kannattaako tehä 2 lasta melkein peräkkäin ?

Mulle tullut kolme lasta 3,5 vuodessa ja kyllä kannattaa. Isommat pojat parhaat kaverit ja paljon seuraa toisilleen, toki tappelevat päivittäin mooooonta kertaa :kieh: Ja jahka tuo pienin pallero tuosta kasvaa niin hänkin pääsee joukkoon mukaan.
 
Kannatan!

Meillä kakkosen ja kolmosen ikäero 1,5v ja ei mitään vaikeuksia ole ollut - päinvastoin. Poika on nyt 3v ja tyttö 1,5v ja leikkivät kauniisti yhdessä.
Olisin suonut että esikoisen ja kakkosenkin ikäero olisi pienempi (ikäero 2v3kk), mutta aina kaikki ei mene, niinkuin suunnittelee.

Kaiken A ja O on se, että ottaa esikoisen vauvanhoitoon mukaan (esikoinen voi tuoda vaikka tuttia, vaippoja tms), niin säästyy mustasukkaisuuskohtauksilta.
 
täh
teettekö lisää lapsia sen takia ja silläperusteella että niistä on seuraa toisilleen. Muistakaa kuitenkin että te vanhempina olette vastuussa kasvatuksesta, eikä ne sisarukset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja täh:
teettekö lisää lapsia sen takia ja silläperusteella että niistä on seuraa toisilleen. Muistakaa kuitenkin että te vanhempina olette vastuussa kasvatuksesta, eikä ne sisarukset.
Jep, me tehtiin kaksoset ihan sen takia että niistä on seuraa toisilleen! :LOL:
 
vieras vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ninnananna:
Entäs jos lapsilla ikäeroa vajaa neljä vuotta?
sekin on oikein hyvä ikäero :) iso osaa jo käydä vessassa, syödä, pukea, katsoa kelloa, mennä jopa nukkumaan itse, jos on tilanne vauvan kanssa jne jne. kaikessa on puolensa :) meillä ikäero 3v9kk ja hienosti pärjäävät - poika ja tyttö leikkivät yhdessä tosi paljon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja bibii:
hei elikkä minulla on nyt yksi lapsi joka on kylläkin jo 1v ja 4kk ja haluaisin toisen lapsen kertokaa mielipiteitä et onko kauheen rankaa ihan mitä vaan mieleen tulee kiinnostaa tietää
No esikoisen ollessa tuon ikäinen, meillä oli jo kaksi, että en tiedä sitten millainen kokemus on kun ikäeroa tulee tuonkin verran, mutta meillä ainakin sujui hyvin ja mielestäni on kannattanut se, että lapsilla on pieni ikäero.
 
Heluna
Voin sanoa,että kannattaa, mutta kannattaa varautua "yllätyksiin". Meillä esikoinen oli helppo vauva, käytännössä söi ja nukkui. Vauvakuume toisesta vauvasta kasvoi nopeasti ja päätimme toisen antaa tulla, jos on tullakseen. Niin siinä kävi, että toinen syntyi esikoisen ollessa 1v7kk. Mutta toinen vauva olikin sitten omaa luokkaansa :). Eli hänellä oli paljon mahakipuja ja maitoallergia epäilty. Vauva valvotti yöt ja kuitenkin esikoisen kanssa piti jaksaa päivät. Voin sanoa, että rankkaa oli ja sumussa meni yksi talvi kokonaan. Nyt lapset ovat 3 ja 2, ja elämä alkaa jo helpottamaan eli öisin saa nukkua :). Kolmatta tekisi mieli, mutta pelot antavat vallan ja emme uskalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja täh:
teettekö lisää lapsia sen takia ja silläperusteella että niistä on seuraa toisilleen. Muistakaa kuitenkin että te vanhempina olette vastuussa kasvatuksesta, eikä ne sisarukset.
:eek: :headwall: Joo, meillä alkoikin isosisko 1v:n iässä kasvattaa nuorempaa siskoaan. :headwall: Siis onhan lapsista siltikin seuraa toisilleen vaikka minä olenkin kasvatusvastuussa. Ne LEIKKIVÄT keskenään, eivät kasvata toisiaan.
 
1v5kk
Meillä ikäeroa 1v5kk. Nyt jo isompi kohta 3-vuotias, ja mukavasti viihtyvät keskenään. Kuopuksen vauva-aika oli tietty aika raskasta, kun oli kaksi vaipoissa ja vahdittavana. Pahinta oli mun mielestä se vaihe, kun kuopus oli puolivuotias ja nukkui kahdet päikkärit, esikoinen siis lähestyi 2v ikää. Silloin päivät olivat yhtä nukuttamista, ja lisäksi tietty esikoinen otti asiakseen esittää kaikki mahdolliset temput siinä. Mutta siitä on vain helpottunut, varsinkin se, kun pienempikin alkoi syödä kiinteitä aterioita säännöllisemmin, palautti taas päiviin "ryhdikkyyden". Nyt kun kuopus alkaa jo osata asioita itsekin, on esikoista alkanut vuorostaan vähän vauvattaa...mutta siihen voi jo suhtautua huumorilla.
 
ei itsestäänselvää
anteeksi,mutta pakko sanoa ettei niitä lapsia niin vain tehdä. toisille ei siunaannu edes sitä ainokaista,saatikka useampaa:( muistattehan olla kiitollisia pienokaisistanne?
 
hepuli
meillä pojilla ikäeroa 2v6kk ja päivät o pelkkää tappelua...jos oisin tienny en koskaa ois toista tehny vaikkakin se o kuopus miljoona kertaa helpompi ku esikoinen minkä voisin lähettää kuuhun!!
 
Kannattaa myös muistaa, että lapsia ei tehdä, ne saadaan. Meillä oli toiveissa 2 v ikäero mutta pikkukakkosta tehtiinkin reilusti yli vuosi, eka tärppäsi melkein heti. Nyt ikäeroksi tuli 2 v ja 10 kk, ihan hyvältä ikäerolta tämäkin kyllä tuntuu :)
 
mia-82
no minulla esikoinen täytti juuri 4kk ja on helppo lapsi mutta en silti halua enkä jaksaisi toista raskautta heti perään, eka saa olla lapsi ainakin sen 3.v sit mulla riittää keskittymistä siihen toiseenkin =)
 

Yhteistyössä