Kertokaas taas yliluonnollisia kokemuksia!

Olen nähnyt enneunia koko ikäni. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen kun olin 14v ja yläasteella siis. Kaksi luokkakaveria unessani varastivat Anttilasta tavaraa ja vartijat saivat heidät kiinni itseteossa. Kerroin uneni koulussa heille seuraavana päivänä. Nauroivat vaan. Mutta illalla toinen heistä soitti ja kertoi, että juuri niin oli käynyt samaisena iltana. Halusivat kertoa koska näin unen ja se piti paikkaansa.

Toinen juttu mikä kummastuttaa, on se että vanhempani asuvat omakotitalossa missä on kaksi kerrosta ja nukkuvat yläkerrassa. Useita vuosia sitten heräsivät molemmat siihen kun alakerrasta kuului aamuyöllä kauhea tiskikoneen kolina. Ihan kuin joku olisi tyhjentänyt konetta kauhealla räminällä. Äitini oli tiuskinut että mikä pakko se on aamuyöllä alkaa tuollaiseen touhuun, veljeäni luuli syypääksi kun hän asui silloin vielä kotona. Isäni meni alakertaan kun meteli ei loppunut ja eihän siellä ketään ollut. Ääni loppui samaan aikaan kun isäni astui alarappuselle.

Talossa on kuollut eräs sähköasentaja ja ostimme talon hänen jälkeensä. On kuulunut milloin mitäkin ääniä ja ihmeellisiä juttuja, mutta vain äidille ja isälle. Meille sisaruksille ei kellekään.

Mökillä myös sattuu ja tapahtuu. Milloin kukakin muka ravaa portaissa tai kiikkutuoli kiikkuu itsekseen tai kuuluu outoja ääniä komerosta/porstuasta. Näihin on jo totuttu kun niitä on vuosia kuunnellut, mutta kieltämättä ne aluksi karmi :/ Siellä on kuollut 3 ihmistä joten he varmaan siellä metelöivät. (ukkini, mummoni ja isosetäni).

 

up

 

Olin ala-asteella ja paras kaverini oli meillä yötä. Enoni kuolemasta ei ollut kovin kauan aikaa, tämä tapahtui talvella joten olisiko ollut edellinen tai sitä edellinen kevät. Makasimme patjoilla lattialla ja meitä vastapäätä oli muuri. En enää muista mistä juttelimme, jotain kuitenkin enostani ja Jumalasta jne. Aivan yhtäkkiä muurissa välähti kirkas sininen valo. Olimme hetken aivan hiljaa ja sitten kysyin kaveriltani että näkikö hän saman. Kaveri vastasi myöntävästi ja kipitimme tuhatta ja sataa vanhempieni sänkyyn (isä oli jossain reissussa silloin). Vielä tänäkään päivänä en ole keksinyt tuolla mitään selitystä.

Kun muutimme tähän nykyiseen asuntoon, esikoinen vasta harjoitteli konttaamista. Koko asunto oli ihan sekaisin ja laitoin lattialle yhden räsymaton että sai siinä sitten treenailla. Olimme lähdössä johonkin kylään ja vaihdoin sitten vaipan siinä maton päällä. Riisuin sukat ja laitoin ne oikean jalkani viereen. Vaipan vaihdettuani juttelin vauvalle ja etsin kädelläni samalla niitä sukkia, mutta ne eivät osuneetkaan käteen. Lopulta nousin seisomaan ja pyörin ihmeissäni ympäriinsä. En sitten jaksanut vaivata päätäni asialla sen kummemmin, vaan hain uudet sukat ja lähdettiin.
Kotiin tullessa pysähdyin kuin seinään kun menin olohuoneeseen. Sukat olivat siinä matolla,aivan kuin joku olisi ne siihen vierekkäin asetellut.

Täällä on tapahtunut paljon muutakin outoa, mutta mua ei koskaan pelota. Kaikki jutut on tuollaisia samantyylisiä pikkujuttuja, tulee ihan puun takaa ja saa vain hetkeksi hämmästymään. Kotikummitus taas asua niin kauan kuin pysyy yhtä harmittomana

 

Äitini äiti näkee enneunia, yleensä positiivisia asioita. Osasta kertoo, osasta ei.
Äitini taas ei myönnä, mutta jonkinlaista ennustajan vikaa hänessäkin on, tietää usein asioita, joista en ole hänelle kertonut ja väittää että olen kertonut kun ihmettelen mistä tietää. Eikä siis ole voinut muualtakaan näitä asioita saada tietoonsa.
Itselläni joskus tulee tunne että jotakin pitäisi tehdä toisin kuin yleensä, ihan pikkujuttuja, kuten kerran ajattelin töihin ajellessa että pitääpä napata huoltsikalta kahvi mukaan, yleensä juon aamukahvin töissä. Sinä aamuna työpaikalta oli kahvi loppu... Vastaavia on muitakin.

Edesmennyt Ukkini käy aina välillä yöllä moikkaamassa, etenkin jos minulla on huolia sillä hetkellä. Istuskelee sängyn laidalla ja on vaan. Yleensä viikon sisällä ukin vierailuista asiat kääntyvät parhain päin.

 

olin yön sairaalassa, aamulla tehtävää operaatiota varten. viereinen sänky oli tyhjä, mutta yhtäkkiä näin sillä tumman hahmon istumassa. vessaan meni itsestään valot jne..
olo oli todella ahdistunut, tunsin että huoneessa on joku muukin !

 

Kannanpa korteni kekoonne...

Mun tyttö oli sillon pari vuotias,istua nakotti olkkarissa leikeissään,jotain palikoilla puuhasteli. Itse olin tiskaamassa ja muuten oikomassa keittiötä.Vilkaistessani lasta,hänen vieressään istui hahmo,jonka tunnistin ukikseni mutta tytön takana seisoi hahmo,jota en tunnistanut.Olin jo menossa tyttöni luo,ottaakseni hänet pois sen tuntemattoman hahmon edestä (näytti että olisi tehnyt pahaa),mutta ukki nosti etusormensa,kuten hänellä oli tapana tehdä kieltäessään,estäessään.Pysähdyin.Takana ollut hahmo hälveni..

Omien lasten kohdalla mulla on ollut etiäisiä..Tyttäreni sairastui kauheeseen flunssaan,eräänä yönä kuulin kun tyttö huusi "äiti auta,mä kuolen"..Vävy soittaa tunnin päästä,kertoi tyttäreni joutuneen ambulanssilla sairaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi.
Poikani,opiskelee toisella paikkakunnalla,on tullut ovesta sisään ennenkun edes juna on asemalla ollut..

 

Aihe on erittäin kiinnostava ja siksi haluankin tuoda teidänkin tietoon youtubesta löytyvän mielenkiintoisen sarjan kun "When ghosts attack". Ton kun kirjoittaa youtuben hakukenttään ja alkaa kattelee niitä pätkiä niin kieltämättä iteki välil meinaa istuu sonnat housus sohvalla vaikka päivisin niitä yleensä kattelen.

Jos siis haluaa hiukan lisäjännitystä elämäänsä ja haluaa kuulla tositapahtumia rapakon takaa, niin ei muuta kuin oikein mukavia katseluhetkiä!

Lisäisin vielä semmoisen minkä just löysin kans tuolt youtuben kätköistä:
"13 real asian horror stories (eng sub)"
Aina oon aasialaisia kauhuleffoja yms pitäny ihan hirveinä ja noinkohan pystyn tätäkää kattoo ilman, et joudun laittaa äänet pois ja silmät kiinni.

 

Tää tapahtu joskus viime syksynä, kun äiti haki minut autolla koulusta.
Me menimme autolla Hevostallin ohi,jossa käyn lähes päivittäin hoitamassa hevosia.
Sanoin äidille tallin kohalla että: "äiti katso, tuo mustavalkoinen poni on se uusi poni tallilla"
Äiti yritti katsoa ja kyseli että hääh? Missä!? En nää mitään.
Olin ihmeissäni.
Parin minuutin päästä ystäväni soitti minulle ja kertoi että kyseinen poni jota yritin äidille näyttää, oli lopetettu edellis iltana ähkyn takia.

Tää on totta, ja oon 100 % varma että näin ponin siellä.
Ehkä poni oli hyvästelemässä muita hevosia..

 

Pian 20 vuotta sitten katosi rakas musta nuori kissani reissulleen. Kuljeskelin etsimässä ja huutelemassa, mutta ei jälkeäkään kissasta. Yksi aamu joitakin päiviä myöhemmin näin unen, jossa kissani oli aivan vitivalkoinen ja onnellisen näköinen, kun tuli luokseni, puski jalkaani ja lähti kävelemään poispäin. Tähän herätessäni olin aivan varma, että nyt on miuku kuollut, ja kävi heittämässä hyvästit. Torjuin kuitenkin ajatuksen, laittelin etsintäilmoituksia valotolppiin ja jatkoin etsimistä. Muutama päivä myöhemmin sain puhelun, jossa joku kertoi nähneensä päiviä sitten pannattoman mustan kissan siellä ja siellä, aika lähistöllä, ja odottaneensa jo katoamisilmoituksen näkemistä. Ilahduin tietenkin suunnattomasti, kunnes mies totesi, että kuolleena... Kävin katsomassa paikan, ja ympäristönkin laajalti, ei kissaa. Koskaan ei miuku tullut takaisin, eikä löytynyt mistään. Ajattelen, että joko se kävi kertomassa hyvästit, tai minä jotenkin vaistosin sen siirtymisen sateenkaarisillalle. Paljon paljon myöhemmin luin netistä, miten monilla ihmisillä ympäri maailmaa on ollut lemmikeistään erikoisia kokemuksia unessa tai valveilla eläinten kuollessa toisaalla.

 

vaistoan, tunnen ja tiedän asioita niin paljon etukäteen, että ne ovat jo normaaleja, tavallisia asioita minulle. ensimmäiset tapaukset (pienet etukäteen asioiden tietämiset) koin 14-vuotiaana, tuolloin ne häiritsivät minua ja jäivät vuosiksi pois.

Asuessani ex-mieheni kanssa aloin nähdä, tuntea ja vaistota asioita paljon. Mies oli väkivaltainen ja käytti henkistä väkivaltaa, mitä enemmän ahdistuneempi olin, sen enemmän ja vakavampia asioita tiesin etukäteen, välillä ne ahdistivat todella paljon. Mietin, että en voi itse tapahtumiin vaikuttaa. Kerran imuroidessani, todella ahsituneena, mieleeni tulvi tietoa, että tietty lentokone kohtaa onnettomuuden, koneen numero, tietyssä paikassa ja tietty määrä ihmisiä kuolee. Ajatukset tulivat nopesti, välähdyksenomaisina. Ajattelin, että en halua tietää näitä ja uskottelin itselleni, tämä ei ole totta, näin ei tule käymään. Sattumalta kuulin myöhemmin (2-3pv kuluttua) juuri tämän tapahtuman saman radiosta. Esim. koneen numero ja menehtyneiden ihmisten määrä täsmäsivät:/

Naapurilla on vaikeuksia miehensä kanssa, tiedän aina etukäteen, milloin on jotain sattunut. Vaistoan ja tämä ajatus käy mielessäni. Tiesin, että hän palaa miehen kanssa yhteen, olivat erossa 4kk. Yhtenä päivänä vain tunsin niin, ja 2pv myöhemmin hän kertoi, että toissapnä sopivat, että koeilevat vielä.

Kohtaan työssäni kuolemaa, jos olen vapaalla tai lomalla, mieleeni nousee joku ihminen töistä. Tiedän tuolloin, että hän kuolee on kuollut kun palaan töihin. Näin kävi myös edellisessä työpaikassa. yöasioita en mieti ikinä muuten kotona.

Eräänä päivänä minulla tuli painostava, ahdistava olo. Mietin, että joku tekee itsemurhan, en vain tiennyt kuka. Tämä vaivasi kauheasti, kun en tiennyt, kuka itsemurhan tekisi.
Olin hetkeä aiemmin yrittänyt ottaa yhteyttä mieheen, kenen kanssa vuosia aiemmin pidimmie yhteyttä ja olimme kavereita. Tunsin, että hän tarvitsee apua tai puhumista. Tunsin,että hänen isänsä ei välittäsii soittopyyntöäni tälle kaverille. En kuitenkaan tiennyt, että kyseessä olisi hän.
Kirjoitin runon itsemurha-aiheesta ja päiväsin sen. Sitten tuli tunne, että näin täytyy käydä, näin on tarkoitettu ja rauhallinen olo, tapahtumia ei voi estää.
Mietin usein tätä runoa, mietin että olin väärässä ja miksihän sellainen vahva tunne valtasi minut. Kuluin aikaa ja muutama kuukaisi myöhemmin sain kuulla, että tämä ent.kaverini oli tehnyt itsemurhan kaksi päivää runoni kirjoittamisen jälkeen. Emme olleet olleet vuosiin tekemisissä, välimatkaa oli paljon ja tuolloin netit eivät olleet arkipäivää. Asia oli lähinnä vain perheen tiedossa, sain kuulla siitä, kun siskoni ystävä kysyi, että oliko joku (nimeni) tuon niminen sukua sinulle, kun oli sama sukunimi, minun kirjeitä ja kuvia oli löytynyt kuolleen kaverini tavaroista. Sain kuulla, että hän oli tehnyt itsemurhan joskus aikoja sitten. Kävin hänen haudallaan ja vertasin kuolinpäivää runon kirjoitus-päivään.

Kun näin isäni viimeisen kerran elossa, tiesin, että kohtaaminen on viimeinen. Hän oli pitkäaikaissairas, mutta ihan hyvässä kunnossa tuolloin. Mietin itsekseen, että nyt näemme viimeisen kerran. Hän ikään kuin hyvästeli katseellaan minut ja valtava rauha vallitsi mieleni. Kolme kertaa aiemmin, kun hän oli sairaalassa huonossa kunnossa, muut käskivät käydä hyvästelemässä hänet. Tiesin, että ei ollut hänen aikansa, enkä suostunut hyvästelemään.

Muutamia vuosia sitten ajaessani kaverilleni yöksi, matkalla tuli levoton, ahdistava olo. Kuuntelin biisejä, jotka kertoivat luopumisesta ja siitä että lennän pois, on pakko lähteä ..tai tähän tyyliin. Voin todella pahoin, tiesin, että joku kuolee. Muistan miettineeni, että kuka, miksen voi tietää, kuka.. Tämän jälkeen tuli levollinen tunne ja ajatuksia, että näin on tarkoitettu, näin vain käy ja näin täytyy käydä. Menin kaverilleni sekavissa tunteissa. Illalla en tahtonut saada unta. Nukahdin jossain vaiheessa ja heräsin niin levottomaan, epämiellyttävään oloon. Kännytin katsomaan kelloa ja tuli tunne, että paina tuo aika mieleesi, se merkitsee jotain (03:35). Olin lähes paniikissa tämän inhottavan tunteen vuoksi. Aamulla klo 8:30 ystäväni soitti, että eräs Antti (ex-poikaystäväni) tai hänen veljensä on kuollut yöllä auto-onnettomuudessa, ei ole vielä varmaa tietoa, kumpi. Muistan, miten jankkasin, että tiedän sen olevan A.....i ja tiedän kellon ajankin. Kaveri sanoi, että elähän vielä sure, ei asia ole vielä varma. Myöhemmin päivällä hän soitti ja sanoi, että se oli A....i. Kellon ajan sain tietää, kun lehdessä uutisoitiin asiasta ja mainittiin klo-aika.

Siskoni kertoo näkevänsä enneunia. Hän on nähnyt enkelin ja pirun. Ihan täysipäinen ihminen, joten uskon häntä.

Toinen siskoni on nähnyt kaksi kertaa enkelin.

En halunnut aiemmin uskoa tällaisiin, nykyään aihe kiinnostaa ja uskon, että esim, omat ennalta tietämäni asiat eivät voi olla sattumaa. Tiedän jotain pikku asioita joka päivä. En kuitenkaan osaa ennstaa esim.lottonumeroita

 

Lisäystä edelliseen:

Kun kadonneita ihmisiä etsitään, tiedän kuvan perusteella, onko hän elossa vai kuollut. Se kuva vain kertoo, aistin sen. hyvin usein (en ihan jokaisen kohdalla) tiedän, onko hän kuollut esim. veteen, metsään, onko kyseessä rikos vai itsemurha. Sen vain aistii, en osaa selittää tarkemmin.

 

Pakko vielä lisätä, kun joku kirjoitti aiemmin, että on nähnyt Kalajoella jonkun talon unessaan ja myöhemmin tuon saman talon ensi kertaa oikeasti elämässään.

Olin vasta muuttamut tälle paikkakunnalle, missä nyt asun. Näin pari kertaa unta vanhasta punaisesta talosta ja pihasta ja siitä, millaisen maiseman, mäen ja mutkan jälkeen tämä talo tulee vasemmalle. Tämä uni vaivasi minua. Puolisen vuotta myöhemmin ajoimme siskon kanssa juuri tämän talon ohi (on tässä muutaman km pääsäs enkä ole koskaan aiemmin sielläpäin käynyt). Samanlainen maisema, mäki ja mutka, samanlainen talo ja pihapiiri. Tuli tosi jännä olo kun näin sen, saman kuin unessa ja sanoin siskolle, että olen nähnyt unta tuosta talosta..
Vaivaa vain, että miksi? En ole selitystä tälle löytynyt, mutta uskon, että se liittyy johonkin jonka vielä saan selville

 

Tästä tapauksesta on tosi kauan, mutta hyvin muistan sen ainutkertaisena tapahtumana elämässäni edelleen. Olin 11-vuotias ja kahdestaan äidin kanssa keittiössä lapsuudenkodissani. Yhtäkkiä olohuoneesta kuului voimakas paukahdus, ja säikähdimme tietenkin. Menimme katsomaan, ja kirjahyllyn edessä vajaan metrin päässä oli lattialla siisti pino kirjoja. Muistan, että siinä oli ainakin oma valokuva-albumini, ja päälimmäinen kirja oli vanhempieni joltain lahjaksi saama Herran vuosi -niminen kirja aukinaisena jostain kohdasta. En painanut tuota kirjan kohtaa mieleeni, mutta kyseessä oli kirja, jossa oli värssy jokaiselle vuoden päivälle. Tunnelma ei ollut mitenkään pelottava, ihmetystä herättävä vain. Kirjat olivat olleet päällekäin kirjahyllyssä, eivät pystyssä, sitä tosin en muistanut silloinkaan, olivatko olleet samassa järjestyksessä kuin lattialla vai eivät.

Yritimme miettiä, mikä olisi nuo kirjat voinut pudottaa, mutta mitään selitystä emme äidin kanssa keksineet. Missään lähistöllä ei räjäytelty, eikä mikään hävittäjä lentänyt ylitse. Kaikki muut tavarat ja taulut olivat olohuoneessa ja muuallakin paikoillaan. Muistan tehneeni omia kokeitani ja pudottaneeni samaiset kirjat kirjahyllystä alas tarkoituksella useaan kertaan. Kaikki pudotustestini päättyivät siihen, että kirjat olivat sikin sokin lattialla, kertaakaan kirjapino ei tipahtanut niin, että ne olisivat päätyneet myös lattialle pinoon. Niiden olisi kaiken järjen mukaan pitänyt hypähtää hyllystä lattialle, jotta pino olisi ollut mahdollinen.

Muistan tarkan vuoden tälle tapahtumalle siksi, että äitini isä kuoli tuona keväänä, joko pari viikkoa ennen tai jälkeen tämän kirjajutun. Kummin päin oli, on vuosien kuluessa unohtunut. Myöhemmin olen lukenut tällaisista räyhäilmiöistä, ja niitä on todettu useimmiten tapahtuneen juuri kodeissa, joissa on teini-ikäisiä nuoria. Asunnossa ei koskaan tapahtunut muuta ihmeellistä, jos ei lasketa vessanpöntön kantta, joka paukahteli itsestään kiinni ja säikytteli meitä. Tätäkin ilmiötä testasin, enkä saanut mitenkään kantta jäämään sellaiseen puoliväliasentoon, että se olisi siitä itsestään hetken päästä tipahtanut alas. Meillä ei pöntön kantta koskaan pidetty kiinni, ja se jäi kyllä aina hyvin tukevasti aukiasentoonsa .

 

Vasta ajokortin saaneena tein ensimmäisen pitemmän ajomatkan yksinäni. Tiessä oli mutkia ja mäkiä, ja isä varoitti poroista, joita saattoi sattua eteen. Jännitti ajomatkan lisäksi määränpäähän pääsy ja koulun aloittaminen toisella paikkakunnalla, joten olin varmasti ylivirittyneessä tilassa koko matkan. Poroja sattuikin eteen useamman kerran, ja joku vaisto varoitti aina minua niin, että hiljensin aina ennen mutkaa, jonka takana porot olivat tiellä. Yhtään kertaa ei sattunut niin, että olisin kuullut varoituksen vaarasta päässäni ja hiljentänyt vauhtia turhaan. Olisin aivan varmasti ajanut porokolarin, jos en olisi hiljentänyt ennen erästä mutkaa ja mäennyppylää, jonka takana porolauma oli tiellä. Tuskin siinä henki olisi mennyt vaikka olisin kolaroinutkin, mutta todella ikävä kokemus olisi kuitenkin tullut, varsinkin alle jääneille poroille. Ei yliluonnollista, mutta outoa.

Vielä oudompi oli 90-luvun mökkimatkani meren saarelle Nauvossa silloisen mieskaverin kanssa. Saarella oli vain se mökki, ei muuta asutusta, ja ajankohta oli syyskuu. Virranlähteenä siellä oli pieni oma tuulimylly. Heräsin keskellä yötä omituiseen piippaukseen, ikään kuin johonkin hälytykseen. Arvelin, että kyse olisi jostain siihen tuulimyllyyn liittyvästä laitteesta, ja herätin miesystävän. Hän ei osannut sanoa, mistä ääni tuli, vaikka oli ammatiltaan sähkömies. Ei ollut ennen siellä mökillä ollessaan kuullut sellaista ääntä.

Piippailut loppuivat hetikohta, mies kävi nukkumaan ja minä lähdin käymään ulkohuussissa. Matkalla sinne kuului saaren keskikohdan suunnasta metsästä valtavan kova, pitkä piippaus, metallisen oloinen, ei minkään linnun tai eläimen aikaansaama, niin kuin ei olleet ne pienemmät ja lyhyemmät piippauksetkaan, jotka olivat tulleet siltä samalta mökin seinustalta. Ääni oli ikäänkuin jonkin laitteen tuottama hälytys- tai varoitusääni. Suoranainen kauhu valtasi minut siinä hetkessä, eihän saarella pitänyt olla ketään muuta meidän lisäksemme. Käännyin ja juoksin takaisin mökkiin katsomatta metsän suuntaan. Herätin taas miesystävän, ja kerroin mitä olin kuullut, mutta hän ei osannut selittää tätäkään ääntä. Pyysin hänet kuistille turvakseni, kun lähdin uudelleen huussimatkalle sydän sykkyrällä, mutta mitään ei enää tapahtunut sinä yönä eikä loppuaikana saaressa.

Seuraavana päivänä tutkimme tuon pienen saaren keskiosia ja rantoja, emmekä löytäneet jälkeäkään mistään poikkeavasta. Näihin ääniin olisi mielenkiintoista saada selitys. Muuten voisin luulla, että kuulin ne vain päässäni, mutta ne ensimmäiset piippaukset mökissä sisällä kuuli mieskaverikin. Ei kiitos enää minulle tällaisia kokemuksia...

 

Täydennän vielä edellistä viestiäni tiedolla, että tuulimylly sijaitsi saaressa aivan lähellä meren rantaa, ei siis sillä suunnalla, mistä tuo kamala hälytysääni tuli. Lepakoita saeressa oli, mutta äänet eivät olleet lepakon tuottamia.

 

Ei yliluonnollista ole olemassakaan.

 

uskomatonta,että joku luulee näitä tarinoita yliluonnollisiksi tpahtumiksi. Jokaiseen löytyy kyllä selitys

ja kukaan ei näe tulevaisuuteen joten älkää viitsikö sepostaa mitää tyhmää omaa mielikuvitustanne.

 

Ei yliluonnollista ole olemassakaan.

Ai, mistä tiedät?

 

[QUOTE="Armada";29695440]Pakko vielä lisätä, kun joku kirjoitti aiemmin, että on nähnyt Kalajoella jonkun talon unessaan ja myöhemmin tuon saman talon ensi kertaa oikeasti elämässään.

Olin vasta muuttamut tälle paikkakunnalle, missä nyt asun. Näin pari kertaa unta vanhasta punaisesta talosta ja pihasta ja siitä, millaisen maiseman, mäen ja mutkan jälkeen tämä talo tulee vasemmalle. Tämä uni vaivasi minua. Puolisen vuotta myöhemmin ajoimme siskon kanssa juuri tämän talon ohi (on tässä muutaman km pääsäs enkä ole koskaan aiemmin sielläpäin käynyt). Samanlainen maisema, mäki ja mutka, samanlainen talo ja pihapiiri. Tuli tosi jännä olo kun näin sen, saman kuin unessa ja sanoin siskolle, että olen nähnyt unta tuosta talosta..
Vaivaa vain, että miksi? En ole selitystä tälle löytynyt, mutta uskon, että se liittyy johonkin jonka vielä saan selville [/QUOTE]

Minulla on ollut elämän varrella useita deja vu -kokemuksia. En koe niin, että olisin elänyt tai nähnyt tämän hetken ennenkin, vaan pikemminkin niin, että olen siellä, missä pitikin tai näinhän tämän pitikin mennä. Nämähän ovat ihan selitettävissä olevia tuntemuksia, jotka omat aivot tuottavat. Erikoisemman tapauksen, ehkä sekin kuitenkin vain deja vu -kokemus, koin nuorena mennessäni erääseen työpaikkaan ensimmäistä kertaa. Paikka oli toisella puolella Suomea, enkä ollut siellä nuoren elämäni aikana koskaan käynyt.

Jäin bussista, ja samassa kun näin rakennuksen, tajusin, että olenkin nähnyt tästä talosta unta. Kokemus kesti ehkä 10 minuuttia. Kiersin talon ympäri ja katselin paikkoja, jotka olivat juuri niinkuin olin uneksinut joskus vuosia aikaisemmin. Tiesin uneni perusteella etukäteen, mitä tulen seuraavaksi näkemään siinä talon ympäristössä. Olo oli ihan epätodellinen. Moista ei ole toista sattunut. Deja vu:t menevät nopeasti ohi, liiankin nopeasti, siihen tunteeseen olisi nimittäin kiva jäädä pitemmäksikin aikaa.

Osasyy siihen, että kirjoitan kokemuksiani täällä, on se, että niitä selitysehdotuksia olisi mukava saada lukijoilta, vaikkapa sinulta "huh huh" . Uskon myös, että useimpiin tapauksiin löytyy luonnollinen selitys, sitä on vain vaikea itse keksiä, vaikka miten miettisi. Mutta ihan kaikkeen ei vielä tiedekään osaa antaa selitystä.

 

Pari iltaa sitten lapset ja mieheni olivat jo yläkerrassa nukkumassa ja itse olin pimeässä alakerrassa sohvalla istumassa. Syrjäsilmällä näin viereisessä, pimeässä huoneessa vaalean ihmishahmon kävelevän ikkunan ohi. Olin varma, että näin pitkän, vaalean ihmisen kävelevän oven ohi, katoavan nurkan taakse. Lamaannuin kun mietin, ettei se voinut olla perheestämme kukaan (olivat siis yläkerrassa ja hahmo oli pitempi ja hoikempi kuin kukaan perheenjäsen).

Kunnes talon ohi ajoi tällä kertaa vähän äänekkäämpi auto, jonka valot tekivät pimeään huoneeseen valokeilan, joka liikkui samoin kuin tuo "hahmo" jonka muka näin.

Että se siitä yliluonnollisesta.

 

En ollut koskaan varsinaisesti nähnyt mitään outoa, ja ajattelin etten tulisi näkemäänkään (koska en oikeasti haluakaan nähdä ) - ennen kulunutta talvea.

Muistaakseni miehen kanssa herättiin yöllä yhtäikaa, ja musta oli oudon kylmä, ja sanoin siitä miehelle. Mies oli samaa mieltä, ja nousi sängystä mennäkseen alakertaan katsomaan ettei koirat ole rämpyttäneet ovia auki tmv, jonka ne saattaa tehdä ellei muista laittaa ovia lukkoon ja vielä korkeaselkäistä tuolia parvekkeenoven eteen koska koira osaa käyttää salpaa ja kahvaa.
Itse nousin samalla käymään yläkerran vessassa. Jäin odottamaan sen jälkeen miestä porrastasanteelle, mies alakerrasta huikkasikin ettei siellä ole mitään ovia auki tai muutakaan. Porraskuilussa on ikkuna alhaalla, katselukorkeudella takaterassilta ja yhtäkkiä sieltä yläviistosta näin ihan selvästi ikkunan takana paljaat miesmäiset jalat kääntyneenä ikkunaanpäin. Ajattelin sekunnin, että mies seisoo alakerrassa ja sen jalat heijastuisi sieltä, mutta samalla kumminkin tajusin ettei se mitenkään voi käydä niin. Viittasin yöllä kintaalla kumminkin koko jutulle, mutta näin unia missä esim. joku istui sohvalla mutta henkilöstä ei näkynyt kuin koivet polvista alaspäin.

Aamulla ihmettelin asiaa uudelleen ja totesin myös uudelleen, ettei miehen jalat olisi voineet heijastua siihen ikkunaan alhaalta asti.
Samaten olisi aika outoa, että siellä olisi kukaan oikea ihminen hiippaillut paljasjaloin keskellä talvea.

Ehkä se oli sitten sellainen "valveuni".
Yhäkin yöllä joskus vessareissulla katse käväisee ikkunassa, mutten ole enää nähnyt siellä mitään ylimääräistä.

Ajattelin jälkeenpäin, kun tapahtuma sattui vähän sen jälkeen kun olin löytänyt maanalaisen kolikkokätkön, että olisiko omistaja tullut rahapussinsa perään... Huu.

 

Äidinäidille oli sattunut paljonkin erikoisia tapauksia elämänsä varrella, enteitä ja esimerkiksi näitä kellojen pysähtymisiä, kun joku kuolee, joita tässäkin ketjussa on kerrottu useita tapauksia. Äitini kertomista yksi mieleenpainuvimmista oli pelottava uni, jonka äidinäiti oli kauan sitten nähnyt ja kertonut äidilleni. Unessa olivat olleet äitini nuorempi veli ja edesmennyt äidinäiti, joka oli kantanut tätä lapsenlastaan sylissään poispäin. Unennäkijä, mummoni, oli tuolloin kysynyt äidiltään, että mihin sinä sitä lasta viet? Vastaus oli kuulunut: "kuoppaan". Ei ollut kulunut kuin viikon verran tästä unesta, kun tämä äitini veli oli kuollut vain 12-vuotiaana. Unessa poikaa kuoppaan kantamassa ollut isomummoni oli kuollut puolisen vuotta ennen tätä tyttärenpoikaansa.

 

up

 

\

Miten te saatte siitä papukaijan pään? Minen saa mitenkään vaikka oma kuva onkin...

"KAIJALLA KOKOA<3"

..ite en uskalla kuvaa katsoa..
Kaverilla on kuva jossa perhepotretti,
takana olevassa ikkunassa on käsi tai sen jälki..
ja todistetusti ikkunan takana ei ole aikoihin voinut olla ketään....

 

Varmaan tämä ei ole mitään yliluonnollista, vaan eläimen jotain ööö(blackout)...

Faija kuoli, ja mun puolivuotias koira ei suostunut tulemaan sinne asuntoon. Laittoi hanttiin jo kerrostalon asunnon ovella. Ihan ensimmäiselläkin kerralla, kun ei vielä tiennyt siellä kenenkään kuolleen. Kuolleen hajua ei ollut mun eikä kenenkään muun nenään. Mä yksin siivosin sitä yksiötä, ja koira vinkui koko ajan tyhjennetyssäkin kämpässä ulko-ovella. Liikkui siellä todella pelokkaasti. Arvatkaa pelottiko mua, kun koira sillleen reagoi... Oli kuitenkin pimeät illat, iiik... Hyi, se oli hirveätä. Odotin koko ajan faijan haamua saapuvaksi.