❃ Kauan plussaa odottaneet (vuosi →) ❃

@Owlet kiitos!:) jännittää koko homma ylipäätään ja tuntuu että se on monelle ensimmäinen rankka lapsettomuushoito, niin en tiedä mitä odottaa. Ei varsinaisesti harmittanut että tuli +1kierto letrozolia ennen inssiä aikataulujen takia. Pistitkö itse?
 
@K123 pistin kyllä itse. Pregnylin toimitusvaikeuksien Takia sain viimeksi ovitrellen, joka on kynä muodossa. Sen kanssa harkitsin miehen apua, koska mietin saanko koko kynän pistettyä yhdellä kädellä, toisella pidän siis vatsasta kiinni. Päädyin pistään itse, koska ei se ollutkaan niin suuri määrä. Aluksi jännitti aika paljon syksyllä pistää itseensä, mutta nyt se menee jo rutiinilla ;)
Ne sivuoireet on kyllä aika henkilökohtaisia, joten joku voi saada paljonkin oireita ja toinen ei ollenkaan, vaikka annokset olis täysin samat. Itselle oli oikeestaan helpotus päästä vihdoin inssiin. Se kierto ennen ensimmäistä inssiä, mun lääkitys oli sama kuin silloin inssi-kierrosta, eli siis käytin jo Gonal-f-kynää ennen inseminaatioo. Mun kohdallani ei inssi siis muuten eronnut aikaisemmista hoitokierroista kuin et siihen tuli lisä käynti, jolla simpat ruiskutettiin kohtuun.

@Wintersun mulla on Gonal-f-kynä ja sitten aikasemmin irrotukseen pregnyl, mutta siin on jotain vaikeuksia nii viimeksi käytin Ovitrelleä. Mun gonal-f annos on aika pieni ja niin oon ymmärtänyt, että inssissä ne on aika pieniä, mutta samoilla mennään myös ivf:ssä huomattavasti suuremmalla annoksella.
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä keskenmenosta perjantaina kolme viikkoa ja tein raskaustestin. Näytti vielä haaleeta plussaa. Menkat on kyllä tulollaan ja nyt hermoilen, ehtiikö mennä negaksi, että päästään huhtikuussa siirtoon... Ei ole ennen plussatestit harmittaneet :(
 
Hei! Pohdin tässä, että millaisia "kiinnittymistä edistäviä" keinoja ootte käyttänyt/käytätte?

Joskus näistä apukeinoista kokeilin greippi mehua, mutta se kostutti vähän liikaa paikkoja :whistle: sitten on kokeillut vehnänalkio öljyä ja joitain muita... Mutta siis mietin että ootteko kokeillut ovulaation jälkeisiä keinoja ja millasia? Oon tän oviksen jälkeen ja aikana käyttänyt villasukkia :D
 
Mä jouduin kaavintaan eilen. Oli onneksi nukutuksessa, mutta pelkäsin silti ihan sikana. Nyt on onneksi raskausaines pois ja voi hyvillä mielin odottaa kuukautisia! Ei siis ollutkaan pms, vaan hermot kireenä muuten vaan: keskenmeno ja hoitojen siirtyminen.
 
@kirsillevauva voi vitsi, ei mene kyllä aina kohtuudella:( oliko minkälainen kokemus? Pelottaisi se minuakin nukutuksesta huolimatta. Tsemppiä uuteen yritykseen!
Kopioitu toisesta ryhmästä:selostus mun kaavinnasta. Eli illalla piti ottaa antibiootti ja aamulla ennen viittä. Sit sairaalassa 7.45. Sain rauhoittavan ja kipulääkkeen, joiden avulla nukahdin ketkeksi ennen toimenpidettä. Salissa kysyi, miten voin. Totesin, että huonosti, sillä pelottaa, että kohtu menee rikki tai kuolen. Ne suhtautui ihan mukavasti ja rauhoitteli <3 . Kotia pääsin jo klo 13.00 ja mitään kipuja ei ole ollut, tosin syön särkylääkkeitä varalta. Lääkäri soitti Dexytalta ja sanoi, että jos seuraava kierto alkaa noin kuukauden päästä, voidaan siirto tehdä ja kohtu ultrataan tosi tarkkaan.
 
@kirsillevauva itsekin tuossa tilanteessa pelkäisin! Mutta nyt se on ohitse ja toivottavasti paranee pian ja hyvin niin pääsette pian uuteen yritykseen!

Hiukan tässä oma napailen, koska sunnuntaina tein testin, negatiivinen kuten tiesin, mutta pettymys siinä silti tuli. Toivoin kovasti, että kuukautiset alkaisivat maanantaina niin varmasti kerättäisiin tekemään inssi ennen pääsiäistä. No eilen alkoivat, mutta nyt huolestuttaa ja mietityttää, kun tänään taas vuotoa ei enään oikeestaan ole tullut... Pitäisikö tehdä uusi testi...? Nyt viime kuukaudet tuntuu että on vuoto vaan lyhentynyt ja pienentynyt... Yleensä on ollut todella runsaat, mutta kierto muutenkin pitkä, että se selittää runsauden... Mutta nyt kuitenkin tuntuu ettei ne kunnolla alkanut, mutta sen verran et voi laskea olevan kp1... Oli myös rinnat kipeät ja se helpotti kun vuotoa tuli, joka on yleensä aina oire et tiedän niiden olevan tulossa... En nyt vain oikein tiedä onko normaalia vai ei... :unsure:
 
Moikka pitkästä aikaa..
En muista milloin viimeksi kirjoittelin..ollut vähän tyyntä ja myrskyä ja uppoava laiva..
2015 aloitettiin yritys...tauotettiin kai viime vuonna kun alko olee finaalissa henkisesti.
Vuoden vaihteessa käytiin Espanjan auringossa ja tais tehdä ne kuuman kosteat yöt tehonsa kun tärppäs...

Mutta sitä onnea ei kauan kestänyt...16.3 plussaus ..20.3 abortus inhibitus..eli keskeytynyt keskenmeno :/
Viime maanantaina poistettiin ja nyt on jälkivuoto loppunut.

Miten nopeasti ootte raskautuneet lääkkeellisen poiston jälkeen? Jostain syystä eilen iski hirvee kurmotus ja olo että oli pakko iskeä miehen kimppuun kesken työpäivän (etätöissä)..& tänään sama.

Voiko..tai olisiko teoria tasolla mahdollista tärpätä niin nopeasti tai että päivät ois hollilla?
 
@Wol81 mulla on ollut kolme keskenmenoa ja ei ne ole jouduttaneet uutta raskautta. Sanotaan, että keskenmenon jälkeen raskautuu helposti, liekö totta? Viime raskaus keskeyti maaliskuussa ja kaavinta oli reilu kolme viikkoa sitten. Seuraavista kuukautisista alkion siirto, 1. PAS.
 
Täällä toinen joka ei ole hetkeen kirjoitellut.. Onnea kaikille tässä välillä plussanneille :) Me ollaan yritetty inssiin päästä, mut milloin ovis on mennyt viikonlopulle, milloin tullut miehen työmatka, puoli vuotta kulunut eikä ole onnistunut.. Ennen pääsiäistä oli kova toive että oltaisiin päästy inssiin, otin letrozolit ja mieskin oli lomalla, mutta sitten ovis tulikin pari päivää normaalia myöhemmin ja ovistesti näytti hymynaamaa vasta pitkäperjantaina :( Loppukierrosta ruskea tuhru alkoi jo dpo10 eli 4 päivää ennen kuin menkkojen olisi pitänyt alkaa, sunnuntaina (dpo 16) sitten lopulta alkoi jonkinlainen vuoto. Otin aamupäivällä buranankin orastelevien menkkakipujen varalta ja illalla korkkasin siiderin kun potutti ettei sitä lasta tule ikinä (2,5 v. yritystä takana). Maanantaina (dpo17) vuoto vähän runsastui, mutta oli kuitenkin selvästi niukempaa kuin yleensä (tamponi piti vuodon 9 tuntia kun yleensä tulee paksuimmastakin läpi jo 3 tunnin jälkeen). Eilen (dpo 18) työpäivän aikana tamponi olikin kastunut vähän vain toisesta päästä eikä sen jälkeen ole vuotoa näkynyt. Eli niukat "menkat" kesti sen 1,5 vrk.

Mitään muita oireita ei ole vaikka kuinka yrittäisin kuvitella. Testasin tänä aamuna ovistestillä kun r-testiä ei ollut saatavilla, ihan hailura viiva tuli josta ei voi päätellä mitään. Pitänee tänään hakea ihan oikea testi...
 
Siirto sujui hyvin ja helposti. Jännitin taas sitä täyttä rakkoa, kun huono pissanpidätyskyky, mutta hyvin meni. Siirrettävä oli IVF-maljalla syntynyt, hyvin kehittynyt ja laadukas viisipäiväinen blasto. Testipäivä siirtyi 24.5, joka onkin syntymäpäiväni! Mitä ihanin lahja voi siis olla ihan oven takana<3. Otin rennosti siirron jälkeen, käytiin syömässä ja kotona tunnin unet. Illalla käytän koirat ja aikaisin nukkumaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Nonsk ja Owlet
Heippa, täällä yksi miehensä kanssa toisesta lapsesta pian 2 vuotta haaveillut. Olen 26 ja mies 29, meillä on 4-vuotias poika. Lapsi sai alkunsa ensimmäisestä yritys kerrasta pillereiden lopetuksen jälkeen. Söin raskauden ja imetyksen jälkeen gestinyl pillereitä ja lopetin syömisen 7/2017, siitä asti yritetty toista. Kiertoni ei ole vieläkään palautunut normaaliksi vaan kestää 40-80pv (nyt menossa 32/40-80), ovulaatiota testannut useamman kierron jokaisena päivänä ja negaa vaan näyttää. Turposin kuin pulla taikina ja ylipainoa on aika mehevästi. Kävin tänään gynellä ja hän kirjoitti reseptin Diformin Retardiin, ultrassa ei näkynyt mitään poikkeavaa vaikka naama kukkii kuin teinillä ja parta karvatkin kasvaa. Tunnen surua että kroppani on pettänyt minut ja syyllisyyttä siitä että meillä on jo yksi lapsi ja "valitan" asiasta.
 
Mtiä tänne kuuluu? Joko porukka on kesälomalla vai vieläkö on töitä jäljellä? Piinailijoita?

Mulla on vielä pari viikkoa töitä ja sitten olisi tiedossa loma. Meneillä olevassa kierrossa meni ehkä ovis ohi, kun myöhästyin testauksessa. Epäily on kyllä vahva millon olis ollut ja sen perusteella nyt ois maksimissaan dpo16. Menkkoja ei vielä näy, mutta rauhassa odottelen niitä nyt kuitenkin kun tosiaan ei oo mitään hajua. Myönnettäköön, että oon löytänyt jo itseni raskauslaskurista ja miettinyt kaikenlaista.. On kyllä ihan hanurista, että meni testaus ohi, nyt en voi yhtään rentoutua kun saa miettiä mitä pukee ja missä istuu jos vaikka onkin punanen läikkä jossain kohta. :D
 
Lomaa tässä odotellaan! Viimeistä viikkoa viedään ja sit viiden viikon loma! :love:

Meillä alkaisi näillä näkymin elokuussa ivf-hoidot. Viime viikolla käytiin väli suunnittelu käynnillä, jossa ultratessa ei näkynyt yhtään johto follikkelia tälle kierrolla, joten saa nähdä koska seuraavat menkat tulee :unsure: Hieman jännittää et milloin sitten alkaa Elokuussa menkat, koska lääkkeettömässä kierrossa ne tulee kun huvittaa (n)

Mutta positiivisin mielin elokuuta kohti, ei siihen ole enää kauaa! @Wintersun toivotaan, että meillä molemmilla elokuu on se onnen kuu (y)
 
@Wintersun lyhyellä kaavalla?, eli alan pistää kp2 ja sit sen lisäksi n. Kp9-> pistetään jarrutus piikkiä. Ultra on siitä muutaman päivän päästä. Ajankohta tosiaan riippuu nyt siitä et koska kuukautiset tulee elokuussa, mutta punktio arviolta puolessa kuussa.
 

Yhteistyössä