kerro joku kepponen, jonka teit lapsena

meille tuli kaupunkilais serkku kylään, ja minä houkuttelin sen lehmiaitaukseen ja sanoin että astuppa tohon, se oli lehmän paksa, jota kaupungilainen ei ollu ikinä nähnyt. no hänhän astu. voi sitä itkua ja parkua. äiti sitä jalkaa sitten saunalla pesi puhtaaksi. sillon oli vähällä tulla korville

 

eikö kukaan uskalla

 

Käärin sedän sätkään papaatin.

 

Kävin naapurin pojan kanssa toisessa naapurissa katkomassa lasten muoviharavan piikkejä ja sammutettiin oven pielessä palava kynttilä lyhdystä sekä pimpoteltiin ovikelloa turhaan. Omenavarkaissa myös käytiin.

 

Oisko olllut eka- tai tokaluokkaa kun tungettiin ärsyttävän opettajan pakoputkeen omppu. Aikamoinen pamaus.

 

meille tuli kaupunkilais serkku kylään, ja minä houkuttelin sen lehmiaitaukseen ja sanoin että astuppa tohon, se oli lehmän paksa, jota kaupungilainen ei ollu ikinä nähnyt. no hänhän astu. voi sitä itkua ja parkua. äiti sitä jalkaa sitten saunalla pesi puhtaaksi. sillon oli vähällä tulla korville

Kaupunkilaiselle ihan oikein.

 

Ilkeä äitipuoli oli lähdössä kaupungille ostoksille hienosti pukeutuneena. Usutin pari vuotta nuoremman 7-vuotiaan pikkuveljen virittämään ojan ylittävän laudan siten, että se kellahtaa kun sille astuu. Kun yitti ojan, lyheni matka bussipysäkille. Äitipuoli astui laudalle ja tipahti kuraiseen ojaan. Reissu jäi väliin. Isän kovistelusta huolimatta emme tunnustaneet tekoa.

 

Yksi parhaita "kepposia" on Silvo Sokan tapaus.

Juttu Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Silvo_Sokka

 

Yksi parhaita "kepposia" on Silvo Sokan tapaus.

Juttu Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Silvo_Sokka

SILVO SOKAN RAKETTILENTO

Nuoremmile lukijoille nimi Silvo Sokka ei ehkä tuo mieleen mitään, mutta vanhemmille se tuntuu ehkä tutulta. Sen vuoksi haluan kertoa tällä kertaa tapauksesta omien muistikuvieni perusteella, vaikka eräs lukija vaivautui kerran lähettämään minulle kirjeen antaen nuuskaa, kun kirjoitin niin paljon omien muistojen mukaisesti, enkä tutkinut asioita internetistä. Aion kuitenkin jatkaa vanhalla systeemillä, sillä tuskinpa tätä Silvon tapausta löytyy internetistä. Jos löytyy, niin se olisi mielenkiintoista nähdä.

Oli alkutalvi 1948, kun olimme erään tuttavani kanssa palaamassa matematiikan tunneilta Vaasan Teollisuuskoululta ja juttumme pyörivät päivän suuren uutisen, kuopiolaisen Savo-lehden julkaiseman Silvo Sokka -nimisen nuorukaisen fantastisen tarinan puitteissa hänen mielikuvituksellisesta lennosta itse rakentamallaan rakettikoneella Jännevirralta Suonenjoelle.

Itse en uskonut juttua alkuunkaan, koska lennon kerrottiin alkaneen silloin Jännevirran lossin (nykyisin paikalla on silta) ja Rissalan lentokentän välisestä metsästä. Olin nimittäin viitisen vuotta aikaisemmin nuohonnut kontaten ja hyökäten puolen vuotta tuossa älyttömän kivisessä mäessä, palvellessani asevelvollisena Rissalan kentällä. Nykyisin kentän nimi on kai Kuopion lentokenttä.

Mäki on todella täynnä valtavia, maajään aikoinaan kuljettamia järkäleitä. Käsitin, että siellä on ollut mahdottomuus kenenkään rakentaa minkään näköistä lentokonetta tai kuljettaa sitä sinne. Vielä vähemmän lähteä sieltä lentoon. Jutussa on siis jotain mätää.

Koko juttu alkoi siitä, kun Savo-lehti sai mysteerisen kirjeen, jonka allekirjoituksena oli vain "insinööri". Koska sain hiljattain Suomesta joitain papereita, jotka koskevat tuota tapausta, mm. mainitun kirjeen kopion, voin kertoa sen tässä suunnilleen:

"Surulla haluan kertoa Suomelle ja koko maailmalle, että Suomi on tänään menettänyt yhden maan loistavimmista nuorista keksijäneroista. Hän tapasi surullisen kohtalonsa edetessään ilmakehään itse keksimässään rakettikoneessa, joka räjähti palasiksi korkeuksissa. Katson velvollisuudekseni kertoa koko surullisesti päättyneen tarinan alusta saakka, koska olen itse osittain vastuussa siitä, mitä tapahtui".

"Minä tulin mukaan asiaan, kun keksijä Silvo Sokka tammikuussa 1948 kysyi minua neuvonantajaksi rakentamaan rakettimoottoria, jonka hän oli suunnitellut pitkän matkan lentoja varten. Hän piirsi moottorin minun antaessa pieniä neuvoja sekä taloudellista apua. Hänkin antoi kaikki liikenevät tulonsa työpaikaltaan.

Rakettimoottori, joka kehitti valtavan työntövoiman, oli täysin hänen suunnittelemansa. Moottorin osat oli rakennettu eri tehtaissa ja työpajoissa väärillä nimillä. Koelento oli päätetty järjestää elokuun 24. päivä, mutta erinäisistä syistä johtuen se siirtyi lokakuun 7. päiväksi.

Moottorin kokoaminen ja koneen rakentaminen aloitettiin huvilallani helmikuussa 1948 ja syyskuun 3. päivä kokeilimme moottoria ensimmäisen kerran. Kaikki toimi suunnitelmien mukaisesti, joten päätimme suorittaa koelennon 7.11., kuten edellä mainitsin. Aikomuksenamme oli ensin kysyä jotain ammattilentäjään suorittamaan koelennon, mutta sitten Silvo muutti mieltään ja sanoi, ettei hän halua asettaa kenenkään toisen henkeä vaaraan, jos jotain sattuisi menemään pieleen. Yritin estää häntä henkilökohtaisesta koelennosta, mutta tuloksetta.

Kuudes lokakuuta kaikki oli valmiina ja seitsemäntenä Silvon saavuttua paikalle asetettiin rakettikone kiitoradalleen. Hänen asetuttuaan ohjaamon istuimelle ja käynnistettyään moottorin, lähti kone, vauhdin nopeasti kiihtyessä, kovalla jyrinällä kiitämään pitkin kiitorataa ja nousi lentoon piirtäen taivaalle keltaisen kaaren savua.

Kone kohosi yhä ylemmäs, kunnes Silvo ilmoitti radiolla saavuttaneensa 7,000 metrin korkeuden ja kääntävänsä koneen vaakalentoon. Tämän jälkeen radiosta ei kuulunut enää mitään, mutta muutamaa sekuntia myöhemmin koneen lentosuunnasta näkyi vielä punertava viiru taivalla, häipyen sitten pilven taakse.

"Rauha sinulle nuori nero. Jätit jälkeesi syvästi sinua surevan ystävän. Näkemiin sinä pilvien veli".

Päivää ennen kirjeen saapumista lehden toimitukselle, oli Toivo Komulainen löytänyt tajuttoman nuoren miehen Suonenjoen Maamieskoulun rantaniityltä. Nuorukainen oli läpimärkä ja kylmän kangistama. Komulainen kantoi hänet läheisen koulun oppilasasuntoon, missä tämä tuli tajuihinsa ja hänen taskuistaan löydetyistä papereista todettiin hänen olevan kuopiolainen Silvo Sokka. Silvon kotiin tehdyn puhelinsoiton jälkeen hänen isänsä tuli hakemaan hänet kotiin.

Silvon kerrottua tarinaansa kuulustelevalle poliisille, piti poliisi Silvoa ensin hulluna, mutta kertomuksen juonen pysyessä järkevänä ja tapausten kulun johdonmukaisena, alkoi hän epäillä Sokan puhuvan totta.

Tämä kertoi pudonneensa kotitekoisella rakettikoneella seitsemäntuhannen metrin korkeudesta, polttoainesäiliön räjähdettyä. Tämän jälkeen hän ohjasi koneen järven päälle ja korkeuden ollessa n. 10–15 metriä hän hyppäsi veteen ja kone upposi järveen. Hän oli ennättänyt lentää noin 50 kilometriä 3,5 minuutissa. Hyppynsä jälkeen hän ui maihin.

Uutinen Sokan lennosta levisi valtavalla vauhdilla koko maapallolle. Vaikka Berliinin kriisi oli pahimmillaan, ohitti Sokan sensaatiomainen lento senkin ja tusinoittain lehtimiehiä matkusti valokuvaajineen Suomeen tutustumaan tilanteeseen ja tähän suomalaiseen neroon lähemmin.

Tukholman, Pariisin, Lontoon ja muiden kaupunkien päälehdet julkaisivat tapauksen etusivuilla koko sivun otsakkein. Ruotsistakin tuli kokonainen lentokonelasti lehtimiehiä Helsinkiin ja sitten Kuopioon haastattelemaan tätä nuorta neroa.

Mutta myös poliisit olivat Silvo Sokan perässä, sillä lentäminen ilman lentolupaa oli laitonta ja lisäksi kone piti tarkastuttaa viranomaisilla ja rekisteröidä. Tämän lisäksi lento oli rauhansopimuksen vastainen, koska siinä kiellettiin rakentamasta Suomessa mitään suihku- tai rakettimoottoreita.

Silvo piirsi kuvan rakettikoneestaan. Se oli noin seitsemän metriä pitkä, siivetön, mutta korkeus- ja sivuperäsimellä varustettu. Kertoja antoi sille nimenkin, "Hopeatähti". Koneen siivettömyys paljasti ilmailualan asiantuntijoille Sokan keksineen koko jutun, sillä siivetöntä konetta on mahdottomuus ohjata, jos moottori sammuu.

Silvo ei pystynyt näyttämään minkäänlaisia todisteita lentoonlähtöpaikasta, koneen osien valmistuksesta tai mistään muustakaan. Kun kirjeen lähettämää "insinööriäkään" ei löytynyt mistään, totesivat poliisit koko fantastisen jupakan Sokan keksimäksi valheeksi. Tämä pysyi kuitenkin pari päivää kertomuksessaan ja hänen isänsäkin oli vaikeaa uskoa poikansa valehtelevan.

Myös se, miten Silvo oli joutunut Suonenjoelle ja löydetty siellä tajuttomana ja märkänä pellolta tuntui selittämättömältä. Lopulta hän kuitenkin joutui tunnustamaan koko jutun valheeksi, kun hän ei pystynyt näyttämään poliiseille ainoatakaan todistetta.

Silvon koko jutun taustana oli se, että hänen vanhempansa olivat moittineet häntä siitä, että hän oli työttömänä. Poika päätti lähteä etsimään töitä Ruotsista ja Norjasta, mikä oli kylläkin turhaa, koska Suomessa oli tuolloin työvoimapula. Maksettiinhan naapurille sotakorvauksia. Poika päätti antaa lähdöstään traagisen kuvan ja kirjoitti siksi kirjeen Savo-lehdelle.

Ajeltuaan polkupyörällä Suonenjoelle saakka, tarvitsi hän yösijan, koska ilmat olivat kylmä. Saadakseen ihmisten myötätuntoa, hän heitti pyöränsä järveen, kastellen samalla itsensä ja paneutui pellolle maata, mistä hänet sitten löydettiin muka tajuttomana. Kun hänen henkilöllisyytensä tuli selville ja vanhempiin otettiin yhteys, päätti hän pysyä kirjeen kertomuksessaan, ettei olisi saanut valehtelijan nimeä.

Koska juttu tuli sanomalehden tietoisuuteen, levisi se salamannopeasti ympäri maapalloa. Sitä ei sen sepittäjä voinut ennalta arvata. Mikäli Suomessa olisi tuona vuotena järjestetty valehtelun mestaruuskilpailut, olisi Silvo Sokka varmasti voittanut sen ylivoimaisesti, mikäli poliitikkoja ei olisi otettu huomioon.

Copyright Ray Rinta 2002.
Kolumni on alunperin julkaistu Canad9n Sanomissa 9. lokakuuta, 2002.

 

Kun asuimme rivitalossa, siellä yhdessä asunnossa asui sellainen tosi nipottaja perhe. Kävin aina pimpottamassa ovikelloa ja juoksin niin perkuleen lujaa piiloon. Se perheenäiti, vaikkapa "Mirva" karjui naama punaisena perään, vaikka en koskaan jäänytkään kiinni. Joskus oltiin isommalla lapsiporukalla pimpottelemassa kelloa.. Oli hyvä keino välttyä tupenrapinalta, kun oltiinkin muka hakemassa heidän lasta leikkimään. Siinä perheessä oli aika raju isäntä, se kävi kurittamassa sen taloyhtiön lapsia milloin mistäkin, joten toisaalta se ilkivalta oli varsin "ansaittua".

 

Isosiskoni keksi tämän tempun ja mä tietysti tottelin, hän käski mua esittämään erään miehen lasta menemällä sanomaan että isi mikset ole käyny mua katsomassa pitkään aikaan? Tämä siis kun miehen vaimo oli siinä vieressä. Oltiin kaupassa, ja se mies oli siskoni opettaja joka ei tuntenut mua. Mua alkoi ihan oikeasti itkettää kun eläydyin "rooliini" ja sain surkeasti sanottua että mulla on ollu isiä sikaikävä. Sitten lähdin nyyhkyttäen pois. Ja vain siskolla oli hauskaa hyllyn takana.

 

Vanha kunnon "läpinäkyvää teippiä optisen hiiren lukijan päälle". Isosisko lähti vesisateessa fillarilla lainaamaan hiirtä kaveriltaan, koska sillä oli koulutehtävän palautus seuraavana päivänä ja ei se osannut ilman hiirtä tietokonetta käyttää. Sitten tunnin päästä sen palatessa läpimärkänä kotiin oli teippi napattu jo pois ja hiiri toimikin Uskalsin kertoa vasta vuosien jälkeen totuuden.

 

Teipattiin vessan käsisuihkun nappi kirkkaalla teipillä siten että nappi oli koko ajan alhaalla ja suunnattiin se siten,että se osoittaa siihen kohtaan ,missä pestään käsiä.Säädettiin vielä lämpötilaa,jolloin se oli jääkylmää,kun se osui kohteeseen.

 

Laitettiin koulukaverin huiluun purkkaa ennen kevätjuhlaa.Esitti yksin huilukappaleen.Puhalsi ja puhalsi huiluun,vaan ei kuulunut ääntä,kunnes puhalsi vähän kovempaa ja purkka lensi yleisöön kauhean vinkauksen kera.Me naurettiin eturivissä.

 

Isä petti äitiä naapurinämmän kanssa kostin laittamalla pöllityn naisten korvakorun isän auton takapenkille josta äiti sen "löysi" ja arvasi loput