Kateus.

Hei pitkästä aikaa! Oli pakko tulla kommentoimaan tänne. Jäin siis vuosien yritysten ja joidenkin hoitojen jälkeen lapsettomaksi, ja olen asian hyväksynyt. Olen ottanut koiranpennun (joka jo 7 kk vanha) ja aloittanut korkeakouluopinnot, mennyt elämässäni eteenpäin. Mutta tänään kirpaisi KATEUS! Siskoni sai poikavauvan. En haluaisi mennä katsomaan. En jaksaisi äidin ja muidenkaan hehkutusta.

 

Kateuden tunne on täysin inhimillistä tuossa tilanteessa. Joskus tunne saattaa yllättää, kun luuli jo hyväksyneensä lapsettomuuden. Kliseisesti: sinulla on oikeus tunteisiisi, ei ne tee sinusta huonoa ihmistä. Sen sijaan tunteiden kieltäminen saattaa tehdä huonosti käyttäytyvän ihmisen... Lapsettomana joutuu kohtaamaan paljon ymmärtämättömyyttä. "Minusta tuntuu pahalta, ettet vaikuta iloitsevan meidän puolestamme. Eihän meidän lapsi oli sinulta pois." joku saattaa avautua. Huoh. Siinä voi sitten mielessään sääliä toisen elämän köyhyyttä. Lapsettomuuskokemus nimittäin myös monin tavoin avartaa mieltä. Kaikkea hyvää sinulle elämässäsi!