Kasvattiko sinutkin narsisti?

Eli olen vasta viime vuosina jo pitkälle aikuisuuteen ehtineenä alkanut pohtimaan omaa lapsuuttani tarkemmin.
Samoin kuin omaa asemaani perheessä/vanhempieni toimintaa ylipäätään.

Havahduin vasta silloin siihen, ettei läheskään kaikki ollut normaalia lapsuudessani.
Nyt olenkin alkanut vakavasti miettiä, että äitini on jollakin tavoin narsistinen luonne.

Muilla kokemuksia narsistisista vanhemmista?
Miten vaikutti sinuun?

Oletko yhä tekemisissä vanhempiesi kanssa, vai onko välien katkaisu kokonaan (sitäkin olen miettinyt) ainoa keino?

 

Eli olen vasta viime vuosina jo pitkälle aikuisuuteen ehtineenä alkanut pohtimaan omaa lapsuuttani tarkemmin.
Samoin kuin omaa asemaani perheessä/vanhempieni toimintaa ylipäätään.

Havahduin vasta silloin siihen, ettei läheskään kaikki ollut normaalia lapsuudessani.
Nyt olenkin alkanut vakavasti miettiä, että äitini on jollakin tavoin narsistinen luonne.

Muilla kokemuksia narsistisista vanhemmista?
Miten vaikutti sinuun?

Oletko yhä tekemisissä vanhempiesi kanssa, vai onko välien katkaisu kokonaan (sitäkin olen miettinyt) ainoa keino?

Mulla ei ole ollut narsistivanhempaa, mut mieheni isä oli narsisti.

Miehellä oli vaikeuksia löytää oma persoonansa ja minuutensa, on liian miellyttämishaluinen jne.

 

Miehellä oli vaikeuksia löytää oma persoonansa ja minuutensa, on liian miellyttämishaluinen jne.

Surullista

 

Mistä sen tietää ?

 

Mulla ei ole ollut narsistivanhempaa, mut mieheni isä oli narsisti.

Miehellä oli vaikeuksia löytää oma persoonansa ja minuutensa, on liian miellyttämishaluinen jne.

Kukahohan hänestä teki diagnoosin?

 

Surullista

Juu. Ylikiltteys ei ole kiva juttu.

 

Mun äitini on varsin narsistinen. Narsostilsi en lähde diagnosoimaan koska siihen ei ole minulla pätevyyttä.

Perheessämme kaikki pyöri äidin navan ympärillä. Jos hänen tahtoaan ei noudattanut, sen tunsi nahassaan - sekä minä että isä. Valehtelu oli pahinta. Äitini joi välillä paljonkin. Ja oli silloin agressiivinen. Kävi välillä isään käsiksi. Jos isäni puolusti itseään esim irroittamalla hänen hiuksiaan repineen äidin - äiti juoksi seuraavana päivänä lääkäriin, poliisin luo ja tietysti naapuristoon kertomaan että isäni pahoinpitelee häntä. Vaikka minä olin nähnyt tilanteet, äitini se pahoinpitelijä oli.

Minä en ollut koskaan mitään. Missä tahansa menestyin, äitini kuittasi lauseella "kyllä maailma sinut vielä tiputtaa alas, älä liikoja kuvittele itsestäsi. Ristiriitaisinta oli se että naapureille äitini kuitenkin kehuin minua, mutta siis lähinnä oman kasvatustyönsä saavutuksena.

Elämä kodissani oli henkisen väkivallan sävyttämää. Itse heräsin vasta äidiksi tultuani siihen todellisuuteen että se, mitä kotonani tapahtui ei ollut normaalia saati tervettä.

Ap, suosittele kirjaa "will i ever be good enough". Kertoo narsistiäideistä, ja antaa myös käytännön vinkkejä eteenpäin menemisen suhteen. On suomennettukin.

 

Juu. Ylikiltteys ei ole kiva juttu.

Eiku mä meinasin, että on surullista mitä miehesi on joutunut kokemaan.

 

Surullista

Hyvä Echolle

 

Hyvä Echolle

Kyllä mä olen ainakin huomannut, että Echo rakastaa miestään ja olen varma myös siitä, että he ovat onnellisia toistensa kanssa.

 

Mun isä, ellei ole suoranainen narsisti, niin omaa ainakin hitosti sellaisia piirteitä.

Sen pillin mukaan elettiin aina kun oli paikalla. Kuulostanee kauhealta, mutta se kesä kun faija katosi ensimmäisen kesälomapäivänsä jälkeen ja palasi vasta parin kuukauden kuluttua, oli elämäni siihenastisista paras.

En ole tavannut kuin kerran, vilaukselta, pian kymmeneen vuoteen.

 

Äitini on myöskin kyseiseen lokeroon sopiva. Vieläkään en kelpaa ja jopa omat lapsenlapsetkin ovat viallisia häneen nähden. Onneksi yh-isäni teki hyvää työtä korjatakseen tuhot. Kiitos hänelle.

 

Surullista

Siitäkin on tutkimus, että vasta 60-vuotiaana mies sen ymmärtää. On siitä kauan, mutta tutkimuksen tekijällä tuli siitä hyvin huono olo, kun selvisi ja kysyi, kenen elämää nuo miehet oikeastaan ovat eläneet...

 

On se todella surullista. Toinen elää siitä kun ylistämällä alistetaan ja toinen toteuttaa toisen toiveita? Mitä jäi?

 

Mun isä, ellei ole suoranainen narsisti, niin omaa ainakin hitosti sellaisia piirteitä.

Sen pillin mukaan elettiin aina kun oli paikalla. Kuulostanee kauhealta, mutta se kesä kun faija katosi ensimmäisen kesälomapäivänsä jälkeen ja palasi vasta parin kuukauden kuluttua, oli elämäni siihenastisista paras.

En ole tavannut kuin kerran, vilaukselta, pian kymmeneen vuoteen.

Ei kuulosta kauhealta, kun sen pystyt suoraan,- syyllistymättä - kertomaan. Ethän tietäisi tuota ilman sitä kuukautta?

 

Äitini on myöskin kyseiseen lokeroon sopiva. Vieläkään en kelpaa ja jopa omat lapsenlapsetkin ovat viallisia häneen nähden. Onneksi yh-isäni teki hyvää työtä korjatakseen tuhot. Kiitos hänelle.

Mitä tuhoja? Miten?

 

Hyvä kysymys. Ei tuollaisia ehdi normaalisti miettimään. Narsisti voi järjestää kiireitä ympärilleen enemmän kuin muut?