❃ Kauan plussaa odottaneet (vuosi →) ❃

Anteeksi, jäänyt vähän päivittelemättä. Touko-Kesäkuussa oli ensimäinen pistoshoitoinen ovulaatioinduktio kierto ja 20.6 rfsu herkällä puikolla sain haamun, valitettavasti tuon testin teon jälkeen muutaman tunnin päästä alkoi menkat. Jotain siellä yritti tapahtua, mutta ei sitten kuitenkaan tarrannu kiinni.
21.6 soitin uudesta kierrosta polille, päädyttiin kuitenkin sitten välikierto pitämään koska lähdettiin taas turkkiin sunnuntaina 1.7 joka ois sotkenut hoitoja. Olisi ollut ultra maanamtaina 2.7 eikä oltais oltu edes Suomessa. Eli heinäkuu me lomailtu täysin, käyty mökillä ja muumimaailmassa sekä 2 yötä oltiin Naantali spassa ja Linnanmäellä käyty myös.
Nyt mulla alkoi viime lauantaina uusi kierto primolutien avulla, tänään siis kp4 ja tästä kierrosta jatkamme pistoshoitoa. Huomenna alkaa taas pistelyt, kynä haettu jo valmiiksi odottamaan. Keskiviikkona 8.8 on follikeliultra.
 
Kiva kuulla sun kuulumisia @Alinah92 :) tsemppiä (y)

Kävin tänään (kp10) follikkeliultrassa ja oikealla puolella 2 kpl 17x12mm follikkeli, eli aika hyvältä vaikuttais. Nyt täytyy toivoa, että ovis tapahtuu. Ajattelin testailla ovistesteillä ja kp 22 katsotaan vielä labrassa olenko ovuloinut. Olen niin helpottunut, kun pelkäsin jostain syystä ettei mitään ole tapahtunut. Toki toi kaks follikkelia vähän kuumottaa:whistle:
 
Mulla oli taas tänään ultra. Nyt se yksi 13mm follikkeli oli KADONNUT toiselta puolelta (??) ja toisella puolella oli 11,5mm joka katsottiin sitten johtofolliksi. En tajua tätä meininkiä. Nyt nostettiin pistosannosta ja maanantaina TAAS ultra. Silloin on jo kp21. Itku pääsi, koska turhauttaa. Toinen puoli minusta haluaisi luovuttaa. Ja ei se gonal-f ihan ilmaista ole...
 
@Alinah92 Millaisella annoksella pistelet ja missä oletkaan hoidoissa? Sulla onkin vasta seitsemän pistospäivän jälkeen eka ultra - mulla on ultrattu ekan kerran viiden päivän jälkeen ja sitten 4-3 päivän välein. Nyt mulla 75 yksikköä eli annosta nostettu. Ja eka kierto tosiaan vasta.

@ananasbananas Juteltiin tänään just miehen kanssa kaksosmahdollisuudesta (mulla on sitä suvussa), ja todettiin, että kai siitä vois selvitä hengissä. :D
 
@Riannah Voi harmi :unsure:. Osasiko lääkäri kertoa syytä miksi follikkeli on kadonnut? Tylsää, kun joudut niin usein käymään siellä ultrassa. Itsellä aina noi polikäynnit aiheuttaa töiden takia hirveän säädön.
Joo me kanssa pohdittiin sen ultran jälkeen sitä mahdollisuutta kaksosraskauteen. Todettiin sen olevan niin pienen pieni todennäköisyys, ettei tässä aleta mitään hannailemaan. Ja jos sellainen ihme kävisikin, niin siitä selvitään kyllä. Jotenkin tuntuu vain niin kaukaiselta ajatukselta koko plussa muutenkin. En tiedä miten muilla on, mutta jotenkin itsellä vaikea edes kuvitella sitä tilannetta.

Tsemppiä pistoksiin @Alinah92 (y)

Täällä menossa kp 12. Digi ovistesti näyttänyt eilen ja tänään vilkkuvaa :), toivon että viikonlopun aikana pysyväksi muuttuisi.
 
  • Tykkää
Reactions: Alinah92
@Alinah92 Kiva kuulla sustaki. :) toki harmi ettei sitte ekasta tärpänny mutta josko nyt sitte, varsinki ku lomailtu kunnolla ;)

@ananasbananas ymmärrän että mietityttää kaks follia mutta niinku itekki totesit niin se mahdollisuus kaksosraskauteen on todella pieni :cautious: ja vaikka nyt sattuis sellanen jymypotti iskeen niin kyllä siittä alkujärkytyksen jälkeen selviää (y)

@Riannah Eikä!! :cry: miten voi tollee kadota?! Maanantaina ois kyllä sun jo aika saada hyvä uutisia. o_O Valitettavasti oli hoito mikä hyvänsä niin se eka hoitokierto menee monesti siihen kokeiluun miten lääkkeet toimii, eikä voida liika isoilla annoksilla alottaa. Turhauttaa se silti vaikka sen tietää. :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: Alinah92
@Alinah92 Millaisella annoksella pistelet ja missä oletkaan hoidoissa? Sulla onkin vasta seitsemän pistospäivän jälkeen eka ultra - mulla on ultrattu ekan kerran viiden päivän jälkeen ja sitten 4-3 päivän välein. Nyt mulla 75 yksikköä eli annosta nostettu. Ja eka kierto tosiaan vasta.

@ananasbananas Juteltiin tänään just miehen kanssa kaksosmahdollisuudesta (mulla on sitä suvussa), ja todettiin, että kai siitä vois selvitä hengissä. :D
Naistenklinikalla ollaan, lokakuussa tulee vuosi täyteen siellä.
Ekassa pistoshoito kierrossa pistin 5 päivää ja sitten ultra, ultrassa todettiin että kasvatan vielä 4 päivää follia ja sitten irrotus. 62,5 yksikköä oli silloin, nyt 75 yksikköä. Katsotaan mitä siellä näkyy tällä kertaa ultrassa. :)
 
@-dino- näinhän se juuri on :)

@Alinah92 toivottavasti ultrassa hyviä uutisia tiedossa(y)

@Wintersun joo, olen nyt käyttänyt niitä kaksoishormoonitestejä. Toivottavasti kierto asettuu hyvin ennen polikäyntiä:) Olen myös joskus pohtinut, että miten itse reagoisi siihen jos se plussa joskus tikkuun ilmaantuu. En osaa oikein ajatella sitä tilannetta jostain syystä.

Tänään viidettä päivää vilkkuva :) ruudulla. Tikut paketista loppuu ylihuomenna, joten siihen asti varmaan testailen. Gyne kyllä sanoi, ettei PCO:n kanssa noi ovistestit ole kovin luotettavia: eivät välttämättä näytä plussaa vaikka olisikin ja päin vastoin. Pitihän nuo nyt kuitenkin testailla. Viikon päästä mulla on se verikoe, niin nähdään olenko ovuloinut vai en. Lauantaina (kp13) tuntemusten perusteella saattoi olla ovispäivä, mutta katsotaan kuinka käy. Varmuuden vuoksi nyt mennään joka toinen päivä taktiikalla kuitenkin ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Alinah92
@Wintersun ivf/icsi stimulaatiokierrossa ei tarvi ovistestejä tehdä. Pakastesiirrossta sitte tarvii jos tehdään luonnonkiertoon siirto. Meillä (ja monessa muussa paikassa) pakollisena käyttää noita digitestejä, tämä siksi ettei tarvi viivoja arpoa. Jos lääkkeellinen siirto niin ovista ei tuu joten sillonkaan ei tarvi testailla. Inssissäki varmaan vähän riippuu lääkäristä, jos ultralla määritellään vaikka irrotuspiikin pistopäivä nii ei siinä varmaan paljo ovistesteillä tee mitää. Näistä ei oo kyllä omakohtasta kokemusta vaan mitä palstalta seurannu :D

Jos se plussa joskus tulee niin mä oon vaan miettiny miten ihanaa se on sitte kertoa parhaalle kaverille. ❤ ja toki miten sitte vakuuttaa äitin ettei saa seota heti ku kaikki on nii epävarmaa..
 
@Riannah miten ultrassa meni? Miten se folli tollee katos :(

@Wintersun onnea oviksesta (y)

Täällä oli viikonloppuna pc vahvistunut hyvin :love:. Sain varattua sen varhaisultrankin (20.8) vaikka poli onkin vielä kiinni viikon verran :giggle:. Ilmoittelen sitten miten kävi :barefoot:.

Toivottavasti tää plussatuuli jatkuisi täällä. Kovasti onnea syksyn hoitoihin kaikille! Tää keskustelu on ollut ihana, kun ei oo tarvinnut olla niin yksin kaiken tän yrityksen kanssa :love:.
 
@Jennipä ihanaa että pääset varhaisultraan! :) Se varmasti helpottaa mieltä. Ihan varmasti (sitten joskus jos) ni haluan kyllä kans!

Mulla on kp12 ja EILEN oli jo ovisplussa. :eek: Limat alko joskus kp7 ja vähän ihmettelin.. Viime ovis oltiin parisuhdematkalla laivalla ja siellä hyödynnettiin ovista kyllä olan takaa (negahan se kierto oli, piti testailla useampia kertoja kun oli kaikenlaista kissanristiäistä). Tämä ovis on vähän vähempi hyödynnetty, mutta onhan se täälläkin todettu että ei se oo nii justiinsa.. :D:LOL: Onneksi lapset pitää töissä kiireessä ni ei siellä ainakaan ehdi mitään tälläsiä kiertoon liittyviä edes niin paljoa ajatella.

Oikein antoisaa syksyn alkua kaikille! :)
 
  • Tykkää
Reactions: -dino-
@Wintersun ovis ajoittui sitten sopivasti polikäyntiä ajatellen(y) Rentouttavaa loppu lomaa!:)

@Jennipä hienoa, että viivat vahvistuu ja saat varhaisultran!:) Varmasti rauhoittaa tuo varhaisultra mieltä, tule ihmeessä kertomaan kuulumisia. Kaikkea hyvää ja tsemppiä! :love:

@Nonsk jospa tässä kierrossa olisi parempi onni. Oviksen jälkeiset päivät kuluvat niiiin hitaasti! :D Tsemppiä!:)

Itse jatkoin tosiaan sitä oviksen testailua, kun niitä digin tikkuja jäljellä vielä. Tänään aamulla kp 16 ilmaantui pysyvä :) testiin. Kaapin pohjalle oli jäänyt vielä normaali, liuskaovistesti ja siihen myös tasavahvat viivat. Todella toivon, että ovis olisi oikeasti, eikä nuo testit tekis tepposia. Edellisessä letrokierrossa näyttivät kyllä ihan oikein.
 
Kiitos myötäelämisestä kaikille, ihana ryhmä tämä! :love:

@ananasbananas @-dino- Lääkäri ei osannut varmaksi sanoa, miksi folli on kadonnut, mutta ilmeisesti pco:hon kuuluu se, että joskus follit hiipuvat. Hän kyllä veikkasi myös mittausvirhettä, mikä olisi aika outoa, koska follin löysi kaksi eri lääkäriä aikaisemmissa ultrissa ja se oli niiden välissä kasvanutkin vähän. (Oon siis Naistenklinikalla ja käynyt siellä ronkittavana alkutapaamisessa, hssg:ssä ja tässä ekassa kierrossa yhteensä seitsemän kertaa. Ja joka kerta on ollut eri lääkäri ja hoitaja!! Eli haaroja on tullut leviteltyä vaikka kenelle. :D Ei kai siinä mitään, mutta aina pitänyt sitten kertoa meidän tilanne uudestaan. Ja jokainen lääkäri päivitellyt sitä mun munarakkuloiden määrää jne. :cautious: Paras oli eilinen ultra, jossa lääkäri vahingossa lipsautti, että perjantaina on sitten inseminaatio - sellaisesta ei olla kyllä vielä puhuttu mitään, hahah.)

@Alinah92 Mulla myös 75 yksikköä, ja sillä näyttäisi toimivan hyvin nyt.

@Jennipä Eilisessä ultrassa todettiin tämän uuden follin kasvaneen tosi isoksi, keskiviikkona otan Ovitrellen irrottamiseen ja perjantaina sitten otollisin aika talletteluun. Eli hyviä uutisia! Ja niin jännää... :barefoot:

Mites tuo dpo muuten lasketaan näissä, onko perjantaina vähän kuin ovis sitten? Entä voiko mulla tapahtua ovis luonnostaan tässä ennen irrotuspiikkiä?

TMI: mulla on ollut aivan järkyttävät limat eilisestä alkaen. Nyt tosiaan tiedän, millaista oviksen aikoihin kuuluisi olla oikeastikin. :LOL: Katsotaan, tuleeko jotain kipujakin nyt sitten. Ihmeellistä, että keho toimii (vaikka onkin lääkkeiden ansiota).

Vaikea munkin kuvitella plussaa tikkuun, mutta jos se joskus tapahtuu, niin oon päättänyt, etten ainakaan sekoa ja yritän olla kertomatta vanhemmille ja kavereille ennen kuin varmoilla päivillä. (Niin varmaan! :ROFLMAO:) Mites @Jennipä , kenelle olet jo uskaltanut kertoa?
 
@Riannah Hyvia uutisia siis, hienoa! :) Mulla kanssa ollut melkeen joka kerta eri lääkäri folliultrissa. Nyt kesällä, kun poli on sulussa folliultrat ollut naistentautien poliklinikan puolella. On jotenkin vähän tympeetä selittää alusta koko juttu ja sitten eivät kuitenkaan uskalla jatkoista mitään sanoa, kun ei kuulu heidän alaansa. Sitten niitä ohjeita tulee ihan erinlaisia esim. näistä ovistesteitä: toinen sanoo, että kannattaa testata ja toinen että ei :ROFLMAO:

@Wintersun kiitos!:) ymmärrän hyvin, että jännittää se lääkärikäynti. Itse jännitti ainakin ihan hirveästi. Meillä ainakin tosi hyviä kokemuksia meidän ensikäynnistä. Olivat tosi ymmärtäväisiä ja tuli kuultu olo. Mulla kanssa vähän ylipainoa, mutta eivät siihen kauheasti mitään sanoneet. Olen myös pudottanut ensikäynnin jälkeen n. 6kg ja kannustivat jatkamaan terveellistä ruokailua ja säännöllistä liikuntaa. Hyvin se varmasti menee(y)
 
@Riannah en oo kertonut kellekkää (paitsi tietty miehelle). Mies on kertonut yhdelle kaverilleen ja parille työkaverilleen :D. Yhdelle kaverille oon miettinyt kertomista joka ties yrityksestäkin, mut en oo vielä viitsinyt. Aikasintaan varhaisultran jälkeen aattelin et vois kertoo tuleville isovanhemmille joille nyt voi mahdollisesta keskenmenostakin kertoa.

Meillä on vissii aika pieni lapsettomuuspoli, kun on vaan yks lääkäri :geek:. Eli aina ollut sama lääkäri käynneillä ja sama lääkäri tekee varhaisultrankin :). On kyllä ollut kiva.
 
  • Tykkää
Reactions: ananasbananas
Kyllä nyt olen melko varma, että ovis oli eilen:) Melkoisia kramppeja oikealla alavatsalla. Lenkillä tärinäarkuutta ja sitä paljon puhuttua limaa oli todella runsaasti. Yön aikana alavatsatuntemukset hävinneet. Toki maanantaina tsekataan vielä, että ovis on varmasti ollut. Kyllä tämä herättää taas toiveita vähän liiaksikin asti. Miten sitä osais pysyä rauhallisena? :whistle: Jotenkin tuntuu, että pää menee ihan sekaisin, kun loppukierto alkaa...
 
Mulla oli taas tänään ultra. Nyt se yksi 13mm follikkeli oli KADONNUT toiselta puolelta (??) ja toisella puolella oli 11,5mm joka katsottiin sitten johtofolliksi. En tajua tätä meininkiä. Nyt nostettiin pistosannosta ja maanantaina TAAS ultra. Silloin on jo kp21. Itku pääsi, koska turhauttaa. Toinen puoli minusta haluaisi luovuttaa. Ja ei se gonal-f ihan ilmaista ole...
Hurjasti tsemppiä!
 
Folliultra ohi, täällä on tähän kiertoon nyt sitten kaksosriski. Oikealta löytyi 2 isoa follia, 13 ja 11mm. Limakalvon paksuus oli 9.3mm. Lääkäri väläytteli että jos toi pienempikin jatkaa kasvua niin sieltä voi tulla kaksoset ja kyseli että eikai haittaa? :p ;)
Pistelen vielä 3 päivää Gonalia ja sitten lauantaina ovitrelle kehiin.
Kp12
 
Viimeksi muokattu:
Minäkin alan valua taas tänne kesäkooman jälkeen :) Tuli lomailtua oikein kunnolla kaikesta vauvaprojektiin liittyvästä, nettiryhmistä, ovistikuista jne... Ovuloin kesän alussa kolme kertaa oikealta puolelta, kaikki kierrot meni pipariksi mm. miehen töiden takia. Nyt kun mies oli lomalla, ovuloin tietty väärältä puolelta. Harmittaa, mutta minkäs teet. Tänään pitäisi vaihtua kp1 taas.

Olipa ihanaa lukea plussista, onnittelut @Jennipä @aavalvar ja @Charlotte82 :love:

Olen vähän pudonnut kärryiltä keskustelusta, mutta yritän nyt päästä taas mukaan :) Tsemppiä piinailijoille!
 
wintersun ja ananasbananas, onnittelut hienoista pudoptuksista. Mulla painoindeksi 36 ja pitäisi pudottaa yli 10 kg jouluiseen hoitoon mennessä. Kesällä onnistuin nostamaan painoa n. 3 kg :( Tuli syötyä herkkuja ja juotua olutta liikaa, ihan kauheeta! Maanantaina menenkin fitlinen esittelyyn ja tarkoitus olla kuukausi puhdistuskuurilla. Kerron siitä alkuviikolla lisää, kun tiedän enemmän :)

Alinah92, jännittäviä aikoja :) Kaksosriski varmasti mietityttää. Itsellä jo ikää 45-vuotta ja olen haaveillut, että muhun laitettas kaksi solua hoidossa, kun viimeinen mahdollisuus raskauteen. Tuntuu jotenkin kurjalta, kun jos ja kun lapsi saadaan se jää niin yksinäiseksi, kun siskot paljon vanhempia. Nuorinkin täyttää 2019 jo 13-vuotta. No, tuskin lääkäri suostuu, kun kaksosraskau aina riski!

Olin lääkärissä vuotohäiriöiden takia. Tsekataan sukupuolitauiteja ja hormonit. En ole kovin huolissani, varmaan johtuu mun iästä tää.
 
  • Tykkää
Reactions: Alinah92
@Fritang Tervetuloa takaisin, voidaan olla täällä ne puusta pudonneet kun mäkin olen ihan pihalla taas kaikkien tilanteista (ja vähän myös omastani) :ROFLMAO:

@Alinah92 Kaksosriski on tosi kutkuttava tilanne! Mä olen varmaan vähän hullu, mutta oon jostain syystä aina haaveillut kaksosista, ja se onkin varmaan ainut riski hoidoissa josta en ole lainkaan pahoillani. Ihana, että sulla noi hormonit on alkaneet nyt tehota ja vielä noin hyvin :love:

@Wintersun Tsemppiä hurjasti lääkärikäynnin odotteluun, on se ensikäynti vaan jännä paikka, kun kaikki on siellä vähän uutta, kyselevät tosi intiimejä asioita ja päättävät niin isoista asioista. Meillä lääkäri oli käynyt todella huolellisesti läpi koko mun sairaushistorian Kannasta, yllätti itseäkin kuinka perusteellinen se oli ollut (löysi mm. yhden epäselvän lantion alueen tulehduksen kymmenen vuoden takaa, jonka olin itse täysin unohtanut, vaikka vietin sen takia sairaalassakin pari yötä). Koita muistaa, että teillä on yhteinen tavoite: saada raskaus alkamaan. Ainakin TYKS:issä lääkärit ja hoitajat on olleet tosi tsemppaavia, välillä tuntuu että ne uskoo enemmän meidän raskautumismahdollisuuksiin kuin me itse :)

Mä koitan vaan aktiivisesti unohtaa, että ensi torstaina on IVF-suunnittelu. On vaan liian pelottavaa ajatella sitä kovinkaan paljoa, kun ei vaan uskalla toivoa, että voisko tää viimein onnistua, ja raskaus alkaa :cry:
 
@Fritang Tervetuloa takaisin, voidaan olla täällä ne puusta pudonneet kun mäkin olen ihan pihalla taas kaikkien tilanteista (ja vähän myös omastani) :ROFLMAO:

@Alinah92 Kaksosriski on tosi kutkuttava tilanne! Mä olen varmaan vähän hullu, mutta oon jostain syystä aina haaveillut kaksosista, ja se onkin varmaan ainut riski hoidoissa josta en ole lainkaan pahoillani. Ihana, että sulla noi hormonit on alkaneet nyt tehota ja vielä noin hyvin :love:

@Wintersun Tsemppiä hurjasti lääkärikäynnin odotteluun, on se ensikäynti vaan jännä paikka, kun kaikki on siellä vähän uutta, kyselevät tosi intiimejä asioita ja päättävät niin isoista asioista. Meillä lääkäri oli käynyt todella huolellisesti läpi koko mun sairaushistorian Kannasta, yllätti itseäkin kuinka perusteellinen se oli ollut (löysi mm. yhden epäselvän lantion alueen tulehduksen kymmenen vuoden takaa, jonka olin itse täysin unohtanut, vaikka vietin sen takia sairaalassakin pari yötä). Koita muistaa, että teillä on yhteinen tavoite: saada raskaus alkamaan. Ainakin TYKS:issä lääkärit ja hoitajat on olleet tosi tsemppaavia, välillä tuntuu että ne uskoo enemmän meidän raskautumismahdollisuuksiin kuin me itse :)

Mä koitan vaan aktiivisesti unohtaa, että ensi torstaina on IVF-suunnittelu. On vaan liian pelottavaa ajatella sitä kovinkaan paljoa, kun ei vaan uskalla toivoa, että voisko tää viimein onnistua, ja raskaus alkaa :cry:
Siis joo, mä sanoinki kätilölle että ei mua haittaa yhtään jos kävisi sellainen tuuri että sieltä tärppäisikin ne kaksoset. :D
Kyllä kelpaisi, mutta eletään nyt päivä kerrallaan ja toivon että edes alkaisi se raskaus. On kyllä hyvä että tää pistoshoito toimii. :)
 

Yhteistyössä