Vaikea kuvata, 2v pojassa on niin paljon kaikkea, ettei tahdo äiti käsittää. Miten ensimmäinen havaittu luonteenpiirre taisi olla huumorintaju, muutaman hassun kuukauden ikäisessä. Mutta sama lapsi taitaa olla minulla kuin niin monella muullakin, kun kerran saman reaktion herättää hänkin. Liikutuksen itkuhan sitä tulee ajatellessa.
Mutta sitten kun käännän katseeni maailmaan, en ymmärrä miksi kaikki aikuiset eivät kulje pää vanhemmuuden onnesta pilvissä ja lapset kruunu päässä. En mitenkään voi käsittää. Sehän olisi ainoa mahdollinen normaalitila, ja kaikki tämä tylsyys ja kylmyys ja lasten nutistaminen mitättömyyteen on hirvittävää erehdystä.