Kaksi peräkkäistä keskenmenoa

Olemme yrittäneet vajaat kaksi vuotta lasta - kyseessä siis ensimmäisemme. Vuosi sitten sain varhaisen keskenmenon viikolla 5+3. Sen jälkeen kului vuosi (ehdimme jo käydä lapsettomuustutkimuksissakin ja suunnitella hoitoja), kunnes nyt syksyllä tärppäsi jälleen. Varhaisultrassa viikolla 7 kaikki oli erinomaisesti. Tänään 11-viikolla ultrassa selvisi, että alkion kehitys on pysähtynyt viikolla 8. Menen maanantaina lääkkeelliseen tyhjennykseen.

Vielä tietenkin on liian aikaista pohtia uutta raskautta sen enempää. Kuitenkin tällä hetkellä mielessä taistelutahtoa, että vielä mekin sen lapsen saamme, toisaalta taas mietityttää uskallammeko enää koskaan.
Miten muut olette selvinneet keskenmenoista? Miten pian olette uskaltautuneet yrittämään uudelleen? Onnistuiko kolmannella kerralla vai jatkuiko epäonni? Jostain luin, että kahden peräkkäisen keskenmenon jälkeen kolmannen keskenmenon todennäköisyys on jo 40-60%. Kuitenkin lääkäri lohdutti, että on erittäin epätodennäköistä, että meille enää kolmatta keskenmenoa tulisi (paitsi jos on joku rakenteellisen syy tms., ja keskenmenoista tulee toistuvia).

Näitä keskusteluita voi olla muitakin, mutta aloitanpa nyt silti uuden.
 
Hei!

Voi ei, taas yksi joka on joutunut kokemaan tämän. Itselläni 2 km takana, ensimmäinen niistä myöhäinen. Selvisin suremalla rauhassa ja lukemalla netistä kaiken keskenmenoista. Kävin myös yksityisellä selvittämässä hyytymistekijät, kohdun poikkeavuudet ja kromosomit. Hintaa tuli mutta kun mitään ei löytynyt uskalsin yrittää sen toisen kerran. Sekin sitten päättyi ikävästi mutta tiesin silti ettei minussa ole mitään "vikaa" ja uskalsin - hampaat irvessä ja paniikki sielussa - yrittää 3 kerran. Ja kas, nyt 5,5 kk IHANA suloinen rakas söpö hassu OMA poika tuhisee vaunuissaan. Itse lähdin heti yrittämään uudelleen - ei se odottaminen välttämättä rohkeutta lisää...tietty koko 40+1 viikkoa minkä raskaus kesti oli hirveä pelko - ihan siihen asti kun poika nostettiin rinnalle.
Sanoisin että jos teillä on mahdollisuus niin käykää yksityisellä selvittämässä mahd syyt niin pää kestää hiukan paremmin...
voimia ja AINA on se mahdollisuus että seuraava raskaus onnistuu - poikani ja minä olemme siitä todisteita.
 
Hei taas, jos haluat lisätietoa siitä miten menettelin kolmannen raskauden aikana ravinnon jne suhteen (sain tolkuttomasti hyviä neuvoja kiinalaisesta lääketieteestä ja intialaisista "säännöistä") niin laita yksityisviestiä...
 
Hei tigeroo, mua kiinnostais tietää noista neuvoista miten menettelit? Oisko mitään mahiksia että kirjoittaisit tänne niistä? Haluaisin tietää kaiken mahdollisen miten voi "estää" keskenmenon vaikka meille on sanottu että se oli huonoa tuuria vaan, mutta ei kai se haittaa jos hankkii lisää tietoa ainakaan...
 
No siis kiinalainen akupunktiohoitajani joka on mös lääkäri kielsi kaikki kylmät ruoat eli jäätelö, jäiset marjat, jääkaappikylmä jogurtti jne...juomat saavat olla viileitä. Kaikki "kuumat" mausteet piti jättää pois (chili, inkivääri, kaneli, kurkuma, curry-mausteseokset jne).Yrttejä piti myös välttää kun taas pippuria ja korianteria sai syödä. Kahvia ei saanut juoda ollenkaan (edes ennen hedelmöitystä) ja ttetäkin piti välttää. Hedelmää huoneenlämpöisenä paljon. Sain hänetä myös ohjeet sellaiseen kierron tasoitusjuomaan (en muista mitä ne 3 ainesta olivat mutta pahaa se oli ja niitä aineksia sai ostaa kiinalaisesta kaupasta - varmaan muutkin akupunktiota tekevät tietävät mitkä ne ainekset ovat). Liikkua piti mahdollisimman vähän ja jos niin pehmeästi. Paljon unta ja lepoa, vatsa piti aina pitää sopivan lämpimänä. Kävin myös 3 kertaa akupunktiossa, mikä tosiaan tasoitti tuota kiertoa.
Enpä tiedä mikä näistä konsteista auttoi jos mikään mutta ainakin tunsin että tein kaikkeni onnistuakseni. Googlaamalla löydät myös tietoa siitä mitä yrttejä kannattaa välttää (googlaa herbs and miscarriage)
Sitten tietenkin hän sanoi että jos vauva tulee niin kahvit, teet, yrtit ja sellaiset mitä on välttänyt raskauden aikana pitää aloittaa varovasti jos imettää...
Näin minä tein, ja jos kakkonen tulee ajankohtaiseksi teen niin taas...
 
Kolmannen peräkkäisen keskenmenon jälkeen sain terveydenhoitajalta neuvon aloittaa foolihapon syönti. Foolihapon puutos aiheuttaa keskenmenoja alkuraskaudessa, sitä tarvitaan sikiön selkäydinkanavan sulkeutumiseen tjsp.
 
Hei! Minulla on kokemusta 3 peräkkäisestä keskenmenosta, 1 tuulimunasta ja 2
keskeytynyneestä keskenmenosta, kaikki oireettomia ja todettiin varhaisultrassa. Viimeisen km:n jälkeen aloin syödä päivittäin monivitamiiniä (foolihappo) ja kalaöljykapseleita (erikoislääkärin mukaan pienentää ennenaikaisen synnytyksen riskiä). Kiinnitin myös yleisesti ottaen enemmän huomiota ruokavalioon (vähensin kahvin yhteen kuppiin per päivä, söin enemmän kasviksia ja vähemmän epäterveellisiä herkkuja) ja aloin lenkkeillä päivittäin, jota lapsettomuuslääkäri piti erittäin suositeltavana. Seuraavasta kierrosta tuli taas plussa ja siitä meillä on nyt ihana pieni pojannapero.

Se keskenmenojen ketju oli tosi raskasta aikaa, mutta niin vaan kuitenkin lopulta onnistuttiin. Ja onhan vauvoja tullut myös todella monta peräkkäistä keskemenoa saaneille (Eve Hietamies 9 kpl) ja siitä minäkin varmaan sain uskoa yrittää.

Oikein paljon voimia Idylli ja Meri-Kukka ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen ja uuteen yritykseen!
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos jipsis! Mä oon syönyt jo pari vuotta sitä raskaus&imetys-multivita-monivitamiinia ja kalanmaksaöljykapseleita, mutta eivätpä ole nopeuttaneet raskautumista. Kiva kuulla, että teillä onnisti lopulta - auttaa meitä muitakin uskomaan tulevaan :)
 
Meillä yritys alkoi aikanaan syyskuussa 2008. Eka plussa saatiin syyskuussa 2009, raskaus päättyi rv 10+3 keskenmenoon, alkio vastasi rv 8. Tuosta jouduin vielä kaavintaan. Seuraava plussa tuli tammikuussa 2010, raskaus päättyi melkein saman tien rv 5+. Sitten ei enää tullutkaan pitkään aikaan mitään.

Itselle kaikkein raskainta oli juuri se, että sekä raskaaksi tuleminen että raskaana pysyminen oli hankalaa. Lisäksi oltiin julkisen terveydenhuollon näkökulmasta väliinputoajia: alkaneet raskaudet nollasivat vuoden rajan, joka tarvitaan lapsettomuustutkimuksiin, ja keskenmenoja taas tutkitaan vasta kolmen perättäisen jälkeen. Tuntui että on tosi yksin asian kanssa ja lopulta alkoi vältellä kaikkia pienten lasten vanhempia ja raskaana olevia.

Lähete lapsettomuustutkimuksiin saatiin maaliskuussa 2011, ja ensimmäinen aika oli elokuussa. Kesäkuussa lähdettiin miehen kanssa matkalle ja tuolta reissulta tuotiin täytenä yllätyksenä heinäkuussa saatu plussa. Ensimmäiset viikot odotin koko ajan, koska keskenmeno tulee. Mutta tällä kertaa ollaan päästy jo melko pitkälle, nyt rv 23+5. Silti en ihan täysillä uskalla luottaa siihen, että maaliskuussa meillä on vauva sylissä asti.

Toivoa siis kuitenkin on aina, minäkin olin jo aivan varma siitä että ilman apua ei ainakaan tulla lasta saamaan, jos silloinkaan.

Hurjasti tsemppiä, jaksamista ja kärsivällisyyttä! :hug:

ps. Mulle suurimpana apuna oli vauvakuumepalstan keskenmenon jälkeen kuumeilevat -ketju. Ehdin kirjoittaa siellä melkein kaksi vuotta ja saadun vertaistuen tuoma apu oli korvaamatonta.
 
Takana yht. 3 km, joista 2 peräkkäistä. Näistä eka oli tuulimuna ja toisesta ei sykettä löytynyt vkolla 11. Lääkkein tyhjennettiin, vielä kaavittiin ja kierto oli vinksin vonksin. Terolutit sain kiertoa tasaamaan ja ekasta kierrosta tärppi. Huomenna taynnä 20 vkoa ja nyt uskon jo, että ehkä tämä ei enää kesken mene....

Poppakonsteihin en ole ryhtynyt, syön ja voin hyvin. Lääkärien mukaan silkkaa huonoa tuuria, johon uskon, onhan se oikeesti aikamoinen onnenkantamoinen, että kahdesta solusta ihminen muodostuu.

Rankkaa se on ja toivo menee välillä, mutta uskoa älä menetä, se onnistuu vielä!
 
minulla on juuri meneillään toinen keskenmeno :( surullista se on.lääkäri sanoi etten saa enää yrittää uutta raskautta kuin kolmen kuukauden kuluttua. 7 viikolla alkion kehitys vaan lakkasi.lääkkeellinen tyhjennys alkoi juuri....
 
hallansuru Pahoitteluni ja voimia kovasti! Ei näitä voi ymmärtää :(
Kiinnostaisi tietää, että miten lääkäri perusteli tuon kolmen kuukauden varoajan? Meille annettiin lupa yrittää heti ja keskenmenon jälkeiset kaksi kiertoa yritettiin luomuna, nyt kolmannessa kierrossa clomit apuna (meillä siis lapsettomuustausta).
 
Hallansuru, pahoittelut...
en kyllä minäkään ymmärrä mikset saisi yrittää uudelleen...Itse sain yrittää toisen km jälkeen heti yksien menkkojen jälkeen vaikka oli kkm ja tyhjennys...kysypä syytä jos haluat yrittää nopeammin uudelleen...voimia!
 

Yhteistyössä