Kenenkään muun lapsella tälläisiä kohtauksia?

Poika 9,5kk saanut aina silloin tällöin ns nielemiskohtauksia. Rupeaa siis nieleskelemään suht kuuluvasti muutaman minuutin ajan, ihankuin ei pystyisin kunnolla silloin hengittämään (eikä varmaan pystykään kun kokoajan nieleskelee). Ei itke tai vaikuta muuten erityisesti häiritsevän poikaa mutta itse olen aika huolissani silloin. vähän kuin hikka,mutta ei kuitenkaan. Ei oo mitenkään sidoksissa ruokailuun tai mihinkään muuhunkaan, tänäänkin oli vaan leikkimässä ja syönyt pari tuntia aiemmin kun yhtäkkiä rupesi taas nieleskelemään.

käytettiin lääkärissä ja saatiin lähete aivokäyrätutkimuksiin. Jos jollain on mitään samansuuntaista kokemusta niin olisin kiitollinen jos kertoisitte :'(
 
Hellu
no meidän lapsella oli tuo nieleskely yhtenä oireena refluksissa; siinä ruokatorven sulkijaläppä/lihas ei toimi kunnolla ja ruoka/juoma pääsee nousemaan ylös ruokatorveen aiheuttaen tuota nieleskelyä, itkuisuutta, tulehdusta, kurkkukipua(vatsahapot polttavat nielua ja ruokatorvea). Meillä heräiltiin unilta monesti niin yöllä kuin päivälläkin, pulauteltiin jopa syöksynä. Hikkailu oli myös oire, aina kun lapsi nauroi tai hyppi/juoksi, tuli hikka samantien. Käyttäisin lapsen lastenlääkärin luona, pyydä lähete tutkimuksiin. Hoitamaton refluksi voi johtaa ruokatorven syöpään. Lääkityksellä hoidetaan; jos ei riitä niin leikkauksella. Paranee itsekseen ajan kanssa useimmilla.
 
on kontaktissa, kuvasin videolle lääkäriä varten ja yritti kameraa hipelöidä kun huomasi sen. Pojalla ei ole itkuisuutta,eikä pulauttele ollenkaan. Kipuja en ole myöskään huomannut, ei arista syömistä tai muutakaan ja on yleensä todella hyväntuulinen.

Lastenlääkärillä tosiaan käytiin ja saatiin se lähete lasten poliklinikalle neurologin tutkimuksiin. Aikaa odotellaan nyt, lähetteessä luki että 8-30 päivän sisällä pitäis päästä.. On pitkä aika odottaa kun on huolesta solmussa :(
 

Yhteistyössä