kertokaas miten hoidan itseni kuntoon ilman lääkäriä ja lääkkeitä

stressi,paha sana on astunu jälleen mun elämään...
pelkkä arki tuottaa tuskaa ihmiselle joka rakastaa rauhaa ja hiljaisuutta,tasaisuutta ja turvallisuutta.

pahinta tässä on se että todellakin kun astun työpaikan ovesta sisään tunnen rentoutuvani.olen suojassa töissä.

haluan kyllä kotiin mutta jo kotimatkalla tunnen kun alkaa kiristää päätä.
ongelma on ihan yleinen varmaan..

se normaali arki,aamulla herätä väsyneenä,lapset kattoo aamupiirrettyjä kun keitän kahvit laitan vaatteet,meikit,pissatan koiran,säästä riippuen ravaan lasit.juon kahvin seisten nopeasti,puen lapset,tarkistan laukun sisällön,katson että lasten jutut on mukana,ajan hoitoon menen töihin.
tulen töistä,haen lapset,rupattelen hoitajien kanssa.autossa kuuntelen meteliä/tappelua,kotona pitäisi olla jo ruoka pöydässä suurinpiirtein varsnkin nuoremman mielestä.tinttailua,annan sitä tee tätä,äiti äiti äiti,mies kotiin,syödään,siivoilua,pyykkäystä ,kaupassa käyntiä,lasten iltamenot tappeluineenkin.nukkumaan...sama homma joka päivä..
olen 25v ja tunnen itseni mummoksi..
viikonloppusin enemmän aikaa lasten kanssa mutta ei aikaa itselle...

ehkä stressiä aiheuttaa pahiten se että en todellakaan enää edes osaa irrottautua ja tehdä sitä mitä itselle haluaisin.jos irtaannun tunne heti huonoa omaatuntoa.
tunnen olevani kokoajan kiinni muualla paitsi itsessäni.
plussana vielä pitkäaikainen hartiajumitus,nukun erittäin huonosti...
 
vieras
sulla on varmasti paljon kohtalotovereita. välil itsestänikin tunyuu samalta vaik olen kotiäitinä. välil voi ol jopa raskaampaa kuin työssäkäyvillä. säästyn tietenkin aamuherätyksiltä. ei se auta kuin löytää jokin mukava harrastus tai käsityö tai vaan joku juttu vaik siel kotona tehtäväksi että saa voimia. muista, lapset kasvaa kokoajan ja tilanne muuttaa muotoaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja r u u s a:
Se on äitiyttä. :/

Tiedän, mä tiedän! Se on se paikka missä saat olla hetken itesi ilman että kukaan vaatii kesken lounastunnn mitään. :snotty: :'(

Elämä... mikä elämä?

niinpä..se ei stressaisi muuten niin paljon mutta mä PELKÄÄN että mä totun siihen niin paljon että vaikka lapset ei tarvisi mua enää niin paljon niin en osaa enää olla ns omillani.
 

Yhteistyössä