Kehtaisitko kertoa kenellekään, jos psykologi on kehunut lastasi erityisen lahjakkaaksi

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Siis kehui mm että älyllisesti lahjakas ja ikäisiään edellä. Tarkemmin en nyt erittele.

Kun mietin, että en varmaan kehtaa kertoa ystävilleni, joilla on lapsia ettei heille tule tunne että kerskun sillä tms.
Lapsen isovanhemmille kyllä kerroin, kun olin itsekin aivan tippasilmässä kun kuuntelin asiantuntijan arviota meidän lapsesta. Heistäkin se oli hieno juttu, kun on kerta heidän omasta rakkaasta lapsenlapsesta kyse.

Kertoisitko sinä kenellekään?
 
nykis
Asiaa kannattaa ehkä miettiä lapsen kannalta, että onko lapselle hyötyä vai haittaa että tuommoista tietoa kerrotaan. Veikkaan että lasta tarkkailtaisiin ja arvosteltaisiin sen jälkeen helpommin, tyyliin että miten sekin meni noin tekemään, vaikka on mukamas niin älykäs... On vaikea kuvitella mitä hyötyä tuon tiedon leviämisestä voisi olla lapsen kannalta.
 
JONSERED Karhunkantaja
Totta hemmetissä kertoisin, jos olisi oleellista tietoa. Esim. opettajan voi olla aiheellista tietä, että älyssä ei ole vikaa, vaan ympäröivä maailma on rakennettu väärin.

Tässä yhteydessä voin epäoleellisesti kertoa, että kehui psykologi minuakin... :whistle: :saint:
 
hiu
Ei kannata kertoa. Ei muut osaa ottaa sitä samalla tavalla kuin te, ilona lapsen osaamisesta. Helposti tulee kerskumisen ja vertailun olo toisella keskustelun osapuolella, vaikka kertojalla ei sellaista tarkoitusta olisikaan.

Tuuleta täällä, anonyymisti!
 
vieras
Meidän tyttöä on ja kehuttu lahjakkaaksi ja ikäistää edellä oleva älyllisesti, mut enpä mä siintä oo kelleen hehkuttan, kotona siintä tiedetään sekä koulussa opettajat.

Niin ja nyt te :D
 
vieras
En. Mä ihmettelen kyl kovasti miks lapses on psykologin juttusilla?
En kertois koska se aiheuttais lapselle turhaa painetta, koska kaikki alkais odottamaan lapselta jotain suurta ja mahtavaa.
 
Lissu
Isovanhemmille kertoisin ja parhaille ystäville, muuten varmaan en juurikin siksi ettei tulkittaisi ylpeilyksi. No tietysti päivähoitajille yms. joille asialla voisi olla jotain merkitystä.
 
Kehtaisin kertoa. Riippuu tietenkin niin kaverista, tilanteesta ja kertomistavasta, ottaako ihmiset hehkutuksen lesoiluna vai ihan muuten vain positiivisena asiana.. Jos joku minulle lastaan kehuisi, en sitä pahana pitäisi. =)
 
mie
Meillä on ollut ongelmana se että pojalla ei suju matematiikka koulussa, mutta on oikeesti matemaattisesti lahjakas. Eli nyt siirtyi ekalta toiselle luokalle ja on jo pitkään laskenut esim. kerto-ja jakolaskuja ja desimaalilaskua mutta siis päässä. Koulussa ei ymmärrä ohjeita joita annetaan ja varsinkin sanalliset tehtävät on helvettiä. Iteksiään kun saa laskea omalla tavalla niin onnistuu ihan uskomattomissa laskuissa. Tätä opettaja ei vaan suostunut aluksi ottamaan huomioon.
 
en usko siihen
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis kehui mm että älyllisesti lahjakas ja ikäisiään edellä. Tarkemmin en nyt erittele.

Kun mietin, että en varmaan kehtaa kertoa ystävilleni, joilla on lapsia ettei heille tule tunne että kerskun sillä tms.
Lapsen isovanhemmille kyllä kerroin, kun olin itsekin aivan tippasilmässä kun kuuntelin asiantuntijan arviota meidän lapsesta. Heistäkin se oli hieno juttu, kun on kerta heidän omasta rakkaasta lapsenlapsesta kyse.

Kertoisitko sinä kenellekään?
en. Koska en ole koskaan lukenut psykologin antaneen kenellekään muuta diagnoosia. jos tuleekin adhd, niin vähintään on jotain erinomaista lahjakkuutta jollakin alueella.

se adhd ja lisäksi keskimääräistä älykkäämpi tai jotain.

Onko heillä jotenkin vanhat käyrät ja kaikki ne, jotka lähetetään tutkimuksiin, ovatkin aina muka älykkäämpiä kuin muut?

hevonpaskaa! hankkikoot uudet käyrät.
 
nykis
Alkuperäinen kirjoittaja mie:

Oletko ap? Tätä et voinut sitten heti alussa kertoa, tämä vaikuttaa minusta aivan oleellisesti tähän kuvioon... Jos lapsesi on väärinymmärretty, niin sitten minusta voisi herkemmin kertoa, niille ihmisille, jotka tietävät myös poikasi vaikeuksista. Se tasoittaisi tilannetta.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja en usko siihen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis kehui mm että älyllisesti lahjakas ja ikäisiään edellä. Tarkemmin en nyt erittele.

Kun mietin, että en varmaan kehtaa kertoa ystävilleni, joilla on lapsia ettei heille tule tunne että kerskun sillä tms.
Lapsen isovanhemmille kyllä kerroin, kun olin itsekin aivan tippasilmässä kun kuuntelin asiantuntijan arviota meidän lapsesta. Heistäkin se oli hieno juttu, kun on kerta heidän omasta rakkaasta lapsenlapsesta kyse.

Kertoisitko sinä kenellekään?
en. Koska en ole koskaan lukenut psykologin antaneen kenellekään muuta diagnoosia. jos tuleekin adhd, niin vähintään on jotain erinomaista lahjakkuutta jollakin alueella.

se adhd ja lisäksi keskimääräistä älykkäämpi tai jotain.

Onko heillä jotenkin vanhat käyrät ja kaikki ne, jotka lähetetään tutkimuksiin, ovatkin aina muka älykkäämpiä kuin muut?

hevonpaskaa! hankkikoot uudet käyrät.
Tällä adhd:lla oli tuon tekstin suhteen ymmärtämis-, hahmottamis- ja asenneongelmia. Laaja-alaisesta lahjakkuudesta ja sangen jalostuneesta älystä huolimatta... :whistle: :saint: :D
 
vieras
En kertoisi, enkä sitä jäisi lapsellekaan jankuttamaan. Tuollainen tieto voisi hyvinkin kasata lapselle paineita, koska häneltä odotettaisiin aina loistavia suorituksia. Ja lahjakkuuttakin on monenlaista. Se ei vielä ihmistä tee autuaaksi jos on vaikkapa matemaattisesti lahjakas, jos esim. sosiaalisilta taidoiltaan on kömpelö.

Ja muutenkin suhtautuisin pienellä varauksella erilaisten työntekijöiden kehuihin. Osa puhuu ihan lämpimikseen, osa pönkittääkseen lapsen ja vanhempien itsetuntoa...Vähän sama kuin neuvolakorttiin täti aina kirjoittaa jotain positiivista lapsesta. Sitten siellä virallisissa asiakirjoissa voikin lukea ihan jotain muuta...
 
en usko siihen
Suunnilleen pitää olla vakava kehitysvamma, jotta psykologin arvio ei ole se, että onpas älykäs lapsi ja ikäisiään edellä.

Minusta järjetöntä touhua. 9 kymmenestä lapsesta ei koskaa päädy miihinkään psykologin juttusille, ja silti nämä väittävät aina että se joka (yleensä ) häiriökäyttäytymisen takia joutuu ja yleensä ei pärjää koulussa jne. niin onkin sitten aina jollain alueella oikein briljantti. todellisuudessa ei osaa sen kummemmin kuin kukaan oppilas luokassa, tai huonommin. Koska jokainen osaa jos yksin saa rauhassa tehdä ja avitetaan.

Juu, siis itse olen lukenut täältä monta juttua, että adhd ym. tutkimuksiin laitettu on aina sitten niin älykäs, että sen takia ei pysty antaa muille työrauhaa jne.

Laittaisin kyllä nämä psykoloogit ihan uudelleen kouluttautumaan. opettelemaan totuudenpuhumista jne.
 
buz
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Karhunkantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja en usko siihen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis kehui mm että älyllisesti lahjakas ja ikäisiään edellä. Tarkemmin en nyt erittele.

Kun mietin, että en varmaan kehtaa kertoa ystävilleni, joilla on lapsia ettei heille tule tunne että kerskun sillä tms.
Lapsen isovanhemmille kyllä kerroin, kun olin itsekin aivan tippasilmässä kun kuuntelin asiantuntijan arviota meidän lapsesta. Heistäkin se oli hieno juttu, kun on kerta heidän omasta rakkaasta lapsenlapsesta kyse.

Kertoisitko sinä kenellekään?
en. Koska en ole koskaan lukenut psykologin antaneen kenellekään muuta diagnoosia. jos tuleekin adhd, niin vähintään on jotain erinomaista lahjakkuutta jollakin alueella.

se adhd ja lisäksi keskimääräistä älykkäämpi tai jotain.

Onko heillä jotenkin vanhat käyrät ja kaikki ne, jotka lähetetään tutkimuksiin, ovatkin aina muka älykkäämpiä kuin muut?

hevonpaskaa! hankkikoot uudet käyrät.
Tällä adhd:lla oli tuon tekstin suhteen ymmärtämis-, hahmottamis- ja asenneongelmia. Laaja-alaisesta lahjakkuudesta ja sangen jalostuneesta älystä huolimatta... :whistle: :saint: :D
No eihän tossa ollutkaan päätä eikä häntää :D
 
Yhteistyössä