Kaatuu..

Moiks!
Jos vähän valotan ensin taustaa.. eli olen seurustellut mieheni kanssa 10 kk ja hänellä on kaksi lasta, 4- ja 7- vuotiaat tytöt. Itse olen 22 ja mies 27.
En ole ikinä hirveästi tykännyt lapsista mutta toimeen tullaan.
Vanhempi lähti nyt kouluun ja sovittiin Aluksi että minä vien ja haen tyttöä sen aikaa, että mieheni saa järjestettyä jotain muuta. Noo, tässä on nyt aikaa kulunut ja minua ahdistaa ja stressaa ne lapset, hakemiset sun muut yhä enemmän. En osaa olla ollenkaan luonnollinen lasten seurassa, ja nyt huomaan vältteleväni heitä.
Yritinkin tässä taas kysellä mieheltäni että oiskohan mitään muita mahdollisuuksia, ettei minun tartteisi aina pompata hakemaan ja viemään.. ja olemaan niiden kanssa. Mies otti ja suuttui, sanoi että sen verran luulis miun voivan tehä. Juu, teen.. mutta siitä alkaa kärsimään kaikki kun ahdistus kasvaa, suhde kärsii. Minulla ei tietääkseni ole velvollisuuksia hänen lapsiensa hoitoon. Tosin itsepähän olen valinnut "lapsellisen" miehen, mutta..
Kun saisi edes jonkin kompromissin aikaiseksi, että ei aina tarvitsisi pomppaamassa, en haluisi luopua tästä miehestä. Kai tämä johtuu vaan siitä, etten ole tottunut lapsiin tai sitten olen vaan niin #&%?$!* itsekäs.
Sellasta..

 

En usko, että liian itsekäs olet. Olet vain joutunut tuohon osaasi hieman liian pian. Tarkoitan sitä, että suhteenne on kuitenkin vielä niin tuore. Asutteko yhdessä? Meilläkin miehen ensireaktio oli yleensä suuttumus, kun hänen lapsistaan oli kyse. Ajan mittaan alkoi kuitenkin ymmärtää asioita minunkin kannaltani.

 

Miksei lapsi voi kulkea itse koulumatkoja? Puhu suoraan koululaiselle ja luultavasti hän innostuu asiasta.

 

on lasten isä.Hänen velvollisuutensa on huolehtia lapsista,ei sinun.
Tottakai apuna pitää olla mutta hyvin usein asiat ajautuvat siihen pisteeseen että nainen kantaa vastuun ja huolehtii ja mies toimii siinä isänä silloin kun huvittaa.Ei kannata suostua tuohon systeemiin ollenkaan.Se on miehen velvollisuus pääsääntöisesti huolehtia omista lapsistaan.

 

Mitä itse teet, jos voit joka päivä hakea ja tuoda, et opiskele tai ole töissä?

 

No miulla on kolmivuorotyö, että sen puoleen pystyn aika hyvin hakemaan. Ja siitä lapsen koulumatkasta; meiltä on varmasti joku 4-5 kilometriä että ei noin pientä kait voi laittaa kulkemaan yksin noin pitkää matkaa kaupungin läpi?

Me asutaan vähän niinkun epävirallisesti yhdessä, minulla on oma asunto mutta tavaroita siirrelty tänne. Minun asuntoni olisi tarkoitus laittaa vuokralle helmikuussa mutta saa nyt nähdä miten käy..

Tässä nyt kaksi yötä valvonut ja miettinyt että mitä tekis..
En tiedä, ei tämä ahdistus ja stressi varmaan siitä hakemisesta johdu vaan, että sitten joudun olemaan sen lapsen kanssa puoli päivää yksin.. ja niinkuin vissiin aikaisemmin mainitsin että en oo kovin luonnollinen lasten kanssa, enkä jaksa yhtään mitään vastaan inttämistä etc..
Joskus olen hakenut sen pienemmän tarhasta, että ovat toistensa seurana mutta sekin menee tappeluksi.
Ok, voisinhan minä sen yksin jättää mutta minun mielestäni taas tuon ikäisen penskan ei pitäisi olla monia tunteja yksin joten en raaski jättää sitä.. mieluummin sitten nielen ahistuksen ja olen vaan. Penska joutuu äitinsä luona olemaan jopa 7 tuntia yksin koulun jälkeen, mitä en halua meidän luona tapahtuvan.

Eilen otin taas asian puheeksi niin mies vastasi että luulis minun sen verran voivan tehä.. Juu, tiedän, minä itse ehdotin tälläistä väliaikaisratkaisua, kun mies on kuitenkin päivähommissa eikä itse pysty hakemaan. Mutta hän varsin hyvin tietää ettei minun ole hyvä olla, eikä hän silti ole yrittänytkään keksiä mitään muuta vaihtoehtoa. :'(

Liian kiltti ja epäitsekäs taidan olla..

Kiitos ymmärryksestä :hug:

 

\

on lasten isä.Hänen velvollisuutensa on huolehtia lapsista,ei sinun.
Tottakai apuna pitää olla mutta hyvin usein asiat ajautuvat siihen pisteeseen että nainen kantaa vastuun ja huolehtii ja mies toimii siinä isänä silloin kun huvittaa.Ei kannata suostua tuohon systeemiin ollenkaan.Se on miehen velvollisuus pääsääntöisesti huolehtia omista lapsistaan.

samaa mieltä ettei kannata suostua ottamaan koko vastuuta miehen lapsista.

 

Olet kovin nuori vielä ottamaan vastuuta toisen lapsista tuolla tavalla.

Eikö koululla ole iltapäiväkerhoa, jotta lapsi voisi viettää siellä aikaa koulupäivän jälkeen ikätovereiden seurassa?

Sanoisin, että jäitä hattuun tuon yhteen muuttamisen kanssa. Tuntuu, että lasten isä haluaa sinusta vaan ilmaisen lastenvahdin helpottamaan omaa elämäänsä. Toki mielestäni yhdessä asuessa pitää yhdessä kantaa vastuu lapsista tietyllä tavalla oltiin sitten biologisia vanhempia tai ei, mutta eihän hän voi sitä vastuuta kokonaan sinulle siirtää.

 

Ajatukset ihan sekaisin, toistan itseäni.. sori.

 

Olet aika nuori ja jo tuon ikäiset lapset vaikka eivät olekaan fyysisesti sinun. Ymmärrän ahdistuksesi ja todella toivon että voisit vielä viettää nuoruuttasi ilman lapsien tuomaa painetta & vastuuta!!! Miehesi on moukka jos suuttuu kun otit asian asiallisesti puheeksi. Parempi nimittäin ottaa asia esiin ettei pääse kertymään turhan isoksi peikoksi ja sitten lapsetkin jo kärsivät tilanteesta.

 

Voimia sinulle!! mulla on uusio perhe ja raskasta on ristiriitoja enemmän ja ainavaan ne exät riesana.... Mmieti tarkkaan vähän otseä välillä kaduttaa... suhde on kriisissä :'(

 

Samoilla linjoilla olen minäkin kuin muutamat edelliset vastaajat.

"voisit sen verran tehdä", kouluun vienti ja haku, iltapäivän vietto lapsen kanssa on kyllä aika paljon, se on iso asia. Joka päivä tai lähes joka päivä. Olet todella edullinen - ilmainen - iltapäivähoitaja lapselle.

Olemme mekin ns. uusperhe, miehen lapset asuvat äidillään ja käyvät meillä tapaamisella. Edes näiden tapaamisviikonloppujen aikana en katso miehen lasten perään, se on isän tehtävä. Ei minun. Ja meillä on kuitenkin yhteinen lapsi, minulla on omia lapsia ja olen sinua huomattavasti vanhempi !

Meillä minä otan vastuuta miehen lapsista just sen verran kuin itse haluan! Ja se vaihtelee, mutta pääsääntöisesti siis aika vähän.

Olet 22 v ja kannat vastuuta 7 ja 4 v lapsista, joista oikeasti et kuuluisi olla vastuussa!?

Esikoiseni on melkein sinun ikäisesi, kuten sinäkin lapseton nuori ihminen. Otan siis kehiin "äiti-vaihteeni" ja Kuvittelen siis, että olet tyttäreni ja kerrot minulle tilanteestasi ahdistuneena.
Joten, lapsi hyvä:
Jokainen toki tekee elämässään itse ne ratkaisunsa, neuvoja saa kysyä ja niitä voi jakaa mielin määrin, muttei niitä noudattaa tarvitse, sillä kyse ei ole minun elämästästi, kyse on Sinun elämästäsi ja Sinun parisuhteestasi.
Suosittelen, ettette muuta yhteen vielä, ettet sano irti sitä asuntoasi.
Olet 3-vuorotyössä, Entäs, kun jatkossa sunnuntaisin, yövuoron jälkeen, et saakaan rauhassa nukkua, lapset ja mies viettää omaa lapsiperhe-elämää ja sinun pitäisi nukkua.. Tai kun olet menossa yövuoroon ja pitäisi vähän päivällä nukkua. Onko mies valmis menemään lasten kanssa jonnekin ulos, vaikka sataa vettä ja räntää, on kylmä ja tylsää ja kotona olisi kiva olla.. ? Olkoon arki tai la tai su. Salliiko mies sinulla ihan oikeasti nämä lepotuokiot? Niitähän ei ole vain silloin tällöin, vaan joka viikko?

Jaksatko ihan oikeasti ottaa jatkossa jatkuvasti noin paljon vastuuta toisten lapsista, etenkin kun et ole kovin lapsirakas, et osaa olla lasten kanssa jne, vaikka sinulla olisi ollut mahdollisuus tutustua lapsiin, koet heidät edelleen "vieraiksi"? Jaksatko tätä jatkossa, aina?

Olet jo nyt koululaisen iltapäivähoitaja. Jatkossa tulet olemaan paljon muutakin: ruuanlaittaja, pyykinpesijä, huoletija, ja paljon paljon muuta - käytännössä sinulla on äidin vastuut ja velvotteet, muttei oikeuksia.

Minun neuvoni olisi, jos tyttäreni olisit, että et ihan vielä virallisesti muuttaisi yhteen, vaan pitäisit sen oman asuntosi. Lisäksi neuvoisin sanomaan pontevan EI KÄY ja toimimaan sen mukaan mitä tulee iltapäiväohjaajan rooliin.

JOO NIIN: jos rakastat miesystävääsi, rakastat myös hänen lastaan ja huolehdit siitä, eihän tuo ole mitään.

MUTTA TOISAALTA: jos miesystäväsi rakastaa sinua, hän hyväksyy sen, ettei vastuu hänen lapsistaan ole sinulla vaan hänellä; hän kuuntelee ja ymmärtää ja hyväksyy sinun näkökantasi
- ja järjestää lapsensa iltapäiväkerhoon!

JA EDELLEEN: vaikka rakastat miesystävääsi, ei sinun tarvitse rakastaa hänen lapsiaan, eikä sinun kuulu ottaa vastuuta heistä. Riittää, että hyväksyt heidät.
Jos lapsi on iltapäivät yksin kotona, jos lapsi kulkee koulumatkat itsekseen tms., jne, se on lapsen huoltajan vastuulla ja lapsen huoltajan päätös ja ratkaisu. Ei sinun. Ei edes sen jälkeen, kun kieltäydyt kunniasta.

EIn sanominen tietää riitoja. Hyväksyminen ahdistaa sinua. Mies on tyytyväinen. Keskustelu ei tuota tulosta. Otat vastuuta lapsesta , isä itse ei tunnu ottavan, koska sysää meidät tai sen koululaisen sinun vastuulle.

Voisin saarnata loputtomiin.. suututtaa tommonen "isä".

 

\

Samoilla linjoilla olen minäkin kuin muutamat edelliset vastaajat.

"voisit sen verran tehdä", kouluun vienti ja haku, iltapäivän vietto lapsen kanssa on kyllä aika paljon, se on iso asia. Joka päivä tai lähes joka päivä. Olet todella edullinen - ilmainen - iltapäivähoitaja lapselle.

Olemme mekin ns. uusperhe, miehen lapset asuvat äidillään ja käyvät meillä tapaamisella. Edes näiden tapaamisviikonloppujen aikana en katso miehen lasten perään, se on isän tehtävä. Ei minun. Ja meillä on kuitenkin yhteinen lapsi, minulla on omia lapsia ja olen sinua huomattavasti vanhempi !

Meillä minä otan vastuuta miehen lapsista just sen verran kuin itse haluan! Ja se vaihtelee, mutta pääsääntöisesti siis aika vähän.

Olet 22 v ja kannat vastuuta 7 ja 4 v lapsista, joista oikeasti et kuuluisi olla vastuussa!?

Esikoiseni on melkein sinun ikäisesi, kuten sinäkin lapseton nuori ihminen. Otan siis kehiin "äiti-vaihteeni" ja Kuvittelen siis, että olet tyttäreni ja kerrot minulle tilanteestasi ahdistuneena.
Joten, lapsi hyvä:
Jokainen toki tekee elämässään itse ne ratkaisunsa, neuvoja saa kysyä ja niitä voi jakaa mielin määrin, muttei niitä noudattaa tarvitse, sillä kyse ei ole minun elämästästi, kyse on Sinun elämästäsi ja Sinun parisuhteestasi.
Suosittelen, ettette muuta yhteen vielä, ettet sano irti sitä asuntoasi.
Olet 3-vuorotyössä, Entäs, kun jatkossa sunnuntaisin, yövuoron jälkeen, et saakaan rauhassa nukkua, lapset ja mies viettää omaa lapsiperhe-elämää ja sinun pitäisi nukkua.. Tai kun olet menossa yövuoroon ja pitäisi vähän päivällä nukkua. Onko mies valmis menemään lasten kanssa jonnekin ulos, vaikka sataa vettä ja räntää, on kylmä ja tylsää ja kotona olisi kiva olla.. ? Olkoon arki tai la tai su. Salliiko mies sinulla ihan oikeasti nämä lepotuokiot? Niitähän ei ole vain silloin tällöin, vaan joka viikko?

Jaksatko ihan oikeasti ottaa jatkossa jatkuvasti noin paljon vastuuta toisten lapsista, etenkin kun et ole kovin lapsirakas, et osaa olla lasten kanssa jne, vaikka sinulla olisi ollut mahdollisuus tutustua lapsiin, koet heidät edelleen "vieraiksi"? Jaksatko tätä jatkossa, aina?

Olet jo nyt koululaisen iltapäivähoitaja. Jatkossa tulet olemaan paljon muutakin: ruuanlaittaja, pyykinpesijä, huoletija, ja paljon paljon muuta - käytännössä sinulla on äidin vastuut ja velvotteet, muttei oikeuksia.

Minun neuvoni olisi, jos tyttäreni olisit, että et ihan vielä virallisesti muuttaisi yhteen, vaan pitäisit sen oman asuntosi. Lisäksi neuvoisin sanomaan pontevan EI KÄY ja toimimaan sen mukaan mitä tulee iltapäiväohjaajan rooliin.

JOO NIIN: jos rakastat miesystävääsi, rakastat myös hänen lastaan ja huolehdit siitä, eihän tuo ole mitään.

MUTTA TOISAALTA: jos miesystäväsi rakastaa sinua, hän hyväksyy sen, ettei vastuu hänen lapsistaan ole sinulla vaan hänellä; hän kuuntelee ja ymmärtää ja hyväksyy sinun näkökantasi
- ja järjestää lapsensa iltapäiväkerhoon!

JA EDELLEEN: vaikka rakastat miesystävääsi, ei sinun tarvitse rakastaa hänen lapsiaan, eikä sinun kuulu ottaa vastuuta heistä. Riittää, että hyväksyt heidät.
Jos lapsi on iltapäivät yksin kotona, jos lapsi kulkee koulumatkat itsekseen tms., jne, se on lapsen huoltajan vastuulla ja lapsen huoltajan päätös ja ratkaisu. Ei sinun. Ei edes sen jälkeen, kun kieltäydyt kunniasta.

EIn sanominen tietää riitoja. Hyväksyminen ahdistaa sinua. Mies on tyytyväinen. Keskustelu ei tuota tulosta. Otat vastuuta lapsesta , isä itse ei tunnu ottavan, koska sysää meidät tai sen koululaisen sinun vastuulle.

Voisin saarnata loputtomiin.. suututtaa tommonen "isä".

Harvinaisen selkeä,hyvin perusteltu ja ennenkaikkea viisas kannanotto! :flower:

 

Toisaalta on varmaan hyvää harjoitusta tulevalle (?) uusperheen äidille olla lapsen kanssa jos kokee siinä epävarmuutta. Kyllä se varmuus siinä karttuu ja ajan myötä kaikki sujuu luontevammin. Ei lapselle tarvitse esittää mitään, eikä olla täydellinen - kunhan vain on läsnä ja hänen turvanaan.
Onhan moni 22 vuotiaana jo itsekin äiti, joten ei se iästä kiinni ole vaan ihan jostain muusta. Oma sisareni oli 22 vuotiaana kolmen pienen ( 1,5 v. poika, 3 v. tyttö ja 4v. poika) lapsen äitipuoli ja lapset asuivat/ asuvat heillä koko ajan. Sisareni joutui äidin asemaan, koska lasten oma äiti ei heistä juuri piitannut. Varmasti oli kova paikka, mutta hienosti on selvinnyt jo muutaman vuoden. Nyt heillä on em. lasten lisäksi vielä kaksi yhteistä.
Mielestäni kaikki on kiinni siitä miten tuohon kaikkeen asennoituu; miten tosissaan on ja miten paljon on halua yhteistä elämää miehen kanssa rakentaa.

 

\

Toisaalta on varmaan hyvää harjoitusta tulevalle (?) uusperheen äidille olla lapsen kanssa jos kokee siinä epävarmuutta. Kyllä se varmuus siinä karttuu ja ajan myötä kaikki sujuu luontevammin. Ei lapselle tarvitse esittää mitään, eikä olla täydellinen - kunhan vain on läsnä ja hänen turvanaan.
Onhan moni 22 vuotiaana jo itsekin äiti, joten ei se iästä kiinni ole vaan ihan jostain muusta. Oma sisareni oli 22 vuotiaana kolmen pienen ( 1,5 v. poika, 3 v. tyttö ja 4v. poika) lapsen äitipuoli ja lapset asuivat/ asuvat heillä koko ajan. Sisareni joutui äidin asemaan, koska lasten oma äiti ei heistä juuri piitannut. Varmasti oli kova paikka, mutta hienosti on selvinnyt jo muutaman vuoden. Nyt heillä on em. lasten lisäksi vielä kaksi yhteistä.
Mielestäni kaikki on kiinni siitä miten tuohon kaikkeen asennoituu; miten tosissaan on ja miten paljon on halua yhteistä elämää miehen kanssa rakentaa.

Sinun siskollesi sopii oranssi väri tosi hyvin ja sinulle sopii vaaleanpunainen. Minulle sopii sinisen eri sävyt ja oranssissa näytän sairaalta, vaaleanpunaisessa naurettavalta.

Tarkoittaa, että se mikä sopii ja toimii sinulle ja jollekin toiselle ei toimi eikä sovi kaikille , kaikkien kohdalla ei sama sääntö päde.

Minä olen ihan tosissani mieheni kanssa, mutta en silti jaksa hänen lapsiaan enkä ota niistä vastuuta.

22-vuotiaalla voi tottakai olla omia lapsia, ensimmäisenhän voisi saada vaikka jo 15-vuotiaana. Jotkut ovat jo luonnostaan kamalan lapsirakkaita. Mutta ap:lla ei ole omia lapsia, ei minkään ikäistä. Eikä kaikki rakasta kaikkia maailman lapsia syli levällään, omia vain.

 

\

\

Toisaalta on varmaan hyvää harjoitusta tulevalle (?) uusperheen äidille olla lapsen kanssa jos kokee siinä epävarmuutta. Kyllä se varmuus siinä karttuu ja ajan myötä kaikki sujuu luontevammin. Ei lapselle tarvitse esittää mitään, eikä olla täydellinen - kunhan vain on läsnä ja hänen turvanaan.
Onhan moni 22 vuotiaana jo itsekin äiti, joten ei se iästä kiinni ole vaan ihan jostain muusta. Oma sisareni oli 22 vuotiaana kolmen pienen ( 1,5 v. poika, 3 v. tyttö ja 4v. poika) lapsen äitipuoli ja lapset asuivat/ asuvat heillä koko ajan. Sisareni joutui äidin asemaan, koska lasten oma äiti ei heistä juuri piitannut. Varmasti oli kova paikka, mutta hienosti on selvinnyt jo muutaman vuoden. Nyt heillä on em. lasten lisäksi vielä kaksi yhteistä.
Mielestäni kaikki on kiinni siitä miten tuohon kaikkeen asennoituu; miten tosissaan on ja miten paljon on halua yhteistä elämää miehen kanssa rakentaa.

Sinun siskollesi sopii oranssi väri tosi hyvin ja sinulle sopii vaaleanpunainen. Minulle sopii sinisen eri sävyt ja oranssissa näytän sairaalta, vaaleanpunaisessa naurettavalta.

Tarkoittaa, että se mikä sopii ja toimii sinulle ja jollekin toiselle ei toimi eikä sovi kaikille , kaikkien kohdalla ei sama sääntö päde.

Minä olen ihan tosissani mieheni kanssa, mutta en silti jaksa hänen lapsiaan enkä ota niistä vastuuta.

22-vuotiaalla voi tottakai olla omia lapsia, ensimmäisenhän voisi saada vaikka jo 15-vuotiaana. Jotkut ovat jo luonnostaan kamalan lapsirakkaita. Mutta ap:lla ei ole omia lapsia, ei minkään ikäistä. Eikä kaikki rakasta kaikkia maailman lapsia syli levällään, omia vain.

Niinpä, hohhoijaa! Mienaan taas sai joku erimieltä oleva nenilleen, vaikka kirjoitti ihan ystävällisessä sävyssä?
Mutta minunkin tuli mieleeni tuota ap:n tekstiä lukiessa, että varmaan pitää yrittää jotenkin tulla toimeen tai edes pystyä olemaan lapsen kanssa kaksin jonkin aikaa jos meinaa hänen isänsä kanssa elää?

 

Miksi ei saisi olla eri mieltä. Sinä saat olla eri mieltä kuin minä ja se on ihan ok, mutta kun minä olen eri mieltä kuin X se onkin väärin .. hohhoijaa niin.

Kyllä sen miehen kanssa voi olla vaikka lopun ikää, vaikkei vastuuta toisen tekemistä lapsista otakaan. Minä olen sitä mieltä. Vastuu lapsista on biologisilla vanhemmilla ja muiden vastuunotto on sitten tasan sitä mihin itse on valmis ja mitä haluaa. Suhdetta lapsiin ei luoda siksi, että "mä oon sen isän kaa" vaan siksi, että se itsestä tuntuu hyvältä, lapselle se sopii - molemmat siis haluaa sitä, ja se suhde toimii. Ei siksi että "mä oon se lapsen isän kaa" ja sitten väännetään väkisin yhdessäoloa lapsen kanssa, vaikkei mitään yhteistä ole ja koko tilanne ahdistaa, joten koko parisuhteessa olo ahdistaa. Oi onnea.

 

\

Miksi ei saisi olla eri mieltä. Sinä saat olla eri mieltä kuin minä ja se on ihan ok, mutta kun minä olen eri mieltä kuin X se onkin väärin .. hohhoijaa niin.

Kyllä sen miehen kanssa voi olla vaikka lopun ikää, vaikkei vastuuta toisen tekemistä lapsista otakaan. Minä olen sitä mieltä. Vastuu lapsista on biologisilla vanhemmilla ja muiden vastuunotto on sitten tasan sitä mihin itse on valmis ja mitä haluaa. Suhdetta lapsiin ei luoda siksi, että "mä oon sen isän kaa" vaan siksi, että se itsestä tuntuu hyvältä, lapselle se sopii - molemmat siis haluaa sitä, ja se suhde toimii. Ei siksi että "mä oon se lapsen isän kaa" ja sitten väännetään väkisin yhdessäoloa lapsen kanssa, vaikkei mitään yhteistä ole ja koko tilanne ahdistaa, joten koko parisuhteessa olo ahdistaa. Oi onnea.

ottamatta kantaa toisten mielipiteisiin, sanon omani..Mun mielestä jos jonkun kanssa on "vakavammin" jopa yht. taloudessa edellisen suhteen lapset on huomioitava ja otettava "vastuu".Joku kaunis päivä syystä tai toisesta ne etälapset saattavat muuttaa vaikka lähilapsiksi, mites sitten, jos niitä ei voi sietää käy parisuhteen???Luultavammin lapset ovat (ja toivottavasti) isälleen maailman rakkaimmat ja tärkeimmät (tälle äipälle ainaskin on) joten kyllä (ainakin mua) loukkaa syvästi jos puoliso ei niitä hyväksy tmv. (asenteen nimittäin aistii , nimim.kokemusta asiasta..ja siihen tyssäs mun puolelta vaikka mies oli "kovin rakastunut muhun..) Myös ex purki itseään mulle (ei ehkä paras ratkaisu, rupes itteä ahdistaan..) että on "rakkaus ruostumassa" koska nyx ei hänen mielestään pysty lapsiamme "hyväksymään"/ ei ota kontaktia tmv.(lapset hänelle ilmaa- tyyli) Itse koin parhaaksi vetäytyä eräästä orastavasta suhteesta koska koin ettei siitä olisi tullut mitään enkä jaksanut ottaa sitä vastuuta enää miehenkin lapsista omieni lisäx.Tuntuu etten uskaltais kyllä helposti mihinkään uusperhe-juttuun, niin paljon siihen liittyy..joten :flower: mukaville "äiti-puolille" teitäkin näillä palstoilla joskus tapaa..mutta kuten todettiin ,jokaisella oikeus mielipiteisiinsä..

 

\

\

Miksi ei saisi olla eri mieltä. Sinä saat olla eri mieltä kuin minä ja se on ihan ok, mutta kun minä olen eri mieltä kuin X se onkin väärin .. hohhoijaa niin.

Kyllä sen miehen kanssa voi olla vaikka lopun ikää, vaikkei vastuuta toisen tekemistä lapsista otakaan. Minä olen sitä mieltä. Vastuu lapsista on biologisilla vanhemmilla ja muiden vastuunotto on sitten tasan sitä mihin itse on valmis ja mitä haluaa. Suhdetta lapsiin ei luoda siksi, että "mä oon sen isän kaa" vaan siksi, että se itsestä tuntuu hyvältä, lapselle se sopii - molemmat siis haluaa sitä, ja se suhde toimii. Ei siksi että "mä oon se lapsen isän kaa" ja sitten väännetään väkisin yhdessäoloa lapsen kanssa, vaikkei mitään yhteistä ole ja koko tilanne ahdistaa, joten koko parisuhteessa olo ahdistaa. Oi onnea.

ottamatta kantaa toisten mielipiteisiin, sanon omani..Mun mielestä jos jonkun kanssa on "vakavammin" jopa yht. taloudessa edellisen suhteen lapset on huomioitava ja otettava "vastuu".Joku kaunis päivä syystä tai toisesta ne etälapset saattavat muuttaa vaikka lähilapsiksi, mites sitten, jos niitä ei voi sietää käy parisuhteen???Luultavammin lapset ovat (ja toivottavasti) isälleen maailman rakkaimmat ja tärkeimmät (tälle äipälle ainaskin on) joten kyllä (ainakin mua) loukkaa syvästi jos puoliso ei niitä hyväksy tmv. (asenteen nimittäin aistii , nimim.kokemusta asiasta..ja siihen tyssäs mun puolelta vaikka mies oli "kovin rakastunut muhun..) Myös ex purki itseään mulle (ei ehkä paras ratkaisu, rupes itteä ahdistaan..) että on "rakkaus ruostumassa" koska nyx ei hänen mielestään pysty lapsiamme "hyväksymään"/ ei ota kontaktia tmv.(lapset hänelle ilmaa- tyyli) Itse koin parhaaksi vetäytyä eräästä orastavasta suhteesta koska koin ettei siitä olisi tullut mitään enkä jaksanut ottaa sitä vastuuta enää miehenkin lapsista omieni lisäx.Tuntuu etten uskaltais kyllä helposti mihinkään uusperhe-juttuun, niin paljon siihen liittyy..joten :flower: mukaville "äiti-puolille" teitäkin näillä palstoilla joskus tapaa..mutta kuten todettiin ,jokaisella oikeus mielipiteisiinsä..

Elin kolme vuotta uusperhe-elämää.Mulla 5 lasta itselläni,miehellä yksi joka lopulta muutti meidän luokse asumaan.
Meillä meni asiat siihen pisteeseen että mun piti huolehtia vielä miehenkin lapsi omien lisäksi jatkuvasti ja mies ei tehnyt oman lapsensa kanssa enää mitään.
Se että jos lyödään hynttyyt yhteen ei tarkoita silti sitä että se lapsen biologinen vanhempi sysää vastuun sille toiselle omasta lapsestaan.
Tottakai pitää joustaa puolin ja toisin mutta kyllä se niin helposti siihen pisteeseen luisuu että saa hoitaa omien lisäksi täyspainoisesti vielä toisenkin lapsia ja se ei ole oikein.
Tai ainakaan mä en jaksanut,mulla oli täysi hoitovastuu mutta kasvattaa en saanut enkä komentaa.Velvollisuuksia mutta ei oikeuksia.

Jos mun lapset lähti isänsä luokse viikonlopuksi ja miehen lapsen äiti päättikin ettei nyt ehdi ottaa omaa lastaan viikonlopuksi kun tuli vähän muuta menoa,mies lähti töihin ja jätti lapsen mulle koko viikonlopuksi hoidettavaksi.Koskaan se ei kysynyt että sopiiko mulle.
Aina jouduin perumaan sovitut menoni ja se vei multa hermot.
Kun sanoin miehelle että jos sä vaihtelet niitä viikonloppuja exäsi kanssa jatkuvasti multa mitään kysymättä niin myös hoidat itse sen lapsen.
Sen jälkeen alkoikin sitten huuto että kun sä et siedä lasta.
Siitä ei suinkaan ollut kysymys vaan siitä että toinen oletti ilman muuta että mä hoidan sen lapsen ja hänen ei tarvi tehdä sen eteen mitään.
Mä olin sopinut kesälomareissuni kun tiesin että omat lapset on pois ja miehen lapsen piti olla äidillään samaan aikaan.
Akka ilmoitti kolmea päivää ennen kun piti lapsi hakea ettei hän otakkaan sitä nyt.mies oli sitä mieltä että mun pitää peruuttaa kesälomareissuni ja jäädä kotiin hoitamaan hänen lastaan koska hän on töissä.
Kun en suostunut siitä tuli ilmiriita joka lopulta päättyi niin että me pantiin kantapäät vastakkain.
Mies huusi mulle että kun mä olen niin itsekäs enkä koskaan ole valmis mitään tekemään jos on hänen lapsestaan kyse.Koin sen niin loukkaavana koska huolehdin lapsen joka päivä että päätin että saa hoitaa jatkossa aivan itse lapsensa.
Nyt se lapsi on sitten jatkuvasti mummullaan hoidossa.
Olen sitä mieltä että isän velvollisuuksiin kuuluu muukin kuin lapselle hyvän yön toivotus ja päiväkodin juhlat johon lapsi viedään kuin näyttelyesine,ensin minä olen laittanut lapsen nätiksi ja sitten mies menee juhliin lapsen kanssa esiintymään isänä.
Elämä ei ole pelkkiä juhlahetkiä vaan arkea suurin osa ja siihen on lapsen biologisen vanhemman velvollisuus osallistua myöskin.

 

\

\

\

Miksi ei saisi olla eri mieltä. Sinä saat olla eri mieltä kuin minä ja se on ihan ok, mutta kun minä olen eri mieltä kuin X se onkin väärin .. hohhoijaa niin.

Kyllä sen miehen kanssa voi olla vaikka lopun ikää, vaikkei vastuuta toisen tekemistä lapsista otakaan. Minä olen sitä mieltä. Vastuu lapsista on biologisilla vanhemmilla ja muiden vastuunotto on sitten tasan sitä mihin itse on valmis ja mitä haluaa. Suhdetta lapsiin ei luoda siksi, että "mä oon sen isän kaa" vaan siksi, että se itsestä tuntuu hyvältä, lapselle se sopii - molemmat siis haluaa sitä, ja se suhde toimii. Ei siksi että "mä oon se lapsen isän kaa" ja sitten väännetään väkisin yhdessäoloa lapsen kanssa, vaikkei mitään yhteistä ole ja koko tilanne ahdistaa, joten koko parisuhteessa olo ahdistaa. Oi onnea.

ottamatta kantaa toisten mielipiteisiin, sanon omani..Mun mielestä jos jonkun kanssa on "vakavammin" jopa yht. taloudessa edellisen suhteen lapset on huomioitava ja otettava "vastuu".Joku kaunis päivä syystä tai toisesta ne etälapset saattavat muuttaa vaikka lähilapsiksi, mites sitten, jos niitä ei voi sietää käy parisuhteen???Luultavammin lapset ovat (ja toivottavasti) isälleen maailman rakkaimmat ja tärkeimmät (tälle äipälle ainaskin on) joten kyllä (ainakin mua) loukkaa syvästi jos puoliso ei niitä hyväksy tmv. (asenteen nimittäin aistii , nimim.kokemusta asiasta..ja siihen tyssäs mun puolelta vaikka mies oli "kovin rakastunut muhun..) Myös ex purki itseään mulle (ei ehkä paras ratkaisu, rupes itteä ahdistaan..) että on "rakkaus ruostumassa" koska nyx ei hänen mielestään pysty lapsiamme "hyväksymään"/ ei ota kontaktia tmv.(lapset hänelle ilmaa- tyyli) Itse koin parhaaksi vetäytyä eräästä orastavasta suhteesta koska koin ettei siitä olisi tullut mitään enkä jaksanut ottaa sitä vastuuta enää miehenkin lapsista omieni lisäx.Tuntuu etten uskaltais kyllä helposti mihinkään uusperhe-juttuun, niin paljon siihen liittyy..joten :flower: mukaville "äiti-puolille" teitäkin näillä palstoilla joskus tapaa..mutta kuten todettiin ,jokaisella oikeus mielipiteisiinsä..

Elin kolme vuotta uusperhe-elämää.Mulla 5 lasta itselläni,miehellä yksi joka lopulta muutti meidän luokse asumaan.
Meillä meni asiat siihen pisteeseen että mun piti huolehtia vielä miehenkin lapsi omien lisäksi jatkuvasti ja mies ei tehnyt oman lapsensa kanssa enää mitään.
Se että jos lyödään hynttyyt yhteen ei tarkoita silti sitä että se lapsen biologinen vanhempi sysää vastuun sille toiselle omasta lapsestaan.
Tottakai pitää joustaa puolin ja toisin mutta kyllä se niin helposti siihen pisteeseen luisuu että saa hoitaa omien lisäksi täyspainoisesti vielä toisenkin lapsia ja se ei ole oikein.
Tai ainakaan mä en jaksanut,mulla oli täysi hoitovastuu mutta kasvattaa en saanut enkä komentaa.Velvollisuuksia mutta ei oikeuksia.

Jos mun lapset lähti isänsä luokse viikonlopuksi ja miehen lapsen äiti päättikin ettei nyt ehdi ottaa omaa lastaan viikonlopuksi kun tuli vähän muuta menoa,mies lähti töihin ja jätti lapsen mulle koko viikonlopuksi hoidettavaksi.Koskaan se ei kysynyt että sopiiko mulle.
Aina jouduin perumaan sovitut menoni ja se vei multa hermot.
Kun sanoin miehelle että jos sä vaihtelet niitä viikonloppuja exäsi kanssa jatkuvasti multa mitään kysymättä niin mys hoidat itse sen lapsen.
Sen jälkeen alkoikin sitten huuto että kun sä et siedä lasta.
Siitä ei suinkaan ollut kysymys vaan siitä että toinen oletti ilman muuta että mä hoidan sen lapsen ja hänen ei tarvi tehdä sen eteen mitään.
Mä olin sopinut kesälomareissuni kun tiesin että omat lapset on pois ja miehen lapsen piti olla äidillään samaan aikaan.
Akka ilmoitti kolmea päivää ennen kun piti lapsi hakea ettei hän otakkaan sitä nyt.mies oli sitä mieltä että mun pitää peruuttaa kesälomareissuni ja jäädä kotiin hoitamaan hänen lastaan koska hän on töissä.
Kun en suostunut siitä tuli ilmiriita joka lopulta päättyi niin että me pantiin kantapäät vastakkain.
Mies huusi mulle että kun mä olen niin itsekäs enkä koskaan ole valmis mitään tekemään jos on hänen lapsestaan kyse.Koin sen niin loukkaavana koska huolehdin lapsen joka päivä että päätin että saa hoitaa jatkossa aivan itse lapsensa.
Nyt se lapsi on sitten jatkuvasti mummullaan hoidossa.
Olen sitä mieltä että isän velvollisuuksiin kuuluu muukin kuin lapselle hyvän yön toivotus ja päiväkodin juhlat johon lapsi viedään kuin näyttelyesine,ensin minä olen laittanut lapsen nätiksi ja sitten mies menee juhliin lapsen kanssa esiintymään isänä.
Elämä ei ole pelkkiä juhlahetkiä vaan arkea suurin osa ja siihen on lapsen biologisen vanhemman velvollisuus osallistua myöskin.

Missään nimessä en ajatellut noin, että vastuu sysätään sille äitipuolelle tmv. siis itseltä pois!!!! En nyt varmaan osaa selvittää mitä tarkoitan vastuulla..Ymmärrän OIKEIN HYVIN sua ja sitä että väsyit.Tuskinpa sitten ehkä se mieskään oikeasti rakasti???tai aika outoa käytöstä oli...Haluan vielä sanoa että en missään nimessä väheksi uusperheitä tai niiden ongelmia..Hattua nostan kaikille jotka sen saavat toimimaan niin että JOKA osapuoli lapset ja aikuiset ovat onnellisia..ittestä siihen ei taida olla..

 

\

Miksi ei saisi olla eri mieltä. Sinä saat olla eri mieltä kuin minä ja se on ihan ok, mutta kun minä olen eri mieltä kuin X se onkin väärin .. hohhoijaa niin.

Kyllä sen miehen kanssa voi olla vaikka lopun ikää, vaikkei vastuuta toisen tekemistä lapsista otakaan. Minä olen sitä mieltä. Vastuu lapsista on biologisilla vanhemmilla ja muiden vastuunotto on sitten tasan sitä mihin itse on valmis ja mitä haluaa. Suhdetta lapsiin ei luoda siksi, että "mä oon sen isän kaa" vaan siksi, että se itsestä tuntuu hyvältä, lapselle se sopii - molemmat siis haluaa sitä, ja se suhde toimii. Ei siksi että "mä oon se lapsen isän kaa" ja sitten väännetään väkisin yhdessäoloa lapsen kanssa, vaikkei mitään yhteistä ole ja koko tilanne ahdistaa, joten koko parisuhteessa olo ahdistaa. Oi onnea.

Kamalan itsekäs kirjoitus. pysy kaukana kaikista miehistä, joilla on lapsia.

 

Erilaisia kirjoituksia tästäkin aiheesta...Itse elän uusioperheessä, itelläni 8 v lapsi ja 2 v yhteinen lapsi. Miulla oli yhtenä ehtona kun aloin seurustelemaan uudelleen, että miehen on pystyttävä tarvittaessa (=ollessani viikonloppuna töissä) olemaan lapseni kanssa. Itse kannan vastuun arjesta, eli hoidosta, koulusta yms. Lapseni on joka toinen viikonloppu isällään joista ei luisteta kuin äärimmäisessä tapauksessa, se mainittakoon plussana että meillä hän todella hoitaa velvollisuutensa.

Mutta mielestäni uuden puolison on sen verran pystyttävä että hoitaa silloin kuin tarvitsee. Alussa se meni niin että hän hoiti toisen päivän, myöhemmin koko viikonlopun. Silloin kun ei ollut yhteistä lasta, lapsi oli hoidossa viikot aina miun työvuoron mukaan, eli hänen ei tarvinnut kaikkea uhrata lapseni puolesta. Nykyään lapseni on jo tokaluokkalainen joka pärjäilee hienosti jo itsestäänkin, mutta nyksä hoitaa hänen kouluunlähdöt ja tulot jos on itse kotona. Aina se ei ole häntä miellyttänyt ja ymmärrän sen että vierasta lasta harva rakastaa syvästi, mutta mielestäni toimeen on tultava. Sillä minä ainakin äitinä asetan lapseni aina etusijalle, vaikka puolisoani rakastan syvästi. Että jos valita pitäisi lasteni tai oma hyvinvointi, ni lapset menee aina edelle. Näin ollaan nyt 5 v menty ja vaikkei arki uusioperheessä aina herkkua ole, niin kyllä se onnistuu jos molemmat sitoutuvat haluamallaan tavalla.

Alussa meilläkin paljon keskuteluja käytiin että ollako vai ei yhdessä, että miun mukana tulee myös lapsi joka on otettava huomioon. Hän sitten valintansa teki että huolii meidät molemmat ja tiesi sen että joutuu aikanaan vastuuta vähän ottamaan. Biologisen isän kanssa huolehdimme kouluasiat, kävimme yhdessä neuvolassa, aikanaan hoitopaikan keskustelut yms. Arkea pyöritämme nyksän kanssa yhdessä ja jokainen on osaansa (ainakin toivottavasti) suht tyytyväinen. Exän kanssa vasta kolmisen vuotta on pystytty em. yhteistyötä tekemään, eli eron alku oli todella vaikeeta, mutta siinä suhteessa olen todella tyytyväinen että edes asialinjalla ollaan nykyään. Kaikilla ei valitettavasti ole samoin. Mutta tämä olikin nyt oma tarinani ja siitä lähivanhemman näkökulmasta katsottuna. Suurin sopeutuminen on aina sillä uudella puolisolla.

 

\

\

Miksi ei saisi olla eri mieltä. Sinä saat olla eri mieltä kuin minä ja se on ihan ok, mutta kun minä olen eri mieltä kuin X se onkin väärin .. hohhoijaa niin.

Kyllä sen miehen kanssa voi olla vaikka lopun ikää, vaikkei vastuuta toisen tekemistä lapsista otakaan. Minä olen sitä mieltä. Vastuu lapsista on biologisilla vanhemmilla ja muiden vastuunotto on sitten tasan sitä mihin itse on valmis ja mitä haluaa. Suhdetta lapsiin ei luoda siksi, että "mä oon sen isän kaa" vaan siksi, että se itsestä tuntuu hyvältä, lapselle se sopii - molemmat siis haluaa sitä, ja se suhde toimii. Ei siksi että "mä oon se lapsen isän kaa" ja sitten väännetään väkisin yhdessäoloa lapsen kanssa, vaikkei mitään yhteistä ole ja koko tilanne ahdistaa, joten koko parisuhteessa olo ahdistaa. Oi onnea.

Kamalan itsekäs kirjoitus. pysy kaukana kaikista miehistä, joilla on lapsia.

hei relaa, tämä on vähän. Vieras kirjoitti oman tuntemuksensa ja hänellä siihen on oikeus. Ei kaikki automaattisesti pidä toisten lapsista, tuskin sinäkään jonka mielestä VIERAS:n kirjoitus on itsekästä.

Mielestäni pääasia on, että hyväksyy puolison entisen elämän oli siinä sitten lapsia tai ei. Lapsia ei tarvitse rakastaa ja puolison lapsia ei tarvitse asettaa kaiken yläpuolelle. Riittää että vanhemmat sen tekevät. Mielestäni vastuu kuuluu vanhemmille ja varsikin kun on kyse etälapsista, en itsekään suostu automaattisesti heitä hoitamaan vaikka olen äityslomalla. Minä en ole mikään iltapäiväkerhotäti. Minulla riittää yllin kyllin hoitamista omissa lapsissamme. Jos lapsi sairastuu, minä en suostu jäämään kotia (ennen äitiyslomaani) hoitamaan mieheni sairasta etälasta. Toisaaltan ei edes lakikaan salli sitä, onneksi =)

Hoidan muutoinkin kodin & lapsemme, en aio ottaa siihen yhtään ylimääräistä hoidokkia ellen sitä itse halua / jaksa. Sen ajan kun voin käydä jossain ilman omia muksujani = mieheni hoitaa lapsiamme en suostu mielelläni ottamaan mieheni etälapsia mukaani, sillä minulla on niin vähän sitä omaa aikaa että itsekkäästi nautin siitä juuri siten miten haluan.

Toki yhdessä puuhaamme, mutta vastuu päivärutiineista kuuluu miehelleni. Hänhän etälasten isä on. Sama asia on vaikka koulujen / eskarin syyslomilla ym. Jos ei mieheni ole kotona etälapsiaan hoitamassa hän saa luvan järjestää etälapsilleen hoitopaikan. Joudun jo tuumaamaan omien lapsien hoidot tarhan kiinni ollessa, joten sopikoon mieheni exänsä kanssa heidän lasten hoitotarpeesta. Kerran äiti ja isä käyvät kumpikin säännöllisesti päivätyössä arkena, ei näe mitään syytä miksi minun pitäisi vielä venyä hoitamaan & kantamaan vastuuta mieheni etälapsista.

Minulle riittää että pyykkään ja hoidan ruokapuolen, muut vastuurutiinit etälasten päiväohjelmassa kuuluu lasten isälle.

 

kolmivuorotyötä tehneenä, äitinä ja äitipuolena, lausun nyt sinulle vakaan ja vankan mielipiteeni.
Nauti elämästä ja käytä vapaa-aikasi niinkuin itse haluat.
Lapsen vanhemmilla on oikeus ja velvollisuus järjestää koululaisen iltapäivä hoito, sinun ei tarvise olla se ilmainen hoitaja.
enemmän iloa sinusta on lapsille silloin kun se yhdessä oloon liittyy vapaaehtoisuus ja iloinen tekemisen maku, eikä pakkopulla.
Älä hyväksy painostusta tms. ne eivät kuulu parisuhteesseen.
Ole iloinen ja hyväksy itsesi sellaisena äitipuolena, mikä sopii sinun luonteesesi.

 

\

\

Miksi ei saisi olla eri mieltä. Sinä saat olla eri mieltä kuin minä ja se on ihan ok, mutta kun minä olen eri mieltä kuin X se onkin väärin .. hohhoijaa niin.

Kyllä sen miehen kanssa voi olla vaikka lopun ikää, vaikkei vastuuta toisen tekemistä lapsista otakaan. Minä olen sitä mieltä. Vastuu lapsista on biologisilla vanhemmilla ja muiden vastuunotto on sitten tasan sitä mihin itse on valmis ja mitä haluaa. Suhdetta lapsiin ei luoda siksi, että "mä oon sen isän kaa" vaan siksi, että se itsestä tuntuu hyvältä, lapselle se sopii - molemmat siis haluaa sitä, ja se suhde toimii. Ei siksi että "mä oon se lapsen isän kaa" ja sitten väännetään väkisin yhdessäoloa lapsen kanssa, vaikkei mitään yhteistä ole ja koko tilanne ahdistaa, joten koko parisuhteessa olo ahdistaa. Oi onnea.

Kamalan itsekäs kirjoitus. pysy kaukana kaikista miehistä, joilla on lapsia.

Eikös olekin itsekästä.
Kaiken lisäksi kirjoitan tätä viikonloppu-äitipuolen kokemuksella eli olen naimissa miehen kanssa, jolla on edellisestä liitosta lapsia, jotka käyvät meillä säännöllisesti joka toinen vkl tapaamisella.
He tulevat tapaamaan isäänsä ja isä ottaa heistä myös vastuun. En minä.
Isälle se sopii erittäin hyvin.
Silloin kun vastuuta tuli minulle enemmän, uuvuin, meillä oli riitoja enemmän.
Olen sanoutunut irti lähes kaikesta mikä liittyy miehen lapsiin.

Minusta on väärin, että ostan omilla rahoillani miehen lapsille vaatteita (lapsille on vaatteet ja kengät ja takit meillä, koska äitinsä laittaa välillä semmosia, ettei niitä ilkeä lapsen päälle laittaa... ) mutta minulla ei ole rahaa ostaa vaatteita omille lapsilleni.
Minusta on väärin, että miehen puoleinen suku, lasten suku siis, ostaa lapsille meiltä kysymättä jotain kivaa, mutta periaatteessa tarpeetonta lahjaksi, ja minä sitten menen vaatekauppaan ostamaan sen tarvitsevan vaatekappaleen, kun entiset on käyneet pieneksi. Ja se kaikki on pois minun lapsiltani.

On siis itsestään selvää että minä, perheen naispuolisena ihmisenä, kampaan, vaatetan, siistin ja kuljetan miehen lapset kevätjuhliin (lapset menivät eri aikaan, kun juhlat olivat vähän eri aikoihin..) , siivoan ja laitan ja katan pöydän kauniisti ja valmistan kaiken tarjottavan juhlaherkun koulun kevätjuhlan kunniaksi miehen lapsille ja miehen suvulle, jotka on kutsuttu kylään - mutta minulla ei ole oikeutta nähdä lasten todistusta. Kukaan näistä lapsia ihailevista ja pöydän antimista nauttivista aikuisista, sukulaisista, ei viitsinyt minulle asti sitä todiststa näyttää, mitäs se minulle kuulukaan kun ei äitikään ole...

Joten ilmoitin, että en ota enää vastuutakaan. En ollenkaan, en vähäisimmäsäkään määrin.
Jos minulla ei ole oikeuksia, jos ne joudun erikseen anomaan ja pyytämään ja vaatimaan ("saisinko minäkin nähdä ne todistukset?") jos tätä puolta ei pidetä itsestäänselvänä,

niin en minä itsestäänselvästi mitään velvotteitakaan miehen lapsien suuntaan tee. Enää. Eli: ei enää toistamiseen kevätjuhlia minun käsien kautta, ei enää synttäreitä meillä sukulaisille (minä leivon, laitan, mutta kukaan ei kysy minulta, mitä lapsi tarvitseee ! niin olisin voinut sanoa, että tätä ja tätä vaatetta).

Niin, olen itsekäs. Omat lapset ensin. Kyllä. Semmosia me äidit olemme. ja silti tämä mies on minun kanssani. Ei, ei eroa. On hyväksynyt asian. Se on puhuttu jo selväksi.
:heart: