kätilön muistaminen?

  • Viestiketjun aloittaja elmis
  • Ensimmäinen viesti

No jos kätilö oli mukava ja sulle jäi hyvät muistot synnytyksestä niin varmaan sekin ilahtuisi kortista/pienestä lahjasta(suklaarasia?)/kiitoksesta. Ainahan on mukava saada työstään kiitosta :) . Itse ei tullut mieleenkään muistaa kätilöä synnytyksen jälkeen, sen verran tyly oli ja vieläkin paha mieli joistain hänen sanomisistaan.
 
Kiitollinen
Mulle oli itsestään selvää, että muistan kiittää kätilöä ja vein viinipullon :)
Jos kätilö ollut epäasiallinen, niin ei tietenkään tarvii, mutta kyllä musta useimmiten kiitoksensa ansaitsee! Ihmeen harva mitään vie kätilölleen!
 
en muistanut
Hei,
Pistänpä tähän syyn, miksi en muistanut omaa kätilöäni, vaikka hän oli aivan ihana, juuri minulle "sopiva". Sinä yönä, jona minä synnytin, syntyi samalla osastolla 13 vauvaa. Töissä oli 2 kätilöä (+lastenhoitajat). Voitte kuvitella, kuinka hyvin sellaisella liukuhihnatahdilla muistaa yksittäisen synnyttäjän. Lisäksi synnärille tutustumisen yhteydessä jäi sellainen mielikuva, etteivät juurikaan ehdi nauttimaan kukkasista tai leipomuksista, joita synnyttäneet sinne raahaa tai että niitä on ihan turhan paljon. Kiitimme sanallisesti ennen kotiinlähtöä.
 
Minä voisi viedä kaktuksen...niin ihastuttava naisihminen oli: ponnistuvaiheen (20 min) aikana tiuski, että turha huutaa äitiä, kun on niin kaukana ettei voi auttaa ja muuta "kannustavaa". Kohtuun jääneen istukan olisi jättänyt sinne, kun pyysin lääkäriä paikalle (poisettiin leikkaussalissa runsaan verenhukan jälkeen). En uskonut, että tällaista enää tällä vuosituhannella esiintuu, mutta niinpa vain...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.10.2006 klo 11:35 en muistanut kirjoitti:
Hei,
Pistänpä tähän syyn, miksi en muistanut omaa kätilöäni, vaikka hän oli aivan ihana, juuri minulle "sopiva". Sinä yönä, jona minä synnytin, syntyi samalla osastolla 13 vauvaa. Töissä oli 2 kätilöä (+lastenhoitajat). Voitte kuvitella, kuinka hyvin sellaisella liukuhihnatahdilla muistaa yksittäisen synnyttäjän. Lisäksi synnärille tutustumisen yhteydessä jäi sellainen mielikuva, etteivät juurikaan ehdi nauttimaan kukkasista tai leipomuksista, joita synnyttäneet sinne raahaa tai että niitä on ihan turhan paljon. Kiitimme sanallisesti ennen kotiinlähtöä.
Hei, siskoni on kätilö ja hän kyllä sanoi, että mieltä lämmittää ihan pelkkä kiitoskin - jos aihetta siihen on. Mutta sanoi myös, että kyllä kaikki säilyvä syötävä esim. suklaa tai karkit ovat todella mieluisia. Kukat ym pilaantuva ovat huonoja, kun niistä tulee enemmän ongelmaa kuin iloa, jos tosiaankin noin tuollaiset 13 vauvaa osastolla. Mutta siis kyllä siellä muistetaan synnyttäjät ja kiitos lämmittää mieltä.
 
Ponnistusvaiheessa synnytyksessä oli kaksi kätilöä, toinen painoi lasta mahan päältä, koska supistukset olivat heikot, sydänäänet laskeneet ja ponnitusvaihe liian pitkä. Tämä toinen kätilö oli aivan ihana! Kannustava ja myötäelävä, hän tosin tuli mukaan vasta tässä loppuvaiheessa. Halusin antaa hänelle muiston hyvästä työstä ja siitä, että loi voimia minuunkin, joka olin koko synntyksen ajan kuullut negatiivista kommenttia tuolta varsinaiselta kätilöltäni. Vein tälle "painajalle" lyhdyn, symboliksi siitä, että toi valoa synnytykseen. No, pitihän sitten tälle varsinaisellekin jotain antaa. Sai suklaalevyn. Vaikka ei olisi ansainnut. No, olinpa ilkeä. Saatiin kuitenkin ihana tyttö heidän avustuksellaan!
Ja niin, kaipa kaikki herkut maistuvat kätilöille ja työkavereille. Ajatelkaa nyt, jos teille töissä kannettaisiin jotain pientä purtavaa, mukavaahan se vain olisi. Tuskin sitä nyt liikaa koskaan on. Voihan ne viedä vaikka kotiin lapsille.
 
LAitoin postitse kahdelle kätilölle kortin, kuvan vauvasta ja kaksi suklaarasiaa. Olivat molemmat aivan ihania!!! Minua hoiti myös kaksi muuta kätilöä, mutta heistä en oikein pitänyt, joten kiitin sitten vain näitä kahta ihanaa ihmistä!
 
no eipä oo tullut mieleenkään muistaa jotenkin erityisesti....normaalit kiitokset synnytyksen jälkeen,mut se siitä!! tuskin ne odottaakaan mitään muuta sillä koko ajanha niille satelis lahjoja ku työtään tekevät :D
 
Mitäpä se haittaa, jos kokoajan lahjoja satelee? Monille oman lapsen syntymä on niin ainutlaatuinen ja ihana tapahtuma, että siitä tosiaan haluaa kiittää niitä, jotka ovat olleet mukana. Itsekin teen töitä ihmisten parissa ja saan usein jotain pientä muistoksi, se lämmittää mieltä. Itse olen kiittänyt kätilöä ja vein muistoksi pikkutaulun. Se oli seuraavassa synntyksessä osaston käytävän seinällä. Kiva juttu minusta!
 
en muista edes koko ihmistä :eek: (paitsi että se oli nuori ja blondi), joten en koe että minun tarvitsisi häntä jotenkin erikoisesti muistaa. Työtään se kuitenkin vaan tekee. Lähetättekö te kaikki esim. roskakuskeillekin kukkia jne.?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.10.2006 klo 19:23 Hay-D kirjoitti:

Jos roskakuski tekisi erityisen hienoa työtä ja törmäisin seuraavalla kerralla, voisin hyvin kiitokset lausua. Miellän kuitenkin lapseni syntymän hiukan olennaisempaan asiaan minun elämässäni. Mutta toki jokainen ansaitsisi kiitosta ihan omasta työstään. Kyllähän sitä itsekin saan työpaikallani silloin tällöin. Etkö itse sitä toivoisi? Hiukan ahdas katsantokanta tuo "tekee vaan työtään". Mitä jos joku lääkäri pelastaisi nopealla elvytyksellä joskus kadulla lapsesi elämän, tekisi työtään? Etkö kiittäisi?
 
Jos saan hyvää palvelua, haluan siitä muistaa. Kätilöä muistin pienellä lahjalla ja kiitoksilla. Ja olen kyllä elämäni aika antanut runsaasti palautetta hyvästä palvelusta (huonosta myös), erityistilanteissa lahjojakin. Lapsen syntymä oli ehdottomasti sellainen. Ponnistusvaiheen kätilö tsemppasi minua uskomattoman hyvin, mulla kun meinasi välillä usko loppua.
 
Olen ollut rappusiivoojana opiskeluaikana ja kyllä lämmitti mieltä, kun mummot ja vaarit toi jouluna kukkia ja suklaalevyjä siivoojalle! Eli kyllä ihmisiä voi muistaa hyvästä työstä, vaikka sitä roskakuskiakin, jos sitä näkee. Voisi olla aika hämmästynyt heppu, mutta iloinen varmasti ;)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.10.2006 klo 19:54 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.10.2006 klo 19:23 Hay-D kirjoitti:
en muista edes koko ihmistä :eek: (paitsi että se oli nuori ja blondi), joten en koe että minun tarvitsisi häntä jotenkin erikoisesti muistaa. Työtään se kuitenkin vaan tekee. Lähetättekö te kaikki esim. roskakuskeillekin kukkia jne.?
Jos roskakuski tekisi erityisen hienoa työtä ja törmäisin seuraavalla kerralla, voisin hyvin kiitokset lausua. Miellän kuitenkin lapseni syntymän hiukan olennaisempaan asiaan minun elämässäni. Mutta toki jokainen ansaitsisi kiitosta ihan omasta työstään. Kyllähän sitä itsekin saan työpaikallani silloin tällöin. Etkö itse sitä toivoisi? Hiukan ahdas katsantokanta tuo "tekee vaan työtään". Mitä jos joku lääkäri pelastaisi nopealla elvytyksellä joskus kadulla lapsesi elämän, tekisi työtään? Etkö kiittäisi?
niin no.. mun mielestä se lapsen ulos auttaminen ei varsinaisesti ole mitään henkien pelastamista. Kyllähän niitä kiitoksia on ihan kiva saada, mutta itse en lähtisi siihen että kaikkia alkaisin kiittelemään erityisesti joillain sulkaalevyillä tai kukilla.
 
KIA
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.10.2006 klo 11:48 Hay-D kirjoitti:

No kyllä se mun mielestä jopa henkien pelastamisesta menee. Ennen vanhaan kun synnytettiin ilman kätilöä, lapsista kuoli n. 10% ja äideistä 5% synnytyksen yhteydessä. Mä muistaisin kätilöä jollain tavalla jos olisin tyytyväinen vuorovaikutukseemme. Jos taas olisin pettynyt tapahtumaan en varmaan lahjoisi mitenkään.
 
hohoijaa
Oikeesti?Viekö jotklut oikeesti kätilölle lahjoja? :LOL:
Kait te sitten nakkelette muillekkin niit lahjoi?Roskakuskille?Kauppiaalle?Korvalääkäril?...
Hehän tekevät vain työtään.Kiitos kyllä riittää....
 
Kuten tuolla aikaisemmin on sanottu, hyvästä työstä voi kiittää. Jos joku ei halua viedä lahjoja, niin sehän on sen asia sitten. Mutta pitääkö tänne tulla muita arvostelemaan? Taitaa ottaa pattiin noita, jotka ei ole mitään vieneet, koska ovat olleet niin ei-huomaavaisia. Ei ole moukille tullut mieleenkään viedä mitään.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.10.2006 klo 10:21 vieras kirjoitti:
Kuten tuolla aikaisemmin on sanottu, hyvästä työstä voi kiittää. Jos joku ei halua viedä lahjoja, niin sehän on sen asia sitten. Mutta pitääkö tänne tulla muita arvostelemaan? Taitaa ottaa pattiin noita, jotka ei ole mitään vieneet, koska ovat olleet niin ei-huomaavaisia. Ei ole moukille tullut mieleenkään viedä mitään.
eläpäs nyt yleistä. Voihan sitä olla moukka ihan omasta tahdostaankin, eikä vaan sen takia että olisi unohtanut lahjoa kätlöitä.
 
Yhteistyössä