Kesäkuun Kastehelmet 2012 **TAMMIKUUSSA**

murukka, tuota ihmettelin itsekin koska esikoisesta kävin kyllä rakenneultrassa paljon aiemmin! Ajattelin kyllä soittaa sinne ja vaihtaa aikaa aiemmaksi, koska mulla on silloin jo 21+5! Olin aikeissa jo muutenkin vaihtaa aikaa kun miehellä on se viikko talvilomaa ja olemme ajatelleet jotain pienimuotoista reissua siihen. Toivottavasti pikkuisella on masussa kuitenkin kaikki hyvin vaikken sitä aikaa saisikaan aiemmaksi muutettua.
 
Murukka
Itsellä rakenneultra myös 21+4 ja mua tuo hieman kyllä stressaa. Mieheni veljen lapsella todettiin rakenneultrassa gastroskiisi ja he joutuivat samantien lapsivesipunktioon, kun siitä tulokset tulivat heillä oli tasan 12h antaa päätös raskauden keskeyttämisestä ja heille tuo rakenneultra osui viikolle 20.. En halua pelätä ja kävinkin tällä viikolla yksityisellä uässä, mutta eihän sen enempää rakennetta katsonut kuin vain vatsanpeitteet! Arhg!
Vielä siis pitäisi odottaa melkein kolme viikkoa!!! Sit toisaalta en haluais ruikuttaa tonne äitipkl:lle kun sielä varmasti myös kaikki ajat täynnä.

Mammajoogasta
Oli puhetta aikaisemmin ja kävin ystävän kanssa eilen! Oi oli kyllä ihana kokemus! :)

Henna& Möykky 19+0 POKS
 
Kareliini uskon kyllä että teillä on pienellä varmasti kaikki hyvin, älä sitä stressaa, mutta just toi tasapuolisuus ei kyllä toteudu siinä, että kaikilla ei ole sitten samat mahdollisuudet jotain löytyessä, niinkuin Hemutus tossa hyvin antoi esimerkin, vaikka siinä vielä jäikin vähän pelivaraa. Mutta tosi kaaottista alkaa 12 tunnissa päättämään keskeytyksestä.

Miksi muuten, Hemutus, ei katsottu kuin vatsanpeitteet? :O Aika tökeröä, kun varmasti ultra maksoi ihan normaali hinnan kuitenkin. Missä kävitte?

Se on harmi, kun ei ikinä tajua sanoa niissä tilanteissa mitään, jos lääkäri tekee tai jättää tekemättä jotain. Harvoin uskaltaa oikein kysyäkkään asioita, jotka mieltä painaa, vaikka mieli tekis ja sitten ne jää häiritsemään myöhemmin ja kasvaa isoiksi möröiksi pään sisällä. Ainakin mulla näin. En tajua mistä se johtuu, ettei oikein suuta saa auki, vaikka muuten en kovin ujo tyyppi olekkaan :)
Nykyään jotenkin jo reippaammin sitä on oppinut kysymään ja sanomaan ja huomannut, että niitä asioita joutuu aika usein paljon toistelemaankin, kun lääkärit unohtelee mitä niille juuri kerrottu, tms.

Mutta toisaalta, aina ei voi kaikkea nähdäkkään, mekin käytiin 9 päivää ennen rakenneultraa 4D ultrassa ja siellä ei sanottu mitään tästä nestekertymästä, eli oletan, että se on ilmestynyt vasta sen jälkeen ( ? ).
 
Hei pitkästä aikaa, luettu on paljon mutta ei ole tullu kirjoiteltua. Iäksi voi päivittää 27v.

Kareliini ja murukka Minulla on rakenneultra torstaina ja silloin on tasan rv22+0. (Oli siis ainoa mahdollinen ilta-aika) Eikös se mene niin että jos jotakin kamalaa löytyisi, niin keskeytys mahdollisuus on rv 24 saakka?

vaatteista Esikoinen talvivauva, en ollut hoksannut hirveästi ostelle lyhyt hihaista kesäksi. Ressi oli vaan siinä että miten osaan pukea vauvan pakkasilla :D.
Lyhyt hihaisia bodeja aion hommata lisää ja sellaisen kevyen "aurikosuojapuvun". Kun ei sitä aurinkovoidetta voi käyttää. Meidän asunto oli niiiin kuuma viime kesänäkin, että melkein 3 viikkoa oli vauvalla vain vaippa päällä!

kelasta, minäkin tyytyväinen kolmen vuoden sääntöön eli vuoden 2008 tulojen mukaan tulee äippäraha :)
 
ki7i ymmärtääkseni 23+6 saakka voi saada keskeytysluvan sikiön vakavan sairauden tai poikkeaman takia. Mutta jos 22+0 otetaan esimerkiksi lapsivesipunktio, niin vastauksia ei enää välttämättä ehdi saada ennen kuin raskauviikot on täynnä. Siinä pitäisi tulosten saamisen jälkeen ehtiä myös anoa keskeytyslupa, sekä tehdä itse keskeytys. Usein olisi myös hyvä saada erikoislääkärin mielipide / diagnoosi, joka ei välttämättä järjesty ihan päivässä.

Mä uskon, että kesävauvalla käytän kuitenkin pitkähihaisia kevyitä bodyja ja puolipotkareita, vaikka olis kuumakin. Suomen kesä tosiaan voi olla niin viileä, ettei niitä lyhythihaisia tule kuitenkaan käytettyä ainakaan heti kesäkuussa. Auringoltakin on hyvä suojata kankaalla.
 
Ki7i
Suomenlain mukaan erityishakemuksella voidaan keskeytys tehdä vielä max rv24.
Mutta esim lapsivesipunktion vastaamisessa voi mennä se 2 vkoa ja näin ollen omalle kohdalle vastaus tulisi liian myöhään. NOH mutta nyt itse lopetan pirujen maalaamisen seinälle!! ;)

Murukka
Kävin Lääkäritalolla. Joo jäi vähän outo maku käynnistä... Katsoi hän pään ja reiden pituuden mutta ei muuta, ei puhunut mistään muusta. Kuvia ei saatu kuin tuosta reisiluusta ja takaraivosta (yht 2kuvaa.) Vatsanpeitteet katsoi pikaisesti kun kysyin.. Maksoin 84e ja ihan turha käynti kyllä..
 
Kiitos kaikki! :heart: Oli kyllä raskas viime viikko :'( Koiran, perheenjäsenen pois meno, tytön kova kuume ja tämä meidän asumismuoto ei helpota yhtään asiaa, kun asutaan minun anoppilassa evakossa kun rakennetaan. Kaikki tuntui kärjistyvän lauantaihin ja mä menetin ihan malttini appivanhempiin ja uhkasin muuttaa vaikka pihalle (raskaushormoonit) ja itkin ku hullu... No kun meni omien vanhempien luo tytön kanssa toipumaan (lapsi kuumeesta ja äiti korvien välistä) niin sunnuntai näytti jo hieman paremmalta.

Tytöllä todettiin perjantaina virus, otettiin verikokeita, keuhkokuvat yms... RS-virus oli ekana epäiltyjen listalla mutta sairaanhoitaja oli kuulemma ottanut nenästä otettavan näytteen väärällä puikolla ja tulos oli epäluotettava kun näytti negatiivista. Mutta joka tapauksessa keuhkoissa näkyi selvä virus. Kaupan päälle saatiin oikean korvan korvatulehdus, johon saatiin antibiootit. Kuume on nyt laskemassa. Eilen lämpöä oli enää korkeimillaan 37.5, että toivotaan tänään olevan eka kuumeeton päivä! Niin ja tulihan se tauti (tietysti) mullekkin |O Aamulla heräsin niin ihan kuin ois kaktuksen nielassu ja yks piikki "kutittelee" korvaan... Eli toi mun kurkku on jännästi kipee, vain vasemmalta puolelta ja sit se sätii vasempaan ja vasen puoli nenästä on tukos :snotty: Olen siis toispuoleinen :vampire:

Täs nyt ei ehtis millään sairastaa itte, tai ainakaan kuumetta pidellä. Huomenna mut kutsuttiin käräjäoikeuteen todistamaan kesäistä tapahtumaa kun meitä tuli moottoritiellä auto vastaan, ajoi siis meidän ohituskaistalla :stick: Onneksi ei käynyt kuinkaan kun huomattiin pimenevässä kesäillassa että outoa, tulee auton valot vastaan... Soitin silloin poliisille ja ne ehti saada sen kiinni ennenkuin ehti poistua motarilta! ja nyt sit käräjät kun tyyppi eka myönsi ajaneensa ja nyt kieltää... Sit Keskiviikkona oisi tytön 1,5 vuotis neuvola ja oma neuvola oisi torstaina! Toivotaan että pysyn terveenä niin saan hoitaa velvollisuuteni + neuvolat!

Poikka meni ihan kylmät väreet sun jutusta :'( Toivotaan että nyt mennään kunnialla loppuun saakka! :heart:

Ninanina Onnea tyttölupauksesta! :heart:

Täällä luvassa pakkasviikko joten lämmintä mammat päälle + hyvää viikkoa!

PikkuMyy & "kikko" 21+2
 
Maanantaiaamua!

Se olis sitten aika lailla raskauden puoliväli käsillä :) Tuntuupa pitkältä ajalta, että vielä toinen mokoma on odotettava!

Soitin just ja siirsin rakenneultra-aikaa, ja sain kuin sainkin samalle päivälle itselle paremmin sopivan kellonajan. Ensi perjantaina siis tuo edessä, rv 20+3. Sihteerikin äitipolilla ihmetteli, että säkällä siellä oli just joku peruutuspaikka, yleensä kuulemma noin kuukaudeksi eteenpäin on ajat varattuja.

Meille on muuttanut uusi naapuri ja terassilla näyttäisi olevan vaunut. Toivottavasti ei sentään vauvaa siellä nukkumassa, kun pakkasta on -28 :xmas: Kivaa, kun tulee lisää pikkuporukkaa pihapiiriin =)

Eipä oikein muuta. Liikkeitä en tuntenut koko eilisenä päivänä, yritin hytkyä ja taputella vatsaa, mutta ei. Sitten illalla kuitenkin nukkumaan mennessä tuntui muutamat muljahdukset, huh.

Maikki rv 19+6
 
  • Tykkää
Reactions: Missy1985
Ihanaa maanantaita naikkoset :wave:

Poksumisen kunniaksi ultrassa käyty ja nökö nähty :heart: :)

Kaverilla kaik loistavasti, ihana lääkäri oli ultraamassa :) ..En tiennykkään, et turussa on 3D, khihihi :) Saatiin siis pari sellastakin kuvaa :heart:
Ei tiedetä kumpi siellä köllii, on niin ahtaat paikat ja mun iso arpi haittaa näkyvyyttä. Mut 8 viikon päästä uudestaan, et josko sillon :) Hihihi!

Ihana maanantai! ^_^

Emby^ ja nökö 20+0 :heart:
 
Olen käynyt kyllä lukemassa mutta en ole oikein jaksanut kirjoitella mitään : /

Rakenneultran ajankohdasta: Mullakin on ultra vasta 21+3. En edes tajunnut tuota raskauden keskeytystä ennen rv 24. Ehkä vaan pitäisi olla miettimättä koko asiaa, kai lääkärit osaa asiansa.

Pikkumyylle osanotto! :hug: Eläimet ovat mun mielestä perheenjäseniä ja niiden poismeno on aina surullista. Uskon että varsinkin raskauden aikana kaikki tuollainen tuntuu vielä voimakkaammalta! Voimia sinne!

Poikka: Voi että, en tiennytkään että sulla on tuollaista tapahtunut! Toivottavasti tämä raskaus menee paremmin :hug:

Harvinaisen energinen olo on ollut pari viikkoa! Ihan erilaista kuin alkuraskaudessa :D Ihan varma en vielä ole että tunnenko vauvan potkuja. Välillä on erikoisia tuntemuksia alavatsalla mutta en tiedä onko ne potkuja!

Emby ehti väliin, oikein paljon onnea! :flower:

Laurelle 18+6
 
Viimeksi muokattu:
Rintintin
Embylle onnea hyvistä ultra-kuulumisista!

Pikkumyy-82, osanottoni koiran pois nukkumisen johdosta ja paljon jaksamisia arkeen ja pikaista paranemista sinulle ja tyttärellesi! :hug:

Aanna täällä kanssa yks selkäkipuilija. Eipä paljoa/kauaa kerrallaan pysty tekemään... Plus että mulla tulee supistuksia kanssa aika herkästi jos tekee jotakin raskasta... Jaksamisia!

ninanina oikein paljon onnea tyttö-uutisesta!! Eikö teillä poika ollut ennestään ja muistelenko ihan väärin että olisit jutellut että tuppaa miehen(?) sukuun syntymään useammin poikia kuin tyttöjä? :)

Sanmar82 ihan ymmärrettävää että unohtuu joku asia kun tänne aika paljon kirjoituksia tulee niin ei millään voi aina muistaa kaikkeen kommentoida. :) Mietin kanssa sitä paineen tunnetta niin että olisko pikkuinen jotenkin sellaisessa paikassa tai voiko istukka tuntua sellaisena? Kun on tosiaan aina samassa kohdassa. No nyt sitten oli viime keskiviikosta saakka liikkeet oikeastaan kokonaan pois, ja ehdin jo huolestua mutta onneksi perjantaina sain pikaisesti käydä neuvolassa, jossa sydänäänet kuului. :heart: Ja eilen illalla taas vähän liikkeitäkin. :heart: Olisiko masukki vain vaihtanut paikkaa niin ettei tuntunut yhtä vahvasti kuin aiemmin. Istukan sijainnista mulla ei ole aavistustakaan.

4D-ultra, oliko joku jo käynyt? Tai menossa? Soitin tuossa yksityiselle jossa olen ennenkin käynyt ja kuulemma 4D siellä maksaisi noin 300€, sisältäen lääkärinkorvaukset jne. Melkoisen tyyris.... Mutta silti kiinnostaisi mennä. :) Kuulemma suositeltavaa tehdä viikolla 24-26??

Komppaan Laurellea, yritän olla miettimättä rakenneultran ajankohtaa, lääkärit ja kätilöt varmasti osaa asiansa. :)

Jännäilyä vielä muutama päivä ennen ko. ultraa....

Rintintin & masukki 21+1
 
Heippa!

Embylle onnittelut, ihanaa että kaikki oli hyvin :heart:

Rakenneultrassa käyty, kaikki oli pikkuisella hyvin.. otin äitini mukaan kun mies on edelleen siinä jamassa että ei voinut lähteä mukaan, onneksi sentään kuumetta ei enää ole. Saaiin 3 ihanaa kuvaa, yhdessä on pikkuisen jalkapohjat söpösti näkyvillä, vähän tuliaisia isille. Kovasti pikkuinen siellä liikuskeli, kaikki mitat olivat normaaleja, ja tyttö lupaus saatiin. :heart: Kävin jo ostamassa vaaleanpunaiset potkuhousut ja samaa sarjaa olevan bodyn, olen jokaisessa aiemmassa raskaudessa ostanut aina jotain pientä rakenneultran jälkeen.. juu perinnettä pitää noudattaa!!

16.2 seuraava neuvola, pelottaa nuo sokerit, koska viime raskaudessa löytyi just puoli välin jälkeen, no toivotaan että nyt pysyisivät kurissa!!

Ihanaa viikkoa kaikille!!

T. Enisa ja pikkuinen 20+6
 
Viimeksi muokattu:
Rintintin kiitos :)
Joo meillä poika ennestään ja miehen suvussa pelkkiä poikia joten sieltä oli aikamoiset paineet tytön suhteen..
4Dstä me käytiin Lahden yksityisessä äitiysneuvolassa rv21+2 ja hinta oli 150e plus KELAlta saa takasin noin 70e eli todella edullinen =)
Mä luulen kanssa että myöhemmillä viikoilla saa parempia kuvia, meillä oli vielä kovin rimpulajalkainen neiti siellä, ainoa vaan että 4D tarvitsee lapsivettä lapsen ympärille näkyäkseen joten sitten kun lapsi on jo isompi niin vettä on suhteessa vähemmän niin näkyvyys voi sen takia olla huonompi.
Jos nyt päättäisin niin olisin mennyt vasta rv23+ ;)
 
Heippa taas ja kiitos jälleen kaikille osanotoista!

Soittivat keslussairaalasta tytön näytteestä joka otettiin perjantaina ja sinne oli kasvanut Streptokokki bakteeri |O Nyt sitten mun tilaa vissiin pitäis seurata... Siis voiko nielussa oleva Streptokokki "levitä" siksi Streptokokki B:ksi emättimeen, joka on synnytyksessä tiedettävä jotta siIhen osataan varautua sillä anbiottitipalla? Sit kuulemma siinä voi tulla aikaisia supistuksia, huoh - tämähän tästä enää puuttui!! Soitin jo paniikis neuvolaan, mutta asiaa kattotaan ja mihin mun kunto menee - onneksi keskiviikkona on lapsen neuvola ja oma torstaina! Täällä menee vilunväreitä vähän väliä ja silmät on kipeet, ei lupaa hyvää, mutta - TAISTELE KROPPANI, TAISTELE!

PikkuMyy :snotty:
 
Pikkumyylle voimia ja voimia ja voimia. Ahdistavia uutisia vaikka kuinka voitaisi varautua etukäteen millä tahansa tipalla tai muulla. Seuraamme siis tilannetta jännityksellä! Vastauksia tai tietoa ei sn kysymyksiin ole..

Embylle ihastuksia hyvistä kuulumisista.

Flunssa ei ole taitunnut kuin pahempaan, keuhkoputkentulehdukseen johon ab-kuuria vaan lärviin. Oli aika epämiellyttävä yö kun hengittäminen niin ulos kuin sisään on kuin puukkoa vääntäisi keuhkossa. Ei voimia yskiä tai niistää. Kenkien pukeminen sai huohottamaan jotta happi riittäisi. En muista koskan aikuisiälläni tätä tautia sairastavani, no varma valinta kaikkien pöpöjen saapua nyt. HÖH.

Tota painontunnetta on itellä kanssa alavatsalla. Mä en ole vielä selkeästi mitään liikkeitä päivittäin tuntenut. Kuplia ja hentoa potkua pari kertaa viikon aikana. Olen ajatellut tän painontunteen olevan minin liikkumista, se mitä ultrasin murua viimeviikolla se vaikutti makoilevan masussa ja hpieni entoinen vartalo siellä voisi tuota ahieuttaa koska on about sellasella alueella jossa havaitsin palleroisen loikoilevan. Mene ja tiedä. Alapäässä toki on ja painontunnetta ja sitä sukkapuikko kipua kanssa..

4D juu varsinaissuomen lääkäri palveluihin jossa näyttää maksavan kelakorvauksen jälkeen 170€. Ja vasta viikon 24 jälkeen jolloin saa parempaa kuvia ja näkymää isommasta lapsosesta ja tuo rakenneultran jännitys on saatu käytyä läpi.

Sandrastiina ja Mini 19+2
 
Viimeksi muokattu:
Moro!

Pikkumyylle jaksamisia :hug:

Kaikille jo ultrassa käynneille onnittelut hyvistä uutisista =)

Itellä ois huomenna se kauan odotettu ultra ja jännittää siinä määrin että huh huh.. Viime yönä ei nukuttu kun heräsin jumalattomaan palelemiseen ja tärinään, siitä siten laukes paniikkikohtaus päälle ja huono olo on vieläkin =( Ei oikein ruoka mene alas ja muutenkin outo olo, tietenki sekin vaikuttaa ettei tullu hirveesti nukuttuu. Onko ihan vaan jännitystä vai olisko flunssa tulossa takas..? Nyt alkaa sentään jo liikkeet tuntuu ja aikamoista myllerrystä on tänäänki ollu =)

Pitää kyllä tunnustaa etten oikeen missään vaiheessa oo saanu vaan nauttia raskaudesta, koko ajan on on ollu jotaan ihme tuntemuksia (ensimmäinen niin kaikki uutta ja outoo) tai sitten muuta stressii pukkaa =(

Huoh, anteeksi valitus..

Roki ja mini 20+2 (puolväli rikki !!!)
 
  • Tykkää
Reactions: ninanina ja Mupelo
Embylle ja ninaninalle onnea ihanista ultrakuulumisista! =)

Pikkumyylle voimia!

Täällä ensimmäinen työpäivä takana ja kyllä oli mukava olla töissä. :) Muutaman kerran supistellu nyt töiden, mutta kivuttomia ovat joten se ei haittaa.

Nyt on alkanut ahdistamaan tuo mun painonnousu. Kävin tänään kotona puntarilla ja kahdessa viikossa tullut melkein kaks kiloa. Ärsyttää :stick: Liikkua ei jaksa kunnolla, mitään hyvää ei saisi syödä koska paino nousee ja tietenkin kun on ottanut rauhallisesti ja ei ole mitään tehnyt, niin siitähän ne ruokahalut yltyy. Olo alkaa jo vatsan kanssa oleen tukala, kumartuminen ja kenkien päälle laitto hieman hankalaa. Tekis mieli ostaa kilon irtokarkkipussi ja vaan istahtaa sohvalle mössöttään. No ei voi ei, kun painoa tullut jo niin paljon. :mad: Ei jokainen syömäni asia ennen näkynyt painossa, mutta nyt näkyy kaikki! Vaikka hedelmänkin vaan tunkis naamaansa... turhauttaa. Keskiviikkona neuvola, joten silloin varmaan huomauttaa mun runsaasta painonnoususta... :ashamed: Anteeksi tästä purkautumisesta. :ashamed:

Muumimamma_ 22+2
 
Pikkumyylle voimia! Mullahan oli streptokokki-infektio virtsassa raskausviikon 8 tienoilla ja se hoidettiin antibiootilla. Äitipolilla lääkäri sanoi, että nykytietämyksen mukaan streptokokki-B on ihan emättimen normaaliflooraa, mutta joissain harvoissa tapauksissa se voi tarttua vauvaan synnytyksessä. Jos streptokokki löytyy raskauden aikana virtsasta, niin sitten varmuudeksi synnytyksen ajaksi laitetaan antibioottitippa. Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, emättimessä ja nielussa (angiinassa) molemmissa kyseessä on beetahemolyyttisiin streptokokkeihin kuuluva bakteeri, mutta kuitenkin eri kanta (nielussa Streptococcus pyogenes ja emättimessä Streptococcus agalactiae). En tiedä voiko ne levitä ristiin. Korjatkaa jos olen väärässä.

Muumimammalle tsempit painon kanssa taisteluun! Saattaa olla myöskin sellainen vaihe vaan menossa, että kasvava kohtu alkaa ahdistaa oloa, kaikki tukaluus ei siis välttämättä oo painonnousun syytä. Näin ainakin uskottelen itselleni :whistle:

Rokille kans jaksamisia ja parempaa vointia!

Miehen kanssa alettiin pähkäillä äitiyspakkauksen kanssa ja mies oli sitä mieltä, että ostetaan mieluummin vaikka bodeja ja potkuhousuja 140 eurolla, kun esikoiselta on jäljellä pakkauksen koko sisältö. Suotta pyörii sitten kaksi haalaria, makuupussia, lämpömittaria yms. kotona. Esikoisellekin (3 v.) luvattiin juuri spesiaalireissu "ison pojan pyyhettä" ostamaan, lupasi lahjoittaa huppupyyhkeet vauvalle.
 
  • Tykkää
Reactions: Sandrastiina
Painonnoususta sen verran, että itselläni se ei ole noussut ihmeekseni juuri yhtään vielä. Silloin alkuturvotuksessa oli n. 2kg korkeempi mitä ennen raskautta, se laski siitä takas siihen "normaali" painoon eli lievään ylipainoon :) Saa nähä onko seuraavalla neuvolakäynnillä noussut. Miten teillä muilla painon kans?

Joko teille on tehty sokerirasitus? Minulle se tulee (painoindeksista johtuen) vähän myöhemmin. Verensokerit olleet hyvät, pari kertaa olen huvin vuoksi katsonut. Pissassa ollut sokeria kerran ++, edellisenä iltana söin SIKANA herkkuja, heti näkyi. Mutta toisinaan sitten ei ole näkynyt mitään vaikka olen herkutellut.

Sain tänään eri lääkkeen tuohon emätintulehdukseen. Nyt kokoillaan viikko Dalacin voidetta. Sen jälkeen aloitan Femiflorin tarkoituksena normalisoida ph. Oliko jollain muullakin kokemusta tästä maitohapon käytöstä, miten toiminut?

Tänään ei ole juuri liikkeitä tuntunut, jospas taas huomenna <3

Emppa 27v,esikoinen ( rv 18+), KAKS
 
Emppa, Ainakin mulla on vain hyviä kokemuksia tosta Femiflorista (en kai sitä muuten ois täällä mainostanut ;) )

Meillä on ninaninan kanssa ihan päinvastaiset nää (miehen puolen) "sukupuolijaot" (siis tyttö/poika) :D Ja meillä on jo tosiaan tyttö ennestään.. Saa nähdä kumpi tuolla masussa luuraa (vielä 1 1/2 viikkoa r-ultraan, äh :headwall:)

4Dultraan arvelin meneväni mikäli rakenneultrassa jotain syytä tulee tai masukas jättää sukupuolen salaisuudeksi. Pirun kallis on :vampire:

Muakin on ruvennut hirvittää tää painonnousu : / Kohta on 80kg rikki ja kun tätä pituutta ei ole paljoa suotu... Kohta varmaan voi kieriä eteenpäin. Mä en oo esikoisen odotuksen/syntymän jälkeen hirveesti liikkunu ja syömisiäni kattonu (vaikka olisi pitänyt, myönnetään -> esikosta tuli se +20kg) ja siltikään ei oo paino lähteny siitä nousee, paitsi nyt.. 5kg kohta paino noussut raskauden alusta. Onneks toi mies lihoo mun kaverina :heart: :D

Vauvan kesävaatteista sen verran vielä, että tottahan on että vastasyntyneen verenkierto on erilainen, eli varsinkin ääreisverenkierto (kädet ja jalat) on heikkoa. Että kannattaa varata myös pitkähihaista bodyä ym. hitusen lämpimämpää.. Siinähän on iso ero onko +15 vai +35 astetta, sen mukaan se pukeutuminen. Muistan että erään työkaverini kanssa joskus katseltiin ihan järkyttyneinä kun mammat kuljettivat paksuihin paitoihin ja housuihin puettuja pikku vauvoja keskikesällä. Vaunuissa varsinkin varmasti kuuma kun ei ilma kierrä... :O
Ohuet tumputhan on kanssa hyvä keksintö, hyvin lämmittää jos kädet kylmät ja kun ne kädetkin tuppaa sinne suuhun uppoavan. :)

rakenneultran ajankohdasta, mä luulen että se ei oo ihan kiveen hakattu se 24viikkoa. Että jos tieto vakavasta vammasta tulee vaikka kaksi päivää myöhässä niin keskeytys voidaan silti tehdä. Toisaalta ihan eriasia tämä esimerkki mutta kyllä mä tiedän tapauksen jossa "äiti" vaatinut abortin rv17 ilman painavempia syitä ja sen saanut, vaikka laki sanoo muuta.

Flunssasta kärsin minäkin. Poskiontelot tuntuvat räjähtävän ja verta saa niistää päivittäin :(
Paranemisia kaikille lentsusta (tai jostain muustakin) kärsiville :snotty: :hug:

Jotai mun piti varmaa vielä höpötellä mut unohdin :D

T ja t 19+3
 
Moi pitkästä aikaa! Olen kyllä välillä lukaissut viestit läpi, mutta uuden kodin remppaaminen on noin muuten vienyt ihan kaiken ylimääräisen ajan.

Onnea kaikille hyviä uutisia ultrassa saaneille! Ultra oli meilläkin jo ja kaikki oli hyvin. Sukupuolta ei selvitetty, ihan tarkoituksella. Eilen oli kolmas neuvola ja käteen sai Kelan paperit. Nyt tää on sitten byrokraattienkin mielestä virallista : ) pitäis sitte päättä, ottaako pakkaus vai rahat? Esikoiselta on tallessa varmaan kaikki tarpeellinen, mutta mielestäni tuo 140e ei vastaa läheskään pakkauksen sisältöä...

Työäitejä kuulutettiin, täältä löytyy kanssa yksi. Aloitin työt kun esikoinen oli 10kk, mies jäi silloin vuorostaan kotiin. Tyttö aloitti päiväkodissa 1v3kk ja eka kuukausi kevyesti totuteltiin. Aivan loistavasti on mennyt ja uskon ihan rehellisesti, että järjestely on meille se paras. Meillä on kiva pieni päiväkoti, ihanat hoitajat ja lapsi menee mielellään leikkimään muiden kanssa aina aamulla. Kyllä me oltais tultu sekopäiksi molemmat, jos oltais kahestaan kotona oltu. Päivät on kylläkin pidetty mahdollisimman lyhyinä, teen tuota 6h päivää ja viennit/haut on porrastettu isän kanssa. Toisen kohdalla toimitaan samoin, isä jää kotiin kevääksi ja kakkosen pk alkaa sitten elokuussa 2013.
Nyt pitää palata töihin, paremmalla ajalla lisää!!

Höpöttäjä
 
  • Tykkää
Reactions: ninanina
Hyrrr... kun on kylmä, mutta en valita, ainakin se talvi sieltä tuli :D

Keskussairaalasta soittivat taas ja tytön sairaus saa vaan kokoajan selvempää analysointia eli se oli lopuuksi Streptokokki Pneumoni tai joku joka aiheuttaa mm. korvatulehduksia, keuhkouumetta. Meillä oli onneks vain tuo korvatulehdus! Äiti voi huokaista helpotuksesta ja toivoa vaan ettei itelle tuo keuhkokuume pökkää päälle eikä näille muillekkaan hoitajille :) Täytyy kyllä sanoa että tällä kertaa tämä meidän Keskussairaala kyllä yllätti minut huoehtivaisuudellaan ja aktiivisuudellaan!!

6 yötä ultraan on, laskin aivan itse äsken...

PikkuMyy ja "kikko" 21+3
 
PikkuMyy-82: Voimia :hug: ja osanotto suruunne. Itseltä on myös jouduttu lopettamaan kissa sekä vanhemmiltani koira, jonka kanssa elimme koko lapsuuden, joten ei se ole helppoa.

Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista!
Teitä oli taas niin monta, etten millään muista kaikkien nikkejä.

Muumimamma: Tsemppiä painon kanssa taisteluun. Tiedän mitä se on. Esikoisesta keräsin + 30 kg, vaikka katsoin mitä söin ja koitin liikkua mahdollisimman paljon, mutta eipä auttanut. Nyt paino kanssa nousee sykäyksittäin eli hetkessä saattaa tulla kilo kaks, kunnes pitää viikon pari taukoa ja nousee taas. Nyt oli 6,5 viikossa tullut 4 kiloa lisää. Oliskohan ollut VAU.fi sivuilta kun luin, että viikoilla 17-24 painonnousu on suurinta, joten sen puitteissa ei hätää.

Sokerirasitukseen tie vie Helmikuun lopulla. Tän raskauden puitteissa ei tarttis mennä, mutta kun esikoinen oli päälle 4,5 kg niin kutsu käy nyt automaattisesti.

Paranemisia kaikille sairastaville sekä voimia kipujen kanssa kärvisteleville. Itse odottelen parvorokko-testin tuloksia. Pitäisi loppuviikosta saapua.

Neuvolassa kävin aamusella, tosin aika siirtyi tunnin myöhemmäksi ja neuvola vaihtui 10 km kauemmaksi oman tädin sairastuttua, mutta mulle kävi ihan passelisti tää sijainen, joka sattuu olemaan mun vanha lukiokaveri. :) Siinä samalla sitten vaihdettiin kuulumisia ja hieman juoruiltiin. Kaikki oli neuvolassa ok. Hb ei mitattu kun viimeeks oli niin hyvä, verenpaine lukemat otettiin kotimittauksista kun mulla on valkotakkikammo sekä pissa oli puhdas. Sf-mitta oli vain 17 cm eli alakäyrälle, joka kuulostaa käsittämättömältä kun esikoisen aikaa huideltiin siellä yläkäyrällä tai sen yläpuolella esim. rv 24+2 esikoisesta sf-mitta oli 24 cm. Tosin ei tuo mun maha nyt mikään jättiläinen edes ole. Kuvassa rv 22+6.



Mupelo ja sintti 23+1
 
Painonousua täällä kanssa itse tuijottelen, vaikka minimaallista taitaa vielä olla. 166/58kg lähtö ja nyt on 63-64kg välimaastoissa. Ruokaa oon kova syömään kun oon urheillu, mutta nyt kun urheilut on jääny täysin olemattomiin viimisen 2kk ajan erinäisistä syistä niin pitiäisi kyllä vähentää radiaalisti tota syömistä. Viiminen viikko on ollu kyllä sellasta, että herkästi puoli annosta riittää, taitaa anatomia alkaa tekee tehtäviään. Täältä saa kaiken sympatian painon kanssa puntaroivat vaikka omat luvut onkin naurettavia suorastaan..

Tutkin aamun kuluksi kelan sivuja selvittääkseni miten äitiysloman lopussa täytyy pelata, että saadan isäkuukausi järkevästi käyttöön ja venytettyä lapsen hoitoon viemistä. Mulle jää 3vkoa kesälomia alle joten se hiukan pelastaa tilannetta. Saadaan aika hyvin sumplittua elokuun alkuun asti niin, että jompikumpi hoitaa lomilla ja isäkukauden pohjalta lasta ja vielä saa hoitorahaa/isäkuukausirahaa ja minä asiallisen palkkani enkä itke äitiyspäivärahoilla. Yhteistä keäslomaa ei tule olemaan, mutta ehkä sen kestää.

Ja kyllä rakenneultra: 6päivää huhhuh. Mä alan tajuamaan mitä teidän jännityksenne on ollut...

Sandrastiina ja Mini 19+3
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä