Kannattaako tätä suhdetta enää koittaa pelastaa????

Ollaan oltu mieheni kanssa kohta 5 vuotta yhdessä. Meillä on yksi lapsi ja ootan toista. Tässä tilanteessa tuntuu tosi tyhmältä tämä eroaikomus, mutta muutakaan en voi

Meillä ei ole ollut minkäänlaista läheisyyttä pariin vuoteen. Emme keskustele enää, pelkkää riitelyä vain. Tuntuu ettei kumpikaan arvosta toista. Olimme eroamassa jo esikoisen odotusaikana, mutta jotenkin sitä on koitettu sinnitellä. Terapiassa on jo käyty ja ei auta sekään. Toinen oli tavallaan vahinko. Luulin, että mies taas arvostais minua kun ootan hänen lastaan, mutta ei.

Lisäksi hän käyttää alkoholia salaa ja valehtelee muutenkin joka asiasta ja on koko aika töissä. Olen niin yksinäinen tässä suhteessa. Ja haaveilen jostain toisesta, jolta saisin läheisyyttä. Seksi minua jo oksettaa

Lapsen ja tulevan takia tämä on niin hankalaa. En halua pilata heidän elämäänsä vaikka tuskin se näinkään onnellista on. Ja pelkään myös miten pärjään/jaksan esikonb ja vauvan kanssa yksin.

Auttakaa!

 

Miten olis jos molemmat ottais itseään niskasta kiinni ja käsittelisi nuo asiat, nuo kuitenkaan ole sellaisia joita ei olisi mahdollista selvittää

 

Hankala tilanne, varsinkin kun olet raskaana nyt. Mutta mulla on ollut aina ajatus mielessä yhdestä kirjasta "en halua että lapseni joutuvat elämään perheessä, jossa vanhemmat eivät halua tehdä toisiaan iloisiksi".
Muuten terapiaan, mutta olette jo sitäkin kokeilleet...

 

Minä haluaisin käsitellä, haluaisin keskustella, mennä terpiaan! Mutta mieheni ei. Kaikki keskusteluyritykset tyrehdytetään ja päättyy riitaan ja hänen mykkäkouluun. Ei hänen kanssaan voi keskustella. Tosissaan haluaisin pelastaa tämän suhteen, mutta tuntuu että keinoja siihen ei ole. Toinen on niin passiivinen. Tuntuu, ettei hän näe edes näitä meidän ongelmia. Ja sekin kun hän on aina poissa! Mistä sen tietää vaikka olis jo toinen nainen. Seksiä meillä ei ole juuri ollenkaan. Jotenkin niinku hän ei välittäis mistään. Hän ei halua erota mutta ei halua tai kykene tai kiinnosta muuttaakaa mitään. Olen niin avuton ja yksinäinen täsä.

 

Jätä se!

 

Hankalahan sitä suhdetta on pelastaa, jos toinen suostu keskustelemaan...

 

Koska kirjoitit tänne olet jo mielessäsi eronnut ja enää on vain käytännön asiat hoidettavana. Huonoon suhteeseen ei kannata kenenkään jäädä elämäänsä pilaamaan.

 

tää on ihan kun mun ajatuksista! tilanne muuten sama mut en oo raskaana.11v oltu kimpassa, nyt ei mitään yhteistä enää

 

Älkää erotko. Tiedätkö että tosi monella parilla on vaikeaa juuri tuossa vaiheessa? Se menee ohi kun lapset vähän kasvaa, lasten takia pyydän teitä jatkamaan!

 

En edelleenkään ymmärrä miksi niitä lapsia pitää vääntää jos kaikki on "jo pari vuotta" ollut päin peetä

 

Älkää erotko. Tiedätkö että tosi monella parilla on vaikeaa juuri tuossa vaiheessa? Se menee ohi kun lapset vähän kasvaa, lasten takia pyydän teitä jatkamaan!

Kerrotko tietävämpänä, miten 40-vuotias mies oppii keskustelemaan ja huomioimaan vaimonsa lasten vähän kasvettua, jos ei ole sitä ennenkään tehnyt, pariterapiasta tai muustakaan huolimatta? En siis oo ap, vaan toinen juuri eroamassa oleva.

 

kannattaa todellakin huomioida just se, et toi pikkulapsiaika on pahinta parisuhteelle ja et lapsille se ero on lähes aina kovaakin kovempi pala. (väkivaltajutut ja alkoholistit erikseen) Nää kummatkin on tieteellisesti aivan todistettuja seikkoja. Kannattaa tsemppaa vaikka väkisin ja miettii myös sitä oisko itsessö jotain parantamisen varaa myös. Elo ei oo aina yhtä juhlaa, eikä sen ees kuulu olla.