Kannattaako ottaa äitiyspakkausta? Otitko itse ja kaduttiko?

  • Viestiketjun aloittaja ekaa odottava
  • Ensimmäinen viesti
ekaa odottava
Tuntuu että vaatteita saanu niin hyvin ostettua kirppikseltä ja halvalla... Pari erikokoista toppapukua 3e ja 5e, bodeja, housuja paito yms. 0,20e-2,00e

Jos rahana ottaisi niin voisi maksaa sillä osan esim. turvakaukalosta.
 
"Tillintallin"
Ensimmäiselle otin, kun siinä on muutakin tarpeellista ja tulivat kaikki käyttöön. Toiselle ja kolmannelle en ottanut, kun kaikki edelliset ovat vielä tallessa ja käyttökelpoisia. Vaatteille ehkä olisi ollut käyttöä, mutta esim. peitot, makuupussit, lakanat olis ollut turhia. Otin siis rahana, ja käytettiin se sitten tarpeellisimpiin hankintoihin.
 
"vieras"
Otin kaksi (mulle tuli kaksoset ja olis saanut kolme pakkausta). Eli yksi rahana.

Jälkikäteen ajatellen jos edellisen/edellisten äp:n kamppeet kelpaa vaan niin sen paketin tavarat saisi huutiksesta tai kirpparilta huomattavasti tuota rahasummaa edullisemmin. Minä otin sen pakkauksen ja aika vähän siinä oli niitä vaatteita mitä sitten tuli käytettyä. Jotenkin ne ei kuitenkaan olleet niin kivoja että niitä olisi enemmän käyttänyt. Lähinnä sitä yöhaalaria ja jotain puolipotkareita siitä käytettiin + toppapussia. Talvivaattete oli liian suuria kesävauvoille ekana talvena, ihan lopputalvesta ois menneet mutta sit oli jo ostettu eri toppavaatteet.
 
..
En ottanut, koska haluan itse valita kaikki vaatteet lapselleni ja äitiyspakkauksen vaatteet olivat mielestäni rumia. Ja sillä rahalla sain ostettua kaikki tarpelliset vaatteet ja muut tarvikkeet.
 
"juu"
Otin ensimmäiselle kyllä. Harsot, peitto, kynsisakset, hiusharja, muovitettu frotee.. kyllä noillekin hintaa kertyy vaikka käytettynä haaliskin. Ja vaatteita kyllä kuluu jos on vähänkään pulauttelevaa sorttia vauva! :) Joka tapauksessa pienimmät koot vaatteissa joutuu ostamaan, eihän pakkauksessa pienimpiä kokoja juuri ole kuin muutama. Meillä on ekan pakkauksen tavarat nyt jo kolmannella käytössä. :)
 
"shihtzu"
Ihan kuin nuo tän vuotiset vaatteet olisi pääosin pienempiä mitä esikoisella oli. Suurin osa noista on 60cm, muuta 70cm mukana ja jokunen 56cm, mutta siis 60cm melkein kaikki.
 
"vieras"
Tarkoitan tolla kirjoituksella ylempänä sitä että ne edellisten vuosien äitiyspakkauksen vaatteet hinnoitellaan kirppareilla/huutiksessa yleensä edullisemmaksi kuin muut vastaavat samankuntoiset vaatteet. Ilmeisesti sillä ajatuksella että ne on ns. ilmaiseksi saatu. Eli sitä samaa kamaa voi löytää hyvin vähänkäytettynä tai kokonaan käyttämättämänä edullisesti jos kelpuuttaa edellisen pakkauksen kuoseja. Tuoreimman ÄP:n vaatteet ovat kovissa hinnoissa, melkein aina.
 
Meillä
ekalle otin ja jostain syystä vaatteet jäi melkein käyttämättä,ei harmittanut .Tokalle en ottanut,sain paljon niitä pieniä vaatteita ja kirppikseltäkin löytyy hyvin niitä pieniä.
 
"vieras"
olen ottanut kaikille neljälle, vaika sitä vaatetta onkin ollut ennestään...se jotenkin kuuluu siihen odotukseen..pakkauksen odottaminen ja niiden vaatteiden hypisteleminen! Ja se raha on kuitenkin niin pieni..
 
hp
Esikoiselle otin, ja ihan hyödylliseksi osoittautui, vaikka osa vaatteista jäikin käyttämättä kun olivat mielestäni liian tyttömäisiä pojalle, ja silloin 2005 oli vielä kietaisupaitoja ym. hankalia vaatekappaleita.
Tallessa kaikki osat pakkauksesta edelleen.
Tälle toiselle en pakkausta ottanut, kun nyt tiedän paremmin että minkälaista vaatetta vauvalle haluan ostaa.
 
Esikoiselle otin viime vuonna pakkauksen. Vaatteita ei tullut käytettyä juuri ollenkaan, eivät olleet mieluisia tyttövauvalle. Mutta lakana, makuupussi, harja, kynsisakset, harsot, kirja yms. tuli käyttöön :)
Tämän vuoden pakkaus ei ole yhtään mieluinen joten tälle toiselle otetaan kyllä ihan rahana. Saa ostaa mieluisia vaatteita :D
 
äiti vm09
En ottanut, koska haluan itse valita kaikki vaatteet lapselleni ja äitiyspakkauksen vaatteet olivat mielestäni rumia. Ja sillä rahalla sain ostettua kaikki tarpelliset vaatteet ja muut tarvikkeet.
Peesi tälle. Mäkään en ottanut pakkausta vaan otin sen rahana. Sillä rahalla sai kivasti juuri sellaisia vaatteita/ tarvikkeita joita halusin lapsellani käyttää. Ja suurin osa meidän vauvan vaatteista ostin/ostan edelleen kirppareilta koska sieltä saa aivan uudenveroisia muutamalla eurolla! :)
 
"kohta kahden äiti"
Esikoiselle otin, vuoden 2008 pakkaus oli mielestäni tosi nätti. Kaikkia tavaroita käytettiin paljon. Nyt on kakkonen tulossa, enkä ole vielä päättänyt, otanko. Kaikki on periaatteessa valmiina, tosin esikoisen ihan pikkuruisimmat vaatteet on jo laitettu kiertoon, mut eiköhän niitä taas lahjaksi tule. Ehkä otetaan pakkaus, mikäli tulokas on oika, koska tämän vuoden pakkaus on niin poikamainen. Esikoinen on tyttö, joten tytölle on enempi tavaraa valmiina odottamassa.
 
Mä otin pakkauksen ja vielä olen ainakin tyytyväinen valintaani ollut, saa nähdä mitä mieltä olen kun vauva syntyy ja tavaroille tulee ihan oikeaa käyttöä. Tän vuoden pakkaus oli yleisesti aika ihana ja ne mistä en tykännyt möin pois ja ostin niillä rahoilla jotain tarpeellisempaa.
 
Mä otin pakkauksen ja olin tyytyväinen. Kaikenlaista pientä mitä vauvan kanssa tarvitsee :) Tälle toiselle en varmaankaan ota, kaikki edellisestä on tallessa ja tuolla rahalla ajattelin ostaa vähän uutta vaatetta pikkuiselle.
 
"Miuku"
Otin v. 2008 ja jälkeenpäin ajattelin että ehkä ei olisi kannattanut. Suurin osa vaatteista jäi käyttämättä, olivat hurjan värisiä ja toppapuku oli sitä ensimmäisen kerran tarvittaessa jo pieni. Eli mietin että jos joskus vielä vauvan saisi niin en ottaisin. Nyt katsoin uuden pakkauksen sisältöä ja sehän on muuttunut tosi söpöksi! Muutama hurjan näköinen retrovaate joukossa mutta muuten tosi kivan näköistä, tosin melko poikamaista. Eli taitaisin kuitenkin ottaa. Tuossa on ihan valtava määrä vaatetta ja perustarvikkeita jotka kuitenkin ovat kaupasta ostettaessa hintavia.
 

Yhteistyössä