Kasvisruoka ei kelpaa koululaisille

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Sulla on selvästi jotakin porkkanapihvejä vastaan. Teetkö muuten kasvispihvejä? Mä teen esim. pavuista ja linsseistä ja niihin tulee muutakin.
Miten niin? Minulla ei ole yhtään mitään HYVIN TEHTYÄ kasvisruokaa vastaan. Kasvispihvit ovat liian työläitä tehdä, mutta esim. linsseistä ja tofusta tulee tehtyä ruokaa. Linssit sopivat hyvin keittoon ja tofu itämaiseen ruokaan.
 
vierailija
Näin se olisi ihanteellista. Niillä resursseilla, mitä on, ammattilaiset tekevät ravitsemuksellisesti tasapainoista ruokaa, oli se sitten liha-, kala- tai kasvispainotteista. Kaikki kiitos heille siitä. Päättäjille monesti pyyhkeitä, koska siihen voisi satsata enemmän.

MUTTA täytyy tosiaan muistaa, että verovaroin kustannettu kouluruoka on kuitenkin saavutus meillä Suomessa, ja se saatiin aikaan sotien jälkeen.
Jep. Ja tässä minusta vanhemmat ovat avainasemassa opettamassa lapsilleen, että kouluruoka on oikeasti hieno asia, eikä sitä joka maassa ole, eli siitä pitäisi olla kiitollinen. Samoin vanhempien pitäisi opettaa lapsilleen, että jooka päivä ei ole pizza-päivä vaan joskus joutuu syömään myös ruokaa joka ei ole sitä omaa lemppariruokaa. Mutta sekin syödään. Muutenkin lasten (ja aikuisten, jos tämä on hukassa) olisi hyvä oppia, että syömme elääksemme, emme elä syödäksemme.
 
No eihän se nykpäivänäkään ole varmaa, että lapsi selviää. Ystäväni lapsi kuoli 6-vuotiaana noin vain (synnynnäinen sydänsairaus, jota ei oltu huomattu). Mutta ei se päiväkodin kasvissosekeitto sitä aiheuttanut eikä olisi elossa, vaikka olisis saanut enemmä lihaa.
Todennäköisimmin kuitenkin selviää nykypäivänä paremmin kuin 50-luvulla. Kukaan ei edelleenkään ole väittänyt, että vuoden 55 kouluruokalista olisi syynä korkeaan kuolleisuuteen, mutta fakta on, että tuo lista ei edusta monipuolista ja terveellistä ruokavaliota ja tuohon aikaan lapsikuolleisuus oli paljon korkeampaa kuin nyt.

Tällaiset keskustelut sujuvat aina näin. Joku kehtaa valittaa kouluruoasta (case Janakkala - söisittekö?) ja joku läväyttää vuoden 55 kouluruokalistan ja toteaa, että tällä pärjättiin silloin. Jos uskallat tuoda esiin sen faktan, että kuolleisuus oli tuolloin korkeampaa kuin nykyään, elinikä oli alhaisempi ja sairastavuus yleisempää, niin näistä faktoista seuraa ihan käsittämätön paskamyrsky.
 
vierailija
Aikuisen ihmisen proteiinin kokonaistarve on 0,6-1,0 g ruumiinpainon kiloa kohti. Vauvoilla ja kasvavilla tarve on suurempi.
Proteiineissa on riskinsä koska niitä voi imeytyä elimistöön pilkkoutumatta, joka aiheuttaa ihottumaa ja allergiaa. Erityisesti lapset voivat kärsiä vaivasta.
Jos proteiineja saa liikaa niin virtsaan alkaa erittyä typpipitoisia kuona-aineita, joka taas kertoo siitä, että munuaiset on kovilla.
 
vierailija
Tästä nimenomaan saa kuvan, että Palstapesu kuvittelee, että rintamalla oltiin -50-luvulla.
Ei kun minä heitin sen sota-ajan kesken kaiken, kun tää väitti, ettei 50-luvulla selvitty osin kouluruoan takia, niin minä sanoin, että ei sitä rintamallakaan mitään pihvejä syöty, ja sodasta selvittiin, jos selvittiin, mutta ei se ruoasta johtunut.
 
vierailija
Vielä 1960-luvun alussa jokaisen lenkkimakkaran päähän sidottiin käsin alumiininen sinetti, joka kertoi tuotteen laatunimen. Vuonna 1963 käyttöön otetun Naturin-kuoren myötä siirryttiin koneellisesti kiinnitettäviin niitteihin ja alumiinisinetit poistuivat käytöstä.

Koska elintarvikeasetus vaati yhä tuotteeseen tiedon makkaran laadusta, kuoren sisäpintaan painettiin sana "lenkkimakkara" sinisellä, mustikoista saadulla värillä. Sisartuotteessa komeili sana "kiuaslenkki" punaisella.

Vuotta 1963 pidetään Sinisen lenkin syntymävuotena"-IL lainattu

Joo, meillä ei syödä kasviksia ollenkaan. Lenkkimakkaraa vain kaikilla aterioilla.
 

Yhteistyössä