Kesäkuun Kastehelmet 2012 **MAALISKUUSSA**

Barbamamalle kiitos liikuttavasta tekstistä. Jotain tuollaista olen ajatellutkin, että tuntevat ne, jotka ovat menetyksen kokeneet. Itse en ole, enkä voi niitä tunteita täysin tietää. Minulle jo vuosien lapsettomuus, ilman yritystä siis, aiheutti monet itkut sekin. Olin kamalassa vauvakuumeessa, ja lisäksi minulle kerrottiin, etten ehkä tule ilman hoitoja lapsia saamaankaan pco:n vuoksi. Onneksemme toisin sitten kävi.

Mulla oli myös tänään sokerirasitus. Muttamutta, ei se mennyt ihan putkeen. Ensinnäkin jostain syystä piikit tuntuivat yllättävän napakasti, ja molempiin käsiin on tulossa kunnon mustelmat? Normaalisti pisto ei tunnu juurikaan. Toiseksi mulla oli heikko olo, ja aloin lukiessani kirjaa itkeskellä väsynyttä oloani lähinnä ennen viimeistä verikoetta. Koko jutun jälkeen oli sellainen olo, kuin olisin ollut unessa. Väsynyt ja jotenkin poissaoleva. Jouduin kuitenkin ajamaan töihinkin vielä, tuntui ylivoimaiselta. Onneksi olo kuitenkin koheni pikku hiljaa. Mutta nyt olen edelleen kotona ollut tosi väsynyt. Enkä usko, että mitenkään johtuu mistään jännittämisestä tmv., sillä ei mua jännittänyt tuo tilanne, toista kertaa kävin ja muutenkin labrassa oon saanut juosta tottumiseen asti. Mun elimistö ei vaan tykännyt muutenkin väsyyn perjantaihin sitten paastosta ja sokeriliemestä sen jälkeen.

Vauva on ollut tosi aktiivinen liikkuja. Vatsa kyllä todella näyttää laskeutuneelta. Neuvolassa epäiltiin (kun soitin), että vauva olisi vaihtanut asentoa. Voihan sekin tietysti olla, en tiedä. Tosi alhaalla se nyt on. Ja supistelee koko ajan, kivuttomasti, mutta kuitenkin. Pitää varmaan mennä pitkälleen taas... vaikka tämä on kolmas raskaus, koen taas sitä avuttomuutta, että missä menee täysin kivuttoman supparin ja lievästi kipeän raja, tai voiko niitä kivuttomia tosiaan tulla 10min välein ilman seurauksia. On tää vaikeeta.
 
Olen samaa mieltä murukan kanssa, nyt Aanna lepoa!

Voi että mua nyt ärsyttää! Löysin kissan nukkumasta lastenvaunuista!!:mad: Joka ainoa kerta kun se sieltä on löytynyt tai yrittänyt vaunuihin mennä, on annettu sille nopeat hatkat. Yhtään kertaa ei ole saanut käydä vaunuissa. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta säilyttää vaunuja kissa ulottumattomissa. Ei auta muutakuin lähtä kissaverkon ostoon, ettei jatkuvasti tarvi olla vaunujen sisäosaa puhdistamassa kissankarvoista... :mad:

Nyt alkoi ensimmäisen kerran oikein huolettamaan että miten käy sitten kun vauva kesäkuussa syntyy. Asumme pienessä kaksiossa, makuhuoneen oven voi toki laittaa kiinni, mutta sitten tukehdumme makuhuoneeseen kesällä. En tiedä pitäisikö alkaa pitämään kissaa vessassa öisin.. mutta siellä se sitten riehuu/mouruaa koko yön kun ei saa olla muiden kanssa, eli sitten ei saa nukuttua. En tiedä, onkohan mun huoli turha ja kaikki kuitenkin järjestyy sitten kun vauva syntyy. Onko muilla kissanomistajilla antaa mitään vinkkiä asiaan?
 
meilläkin on kissa joka on ollut tässä välillä yöt vapaana mutta nyt tää kissa oli alkanu hyppiin pitkin tiskipöytiä ja reuhannu koko kämpän mullin mallin ni joutuu tästä lähtien olemaan semmoisessa pesuhuoneen välitilassa ku meil on semmonen. Meiän kissa on siihen kyllä tottunu joten välillä naukuu mutta yleensää nukkuu siellä ihan hiljaa.. Kissalla on muutenkin siellä oma hiekkalooja, ja ruoat sekä nukkumakoppa, eli on ollu siitä lähtien kun tuli meille eli on jo tottunu.

Pitäisiköhän teidänki totuttaa se kissa ihan nyt jo nukkumaan sinne pesuhuoneeseen.

Tietysti onhan niitä kissasuojia myös pinnasänkyynkin laitettavia.

Minäkin aijon ostaa kissaverkon ehdottomasti vaunuun ettei kissat, linnut ym eläimet pääse vahingossakaan vaunuun ku lapsi nukkuu siellä.
 
Kissoista: Meillä oli esikoisen odotuksen ja syntymän aikaan kaksi kissaa, ja edelleen yksi tämän toisen odotusaikana. Mun kokemuksen mukaan kissat on älyttömän kiinnostuneita kaikista uusista esineistä ja tavaroista (esim. vaunut), mutta siitä vauvasta ei ollenkaan. Eli kun se vauvan "haju" tulee vauvan mukana vaunuihin ja muihin tavaroihin niin kiinnostus vähenee huomattavasti. Meillä on vaunut myöskin täällä sisällä, mutta ollaan varmuudeksi suojattu peitolla sisäosa, ettei niitä karvoja sinne pääsisi. Tietenkin äkkiä pois häädetään, jos kissa vaunuihin eksyy, mutta ainahan ei voi olla vahtimassa :)
 
Meillä kanssa kissa on nyt ja ollut myös kuopuksen aikana,tykkää makoilla vauvan sängyssä ja vaunuissa ja turvakaukalossa kun vauva ei ole niissä ollut mutta kun vauva on esim.sängyssä niin ei aikanaan mennyt silloin sinne.Täällä lekuri kirjoitti sairaslomaa äippäloman alkuun kun ei toi selkäkestä ja lisäks supistelee kun tekee jotain raskaampaa,ihan kiva kyllä olla kotona.Onko kukaan saanu vielä kelalta muuta päätöstä kun äitiysavustuksesta,ite odottelen päätöstä äippäpäivärahoista?Täällä kanssa närästys/pala tai roska kurkussa olotila vaivaa.Huomasin muuten että mulla on tossa etusivulla la väärinmerkitty se on 8.6 mutta eipä toi niin vakavaa ole:)ihanaa maaliskuuta kaikille nyt se kevät tulee ja sitten kesä!!!rosa81+26+1
 
murukka ja muumimamma: oikeassa olette, mun olisi ollut paras lähteä perjantaina suoraan kotiin lepäämään. Mutta kun se ei ollut mahdollista :( Töitä oli tiedossa rasituksen jälkeen enää vain pari tuntia. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä terkkulaan jonottamaan lääkäriin. En voi olla pois ilman todistusta. Koska töissä oli tärkeä juttu hoidettavana, menin sitten töihin :( Koko eilisillan lähinnä makoilin. Yö meni ok, sain nukuttua jopa liki 9 tuntia. Silti tänään olen ollut myös väsynyt. Ehkä tämä väsymys johtuu siis muustakin kuin siitä sokerirasituksesta.

Mun vatsa on kyllä laskeutunut. Uskomattoman aikaisin. Voikohan se olla, että vauva vielä vaihtaa asentoa, ja vatsa nousee takaisin ylemmäs? Periaatteessa ei närästä niin helposti nyt, mutta kumartaminen yms. on entistäkin vaikeampaa ja vatsa ottaa istuessa jalkoihin kiinni. Aikaisemmissa raskauksissa vatsa laskeutunut rv32 eikä se siitä enää mihinkään noussut.
 
Aanna mulla oli kanssa kamala pöhnä sokerirasituksen jälkeen. Ihan pihalla olin lopun päivää. Mutta kyllä se seuraavaan päivään mennessä oli poissa.

Täytyy täälläkin itkeä tätä. Yritin ilmottautua Haikaranpesään mutta en pääsekään sinne edellisen sektion takia. Mä olen niiiin pettynyt. Olisin niin kamalan paljon halunnu kokea sen luonnonmukasempaan synnytykseen kannustavan ympäristön. Nyt mietin että pitäiskö sitten vaihtaa takasin tuttuun paikkaan Naistenklinikalle ihan tykkänään kun eipä se varmaan Kättärin normaaliosastosta paljon eroa. Pieni vastoinkäyminen sinänsä kun miettii joidenkin teidän murheita mutta tuntuu nyt tosi isolta :(

Tulipa muuten yhtäkkiä mieleen että jos joku etuseinässä olevan istukan omistaja miettii että tuntuuko liikkeitä vähemmän niin mulla ainakin tuntu todella paljon vähemmän kun istukka oli etuseinässä. Ero on oikeasti huikea verrattuna tähän raskauteen.

Sofiia
 
.... ei voi olla totta..... kirjoitin ihan hirmuisan pätkän ja se katos.... aaarrgghh..

Noh.. Nyt lepoon kaikki te jotka olette saikkua saaneet tai muuten kärvistelette kipujen kanssa!!!!! Itsellä alaselkä temppuilee, mutta eipä ole saikkuun mahdollisuutta, kun kotona jo olen muksujen kanssa :kieh:

Meillä myös kissa, mutta se on erikoistapaus kait? Joo, on meitin sängyillä, lastenkin siis... usein nukkuu kylläkin leivinuuninpäällä... pyytää ulos kuin koira, liekö oikeesti siltä oppinut... Syö samaa ruokaa koiran kanssa, ja leikkiikin tuon kanssa. Muksut saa retuuttaa sitä aikas paljonkin, ennen kuin antaa merkkiä tassulla tai hiven hampaalla, että alkaa riittää... ei siis raavi, eikää pure suoranaisesti... ihana tapaus kaikin puolin, vaikka me ei olla kissaihmisiä.... se vaan tuli meille... ja jäi näyttävästi... Saatiin se kavereilta vuodenikäisenä... leikkautin sen ku on poika, rokotettiin ja madotettiin yms... ja joo, voi näyttävästi ihminen kiintyäkin kissaan, vaikka ei koskaan ajatellut sellaista ottavan...

Oletteko jo miettineet kummit valmiiksi? tai kyselleet jo mahdollisilta valinnoilta? Meillä alkaa oleen kaikki tuttavat ja ystävät käytetty jo.. yksi uusi löydettiin mutta pitäis kait olla toinenkin...

Sain ajan sinne istukan tarkastukseen, mutta se onkin vasta 8viikon päästä, kun ei ole ollut ongelmia, niin ilmeisesti siksi ei tarvitse tarkastaa aikaisemmin.. Olisi kyllä kiva ollut aiemmin tietää jo, onko liikkunut yhtään mihinkään suuntaan...

no mutta taidan jatkaa töllön tujotusta..

jisse ja rinsessa
 
Aanna: Kiitos! Komppaan edellisiä eli nyt lepoa! Käy vaikka heti huomenna lääkärissä ja saikulle = lepoon vaan. Jatkuvat supistukset täytyy ottaa vakavasti ja varsinkin, jos ne tuntuvat vähänkin kivuliailta.

Muumimamma: Kissat tosiaan viihtyvät hyvin kaikissa pehmeissä pesissä ja saattavat hakeutua vauvan lämpöön myös. Meillä kissat pidetään poissa makuuhuoneista portin avulla (allergioiden vuoksi). Portaikon yläpäähän tehtiin itse "lapsiportti" ja opetettiin kissoille, ettei niillä ole lupaa tulla ylös (joka kerta nopeasti komentaen pois, kun hyppäsivät portin yli). Nyt pysyvät jo hyvin portin toisella puolella. Sieltä naukuvat välillä leikkiseuraa ;) Ehkä voitte kokeilla jotain sen tapaista ratkaisua makkarin ovelle?

(.) Äitiysavustus päätös tuli täälläkin. Raha kilahtaa tilille ensi viikolla =) Joku jutteli, että oli oksentanut yllättäen kerran ja luullut sairastuneensa, mutta seuraavana päivänä olikin ok. Mulla tais käydä samoin. Eilen oli vähän outo olo aamusta asti, huippasi ja väsytti. Illalla mussutin herkkuja ja tuli tosi huono olo. Menin ajoissa nukkumaan ja heräsin tunnin päästä oksuoloon. Koko vatsan sisältö tulikin sitten voimalla ulos. Sen jälkeen olo oli ok. Tänäänkin on ollut vähän ällö olo välillä, mutta oksentanut en ole. Outoa. :O Minäkin mietin, että onko tää nyt joku pika oksutauti vai mitä???? Aikaisemmissa raskauksissa ei ole ollut mitään pahoinvointia tässä vaiheessa. Muilla perheenjäsenillä ei ainakaan vielä ole mitään oireita taudista.

Barbbis 24+0 POKS
 
Barbamama, mulla on kans ollut tänään tosi huono olo, piti lähteä lounaspöydästä kesken sohvalle makaamaan, kun alkoi oksettaa. En tiedä olisko jotain hormonaalista. Mitään tällaista ei ollut edellisessä raskaudessa poikaa odottaessa, mutta silloin ei kyllä ollut huono olo edes alussa (vrt. nyt tyttöä odottaessa oli paha olo ensimmäiset 3 kk non-stop).

Jisse, kummiasiaa ei ainakaan täällä ole vielä pohdittu yhtään.

Kissaa meillä ei ole, mutta pihassa pyörii tosi paljon rohkeita oravia, joita on mm. bongattu syömässä pihapöydästä mansikoita ja yksi on kerran tallustellut sisällekin. Täytyy keksiä joku viritelmä vaunuihin, ettei oravat mene sinne. Riittäisiköhän tavallinen vaunujen hyttysverkko ajamaan asian?

Töissä sain kuulla, että mulle kirjoitetaan uusi määräaikainen sopimus elokuusta alkaen. Esimies sanoi suoraan, ettei uskaltanut olla jatkamatta sopimusta, koska olen raskaana ja alunperin oli puhetta että homma olis jatkunut. Sanoin, että näihän se menee ;) Nyt on sitten enemmän vaihtoehtoja ja mieskin voi halutessaan olla vanhempain- ja/tai hoitovapaalla keväällä. Vaikka en tiedä miten sitten käytännössä kuitenkaan tehdään.

Maikki rv 24+5
 
Kaunista ihanaa aurinkoista maaliskuun kasan ensimmäistä sunnuntaita.

Onneksi jollain on hyviä kuulumisia työn saralta. Masentavaa, että työsoppareita ei jatketa. Kyllä niitä lomia olisi kiva kerryttää vanhempainvapaan ajan. Pöh.

Suppareita alkaa olemaan yhdellä jos toisella ja kyllä vaan itse ne kanssa tunnistan. Saapuvat iltaisin jos en ole yhtään töiden jälkeen levännyt. Rauhoittuvat heti levossa ja eivät jatku. Eivät oo kipeitä, mutta niiden kanssa ei tee mieli olla ylhäällä kyllä yhtään.

Pikkunen möyrii mahassa haipakkaa, mutta ton istukan takia ne tuntuu vaimeana. Mies on kanssa yrittäny kunnella joko sydämen syke kuuluisi läpi - no ei kuulu kun vaimennin on. Mulla on myös litteä kohta navan alapuolella pystypäin. Vielä saa odottaa tarkistusultraa. Se kyllä tulee vielä jännittämään kun lähemmäs ajankohtaa menee..

Sandrastiina poks 24 pikkiriikkisen kanssa
 
  • Tykkää
Reactions: Missy1985
Hyvää Sunnuntaita kaikille! :D

Onpas ihanan aurinkoinen aamu, pakko tänää varmaa iha pikkasen ulos mennä ees kaupas käymää jos ei muuta! :eek: =)

Eilinen pv meni ihanan nopeasti ku oli veli ja siskon kaveri käymässä, sekä sisko perheineen kylässä ni oli poitsulleki leikkikaveri. :D Vähä vaihtelua tähän arkeen, kateltii lastenleffaa kaikki yhessä ku poitsuki jaksaa hyvin seurata ja syötii sipsejä. En oo aikoihi syönny sipsejä ku en niist kauheesti tykkää, mut oli kyl iha hyvää nyt ku aikoihi oo syönny.. mäku oon enempi makeen ku suolasten herkkujen ystävä. *hih* :D :D

Viel pari päivää neuvolaan, et saapi kuulla onko kaikki arvot kunnossa. Aina sitä tuntuu et jonku uuden stressin aiheen sitä kehittää, voivoi.

Missy 26+2 :heart: :heart: :heart:
 
Kissasta sen verran että eiköhän nuokin ole yksilöitä :)
toiset menee makoileen vaunuihin ja toiset taas ei.
itse en saa rauhaa jos laittasin lapsukaisen ulos nukkumaan ja vaunuissa ei olisi kissasuojaa...meidän kissoja ei vaunuissa makoulu kiinnosta mutta naapurinkissoista en taas mene takuuseen ja onhan siinä sekin että vaikkakin omat kissat on madotettu ym säännöllisesti niin sitten on nuo maailmaa kiertävät katit liikkeellä jotka kantaa mukanaan ties mitä matosia hyi
meille ilmaantuu aina keväisin sellanen iso kolli pihaan pörräämään ja se on käsitykseni mukaan villi...semmonen kun rattaisiin menis ja tekis jotain vauvalle niin ikinä en itselleni anteeks antais
joku kyseli riittääkö hyttysverkko suojaamaan vaunuja ja omasta kokemuksesta voin sanoa että ei :/ meillä jopa yksi kissa oli löytänyt tiensä vaunuihin verkon välistä saati sitten jos kyseessä olisi joku orava :D
tuo onkin sitten jo hankalampaa sisäkissan kanssa kun ihan joka paikkaa ei vaan voi suojata ja pinnasänkykin pitäs vetää kauttaaltaan verkkoon jottei se kisu pääsisi menee sänkyy edes pinnojen välistä.
mutta mä myös uskon että ne sisällä elelevät kisuset on myös kesympiä ja ehkä helpompi opettaa kun ulkona kulkevat :)

Kummeista täälä asiaa on pohdittu ja kummit jo kysyttykkin.
toisaalta nyt kun on aikaa ajatella niin olen moneen kertaan miettinyt teinkö oikean valinnan :D
itse pidin tärkenä seikkana sitä että kummit tulevat olemaan tiiviisti osa lapsen elämää.
meillä kun ei ole isovanhempia joille voisi luottaa lapsen hoitoon edes hetkeksi.
olen ns.huonosta perheestä ja mun arvomaailma ei enää oikein kohtaa vanhempieni kanssa.en hyväksy sitä että mun lapsiani kasvatettaisiin samalla tavalla kun meitä aikanaan.itellä on kova lapsuus ja liian aikainen aikuistuminen takana ja itselleni on tärkeää että lapsi saa olla lapsi :)

mulla ei ihme kyllä ole oikeen mitään ongelmia selän kanssa (koputtaa puuta) normaalisti selkääni särkee aina ja tuossa yhdessä vaiheessa alkokin juiliin siihen malliin että olin ihan varma että nyt se taas alkaa mutta ei sitten onneks alkanu :)
tosin nivuseen sattuu sitten senkin edestä ja öisin meinaa itku tulla kun koittaa kylkee kääntää.
niin kauan kun otan ihan rauhaksiin enkä lähde käveleen pihasta kauemmaksi tai koirien kanssa kahlaan hankeen niin kaikki menee ok. mutta jos erehdyn edes karsinan siivoomaan niin voin olla varma etten illalla pääse enää sohvalta ylös ja saatika sitten ne yölliset kivut.
eilen käytiin lapsukaisen kanssa potkukelkkailemassa ja nooh tässä sitä taas yritetään päästä jotenkin nilkuttaa eteenpäin.
ja olen kokeillu tuohon nivuskipuun lääkkeenä rauhallista liikuntaa mutta se alkaa särkeen ihan hulluna rauhallisesta kävelystäkin ja mitä enempi kävelee sitä enempi sattuu...ainoo keino on siis levätä jotta loppuu

täälä joku jutusteli närästyksestä.
itse heräsin to-pe yönä ihan hirveesee närästykseen ja sattui niin paljon että vedet silmissä makasin sängyssä.
soittelin sitten neuvolaan olisko jotain neuvoja ja täti sitten neuvoikin että piimää iltasella, no minähän menin juoksujalkaa seuraavana päivänä kauppaan piimää ostamaan ja ei ole sen jälkee närästäny :)
toivotaan että se taika nyt olisi tuossa piimässä ja todellakin toimisi :)
 
Nyt toivois et aika menis ja nopee.
Täl viikolla vuotoa taas mut ei paljoa mutta ei siinä kaikki rannekanavan oireyhtymä on sitten mulle pamahtanut näin lääkäri ainakin oletti..kun hermoja testailtiin..mun vasen käsi siis puutuilee ja on oikeestaan kokoajan puutumistilassa :(
kaiken tän lisäks tämmönen, ku ei muutenkaan saa mitää tehdä..pää hajoo..tää on ihan hemmetin ärsyttävää :mad:
ens to on lekuri ja neuvola siinä samalla sitten..toivon mukaan olis ny kaikki kuitenkin niin ettei avautumista oo tapahtunu enempää ja muuten olis kaikki jees..

Oleilua, oleilua...

kaikille tsemppiä eiköhän tämä minunki kohdalla helpota kuhan saa nyytin syliin :)

Taistis ja pikkuneiti poks 26 :heart:
 
Purrr. :) Meilläkin kolme kissaa, mut jotenkin mä voisin ajatella, et.. Noniih. Kyl mä luulen, et noi innostuu siitä sängystä ja ehkä turvaistuimesta, mut sit pitää vaan hättyytellä ne pois sieltä.. Eniten meitä miehen kanssa jännittää, et miten ne siihen vauvvaan sit suhtautuu. Ja jos ne kusee sinne sänkyyn tms, ni sekään ei oo kyl kauheen hyvä juttu : / ..he on mein vauvvoja kaik :)

Kummit on meillä ollu selväpeli jo kauan :) Onko se niin, et sylikummeja on vaan se yks? Ku eiks se yleensä oo niinko tyyliin pariskunta tms? :O ..toki yks ihminenhän sitä vauvvaa pitää sylissä.. hmm..

Emby^ ja nökö 24+6 :heart:

..viikon päästä 26.3. olis taas ultra.. jännää..
 
Äitiysloma
Mulla on määräaikainen työsopimus ja sitä jatketaan äitiiysloman loppuun asti (JES!) ..jännitin asiaa paljon mutta nyt sain selvyyden pomolta, onneksi :)

Kummit
Olemme päättäneet ja kysyneet jo ihan alussa :) Neljä kummia tulee, molempien sisarukset(2kpl) sekä sitten ystäväpariskuntamme :)

Mulla oli eilen maailman ihanin päivä!
Vietimme puolisoni kanssa kihljaisiamme koko lähisukumme kanssa ja sitten illalla parhaat ystäväni olivat järjestäneet yllätyksekseni babyshower-juhlat :) :)
On mulla vaan niin ihania ystäviä ja tietenkin puoliso ja perhe, ei voi muutakun huokaista onnellisuudesta
:heart: :heart:

H&M 24+0 POKSIS
 
  • Tykkää
Reactions: Missy1985
Meil kissat ei pahemmin oo koskaan änkeny vaunuihin, toi vanhin kisu on ollu mul jo ennen esikon syntymää ja kun toi kuopus synty niin sillo meil oli kaks kissaa, kolmas tuli kun kupus oli puol vuotta. Vuvan sänkykään tuskin suurta suosioo kissoilta saa kun yhen kissan vakkaripaikka on esikon sänky ja toisen mun jalat. Vanhin kisu onkin asunu nyt kaks kuukauttaajo naapurissa :LOL: saa nähä tuleeko tuo kotiin enään ikinä.

Kummit päätetty muttei vielä kysytty.

Tänään pitäs neuvolaan suunnistaa iltapäivällä, sitä ennen pitäs ehkä tulla yks auton kattoja kattoon tot meijän hajonnutta autoo, jos pääsis vaiks eroon siit!

~ZZ&PikkuT 24+6~
 
Heippa tänne!

Aamusella kävin äitiyspolilla vielä jollain kontrollikäynnillä niiden tulehduksieni takia ja niiden osalta kaikki kunnossa, onneksi. Mulla on kuulemma ollut joku tavallinen bakteeri, mikä naisilla on ja se on mennyt virtsaan ja aiheuttanut pahan tulehduksen ja sitä ollaan nyt seurailtu sen takia, koska jos mulla se tulehdus on vielä synnytyksessä, niin se voi mennä vauvan keuhkoihin ja aiheuttaa sinne tulehduksen, niin nyt kun tiedetään tämä, niin se voidaan ehkäistä antibiootilla (siis mulle) kun synnytys alkaa. Ei siis aiheuta mitään hengenvaaraa vauvalle, mutta se tulehdus on kuitenkin hoidettava. Näin tämän asian käsitin.
Kohtu oli myös hyvin kiinni ja kaikki ok muutenkin. Vauvaa lääkäri sitten vielä ultrasi ja kysyi heti, että tiedetäänkö kumpi tulee, sanoin ettei meille kerrottu r-ultrassa, mutta eipä taida olla enään epäselvää, juuh, kaveri oli siinä sellasessa asennossa, että ihan nyt omilla silmilläkin näin että poika se tosiaan on ja lääkäri sen myös nyt vahvisti, ettei ole kyllä epäselvää :heart: :D Eli poika on tulossa! Viimeksi siis meille vain näytettiin sitä sukupuolta, mutta lääkäri ei halunnut sanoa kumpi se on ja se ei tosiaan näyttänyt noin selkeältä silloin r-ultrassa kuin nyt ihan selkeesti siellä näkyi kassit ja pippeli :)

Kummit ollaan jo mietitty ja parasta kaveriani olen kysynyt ja mies veljeään. Haluisin kummiksi kuitenkin ainakin yhden pariskunnan ja sitä ei olla vielä päätetty, että kysytäänkö serkkuani miehensä kanssa vaiko tätä ystävääni miehensä kanssa, kun molempia ei kai oteta pariskuntina, kun tulee muuten niin kauheesti kummeja....tai no 5 niitä sitten tulisi jos molemmat pariskunnat ja miehen veli, ääh, en tiedä. Eli tätä serkkuani en ole vielä kysynyt.

Mulla vaivana edelleen närästys, mutta Renniet ovat auttaneet onneksi.
Ja iskias (kai) vaivaa myös täällä. Jos makoilen selälläni pitkään, niin se on tosi kipeä, enkä pysty kunnolla astumaan vasemmalla jalalla. Eilen myös oltiin pitkällä kävelylenkillä ja se alkoi taas särkemään ja kävely oli vaivalloista, vaapuin kuin ankka. Typerä vaiva, mutta mikäköhän siihen auttaa?? :kieh:

jkoo + Pupu 24+5
 
Moikka!=)
Tänään oli eka neuvola lääkäri..Kaikki ok=)
Sokeri kokeen tulokset tuli,nippa nappa että olisin päässy läpi..eli siis 1 arvo oli millin yli normaalista.
Nyt kyselenkin muiden kiinnijääneiden arvoja, itellä oli:
Eka arvo: 5,4
Toka arvo:10,1
Ja vika oli:8,4
Miten muilla??
Vauva voi hyvin masussa ja moikkasinkin vauvaa nopeasti ultrassa=)

maritta 83 ja mooses 25+6
 
Viimeksi muokattu:
Omanapainen vuodatus tulossa...
(.) Täällä yksi joka kärvistelee väsymyksen kanssa. Ilmeisesti hb pitelee vieläkin niin alhaista, että tekisi mieli hakea saikkua jo ihan päiväunille pääsyn vuoksi. Töistä ei meinaa tulla mitään kuin sen pari ekaa tuntia, jonka jälkeen alkaa väsytys ja yleensä väsymyksen kanssa pieni, inhottava pääsärky. Siirsin neuvolaakin tänään viikkoa aiemmaksi, josko pääsisi sinne juttelemaan, onko väsymys vielä normirajoissa. Toki alkuraskaudessakin oli väsynyt, mutta mielestäni se ei kuitenkaan ollut läheskään näin kamalaa kuin nyt.
Olen miettinyt sitä vaihtoehtoa, josko alkaisi pitämään vuosilomia pois 1pv/viikko, jolloin pääsisin äitiyslomaan saakka lyhyemmällä viikolla. Saa nähdä onnistuuko se, voi olla että työehtosopimus kieltää lomien pätkimisen (työntekijän edun vuoksi) liian moneen osaan/vuosi.

Onko teillä hyvää linkkiä/listaa, mitä tavaroita vauvalle olisi hyvä olla valmiina? Olen varmaan pessimisti, kun koitan valmistautua jo siihenkin vaihtoehtoon, että lähtö synnärille olisikin edessä jo parin viikon päästä. Mielellään hankkisin nyt hyvissä ajoin kaikki tavarat ja muut tarvikkeet valmiiksi, enkä sitten enää vauvan tultua joutuisi ravaamaan kaupoissa. Vaatteita toivottavasti on tarpeeksi. Meinasin ne eilen pinotella ja laskea, jotta eivät ihan heti lopu. Onneksi meillä on pyykkikuivuri, jonka avulla saa vaatteet likaisesta pesun kautta takaisin päälle 4h:ssa.

Henna ja vaavi 27+2
 
(.)
Eli mitä mieltä olette. Mulla siis periaatteessa on hyvä olo, mutta siis noi liitoskivut on niin inhottavia. Pystyisin kyllä töissä olemaan mutta jotenkin koen että en jaksa. Tänäänkin 15h työpäivä. Työni on henkisesti ja fyysisesti erittäin raskasta ja nyt taas enemmänkin tuntuu että töissä vaaditaan enemmän kun jaksan antaa. Nytkin alkoi taas 7pv työputki ja työtunteja olisi 59. Pitäisikö ottaa sairaslomaa vaan hyvällä omalla tunnolla...?????

Aina on vaan niin tunnollinen, ettei haluaisi olla poiskaan kun ei ole mitään kuumetta tms. mutta silti..
Mielipiteitä?

H&M 24+1
 
Mun sokeriarvot oli eka 4,9, toka 6,8 ja vika 5,2. Mun mielestä kuulosti (ja kuulostaa edelleen) aika matalilta, mutta ei kai niistä mitään haittaakaan ole?

Vauvan liikkeistä sen verran, että missä kohdassa liikkeet tuntuu teillä eniten? Ja missä asennossa vauva on, entä missä kohdassa istukka? Mulla on istukka edessä noin navan kohdalla ja liikkeet tuntuu tosi ylhäällä! Siis selvästi navan yläpuolella tai sitten vaihtoehtoisesti ihan kyljissä. Vauvan asentoa en tiedä, voisiko noista liikekohdista jotain päätellä?

Eebowi 27+2
 

Yhteistyössä