karsastava lapsi



Onko teillä karsastavia pienokaisia?Milloin lapsenne karsastus huomattiin ja kuinka sitä on hoidettu?

Onko lapsia joiden karsastus olisi alkanut onnettomuuden seurauksena...esimerkiksi kasvoihin kohdistunut vamma?
Miten tälläista karsastusta on hoidettu????
 
Hei! Meidän lapsi alkoi karsastamaan 8kk iässä ihan yht´äkkiä. Varsinkin väsyneenä ja silloin kun hän oli ajatuksissaan silmät karkasivat karsastamaan ulospäin. Tätä tapahtui monta kertaa päivässä. Nyt hän on 1,7kk eikä enään karsasta. Asialle ei tehty mitään, korjaantui itsestään. Edelleen kuitenkin käymme silmälääkärillä koska karsastus liittyy usein huononäköisyyteen, eli mahdollisesti lapsi saa lasit myöhemmin. Jos karsastukseen olisi tarvittu hoitoa niin silmiä olisi laputettu tai mahdollisesti jouduttu leikkaamaan sitten kun lapsi on isompi.
 
Meidän tyttö alkoi karsastamaan alle vuoden vanhana.Karsastavassa silmässä oli sitten lähes puolet huonompi näkö kuin toisessa..Silmälasit määrättiin joita aluksi tappelun kanssa opeteltiin pitämään, mutta apua on ollut.Näkö parantunut huomattavasti ja lasien kanssa silmä ei karsasta,mutta heti lasien otettua pois silmä alkaa katsoa sisäänpäin.
Silmälaseja käskettiin pitää edelleen ja kontrolloidaan muutaman kuukauden välein.Jos laseista ei kunnollista apua niin mahdollisesti myöhemmin leikataan..Onko kenelläkään kokemusta karsastus-leikkauksista?
 

Yhteistyössä