Maija 46v
Vuoden 2007 marraskuussa sain tietää kamalan uutisen, minusta tulisi isoäiti. Aloin pyöritellä asiaa painajaisissani ja huomasin kuinka Pahahenki on perhettäni kironnut sillä asialla. Olihan lapseni vasta melkein lapsi itsekin tullessaan raskaaksi, vasta 23-vuotias ja hänen miehensä oli jo vanha ukko, 36-vuotias. Alkoi kamalan pitkä, painajaismainen odotus, joka huipentui 20.7.2008 kun Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa syntyi vaikeasti vammainen poika, jolla oli painoa vain 1440g ja pituutta 36cm, vaikka raskaus oli täysiaikainen. Olin kauhusta sekaisin, jouduin jopa psykoosin takia 3kk ajaksi MIELISAIRAALAAN hoitoon. Olen yhä kauhean pahoillani tyttäreni puolesta, koska hän synnytti sen vammaisen pojan. Kyseinen poika on jo 2-vuotias ja asuu laitoksessa. Olen sitä muutan kerran käynyt katsomassa siellä. Siellä se makaa vuorokauden ympäri pikku sängyssään kuuromykkä, sokea, autistinen, cp-vammainen ja henkisesti noin 2kk vauvan tasolla oleva syvästi poika ja aina kun käyn sitä siellä katsomassa, lapsi saa ison epilepsiakohtauksen. "Kouristelee kun vaistoaa mummin vihan ja inhon", sanovat hoitajat kohtasten syyksi! Se hyvä tässä kuitenkin on, että tyttäreni erosi tuon pojan isästä ja on nyt 26-vuotiaana naimisissa 28-vuotiaan eli ikäisensä miehen kanssa, on 1v3kk ja 2kk vanhojen tyttärien äiti ja miehensä 14v, 12v, 10v, 8v, 7v, 6v ja 3v lapsien äitipuoli. Mutta kyllä vammaisen mummina on kamalaa!
