdoin kummin meidän pojalle. Ristiäiset meillä kun vietetään vasta huhtikuun alussa. Olisimme halunneet kummeiksi omia sisaruksiamme, mutta yksikään heistä ei kuulu kirkkoon.. Miehenikin kävi vasta reilu 4 vuotta sitten rippikoulun, koska halusi kummiksi siskon tytölleen ja saimme sitten myös kirkkohäät :heart:

Niin, itse olen 29v. Me olemme kaikki kolme syntyneet tammikuussa, joten juhlia riittää jatkossa siinä kuussa :p Ensi vuonna kun on vielä 1v, 30v ja 35v synttärit samaan putkeen :)

MarsuS ja Poitsu
 
Cherrrye Osu ja uppos, siellähän mä reilun vuoden ehdin olla ennenkuin äippälomalle jäin. Ja kaiketi sinne myös joskus palaan =) Mutta siis aika tarkkaan oon siun raskauden ja vauvan syntymän kuullut, tiedäthän mummot ;)

Ikää mulla on 28.

Ja tuolta alkusivulta puuttu tytön tiedot, siis 45cm ja 2705g. (synnytys käynnistettiin 36+3, syntyi 36+4)

Miten musta tuntuu, että te kaikki muut olette Lappeenrannasta? Tai ainakin jostain sieltä päin...
 
AnQ
Täällä olisi yksi palstalle palaaja, jos huolitte miut vielä mukaan, tulisin mielelläni! :wave:

Täällä on siis ollut aikamoista hulabaloota, ei ole ollut mikään asia huonosti (ellei monta kuukautta kestänyttä nuhaa, yskää ja kuumeilua molemmilla lapsilla voida laskea siihen mukaan) vaan jotenkin on mennyt kaiki voimat arjen pyörittämiseen (mitäköhän tää olis, jos olis enemmän lapsia..)! Aloitin itse kaiken muun lisäksi vielä iltaopiskelut tammikuussa, joten on tässä tätä ajattelemista :D

Meidän jässikkä on nyt yhdeksänkiloinen puolivuotias, ollaan kuukauden ajan opeteltu syömään soseita tissimaidon ohella ja ihan hyvin on maistunut - mitään allergioita ei tunnu onneksi olevan, tosin ilman luumua vatsa pamahtaa ihan tukkoon! Vähän kieritään eli liikkeelle tekisi kovin mieli, hurjaa kun esikoinen jo konttasi tässä vaiheessa, heh!

Pitää illalla yrittää perehtyä paremmin juttuihin - yllättäen ei tarvitse kauaa tässä koneella istuskella, kun kutsu jo käy!

AnQ + pallura 6 kk
 
Kiva AnQ kuulla siustakin. :)

Tule vaan kirjottelemaan useamminkin. Missä opiskelet ja mitä, heti alkoi kiinnostaa? Kurjaa tuo sairastelu, meilläkin tosiaan pari kuukautta tässä vierähti enemmän tai vähemmän sairastellessa. Onneksi nyt alkaa helpottaa. :)
Ootko sie FB:ssa, meillä on siellä nyt tuo ryhmä, jos kiinnostaa niin laita miulle yyveetä?
 
Tesmis : Joo voin vaan kuvitella, menee hieman yli-innokkuuden puolelle nuo mummojen touhut/ kertoilut.. Mutta minkäs teet :D Oon ollu kuulemma esimerkkinä heidän koulullaki monesti, huoh :p

Kauhee kun tunnen itseni nuoreks(sitähän mie kyllä olenkin, mutta siis..) vaikka ettehän tekään mitään vanhoja ole ;) Oon 21v.
 
cherrrye Meillä sama juttu, mun äidin eka lapsenlapsi ja huoh, luulen, et kaikki sen työkaverit ja kaverit ja naapurit tietää kaiken mun raskaudesta ja vauva-ajasta. (ja raskaus ei ollu mikään helppo). onhan ne mummot aivan ihania, mutta voisvat jotain jättää kertomattakin ;) Ja voi sitä tavaran ja vaatteiden määrää mitä se tänne kantaa...Teien äiskä on varmaan aivan täpinöissään vieläkin :D Mä kuulin sun raskaudesta jo heti joulun jälkeen, siis reilu vuos sitten ;)
 
Mie ihan "mummo" siis 40-v :ashamed:, et tää ei jaksa uutta opetella eli FB, not. Tai siis mie ku oon tällänen vastarannankiiski =).
Miun joittenkin ystävien lapset on parikymppisiä, et niil ihan eri elämä kun miulla...
Mut nyt yks yskii tuol keuhkonsa pihalle... Öitä!
 
Neuvolassa käyty taas aamulla. Painoa oli jo 5,005kg ja pituutta 54cm. Huimasti paino kasvanut pelkällä rintamaidolla :D Neuvolatäti sanoikin, että nostaa hattua miulle, koska olen saanut kaiken sen hurjan alun jälkeen maitoa tulemaan näin runsaasti. Saatiin myös samalla kertaa rotarokotus, katsotaan nyt tuleeko mitään haittavaikutuksia, hope not..
Lääkäri myös tarkisti pikaisesti pojan, kaikki siltä osin ok. Sanoi jänteväksi pojaksi, hyvin kannattaa jo päätään. Vähän vaan jäi sellainen fiilis tuosta lääkärin tarkistuksesta, että "liukuhihnassa" vauvoja tarkistetaan : / Pikaisesti sisään ja ulos...

-MarsuS
 
MarsuS:n vauva kasvanut komeasti, ja eilen näinkin, että pojan posket pulskistuneet <3

Mekin käytiin tänään 5kk neuvolassa. Neidin uudet mitat oli 7470g ja 68.3cm. Pituutta tulee hienosti, mutta painokäyrä laskusuuntainen. Vielä ei tarvitse painoa murehtia, kun -20 käyrälle asti kuulemma vain katsellaan (ja siellä se isosiskon painokäyrä on mennyt aina..).

Tänään pitäisi hienontaa kaurahiutaleita, että päästään maistamaan kaurapuuroa. Saas nähdä, minkälainen sihtikurkku meillä asustaa..

Jonspe ja Enninkäinen 5kk 1vko
 
AnQ
Angel eyes, opiskelen tuossa Saimaan AMK:ssa - ekoista tenteistä selvitty hengissä! :D Lomaviikko oltiin ihan kotosalla ja voi että, miten ihanaa on tällä viikolla ollut päästä hetkeksi pois kotoa! Mie laitan siulle yksäriä, oon tosiaan Naamiksessa ja siellä tulee pyörittyä enempi!

MarsuS, hienosti poika on kasvanut! Mie oon jostain muualtakin kuullut tuosta, että ei oikein perehdytä asiakkaaseen vaan nopeasti vaan hutaistaan tarkastus. En tiedä, onko kyseessä sitten sama neuvola/lääkäri!

Ihme juttu kyllä tuolla jätkällä, masua on kipristellyt jonkin verran (eilinen oli yhtä huutoa) ja mietin, voiko bataatti kovettaa masua niin paljon? Syödään kuitenkin luumua päivittäin, mutta silti oli taas tosi tiukassa - monen päivän panttauksen jälkeen kakki vain pieniä papanoita, kunnes sit tänä aamuna vihdoin räjähti, huuuuuuuuuh! Pitäisi varmaan kokeilla, jos helpottaisi toisenlaisella sapuskalla.

Ja hei, onko kellään tietoa, onko 3½-vuotiailla vielä hammashoitiolakäyntiä? Muistelin, että on, terkka oli tosin sitä mieltä että voi olla tai olla olematta :D

Jaha, pyykkivuori taitaa kutsua..

AnQ + pulleropallero 6,5 kk
 
Vihdoinkin tuli postissa epikriisit. Olivat unohtaneet lähettää, mutta nyt tulivat kun soittelin niiden perään.
Pojan lausunnossa ihmettelen ensinmäistä lausetta: "Syntyy alateitse" ??? Mielestäni lastenlääkäri oli myös leikkaussalissa. Noh, onneksi omassa sentään lukee oikein.

Itselläni on siis diagnosoitu eklampsia ja HELPP-syndrooma. Veriarvot olleet aivan pielessä, viitearvoihin verrattuna suorastaan taivaissa :rolleyes: Ja nyt selvisi itselleni monelta oikein aloin vuodeosastolla kouristaa. Näköjään 3h sektion jälkeen ja siitä pika pikaa teho-osastolle.

Ollaan poitsun kanssa käyty melkein päivittäin lenkkeilemässä pitkin kyläteitä, pirun liukkaiksi ovat vaan muuttuneet. Tänään ajattelin suorittaa oman liikkumiseni kiipeämällä hevosen selkään, viime kerrasta onkin varmaan jo yli vuosi :| Kertaakaan raskaana ollessani en uskaltautunut selkään ja sitä ennenkin oli taukoa kun hevonen taas oli "mammalomalla". Elokuussa taisin viimeisen kerran istua kärryillä..

MarsuS
 
AnQ: Meilläkin tehdään pipanoita ja papanoita.. Ja vatsaa itketään välillä aika kovasti, sen takia oon ollut nyt tosi varovainen uusien ruokalajien kanssa. Meillä bataatti ei ole kovettanut vatsaa, mutta peruna kylläkin. Lisäksi vatsaa kovettavia ovat tietty mustikka ja banaani, mutta meillä ei sen ekan banaanikokeilun jälkeen olla noita maistettu : / Luumun lisäksi myös päärynä ja jopa pienet vesitilkat pehmittävät vatsaa. Ja tosiaan, jos vatsaa kipristelee kovasti ja vauva panttailee, niin nopea helpotus kakkaamiseen on peräpuikko - näitä on myös lapsille sopivia. Me jouduttiin kerran turvautumaan tällaiseen, kun neljä päivää panttausta oli takana ja neiti huusi kuin hyeena :(

MarsuS: Huih, vielä kaiken päälle tuo HELLP :( Miten nyt sitten jatkossa? Seurataanko vielä kuinka pitkään, ja onko uusimisriskiä mahd. seuraavassa raskaudessa? Ja kuinka ratsastaminen pitkän tauon jälkeen sujui?

Ennin navassa ei mitään uutta. Tällä viikoilla uusia makuja otettu taas varovasti kehiin, kaurapuuro ja ruusunmarja, ja ei onneksi mitään ihojuttuja tai mahanpuruja kummastakaan. Me lähdetään tänään Himokselle viikonlopun viettoon, joten se on adios!

Jonspe ja Enni 5.5kk
 
AnQ
Jonspe; myö ei olle perunaa kokeiltu, just sen vatsaa kovettavan vaikutuksen takia - ei kyllä syödä muutenkaan perunaa. Banaania oon kyllä antanut, joten sitä vois kai rajoittaa. Outoa kyllä, kun välillä sit masu toimii tosi hyvin enkä niin isoja muutoksia mielestäni ruokavaliossa tee, että suoraan vaikuttaisi, äh!

Tuohon huuteluun tais kyllä vaikuttaa sekin, että tänään pilkotti hammas nro. 2 joten se on voinut itkettää - eilen käytiin saunassa ja suihkussa oleminenkin oli yhtä kiukkua, vaikka yleensä rakastaa sitä! Onneksi oli vielä nestemäistä Panadolia, joka tuntui rauhoittavan yöunet - ainakin aamuyöhön, kunnes heräiltiin uniseen kiukkuhuutoon vähän väliä. No, katsellaan, miten tää tästä alkaa taas sujumaan.. :D

AnQ
 
Heissulivei!
Pikaisesti TAAS, joku kyseli hammaslääkärillä käyntiä, niin meidän 1-v kävi nyt eli kutsuvat kuulema kaikki tänä vuonna 2-v täyttävät eli mein herran ;) ja seuraava on vast sit 5-v, jollei itse halua aiemmin.

Voikaahan kaikki äitiliinit ja vauvaliinit paksusti :D. Ihanaa kevät ilmaa odotellen....
 
Heissan!

Ei oo taas muistanu käydä täällä kirjottelemassa :) täällä kans on aikamoista menoa tuon pikkumiehen osalta.. 8,5kk vesseli :) konttaa ja nousee seisomaan ja kävelee tukia myöten.. mut on hän kyllä kärttynenkin kun kyllästyy niin nopeasti hommiin.. hmm..

Mie meenkin töihin 1.4.. apua.. sattu oman alan työpaikka niin oli pakko ottaa :) niitä ei oo tarjolla tässä lähellä noin vain :) esikko menee hoitoon ja pikkujässikkä jää syksyyn asti iskän ja mummon hoiviin.. sit syksyllä kumpikin tähän johonki lähelle samaan paikkaan :) nyt joutuu aluksi kuskaamaan esikkoa vähän kauvemmas, mutta kuskaan silti. Vaikka iskä jääkin kotiin, niin laitan esikon kokopäivähoitoon.. täällä isukki ei ole sellasta lasten kanssa touhuuja sorttia ja muutenkin alkaa varmaan taksia ajelee, niin ei oo tietoa sit et miten aina kerkii hoitaa.. ja mummolle en viitti kahta antaa kontolleen, joten näin paras ratkasu :) Pikku ukon kanssa koitetaan harjotella sisällä nukkumista... mut aika hankalaa tuntuu olevan.. äskenkin nukku sitten 30min :/ ja sit kitistään ku väsyttää.. huoh.. mut jatketaan yritystä.. mummolassa kun on lasitettu parveke niin sinne poju paahtuu kyllä, joten vähän pakko koittaa opettaa sisällä nukkumaan päivälläkin..

Jaksuja kaikille arjenpyöritykseen.. onneks maha kuitenkin lopulta tottuu kiinteisiin, eikä mene tukkoon niin helposti :)

-Anzzu ja ukkeli 8,5kk
 
Heippa hei!

Anzzulle tsemppiä töihin. :) Itse en kyllä yhtään vielä kaipaile työmaalle, lähinnä ahdistaa koko ajatus.

Tänne ei kuulu mitään kummallisempaa. Emma tekee hampaita kovaa vauhtia, yksi on jo puhjennut ja toinen on kohta puhkeamassa. Edelleenkään ei viihdy lattialla vaan sylissä pitäisi koko ajan olla, ei siis mitään uutta liikkumisrintamallakaan. :)
Istumassa Emma jo pysyy itsekkin melko hyvin, muksahduksia on tullut, mutta ehkä tuo niistä sitten oppiii pikkuhiljaa.

Imetys meillä on nyt sitten loppu kokonaan. Yritin vielä yöllä tarjota tissiä, mutta eipä tuo sitä enää huolinut joten nyt sitten pulloillaan.

AngelEyes ja Emma 6 kk
 
Meijän Enni-Punni on tänään 6kk! Mihin tämä aika menee? Kohta miulla ei oo enää vauvaa lainkaan, nyyh.

Anzzulle onnea työpaikasta ja tsemppiä tulevaan!

AnQ:lle tsemppiä hammaskitinöiden pariin, niitä on täälläkin suunnalla..

Meijän Enninkäinen tosiaan tekee toista hammastaan. Neiti on kuin peppuun ammuttu karhu, ja selvästi aristaa suutaan. Mutta, tähän on jo totuttu, kun isosiskonsakin on tehnyt kaikki hampaansa hurjalla huudolla :D Ryömintävaihde on myös hiljalleen löydetty, eli enää ei mennä pelkästään pakilla paikasta toiseen. Istua ei osaa, mutta eipä tässä ole kiirekään. Syöttötuoli pitäisi virittää nyt pikkuneitiä varten, ja saas nähdä, miten isosisko asiaan suhtautuu.. Samoin vaunuihin pitäisi laittaa ratasosa paikalleen.

Jonspe ja Enninkäinen 6kk
 
AnQ
Heippa!

Anzzulle tsempit töihin! Muistelen esikoisen ä-loman ajalta hirveen hingun päästä takaisin töihin, nyt töihinpaluu ei ole läheskään yhtä innostava ajatus - veikkaisin, että tuon opiskelun kautta on saanut niitä kaivattuja aikuiskontakteja. Taitaa työt silti kutsua heinäkuun lopulla, sain onneksi sovittua, että teen 30 h työviikkoa. Huh, kohtahan sekin on käsillä ja mein vauva jo melkein vuoden ikäinen (miun vahvuuksia ei ole elää tässä hetkessä :D).

Jonpelle puolivuotisonnittelut sekä jaksamista hammaskiukkuihin, meillä ne taitaa olla ainakin hetkeksi selätetty (jee). Kuolaa tulee vieläkin ämpäritolkulla, mutta ikenet ei näytä siltä, että sieltä mitään uutta puhkeaisi hetkeen. Nuo kaksi pientä naskalia kyllä riittää, ainakin niinä hetkinä kun ne isketään nänniin kii ja nauretaan päälle!

Meidän minimieskin vihdoin hoksasi ryömimisen idean, tähän asti on liikkunut vain pyörimällä. Hurjaa möngerrystä! Vielä ei osaa käydä itse istumaan, mutta istuu kyllä tuetta hienosti ja osaa laskeutua pötkölleen ilman apua - satunnaisesti saattaa vielä muksahdella, mutta eiköhän sekin siitä! Tuntuu, että nuo masuvaivatkin on helpottanut - otetaan kyllä päivittäin vielä vähän luumua jälkiruoaksi, mutta muuten ei ole ollut ongelmaa.

Haastetta täällä tarjoilee nyt meidän 3½-vuotias, välillä kyllä on oma pinnä ihan katkeamispisteessä - saa ihan hurjia raivareita (TAAS, johan tässä olikin puolisen vuotta rauhallista..) ja siinä on kyllä itse vähän monttu auki. Phuh, rankkaa tuo lapsen elämä.

AnQ + makkara 7kk1vko
 
Nostellaas vähän pinoa!

Tänne ei kuulu mitään ihmeempää. Neuvolassa käytiin silloin kuun vaihteessa, painoa oli neidillä 8,5 kg ja pituutta 66 cm. Pään takia oli lääkärikäynti ja nyt odotellaan kutsua lastenpolille tarkastukseen.

Vielä ei Emma liiku mihinkään, tykkää vaan istuskella ja katsella.

AnQ Tsemppiä noihin taisteluihin, tiiän kyllä tunteen. Meillä nuo pari uhmista tappelee kokoajan, itse suunnittelen jo lentoa autiolle saarelle. ;)

Tälläinen lyhyt sepustus tällä erää, paremmalla ajalla sitten joskus.

AngelEyes ja Emma 7 kk
 

Yhteistyössä