Katsoitko uusimman Z-studion?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Utelias ja ennakkoluuloton ihminen on kiinnostunut kaikenlaisen tarjonnan seuraamisesta. Jotkut ilmiselvät tapaukset toki kannattaa ajan säästämiseksi jättää vähemmälle huomiolle, mutta varsinkin tilanteissa, jossa on kaksi tai sitä useampaa maailmankatsomusta vastakkain, kaikkien osapuolten kuunteleminen on ensiarvoisen tärkeää kokonaiskuvan muodostamisen kannalta.

Propagandan olemukseen kuuluu vastakkaisen informaation pimittäminen, väheksyminen, naurunalaiseksi tekeminen ja jopa kieltäminen. Siksi sen saatavuus voi olla kiven takana. Ellei nettiä olisi, useimmat jäisivät täysin tietämättömiksi siitä, että edes on olemassa tarjotusta informaatiosta poikkeavaa tietoa. Olisimme täysin virallisen median armoilla ja joutuisimme täysin luottamaan siihen, että se esittää meille koko totuuden todellisuudesta.

Meidät on tosin pienestä pitäen kasvatettu siihen, että virallinen uutismediamme on täysin rehellinen ja luotettava, ja se itsekin on vahvasti ajanut tätä "totuusmedian" itseriittoisaa mielikuvaa. Valitettavasti moni on vain vähitellen joutunut huomaamaan, ettei kaikki siellä kerrottu aina ole totta. Kuten joku Matti Kuuselan tapauskin nyt sopivasti viestii, pinnan alla kuplii iso mätäpaise. Kun Iltalehti kommentoi tapausta, että se "on poikkeuksellinen suomalaisen journalismin historiassa", väittäisin, että se on poikkeus vain siinä mielessä, että se on tullut julki.

Tutkivan journalismin aika virallisessa mediassa on auttamatta ohi. Sen tehtävänä on auttamattomasti vain toistaa muutaman suuren uutistalon sille toimittamaa bulkkiuutista. Ehkä vielä pahempaa on, että se ei tyydy pelkästään välittämään uutisia, vaan myös värittää ne sensaatiolehtimaisin elein. Virallinen media siis suoraan sanelee meille, miten asioista tulee ajatella.

Tarkkaavainen maailman seuraaja myös joutuu huomaamaan, että virallinen media selvästi jättää asioita jopa kertomatta, jos se jotenkin ei istu heidän välittämäänsä mielikuvaan.

Vaihtoehtomedia on siitä hieno vaihtoehto, että se ei pelkää tuoda näitä poisjätettyjä asioita julkisuuteen, eikä myöskään kyseenalaistamaan sitä mielikuvamaailmaa, jonka virallinen media meille eteemme luo.

Totta kai se aiheuttaa ristiriidan kuulijassa, jos vaihtoehtomedia kertoo sellaista, mitä meidän virallinen media ei kerro. Jos täysin luottaa viralliseen mediaan, automaattinen reaktio tästä on, että vaihtoehtomedia silloin valehtelee. Niin, mitenhän tuo lienee?

Nyt sitten päästään vihdoin itse asiaan. Miten siis listaisin aloittajan vaihtoehdot? Kierrän kysymyksen toteamalla, että se mainittu ennakkoluuloton katselija voi löytää kyllä sorakuopastakin kultahippuja. Hesari ja YLE ovat saman bulkkiuutistuotannon toitottajia, joten ne menevät lopulta samaan laariin. MV-lehti puolestaan on lähtöjään tiettyjen yhteiskunnallisten ongelmien vapaamielinen arvostelija eikä mikään varsinainen uutistoimitus, ja sen kattamat aiheet ovat melko rajatut noihin ensin mainittuihin verrattuna. Ja Z-studio sitten - no, näyttääpähän pääasiassa olevan venäläismedian uutiskatsaus, jos tuon uusimman session mukaan mennään. Ainakin pintapuolisesti katsottuna moni varmasti laittaisi myös MVn ja Zn omaan laariinsa venäläispropagandan toitottajana.

Miten noita sitten pitäisi edes vertailla keskenään, niin eri asialla kun ovat? Onko pohjimmiltaan kuitenkin tässä kysymys siitä, uskoako länsimaista vai venäläistä tiedonantoa?

En todellakaan suosittele Z-studiota heille, jotka hartaasti uskovat virallisen median ilosanomaan. Se on aivan liian suuri hyppäys herkälle mielelle. Herkimmille en myöskään suosittele MV-lehteä sen sisältämien ronskien mielikuvaharjoitteiden vuoksi. Ennakkoluulottomimmat kutenkin saattavat löytää sen esittelemistä ajatuksista joitakin maailmankuvallisia haasteita, ja harjaantuneemmalle infosoturille sieltä voi jo löytyä mielenkiintoisia havaintoja ja paljon ajattelemisen aihetta.

Loppukaneettina toteaisin siis, ettei mitään informaation tarjoajaa pidä suoralta kädeltä teilata, jos oikeasti haluaa tietää maailmasta mahdollisimman paljon. Mutta samaan hengenvetoon totean, ettei mihinkään tarjoajaan myöskään pidä luottaa sokeasti. Medialukutaito on paljon enemmän kuin vain minkä uutiskanavan valitsee. Se on kokonaiskuvan luomista ja vaatii siksi paljon työtä. Siksi varmasti monet mieluusti vain kuuntelevat YLEä ja antavat heidän kertoa, mitä ajatella asioista.

Mutta ei ole lainkaan pahitteeksi välillä kuunnella myös vapaata informaatiota vapailta kanavilta.
 

Yhteistyössä