Kenelle rahat kun myyt lapsen leluja?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ihan vain kiinnostaisi kuulla miten te muut vanhemmat teette, kun myytte lapsenne leluja, tai mitä ajatuksia tästä? Sanotaan että kyseessä on 7-eskarilainen kuten minulla. Jos/kun myyn vaikka torissa hänelle aikoinaan ostamiani leluja joista hän siis on itsekin valmis luopumaan, niin ihmettelen nyt hiukan, kenelle nuo rahat oikeastaan kuuluisivat: minulle koska toki pyöritän koko taloutta ja luultavasti käytän lelumyunnistäni tienatut rahat lapseen, vai lapselle itselleen koska se on hänen lelu.
Lähtökohtaisesti olen kai tehnyt jotenkin niin että isommat summat ovat menneet minulle ja etenkin jos lapsi on jotenkin osallistunut myyntiin, esim kuvien ottamiseen, jolloin kyseessä on hänenkin projektinsa, niin silloin kaikki tai osa tuloista hänelle. Nyt mietin sellaistakin ajatusta että tehtäisiin jokin äidin tallettama säilö jossa on lapsen leluista tienatut rahat, eli olisivat lapsen rahoja mutta äidin valvonnassa koska lapsi vasta opettelee ymmärtämään rahan arvoa. Oman talletustilin perustaminen lapselle tähän tarkoitukseen on myös käynyt mielessä. Tällä hetkellä on vain sijoitustili jonka olemassa olosta lapsi ei edes tiedä. Ja siis vielä, tähän varmasti vaikuttaa paljon perheen yleinen taloudellinen tilanne . Itsellä se on keskinkertainen eli ei ole liikaa rahaa ja kyllä noille tori.fi tuloille olisi oikeastikin käyttöarvoa.
 
vierailija
No meillä (pienillä lapsilla) lelut menee kyllä niin tuusan nuuskaksi että ei niitä enää eteenpäin myydä. Jos jotain käyttökelpoista vielä on jääny niin kierrätykseen suoraan koska en jaksa nähdä vaivaa minkään 50centin takia. Kirppispöydät on kannattaneet huonosti niin sellaista en viitsi ottaa enää.
 
vierailija
Ok. No tässä on kyllä kyse ihan kymmenistä euroista kumminkin. Pitkälle toistasataa € saatu myytyä nyt suht pienessä ajassa kun isompia leikkikalusteita ja muuta on menny myyntiin. Lisäksi esim polkupyörä mikä ei toki ihan lelu ole mutta lapsen kumminkin
 
vierailija
Mielenkiintoinen kysymys. Jos olisi vaikka synttärilahjaksi saatu lelu joka on ollut lapselle tärkeä mutta nyt olisi siitä valmis luopumaan, niin varmasti ottaisin lapsen mukaan projektiin ja rahat menisi silloin lapselle. Mutta toisaalta esim lapsen käyttöön hankittu pyörä ei mielestäni ole lapsen omaisuutta vaan se automaattisesti siirtyy nuoremmalle sisarukselle tai myyntiin, ja nämä rahat käytetään sitten seuraavan pyörän hankkimiseen tai muuhun vastaavaan, ei tulisi mieleenkään antaa niitä lapselle. Eli sanoisin että riippuu lelusta tai tavarasta, ja lahjaksi saatu on eri asia kuin "tavislelut".
 
Ihan vain kiinnostaisi kuulla miten te muut vanhemmat teette, kun myytte lapsenne leluja, tai mitä ajatuksia tästä? Sanotaan että kyseessä on 7-eskarilainen kuten minulla. Jos/kun myyn vaikka torissa hänelle aikoinaan ostamiani leluja joista hän siis on itsekin valmis luopumaan, niin ihmettelen nyt hiukan, kenelle nuo rahat oikeastaan kuuluisivat: minulle koska toki pyöritän koko taloutta ja luultavasti käytän lelumyunnistäni tienatut rahat lapseen, vai lapselle itselleen koska se on hänen lelu.
Lähtökohtaisesti olen kai tehnyt jotenkin niin että isommat summat ovat menneet minulle ja etenkin jos lapsi on jotenkin osallistunut myyntiin, esim kuvien ottamiseen, jolloin kyseessä on hänenkin projektinsa, niin silloin kaikki tai osa tuloista hänelle. Nyt mietin sellaistakin ajatusta että tehtäisiin jokin äidin tallettama säilö jossa on lapsen leluista tienatut rahat, eli olisivat lapsen rahoja mutta äidin valvonnassa koska lapsi vasta opettelee ymmärtämään rahan arvoa. Oman talletustilin perustaminen lapselle tähän tarkoitukseen on myös käynyt mielessä. Tällä hetkellä on vain sijoitustili jonka olemassa olosta lapsi ei edes tiedä. Ja siis vielä, tähän varmasti vaikuttaa paljon perheen yleinen taloudellinen tilanne . Itsellä se on keskinkertainen eli ei ole liikaa rahaa ja kyllä noille tori.fi tuloille olisi oikeastikin käyttöarvoa.
Mä oon ratkaissut asian niin, että jos natiainen itse aktiivisesti osllistuu myyntiin, tai lelut ovat tulleet esim. lahjaksi jostakin muualta, pitäköön rahatkin.
Jos ite oon aikanaan lelut ostanut ja joudun ne itse myymäänkin, pidän itse.
 

Yhteistyössä