Kesäkuun Kastehelmet 2012 **HUHTIKUUSSA**

Heippa!
Varasin sitten yksityiselle ultra ajan, mietin kyllä pitkään että varaanko vai en, mutta päätin sitten että ihan sama, kerran haluun käydä niin käyn=) 50 egua maksaa ja kun on oma tikku mukana saa todella hyvät kuvat mukaan kotiinki, niin ja tarkan painoarvion! Mulla taas rupesi alakerta vuotamaan siis pientä vuotoa, mutta et ei selviä ilman pikkuhousun suojaa..ajattelin tuostakin vähän kysellä.
Jotenkin tuntuu että tässä raskaudessa ollut huono tää seuranta, ku kahdessa aikasemmassa oon tosiaan käynyt ultrassa n. 2 viikon välein, nyt tyyliin noi perusultrat + äippäpoli käynnit lähetteellä, mutta ite en ainakaan ole silloin kehannut vauvasta kysellä kun ovat noita vuotoja selvitelleet.

Vauvan vaatteet on nyt pesty ja kotiutusvaatteetkin valittu. Sairaala kassiakin rupesin jo pakkailee vaikka tää kyllä varmaan syntyy sitten laskettunapäivänä tai sen jälkeen. Vaikka kuinka supistelee ja selkää särkee ja vuotaa niin mulla ainakin kaula jäljellä enemmän kuin tarpeeksi ja sormelle auki oon, mutta uudelleen synnyttäjähän voi ollakin.

Alastomuudesta sen verran että oon kummallakin kerralla ollut pelkkä pyyhe päällä siellä s-salissa siis oon asunut suihkussa. Muistaakseni jonkin rievun ne laitto päälle ku anestialääkäri kävi laittamassa spinaali puudutuksen, mutta muutenpa oon alasti ollut. Ja voimpa sanoa että ei tosiaankaan kivuilta ja kaikelta muulta tule ajatelleeksi alastomuutta. Se on niin luonnollista siinä tilassa, kuitenkin ne koko ajan tarkkailee alakerran tilannetta että ei musta oisi kyllä ollut siinä välissä aina pukemaan ja riisumaan.
Huomenna sit nään pikkuisen ja selvitän nyt tarkasti sen sukupuolenkin =) Ei millään malta odottaa huomista päivää=)

Voimii kaikille, muistakkee ottaa särkylääkettä jos ootte kipeitä, lepoa, lepoa!

Empun odottaja 32vk 6pvä.
 
Aanna, juu sen vuoksi he ajatteli, että ei kykene enää kääntymään. Oon mä täällä nelinkontin ollu eilenkin ainakin kolme kertaa, et kääntyis :D

Ja siis hyvä tietää, että saa nostella vauvaa! :) Eihän tässä sitte mitään hätää ole ^_^
 
Huhhuh mikä työpäivä. Hymy ei oo hyytyny,mutta mielelläni olen vaakatasossa. Pää painanu ihan tolkuttomasri kohdun pohjassa ja ukko polskinu menee niin, että potilaatki huomannu. Niinko kaivautus toiseen kylkeen ihan kiinni. Unohdin vielä aamulla Anitan tukivyön joten senkin uupuminen tuli huomattua..onneksi on vp huomenna.

Tarkkaa nostorajaa ei section jälkeen meilläkään anneta. Sillai pitäis kipulääkkeitä syödä, että lapsen jaksaa nostaa syliinsä. Toki apu ei ole pahitteeksi, mutta käytännössä pitäis siis pärjärä sen ajan kun toinen on työmaalla.

aivot tilttas piti jotain viel ihmetellä, juu. Fillarointia testasin mut häpyluu meinas kuolla. Ja toi klisee; et voi tehdä olet raskaana kiss my ääs. Anna mennä jos mieles tekee, varovaisuus kunniaan! Toi et voi tehdä olet raskaana hokema on niin paskaa suurimmaks osaks et ihan hermo kiinni. :D

Sandrastiina ja Mini rv 31
 
Viimeksi muokattu:
Tänään sit piti käydä hakemassa sairaslomaa ja katottiin samalla onko supistukset saaneet aikaiseksi jotain.
Paikat oli pehmennyt ja sormelle auki. Vauva laskeutunut jo aivan alas ja siitä johtuu kävellessä tunne että tulee pissa housuun.
Mitään painavaa ei saa nostella ja muutenkin muistaa huilata paljon.
Sairaslomaa sain äitiysloman alkuun saakka.
Huomenna olis sit neuvola. Ihan kauhulla odotan paljonko on paino noussut. Tähän mennessä muistaakseni tullut yhteensä 13kg.

Minä en ole sairaalakassia pakannut vielä, mutta pitäisi vissiin kohta sekin laittaa valmiiksi.
Vauvan vaatteet on pestynä, mutta muuten on vielä paljon juttuja tekemättä.

maraiitti ja "pieni"poika 33+2
 
Mun täytyy teille kertoa mun tän aamun traumoista. Heräsin ja makasin hetken sängyssä selälläni, kunnes koira huomasi että olen hereillä. Se tulee tietty sitten aina sängyn viereen tervehtimään. No nostin hieman päätäni ja kurotin oikealla kädellä sängynlaidan yli tarkoituksena rapsuttaa koiraa. No helkkari kun tein tämän kiertoliikkeen vauva muljahti mahassa todella kamallalla tavalla. En tiedä missä asennossa se mahto olle mutta kipu oli kova ja muljahdus todella epämielyttävän tuntuinen. Mä olin ihan varma et nyt mä tapoin meidän vauvan.... No on vauva nyt ollut tänään todella aktiivinen ja ei kait se tollasesta rikki mene:) Mut ajattelin vaan et onko jollekin muulle sattunut vastaavaa???

*madde ja topi 32+5*

Ai nii ja etusivulle vois päivittä mulle vuoden lisää eli 28v. :)
 
Viimeksi muokattu:
hymyhyyty iltaa kohden. Pelkkä sohvalta siirtyminen wcn sai harkkasupistukset samantien jomottavalle tasolle ja viimeinen nousu yläkertaan sänkyyn oli k i p e ämatka. Ukkeli jatko melskaustaan läpi yön ja pari kertaa heräsin pelkästään siihen. Mielenkiinnolla tätä päivää ja sen tuntemuksia odotellessa..
 
Huomenta!

Oli puhetta kääntämisestä ja sektiosta ja esikoiseni kääntyi vielä noin viikolla 34-35 perätilaan ja se huomattiin viikolla 36. Lääkärille sain ajan viikolle 37, mutta silloin oli jo myöhäistä sitten kääntää, kun peppu oli jo tiukasti kiinni. Sektiosta toivuin todella nopeasti ja jo viikon päästä olin ihan täydessä kunnossa ja tein 1h lenkkejä, joten mulle ei jäänyt siitä kuin hyviä muistoja! Vauvaa sai nostaa, mutta ei mitään sen painavampaa kuukauteen eli turvakaukaloa tai vaunuja ei saanut nostella, joten liikkuminen oli hieman rajoittunutta, mutta silloin oli muutenkin niin kylmä ettei mihinkään olis päässyt.

Viime viikolla todettiin, että kaveri on aika tiukasti pää alaspäin, mutta epäilen että viikonloppuna kääntyi! Maha on eri muotoinen ja potkut tuntuu eri paikassa. Toivoisin kyllä, että kääntyis pääalaspäin ja saisin kokea synnytyksen alakautta.

Alastomuudesta oli kanssa keskustelua ja en osaa siitä paineita ottaa, luulenpa että siellä on nähty niin paljon alastomia naisia etteivät kiinnitä siihen mitään huomiota ja itsellä varmasti muut asiat mielessä. Itse jännitän enemmänkin omaa käytöstä, kuinka kestää sen kivun ja miten siihen reagoi. Yleensä en pienistä valita vaan on mieluummin hiljaa, enkä ole koskaan mitään kunnon kipua tuntenut, joten vaikea sanoa.

Aika moni on jo sairaslomalla ja ihan hyvä, että saadaan lepäillä! Neuvoloissa kuitenkin näköjään eroa siinä, miten supistuksiin ym. oireisiin reagoidaan. Meillä ainakin suorastaan "pakotettiin" lomalle, vaikka en nyt tiedä olisiko se ihan pakollista ollut, mutta hyvä niin, nyt saa levätä rauhassa ja supistukset ja kivut on ainakin rauhoittuneet. Ja noista menkkakivusta, niin sitä on ollut täälläkin usein, tosin nyt rauhoittunut lomalla.

Tuntuuko teistä muuten, että maha olis laskeutunut? Mulla todettiinkin viime viikolla, että on jo laskeutunut, mutta musta tuntuu, että vauva on nyt tosi alhaalla. Olen lyhyt ja silti rintojen ja mahan väliin mahtuu selvästi käsivarsi ja on ihan tyhjää tilaa kohdussa ylhäällä. Muutenkin oireet on samat kuin esikoisen aikana ennen synnytystä, mutta toivotaan ettei nyt vielä kuukauteen tulis!

Ceciilia ja Benkku 32 POKS!
 
Muljahduksista: kyllä mullakin on ikäviä muljahduksia tuntunut, kun vauva tekee isomman liikkeen. Edellisyönäkin tuntui, ja toiveikkaana tosiaan ajattelin, että nyt se kääntyisi raivotarjontaan... mutta ei! Kyljellään lepäilee edelleen. Pää on lähellä kylkiluita oikealla edelleen.

Mupelo: luin uudelleen tuon mun tekstin, ja suonikohjuja on sisäreidessä vain ylhäällä, ei koko matkalla. Sentään. Mutta kyllä tämä aika kamalaa on! Tuntuu, ettei veri kierrä ollenkaan.

Kuten eilen, tänäänkin on huimannut. Tosi heikottava olo, kun tein aamupalaa seisten yms. aivan kuin silloin alkuraskaudessa. En tiedä, mistä nyt tällä kertaa johtuu. Ei auta kuin toivoa, että olo tästä kohenee päivän mittaan.
 
Kaneli74 onpas sulla ikävä tilanne ja ikävät lääkärit osuneet kohdalle. Itse en ole joutunut sairaslomaa hakemaan, joten en tiedä miten siihen suhtaudutaan, mutta ei kyllä kivalta tunnu, jos kerran itse tuntee itsensä noin voimattomaksi. Kyllähän sitä omaa kroppaa pitäisi kuunnella ja lääkärin antaa lomaa, jos toinen ei kerran jaksa. Ystäväni kärsi myös aikoinaan univaikeuksista ja sai kyllä sairaslomaa, tosin kanssa 1-2viikon pätkissä, mutta töistä jäi pois noiden lomien kanssa joskus n. 25 viikolla.

Äitiyspäiväraha päätös tuli eilen. En nyt muista yhtään, mutta meneekö siitä äippärahasta eläkemaksuja tai muita tollaisia?? Liitonmaksun sain ainakin esikoisen aikoina katkaistua ä-loman ajaksi, joten kai sekin nyt niin menee, mutta entäs tellit ja yellit, miten niiden kanssa?? Helppaisko joku?

jkoo + Pupu 31+6
 
Esikoisen aikaa mut melkein pakotettiin sairaslomalle, mutta en halunnut jäädä. Terkka sanoi joskus rv 30+ jälkeen, että sano vaan, niin saan sairaslomaa. Mulla silloin toimistotyö ja selkä kiukutteli toisinaan. Muuten ei ollut ongelmia. Nyt ei ole edes tarjottu, tosin eipä siitä olis paljoakaan hyötyä kun kotona oon kuitenkin ollut jo 4,5 kk ja äippälomakin alkoi perjantaina. Eiköhän tuo ole ihan lääkärikohtaista miten reagoivat tarpeeseen. Jotkut (luultavasti ne, jotka itse ovat joskus olleet raskaana) ymmärtävät paremmin kuin toiset.

Ceciilia: Täällä maha mahdollisesti laskeutunut jonkin verran. Ainakin omasta mielestä ja liikkeet tuntuvat selvästi aiempaa alempana, mutta keilapalloa ei vielä jalkojen välissä ole. Tosin mua on nyt parina päivänä närästänyt aiempaa enemmän, joten se kielis siitä että joku painaa mua vatsalaukkuun... mene ja tiedä.

Madde: Täällä kanssa jokunen viikko sit asukki teki jonkun erittäin ilkeän tuntuisen muljahduksen, itseasiassa kahteen kertaan. Olin hetkeä aiemmin herännyt yöunilta ja makoilin vielä sängyllä.

Sandrastiina: Toivottavasti tänään on "helpompi" päivä!

Sairaalakassi on osittain pakattu. Vielä kun sais sinne omat puhtaat vaatteet sekä jotain naposteltavaa hommattua. En ajatellut kyllä kovinkaan pitkään sairaalassa viihtyä, mutta pakko varata jotain kuitenkin mukaan kun koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää. Viikonloppuna annoin vanhemmilleni esikoisen "selviytymispakkauksen" mukaan, jotta on sitten valmiina heillä, eikä tartte miettiä mistä saa vaatteet, yöpuvut jne. Ja tää ihan siksi, että mua ei innosta keräillä noita kamppeita kasaan, jos synnytys alkaa taas lapsiveden menolla. Viimeeksi kun sitä tuli ihan holahtelemalla, keräile siinä sitten tavaroita kun vettä valuu koko ajan...

Mupelo ja sintti rv 35+1
 
Heissan..

Täällä on ollu tukalaa olotilaa jo nelisen päivää.. Nenä vetää taas niin tukkoon että hengittäminen raskasta, samoin menkkamaista kipua ja närästystä, kyykistellä ei pysty ollenkaan koska silloin vihloo kunnolla. Onnex ylihuomenna neuvola ja seuraaval viikol ultra.

Liikkeistä Eilen ihan kauhistuin kun oli aika touhukas päivä enkä sitte touhuillessa kiinnittäny liikkeisii huomiota niin aloin illalla miettii että onko niitä ollu tänää ollenkaan. Suostu sitte illalla ennen nukkuumaan menoo potkasee pari kertaa. Ja tänää aamul oliki täys rumba päällä =) Muutenki kyllä huomattu että tämä kaveri on todella sikee uninen, ei välttämättä ala liikkuu edes silloin kun ite tönin mahaa. Ultrissa onnex aina todettu et liikkuu hyvin. Mut välil vaan iskee paniikki..

Ja iskee paniikki myös ton miehen 6vuotiaan kanssa.. Nyt taas meillä pari viikkoo ja kun hänelle alettiin kertoa masuasukista niin ei ota kuuleviin korviinsa ja kieltää koko asian. Eilen mies taas kysyi että mitäs jos tulis pikku sisko/veli.. Vastaus oli: Heittäsin sen parvekkeelta alas!!!!!!!!! Vihaan vauvoja.. APUA!!! Mies lähtee tänään tytön kanssa kahdestaan uimahalliin ja lupasi puhua nyt (taas kerran) asiasta. Pelkään vaan että tuloksena on itkupotkuraivari ja huuto että hän haluu heti äidille. Että juuri näinhän tän pitikin mennä.. Arvasin kyllä reaktion koska sattuu olemaan hyvin jääräpäinen tapaus ja isin lellikki..

Voimia kaikille odottajille :heart:
Aina kun pääsen vihdoin kirjottamaan niin en kyllä ikinä muista mihin piti kommentoida, minkäs teet, lahopää..

Roki ja miniriiviö 32+3
 
Heippa!

Viikot vaan kuluu ja kohta vauva syntyy! Ei todella ole montaa viikkoa jäljellä, vaikkakin ne viimeiset tuppaa olemaan piiitkiä :)

Suonikohjuja tai raskausarpia ei ole ilmestynyt, onneksi!
Jalat kramppaa kyllä ja unet on ihan naurettavia, nukun max tunnin pätkiä ja heräilen ihan k o k o a j a n! Todella ärsyttävää.

Olen liikkunut nyt viimeaikoina taas enemmän ja ollaan tehty pitkiä päiviä kävellen ja liikkellä ollen. Supistelee kivuttomasti ja navasta alaspäin olen iltaisin ihan sairaan poikki ja aamuisin paikat särkee ja jomottaa, mutta en kestä maata paikallaan. Ja suppareiden osalta en usko niistä olevan mitään harmia, päinvastoin, jos vaikka kypsyttäis niin että vauva syntyy jo siinä lasketun ajan paikkeilla ;)

Kaikilla on vielä vauvat mahassa, mikä on ihanaa. Ei yhtään pikku keskosta tähän ryhmään ja nyt ollaan jon tosi hyvillä viikoilla, verrattuna niihin kakkosella alkaviin.

Mä en todellakaan ole pakannut sairaalakassia tai muutenkaan valmistautunut asiaan. Jotain vaatteita olen vauvalle pessyt ja rintakumit, liivinsuojat, sinkkivoide ja harsoja läytyy vauvalle kaapista. Ei sinne sairaalaan onneksi tarvitse mitään, mitä ei mieskin osaisi kaupasta hakea sitten, jos kiireellä joutuu lähtemään. Jos taas vauva nyt päättäisi kuukauden sisään syntyä, niin sairaala päiviä tulisi vauvalle kuitenkin enemmän kuin itselle ja ehtisi siinä vielä laittaa. Tätä en kyllä todellakaan toivo.

Mulla on nyt jo ikävä esikoista, kun ei tiedä kauanko siellä sairaalassa joutuu viipymään. Toivon että mulla ja vauvalla olisi kaikki hyvin ja normaalisti ja mahdollisimman nopeaa kotiuttamista.

Poikkka teillä pieni on kyllä pieni, mutta onneksi viikkoja on jo hyvin. Pidä meitä ajantasalla täällä jos tilanteet muuttuu, niin laitetaan peukut pystyyn ja kädet ristiin.

Roki82 Kuulostaa siltä, että miehesi tytöllä on pelkoja asemansa puolesta, ei varmaan ihan harvinaista eron keskelle pienenä joutueilla lapsilla. Toisaalta olen kuullut että moni muukin mustasukkainen isosisko tai veli on esittänyt vastaavia uhkauksia, ihan ilman uusioperhe kuvioitakin :)
Tyttö vaan on tilanteessa, jossa kokee helpommin vielä jäävänsä kakkoseksi. Voimia sulle kestää tytön ahdistusta ja toisaalta onneksi on isänsä lellikki, niin huomaa kyllä, ettei uhkakuvat käy toteen vaan on isälleen yhtä tärkeä kuin ennenkin, kun vauva syntyy. Minkälaiset välit tytön äidillä ja teillä on? Voisikohan tytön äiti myös selittää tilannetta hänelle ja korostaa sitä, että tyttö tulee aina olemaan rakas äidilleen ja isällee, eikä pikkusisarus muuta asiaa. Olisi varmaan myös hyvä, jos äiti voisi antaa vähän extra huomiota näin vauvan syntymän lähellä ja sen jälkeen, jotta saisit sinäkin tarpeeksi huomiota mieheltä ;)

Näkyykö muuten teillä Kelan verkkoasioinnissa jo se maksettavan äitiys ja vanhenpainrahan määrä? Siis verojen jälkeen, vai tuleeko vasta myöhemmin näkymään? Nythän siellä näkyy se ennen vähennyksiä myönnetty summa joka kuukaudelle ja maksetaan kohta on tyhjä.


Murukka ja snadi 32+5
 
Heipparallaa!

Kevät se keikkuen tulevi :)
Synnytys lähenee päivä päivältä.
Täällä kivuliaat supistukset ovat rauhoittuneet, vaikka vauvan pää painaakin tuolla tosi alhaalla, sama juttu oli viime odotuksessa ja 37 viikolla poika sitten päätti syntyä.

Muuttoon enää 3 päivää, täällä ollaan pahvilaatikkojen keskellä oltu jo parisen viikkoa!! into olisi kova päästä sisustamaan jo uutta kotia!!

Insuliinia on pistetty nyt joka ilta, 10 yksikköä: kurissa ovat arvot pysyneet. 3.5 taas tayssiin kontrolliin!

Sairaalakassia en ole vielä pakannut, ehkä olisi kohta jo syytäkin, rupeaa nämä viikot käymään pikku hiljaa vähiin.

Meidän pikkuinen kääntyi raivotilaan jo ennen 30 viikkoa ja niin päin on pysynyt =) Jotkut vauvelit vaan viihtyvät pitkään toisinpäin, ja settuvat vasta lähempänä synnytystä.

Taitaa moni olla täällä jo lähellä äippälomaa ja osa jo onkin varmaan lomalla..
Kasvatelkaahan vielä masujanne, kohta se on taas ohi!!

Niin ja ihanaa Vapun odotusta. meidän pitääkin miehen kanssa juhlistaa silloin, kun ollaan tavattu juuri vapun aattona!! tietäs vaan miten? :kiss:

t. Enisa ja pikkuinen 32+6 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Perjantaina olin sokerirasituksessa ja ilmeisesti jotain tuloksissa on kun neuvolasta oli yritetty soittaa :( Ihan kamala väsymys, eihän se ihmekään kun hb vaan 98, hieman huolettaakin noin matala arvo vauvan kannalta. Onneksi vain 8 työpäivää jäljellä kun vaan jaksais.
teris 30+6
 
Ultrassa käyty jo ja meijän tyllerö on pulska poskinen =) Siis nyt rupesi kyllä ihan huolettaa tuo vauvan paino, nyt siis 33+0 paino arvio on jo 2200g!! Siis apuva..kasvaa tosiaan huimaa vauhtia ja on nyt siis paljon isompi kun pojat noilla viikoilla. Niin ja sanoi että ei ole merkkejä ultrauksen perusteella että syntysi aikasemmin, että kerkiää vielä kasvaa hyvästi. Maha on kyllä iso, painoa tullut nyt siis n10kg. Mutta sano että tuo eteisistukka isontaa vähän mahaa ja istukkakin on kuulemma iso..noh, jää ainakin sitten hyvästi kiloja synnärille -> hyvästi alakerta! =D

Onkos muilla paino arvioita?
 
Tänään tuli viikkoja täyteen 32, että poks vaan. Vielä tuntuu kuitenkin, että pitkä matka edessä, kun viimeiset 3 työviikkoa tulee olemaan todella työntäyteisiä. Lisäksi teen vielä päivätyön päälle sivuduunia iltaisin, mutta onneksi sekin loppuu toukokuun puolivälissä. Onneksi vointi on ollut tosi hyvä, mitä nyt välillä ristiselkä vihoittelee.

Painoarviot on olleet tähän mennessä ultran perusteella:
26+2: 920 g
30+2: 1500 g

Raskausarpia on alkanut tulla myös navan yläpuoliseen vatsanahkaan :headwall:. Esikoisen jäljiltä ja tästä raskaudesta oli aiemmin arpia vain navasta alaspäin, mutta voi olla että nyt yläpuoli venyy siksi, kun hätäsektioarpi ei navan alla anna periksi. Rumaa.

Neuvolassa kävin eilen ja normimittausten lisäksi päivän teema oli imetys. Ostin uudet kankaat imetystyynyn vaihtopäällisen ompelua varten, kun ostamassani Bobby -imetystyynyssä oli mun mielestä niin ruma päällinen :whistle:. Jos se tyyny kuitenkin lojuu koko ajan olohuoneessa, niin olis kiva että se näyttäis siedettävältä. Esikoinen 3,5 v. on jo keksinyt imetystyynylle vaikka mitä käyttöä erilaisissa leikeissä =)

Maikki rv 32+0
 
  • Tykkää
Reactions: Mupelo

Yhteistyössä