Kenen lapsilla pieni ikäero, oliko eka "helppo lapsi"?

Hei!

Olen taas tässä muutaman päivän pohtinut tuota lasten ikäeroasiaa, tälläkin palstalla asiasta on paljon ollut. Meillä on 1,5- vuotias poika eikä toista vielä suunnitelmissa (ehkä, en tiedä...). Olen lähes koko ajan ollut sitä mieltä, että haluan vähän isomman ikäeron lapsille, 4-5 vuotta, koska eka on ollut ja on ajoittain edelleenkin huono nukkuja ja tuntuu, etten jaksaisi jos olisi vielä vauva lisänä hoidettavana ja yöllä kukkumassa.

Miten teillä, kenellä lapsilla on pieni ikäero, 1-2 v, oliko eka ns. helppo vauva ja tästä syystä oli helppo ajatella toista lasta pienellä ikäerolla?

Vaikka oma jaksaminen arveluttaa, olen pohtinut myös asiaa siltä kantilta, että riistänkö esikoiselta mahdollisuuden saada pienellä ikäerolla sisarus ja mahdollisuuden luoda kiinteä ja tiivis sisaruussuhde???? Onhan selvä, että sisarussuhde on aika erilainen, jos ikäeroa on 4-5 vuotta kuin 1-2 vuotta, jolloin lapset ovat "lähes" samanikäisiä.

Tietenkään toista ei voi tehdä ekalle leikkikaveriksi, mutta tulisikohan myöhemmin harmittamaan, kun lapset ovat niin eri ikäisiä ja leikit, kiinnostuksen kohteet ja kehitysvaiheet erilaisia?

Kertokaa kokemuksia ja ajatuksia ikäeroista!

 

Heips..

Meidän muksuilla on ikäeroa 5pvää vaille 1.5vuotta.. musta just sopiva ikäero tuo 1.5-2vuotta.. Esikoinen täytti juuri 2v ja kuopus on nyt 7kk..

Meidän onneksi molemmat on ollut ns. helppoja vauvoja.. Esikoinen nukkunut aina hyvin ja ollut kiltti, ei turhista ole itkenyt.. siis ollaanhan me toki käyty läpi normit sairastelut ja yöheräilyt aina kun jotain uutta opittu..

Tämä meidän juniori ollut vähän levoton nukkuja öisin ja joskus päivisin mutta ei onneks itke pitkin öitä, ährää ja tuhraa sängyssään.. ja normi korvatulehdukset sitäkin vaivannut jo mutta niiden takia ei onneks ole tarvinnut öitä valvoa..
Molemmat lapset on viihtyneet hyvin lattialla välillä itsekseenkin että voi tehdä koti hommia, tästä moni huomauttanutkin että miten ne noin viihtyy siellä.. onni meille

Nyt kun kuopus alkanut liikkua ja "touhuta" enemmän niin siskon kans hyvin viihtyy..
Sisko käy tykkäämässä ja halailemassa, välillä tosin vie leluja kädestä mutta kuuluu asiaan.. Eikä ole ollut mustasukkainen missään vaiheessa, silloin syntymän jälkeen uhmaili meille vanhemmille mutta ei pikkuveljelle.. tuo mustasukkaisuus varmaan paljon myös persoonasta ja kuulopuheiden mukaan pojat on mustasukkaisempia pikkusisaruksille kuin tytöt kun pojilla ei välttis vielä sitä hoivaviettiä ole vielä... mut huom!! tämä ei toki tarkoita että kaikki pojat olisi, tiedän tapauksia joissa pojat isoveljinä hoivannut alusta asti vauvaa eikä mustasukkaillut..

Minä ainakin toivon just että kun on pieni ikäero että on sitä leikkikaveria sitten ja tulisi toimeen paremmin toistensa kanssa.. Itselläni siskon kanssa 3vuotta ikäeroa ja lapsuus aikana ei tultu toimeen, harvoin leikittiin yhdessä tms.. mutta toki se riippuu niin paljon luonteestakin.. ja eihän sitä tiiä millaiseksi riiviöksi meidän lapset kehkeytyy =) sen näkee ajan kanssa..

Tuosta jaksamisesta vielä että itseäni kyllä pelotti silloin aluksi kun mies lähti töihin että mitä minä teen, miten riittää kädet ja aika jos toisella on nälkä kun toista syöttää jne.. mutta hyvin ne asiat lutviutuu lapset osaa sopeutua asioihin ja jopa välillä odottaa vuoroaan.. Nuo meidän kuopuksen yö touhut kyllä verottaa välillä omaa unta mutta sit nukutaan kaikki päiväunet niin jopa taas jaksaa..

 

hmm. Toinen ääripää tulee sitten tässä. Lapsilla ikäeroa noin 1 v 11 kk ja vanhempi oli jo vauvana melkoisen vaativa ja äidissä kiinni koko ajan. Noh, nuorimmainen syntyi ja mustasukkaisuus alkoi nostaa päätään jo laitoksella. Kuinkas muutenkaan, nuorimmalla alkoi infektiokierre jo 1 kk ikäisenä ja jouduin viettämään paljon aikaa lääkäreillä ja sairaalassa pojan kanssa. Vanhempi koki minun osaltani varmaankin jonkinnäköisen hylkäämisen, koska alkoi oireilla psykosomaattisesti ja mustasukkaisuus lisääntyi vuosi vuodelta. En oikeastaan muista noista ajoista juuri mitään, koska en nukkunut kuin parin tunnin pätkiä useamman vuoden ajan pienemmän sairastelun ja vanhemman pojan yöhuutokohtausten vuoksi. Ex-miehestä ei todellakaan ollut mitään apua.

Tänä päivänä vanhempi poika juuri ja juuri sietää pikkuveljeään...

 

Meillä lasten ikäero on 13 kk. Molemmat ovat olleet "helppoja" lapsia, esim. nukkuneet yönsä hyvin alusta asti yms. Esikoinen sopeutui hyvin kuopuksen syntymään, lieneekö johtunu siitä että oli niin pieni itekki. Mustasukkaisuutta meillä on esiintyny hyvin harvoin ja vain silloin kun esikko on ollut väsynyt. Esikoinen täytti vasta kaksi vuotta ja kuopus lähestyy uhkaavasti vuoden ikää Tykkäävät seurailla toisten touhuja, jännityksellä vain odotan sitä aikaa kun kuopuskin nousee lattian tasosta ylöspäin, kuinkas esikko sitten toimii.

 

Minulla tämä menee niin päin, että ensimmäinen lapsi on ollut todella huono nukkumaan ja yöt sujuvat edelleen kovin vaihtelevalla menestyksellä. Poika nyt siis 1v 2kk. Ensimmäiset 8kk koin vaikeaksi ja rankaksi ajaksi, koska poika oli jatkuvasti itkuinen, alkuun oli mahavaivoja ja pitkiä tissimaratoneja. Nukkuminen ei sujunut päivin eikä öisin, yksinään poika ei viihtynyt sekuntiakaan. Jatkuva huuto ja kitinä väsytti koko perhettä. Kiinteisiin siirryttäessä ruokahetket tuntui olevan ainaista taistelua ja välillä tuntui, että sitä kaikki muukin vain on.

Olen aina toivonut saavani lapset pienellä ikäerolla, eikä mieli muuttunut vaikeasta vauva-ajasta huolimatta. Osittain jopa ajattelin, että haluan saada nämä kamalat vauva-ajat "pois alta" samaan syssyyn, mikä kuulostaa varmaan muiden korviin pahalta. Mutta pelkäsin, että vauva-ajan ikävät muistot alkavat kummittelemaan niin, etten myöhemmin enää uskaltaudu heittäytyä samaan rumbaan uudestaan.

Nyt raskaus on puolivälissä ja toisen lapsen laskettu aika kesällä. Ikäeroa tulee noin 1,5 vuotta. Onnellisena odotan toisen lapsen syntymää. Toivon, että tulokas olisi hieman "helpompi" vauva kuin esikoinen, jos näin saa sanoa. Toisaalta yritän varautua siihen, että vaikeaa ja rankkaa tulee olemaan. Mistä sitä tietää, vaikka tulokas olisi vielä vaativampi tapaus kuin esikoinen ja lisänä sitten vielä esikoisen mahdolliset reaktiot pikkusisaruksen tuloon. Eikä sekään ole itsestään selvää, että toinen vauva on terve. Esikoinen on sentään säästynyt sairauksilta. Nyt vauvanhoito on kuitenkin jo tuttu asia, eikä kaikki ole niin uutta ja pelottavaa kuin esikon syntyessä. Uskon ja toivon siitä olevan apua. Ja nyt osaan jo ajatella, että kaikkea kestää aikansa, eikä mikään jatku ikuisesti.

 

Meillä tytöillä on ikäeroa 1v4kk ja se on (meille) just sopiva ikäero. Esikoinen oli huono nukkuja 2-vuotiaaks asti, muuten "helppo" lapsi, itepäinen ja kovatahtonen kyllä ollut pienestä pitäen.

Lapset nyt 2v10kk ja 1v6kk ja kuopus edelleen nukkuu huonosti yönsä (odotettavissa ettei nuku ennen 2-vuotis syntymäpäiviään heräämättä, niinkun siskonsakkin) Kuopus myös kovapäinen ja -tahtoinen ja tappeleevat päivittäin paljon, mutta ovat myös toistensa parhaita kavereita (esikoinen ainakin sanoo niin)

Esikoinen huolehtii siskostaan ja pitää huolen, että jos saa jotain, pitää siskollekkin olla. Eli on oppinut jakamaan ja antaa omistaan pienemmälle ja sama myös toisinpäin.

Hellyyttä on myös paljon näiden kahden välillä. Mutistelevat toisinaan tuon tuosta

 

Meillä kaksi poikaa, ikäero tasan 3 vuotta, synttäreitä vietellä viikon sisällä ensin kuopuksella sitten esikoisella.
Esikoinen oli tosi vaikea tapaus vauvana, 4kk asti itki ja huusi lähes koko yön, kamala koliikki ja vielä sen jälkeen maitoallergioita joista ei tiedetty mitään ja vatsaa kipristelivät. 2v9kk asti ei nukkunut yhtään yötä heräämättä vähintään kaksi kertaa.....
Äiti ihan poikki, isä myös, unirytmit ihan sekaisin ja väsymykseltä ei enää saanut unta. Mutta kuopus tehtiin, kun lapset on niin kivoja
Kuopus sitten söi 4kk asti tissiä tasan kahden tunnin välein öisin, ja vielä 11kk asti oli kahden yötissin saanti vakio. Sitten lopetti itse yösyönnit. Silti kuopuksen kanssa oltiin tosi rentoja ja untakin tuli huomattavasti enemmän kuin esikoisen kanssa, kun oltiin sen verran rentoja kaikesta huolimatta, että uni tuli aina heti kun pään tyynyyn painoi.

Esikoinen on tosi aktiivinen, herää joka aamu viim. klo 6.30, kuopus on kamala Ville Vallaton, kiukuttelijakin,mutta on ne ihania!! :heart:

Lisää lapsia vaan paijattaviksi.

 

meillä on pojilla 10pv vajaa vuosi ikäeroa. tosi hyvin on mennyt, kuvittelin että on raskaampaa. esikoinen oli ns helppo vauva, ekan kk:nukkui huonosti mut siitä lähtien heräs vaan kerran yössä ja 3kk lähtien nukkunu koko yöt, ku kuopus syntyi niin esikoinen ei völittäny mitää, aina sain rauhassa syöttää vauvaa. kuopus nukkunu kans yönsä ihan vauvasta asti,satunnaisesti heräili 3kk asti yöllä kerran syömään mutta ei läheskää joka yö. 2 ekaa kuukautta kuopus huusi aina 22-24 mut onneks loppu sit. isovelillä on niin hyvät unen lahjat ettei vauvan huuto haitannu nukkumista, onneksi. kun kuopus tuli n 4kk ikään niin sit alkas esikoises näkyyn pieniä mustis oireita, yleensä sillon ku syötin tai leikin vauvan kans, sillon esikoinen meni aina sellasiin paikkoihin mihin ei saanu mennä koskeen vaikka tosi harvoin muuten on mennyt sellasiin paikkoihin. välillä esikoinen yritti käydä raapasemassa pikku veliä mutta ei onneks enää. nykyään on jo"kavereita" .ikää pojilla nyt 8kk ja 1v8kk,esikoinen monesti istuu lattialla pikku veljen vieres ja antaa leluja vauvallekki, vielä hetki sitte ei suostunu omia lelujaan antaan, mutta nykyään suostuu. kuopus seuraa kovasti mitä isoveli puuhaa ja kikattelee isovelille jos pelleilee jotain. Ja monesti ku kuopus herää päikkäreiltä ja jos esikoinen on hereillä jo sillon niin on ihan innoissaan ku pikkuveliki heräs. Nykyään esikoinen silittelee ja halailee pikku veliä. eilen illalla oli niin ihana ku yhtäkkiä meni silittään ja halaan ja vilkutti velille hyvät yöt ku halus nukkumaan. huh tulipa pitkä..

mä oon aina halunnu lapset pienellä ikäerolla, oon aina ollu sitä mieltä et on lapsille parempi ku on samaa ikätoveria leikkimässä ym. mut en kritisoi niitä jotka ei halua pienellä ikäerolla, vaikka tulisiki isommalla erolla niin kyllä ne jossain vaiheessa on kavereita. onhan hommaa hoitaa kahta pientä mut on se niin palkitsevaaki, en päivääkää vaihtais pois.

 

Kiitoksia kaikille mukavista tarinoista! Lisääkin mielelläni luen....

Itsekin luulin nuorena tyttönä ennen kuin lapsia oli edes suunnitelmissa, että haluan kaksi lasta pienellä ikäerolla, mutta mitä sitä tiesi lapsista ja lasten hoidosta silloin, ei mitään. Kyllä todellisuus omista voimavaroista ja väsymyksestä nyt lapsen syntymän jälkeen on lyönyt vasten kasvoja. Toisen lapsen kyllä haluan, mutta milloin, on suuri kysymys. Äizkä83, en voi kuin kuvitella miten ihanaa olisi, jos lapsi nukkuisi noin hyvin kuvailit esikoisesi tehneen! Ja noin pienestä vauvasta asti, ihana asia tietenkin! Luulen, että täälläkin vauvakuume olisi koputellut ovelle jo paljon aikaisemmin, jos nämä yöt olisi meillä olleet toisenlaisia.