kasvatussuunnitelmat ennen syntymää

  • Viestiketjun aloittaja kuinka teillä
  • Ensimmäinen viesti
kuinka teillä
Meidän perhe lehdessä oli juttua vanhemmista jotka on erimielisiä asioista ja siinä yhdessä kohtaa tämä asiantuntija vastasi että eikö ole mietitty tätä asiaa ennen kun alettiin lapsia tekeen. Siispä kuinka moni on suunnitellut kasvatusperiaatteita tai ylipäänsä elämää vauvan kanssa? En minä ainakaan olis voinu suunnitella koska ei ne olis kuitenkaan pitäny. Ethän voi tietää minkälainen vauva on ja onko esim. allergioita tms. Vois siinä heittää elämä härän pyllyä jos olis valmiit suunnitelmat eikä ne onnistuiskaan. Itse olen ainakin elänyt juuri siinä hetkessä ja tehnyt päätökset mutu-tuntumalla. Ja eihän sitä koskaan tiedä jos on tehty valmiit suunnitelmat ja sitä vauvaa ei tulekaan, mitäs suunnitelmille sitten käy.
 
Voinen todeta, että meillä ei ole mitään suunnitelmia tehty kolmen lapsen kohdalla (siis jo ennen syntymää). Ne periaatteet, säännöt ja rajat tulevat automaattisesti lapsen kehittyessä ja kasvaessa. Päivä kerrallaan. =)
 
Minä tein jo omassa nuoruudessani päätöksen, että jos joku kaunis päivä itselläni on lapsia niin selkäänsä he eivät tule saamaan, kuten itse sain. asiat on saatava selvitettyä puhumalla. Poika nyt vähän reilu kaks ja tietää, kun on tullut tehtyä jotain tuhmaa, että äiti tulee pitämään puhuttelun kasvotusten ilman huutamista ja , kun asiat on selvitetty niin sitten halataan sen kunniaksi.
 
kyllä ne päätökset lähinnä koskevat itseä. Päätin joskus, että jos ura on mulle ykkösjuttu, niin lapset jätetään tekemättä. Itse olin lapsena aina hoidossa, eikä se ollut kovin kivaa. Ihmettelin aina, miksi vanhempani mahtoivat minut synnyttää kun eivät koskaan ehdi olla kanssani.

Päätin myös, että meillä ei katota aina telkkaria. Minua on aina inhottanut se levoton tunnelma mikä tulee siitä, että toosa ulvoo olohuoneessa. meillä saa siis kyllä kattoa telkkaria tai elokuvia, mutta rauhallisesti eikä kovin paljon, eikä varsinkaan silloin kun joku yrittää keskittyä johonkin. Tämä sääntö pätee meillä kyllä kaikkiin, lapsista aikuisiin.
 
alkuperäinen
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.08.2006 klo 13:52 harmaa kirjoitti:
Siis miiitkä??? :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: Voi julma totuus koittaa kun se suunnitelmien tulos syntyy :LOL:
Niinpä, sanos muuta. Ihmettelen kyllä että vielä ammattilainen näin suustaan päästänyt. Tuntuu hölmöltä että miettii valmiiksi toisen elämän, joka ei ole vielä edes syntynyt. Menee sitten siihen ja siihen hoitopaikkaan ja siihen kouluun jne. Sehän on tietysti sitten kiltti vauva eikä huuda ylimääräisiä....
 
Itse kyllä käsitin tuon kyseisen jutun vähän eri tavalla. Siis siten, että yhdessä mietitään mitä arvoja halutaan lapselle välittää, mitkä asiat itselle ovat perhe-elämässä tärkeitä ja niin pois päin. Aikuisethan näistä asioista kuitenkin päättävät, siis televiosta, uskontokasvatuksesta jne.
Minusta on hyödyllistä yhdessä ja erikseen miettiä mitä omasta lapsuudenkodistaan haluaa ottaa ja jättää, ja mitä ehdottomasti haluaa välttää omassa kasvatuksessaan. Näistä puhumallahan sitä voi oppia ymmärtämään ja hyväksymään toisen ehdottomuutta asiassa joka itselle ei ole niin tärkeä.
Vauvan hoito on sitten asia erikseen. Siitä olen samaa mieltä, että se menee niinkuin menee.
 
padma
Olen yhden vaikeavammaisen lapsen äiti ja seurustelen miehen kanssa, jolla 4v ja 6v lapset edellisestä avioliitosta.

Me käymme keskusteluja aina silloin tällöin mahdolliseen yhteiseen, tulevaan lapseen liittyvistä periaatteista, kuten

- mitä tehdä, jos tuleva lapsi olisi vammainen
- miten kannustaa lasta kaksikieliseksi
- mielipiteet erityiskoulu vs "se normaali korttelikoulu"
- mitä mielipiteitä lapsen kanssa nukkumisestä
- mielipiteet ruumiillisesta kurituksesta
- mitä omat vanhempamme/tuttavamme ovat mielestämme tehneet "oikein" ja mitä "väärin"
- mitä mies haluaisi tehdä toisin, mikä hänen mielestään mätti ed suhteessa lasten kasvatuksen suhteen...
- mitä tarkoittaa "lapsen paras" - siis kaikkihan sitä haluavat, mutta omilla tavoillaan
- kumpi jää kotiin lapsen kanssa, miten jaetaan vauvan hoito
- missä iässä päivähoitoon
- kotitöiden jako sitten kun on lapsi
- millaiseen elintasoon/asumistasoon meillä on varaa
- kuinka kauan lapset hoidetaan kotona

Siis mun mielestä tällaisista linjauksista voi keskustella, vaikka ei tulevasta lapsesta olisi pilkettä silmäkulmassakaan. Tietysti se lapsi voi saada vaikka aivoverenvuodon syntymässä ja olla neliraajahalvaantunut, jolloin moni asia menee uusiksi.

Mutta huomattavasti todennäköisempaa (minunkin "taustastani" huolimatta) on saada edes suht lähellä "normaalia" oleva lapsi, joka aikanaan menee hoitoon, kouluun, lähtee kotoa ja opiskelee.

Jokainenhan meistä on ollut lapsi ja kai siitä ajasta jotain mielikuvia on?

Lisäksi esim taloudellista tilannetta voi yrittää arvioida ottaen huomioon mahdolliset tulot ja menot. Ja perheissä on eri prioriteetit esim elintason ja asumisen suhteen. Mies on esim sitä mieltä, että tuleva koti on paritalo puutarhan kera ;-)
 
alkuperäinen
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.08.2006 klo 00:03 padma kirjoitti:
Olen yhden vaikeavammaisen lapsen äiti ja seurustelen miehen kanssa, jolla 4v ja 6v lapset edellisestä avioliitosta.

Me käymme keskusteluja aina silloin tällöin mahdolliseen yhteiseen, tulevaan lapseen liittyvistä periaatteista, kuten

- mitä tehdä, jos tuleva lapsi olisi vammainen
- miten kannustaa lasta kaksikieliseksi
- mielipiteet erityiskoulu vs "se normaali korttelikoulu"
- mitä mielipiteitä lapsen kanssa nukkumisestä
- mielipiteet ruumiillisesta kurituksesta
- mitä omat vanhempamme/tuttavamme ovat mielestämme tehneet "oikein" ja mitä "väärin"
- mitä mies haluaisi tehdä toisin, mikä hänen mielestään mätti ed suhteessa lasten kasvatuksen suhteen...
- mitä tarkoittaa "lapsen paras" - siis kaikkihan sitä haluavat, mutta omilla tavoillaan
- kumpi jää kotiin lapsen kanssa, miten jaetaan vauvan hoito
- missä iässä päivähoitoon
- kotitöiden jako sitten kun on lapsi
- millaiseen elintasoon/asumistasoon meillä on varaa
- kuinka kauan lapset hoidetaan kotona

Siis mun mielestä tällaisista linjauksista voi keskustella, vaikka ei tulevasta lapsesta olisi pilkettä silmäkulmassakaan. Tietysti se lapsi voi saada vaikka aivoverenvuodon syntymässä ja olla neliraajahalvaantunut, jolloin moni asia menee uusiksi.

Mutta huomattavasti todennäköisempaa (minunkin "taustastani" huolimatta) on saada edes suht lähellä "normaalia" oleva lapsi, joka aikanaan menee hoitoon, kouluun, lähtee kotoa ja opiskelee.

Jokainenhan meistä on ollut lapsi ja kai siitä ajasta jotain mielikuvia on?

Lisäksi esim taloudellista tilannetta voi yrittää arvioida ottaen huomioon mahdolliset tulot ja menot. Ja perheissä on eri prioriteetit esim elintason ja asumisen suhteen. Mies on esim sitä mieltä, että tuleva koti on paritalo puutarhan kera ;-)
Kiva kun vastasit ja annoit erilaisen mielipiteen tälle asialle. Mulle vaan on jotenkin vierasta alkaa puhumaan näistä asioista ennen aikojaan. Mm. äitiyslomalle jäädessäni olin vakaasti sitä mieltä että hyvä jos jaksan äitiysloman ajan olla kotona lapsen kanssa, mutta kuinkas kävikään hoitovapaa ja aivan toisenlaiset suunnitelmat tuli ajatuksiini kun töihin lähtö koitti. Joten omalla kohdallani tällaiset asiat ei sitten tosi tilanteessa välttämättä pidäkään, vaikka kuinka uhoaisin niistä ihan ehdottomana juttuna. Meitä on niin monenlaisia, mutta ainakin mua äitiys muutti todella paljon ja mun ajatuksia monista asioista.
 
Amaryllis
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.08.2006 klo 22:16 heiviö kirjoitti:
Itse kyllä käsitin tuon kyseisen jutun vähän eri tavalla. Siis siten, että yhdessä mietitään mitä arvoja halutaan lapselle välittää, mitkä asiat itselle ovat perhe-elämässä tärkeitä ja niin pois päin. Aikuisethan näistä asioista kuitenkin päättävät, siis televiosta, uskontokasvatuksesta jne. ...
...Vauvan hoito on sitten asia erikseen. Siitä olen samaa mieltä, että se menee niinkuin menee.
Jep, näin minäkin sen käsitän, että ns. suurista linjoista on hyvä keskustella ja jopa päättääkin etukäteen. On sitten olemassa jonkinlaiset yhteiset pelisäännöt molemmilla vanhemmilla, ettei käy niin että toinen kieltää ja toinen lupaa. Tai että aina sanotaan lapselle, että "en minä tiiä voiko/saako kysy isiltä/äidiltä".

Jokaisella on varmasti asioita, joita haluaa ehdottomasti tehdä samoin kuin on omassa lapsuudenkodissa tehty, samoin kuin on asioita joita ei ehdottomasti halua omassa perheessä tehtvävän. Näistä on ihan tervettä keskustella etukäteen ja miettiä mahdolliset kompromissit, niin säästyy monelta riidalta ja pähkäilyltä kun tilanteet tulevat eteen arkielämässä.

Tuohon hoitopuoleen ja lapsen tulevaisuuden tekemisiin onkin tosiaan paljon vaikeampi varautua, koska jokainen lapsi on yksilö ja käyttäyttyy sen mukaan. Meillä on kaksi temperamentiltaan ja luonteeltaan hyvin erilaista lasta, joten mikä toimii toisen kohdalla menee helposti metsään toisen kanssa. Pitää vaan päivä kerrallaan tutustua lapsiinsa, opetella lukemaan heitä ja toimimaan molempien kohdalla tavalla joka lapselle sopii.
 
No mä kyllä olin tehnyt omia periaatteitani ennen lapsen syntymää, mutta kyllä ne monet on heittäneet häränpyllyä nyt kun se lapsi todella on siinä olemassa. Esim. olin ennen lasta sitä mieltä, että omaan huoneeseen vaan heti vastasyntyneenä. Vaan kuis kävikään; meillä nukuttiin useimmiten samassa sängyssä melkein 1½-vuotiaaksi asti ja edelleen samassa huoneessa, kun lapsi on melkein 2-vuotias. Siis paljon pehmeämmät arvot mulla on monessa asiassa kuin kuvitteli olevan.
Toisaalta taas olin varma, etten koskaan menetä malttiani vaan jaksan aina olla viilipyttynä enkä ärjy lapsilleni. Vaan kuis kävikään; aina silloin tällöin se pinna katkeaa ja tulee korotettua ääntä. Ei sillä, että se periaate olis minnekään kadonnut, mutta käytännössä asiat ei aina mene niinkuin sitä on teoriassa ajatellut.
Isot linjat on kuitenkin aika lailla pitäneet ja maalaisjärjellä pelaamalla tässä yritetään saada lapsi kunnialla maailmalle sitten aikanaan.
 
Totta kai on periaatteita jo ennakkoon! Mielestäni on hassua, jos ei yhtään mieti etukäteen millaisia arvoja haluaa lapsilleen välittää. Meillä odotetaan ensimmäistä lasta, mutta tietyistä asioista on puhuttu jo nyt:

- Minä tulen hoitamaan uskontokasvatuksen, koska minulla on kristillinen vakaumus, mutta miehellä ei. Tämä EI tule sisältämään kieltoja, määräyksiä yms. vaan mahdollisimman positiivisen kuvan Jumalasta ja Jeesuksesta esim. lastenkirjojen ja iltarukouksen kautta. (Ja jos lasta ei kiinnosta, niin en pakota.)
- Molemmat olemme sitä mieltä, että koulun suhteen lapsen tulee tehdä parhaansa eikä mennä siitä mistä aita on matalin. Yritämme rohkaista ja kannustaa älylliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Siis on tärkeää oppia uusia asioita, mutta ihan yhtä tärkeä ellei tärkeämpikin tulla toimeen muiden ihmisten kanssa.
- Ruumiillista kuritusta ei tulla käyttämään (itselleni on käytetty lapsena, ja mielestäni se oli väärin).
- "Normaalina lapsena olo" siis ei esim. mitään äärikieltoja, että kertaakaan vuodessa ei saa juoda limsaa tms. joiden perusteella lapsi tuntisi, että meillä on jotenkin tiukempaa kuin keskivertoperheessä.
- Vanhemmat haluavat käydä töissä, mutta työt yritetään järjestää siten, että lapsen kanssa jää mahdollisimman paljon aikaa.
- Emme suosi unisex-vaatteita emmekä etenkään tule käyttämään esim. Marimekon pitkiä pyjamia. Sukupuolta ei korosteta taitojen suhteen vaan kasvatus suunnilleen samanlaista molemmille sukupuolille, mutta vaatteiden suhteen haluamme, että tyttö näyttää tytöltä ja poika pojalta. Jälleen kerran, jos lapsi itse vastustaa, sitten asia eri ja saa käyttää unisex-vaatteita.

Voi olla, että on muitakin, mutta nämä tulivat nyt ensimmäisinä mieleen.
 
padma
Edelliseen omaan kommenttiini vielä lisäys, että monet ruusunpunaiset kuvitelmat voivat sisältää sellaisia idealisoituja kuvia itsestä äitinä ja lapsesta sinä ihannelapsena, jonka tämä ihana äiti ja tuo ihana mies sitten onnistuu 100% onnellisesti kasvattamaan.

Lapsen henk koht ominaisuudet tulevat kuitenkin olemaan mitä ovat - ja sehän on vain hyvä jos kuvitelmat ja suunnitelmat heittävät häränpyllyä. Sehän tarkoittaa vain sitä, että osaa itse joustaa sen sijaan, että pakottaisi lasta joustamaan ja olemaan "sellainen kuin minä suunnittelin".

Mutta mun mielestä olisi vähän realistista kuulostella sen miehen kanssa, että miten hänen lapsuudenkodissaan on toimittu joidenkin asioiden suhteen. Ja jotain kai sitä onnistuu näkemään appivanhempienkin luona käydessä.

Ja samaten ehkä miettiä sitä omaa lapsuutta. Itselleni tuli ainakin raskausaikana huomattavasti enemmän vihan, voimattomuuden ja masennuksen tunteita kuin olisin voinut edes kuvitella. Ja yritin miettiä paljon, mistä ne johtuvat.

Taloudelliset mahdollisuudet ja työnjako ovat mielestäni asioita, joita ihan oikeasti pitää miettiä ja niistä pitää keskustella. Puolisoiden mielipiteet esimerkiksi lapsen kotihoidon pituudesta voivat vaihdella TODELLA paljon.

 
Ou Nou
joo, meillä on tehty selkeät suunnitelmat, vaikka se ei ole vielä syntynytkään. Se voi katsella heti alusta televisiota, ainakin pikku-2:sta.
Sitä oikeastaan kysyisin, että voidaanko me miehen kanssa #&%?$!*, jos se vastasyntynyt on samassa huoneessa?
 
dorothy
Ei ku joo musta kandee vaan luottaa siihen, et kyl niinku rakkaus hoitaa kaiken. Ei mitään lapsiasioita voi suunnitella, lapset tulee jos Jumala suo. Ja vauvan ruokkii sentillä ja vaatettaa metrillä.

Amor omnia vincit.
 

Yhteistyössä