Kaksosten päiväunille nukuttamisesta...

Niin, eli kertokaa miten teillä tuo nukuttaminen luonnistuu, leikki-ikäisillä siis.
Meidän on nyt kaksi vuotiaita ja olen aina aivan kuitti nukutuksen jälkeen.
Tulee hermostuttuakin turhan usein, kun tuntuu ettei keinot riitä.
Molemmat pomppii ja hyppii omissa sängyissään ja kun toisen laitat matalaksi ni jo toinen on pystyssä jne.
Toinen haluaisi nukkua omassa sängyssä ja toinen meidän sängyssä, mutta sitten en voi olla kuin toisen vieressä, niin johan se toinen alkaa sen pomppimisen uudestaan... sitten alkaa se kikatus ja toisilleen kailottaminen.
AARGHHH! Nyt nukahtivat molemmat meidän sänkyyn kun puoli väkisin pitelin molempia paikoillaan, nukahtivat sitten lopulta alta viiden minuutin, jos ei siis lasketa tota puolen yli puolen tunnin riekkumista mukaan.

Nyt he olivat selkeesti jo yli väsyjä ja menivät kierroksilla senkin takia, mut onhan tämä aina vähän tällaista, miten teillä muilla?

 

Ihan pakko oli vastata, vaikken ehkä mitään neuvoja osaa antaakaan. Tänään (hetki sitten) oli meillä aika samanlaista menoa 2-vuotiaiden kanssa, ja tosiaan meinasi äidin hermot välillä kiristyä. Yleensä ottaen meillä pojat nukahtavat suhteellisen helposti. Samassa huoneessa täytyy olla nukuttamassa, mutta kuitenkin usein niin, että toinen nukahtaa itsekseen omaan sänkyynsä ja toisella täytyy olla vieressä. Joskus tämä itsekseen nukahtava poika ei ole ehtinyt nukahtaa ja kun nousen toisen vierestä hän haluaa että menen viereen.

Siinä vaiheessa kun meillä ylipäätään siirryttiin häkkisängystä tavalliseen, oli pitkän aikaa nukuttaminen yhtä temppuilua. Nukutin usein pojat niin, että olin toisen sängyssä hänen vieressään ja toinen poika mahani päällä. Näin sain pysymään heidät aloillaan. Sitkeästi vain ajattelin että menköön vaikka kuinka kauan, meillä nukutaan. Ja usein helpotti, kun toisen sai nukkumaan, oli puolet ainakin tehtävästä jo suoritettu.

Rutiinit kannattaa olla, niin kuin varmaan yleensä onkin eli lapsi oppii että mitä tehdään milloinkin ja tietää jo tavallaan odottaa sitä. Ja kun periksi ei anneta, niin hän huomaa että asia on näin. Nämä nyt ovat varmaan ihan päivänselviä juttuja sulle, ap, usein vain tuntuu että ei aina käytännössä jaksa uskoa niin =)
Meilä noista rutiineista eli aamulla käydään ulkona (tänään ei käyty), minkä olen huomannut vaikuttavan nukkumiseen positiivisesti, ruokailun jälkeen leikkiä ja sitten satu heti ennen nukkumaan menoa.

Pari vuotias alkaa olla jo siinä mielessä "helppo", että hänelle on helpompi selittää asioita. Itse kokelin myös keinoa, jolla "houkuttelin" lapset nukkumaan oman unilelun viereen ja nukuttamaan tätä. Monesti pojista varsinkin toinen oli jo heti lähdössä iltasadunkin jälkeen nukuttamaan pupuaan. Vielä kun liitti tähän jotakin esim lapsen itkiessä, että kuuntelehan kun sinun pupu itkee, menehän viereen,meillä ainakin toimi. Joskus myös toimii se kun sanoo, että kuuntelehan ja odota kun uni tulee. Meillä lapset alkavat tosiaan kuunnella ja monesti nukahtavat siihen.

Yhteenvetona, näillä pääsee pitkälle:
- Aika (joskus se helpottaa)
- Lehmän hermot (voi vaatia joskus poistumista samasta tilasta)
- Johdonmukaisuus

Ja lopuksi vielä lohdutukseksi, meillä pojat ovat olleet äärettömän huonoja nukkujia. Varmaan vasta 1,5 vuoden iässä alkoi helpottaa ja nukahtavat ja nukkuvat nykyisin jo paremmin.

Voimia ja jaksamista!

:hug: