Kesäkuun Kastehelmet 2012 **TAMMIKUUSSA**

Milkaja: Mulla alkoi esikoisen kohdalla maidon tiputtelu näillä viikoilla eli hieman ennen puoltaväliä. Nyt ei toistaiseksi ole vielä mitään tullut, mutta täytynee koputtaa puuta. Tosin mulla tihkutteli ihan alkuraskaudesta, mutta johtui vielä tuosta aiemmasta imetyksestä, jonka lopetuksesta oli kuitenkin reilu vuosi aikaa.
 
Aanna tsemppiä sinne tulosten odottelun kanssa :hug: Hyvä, että vauvalla oli kaikki kunnossa ja muutenkin kaikki ok supistuksista huolimatta.

Emby Tsemppiä kipeän selän kanssa! Kannattaahan toi ottaa neuvolassa puheeksi. Mulla meinaa lonkka kipuilla. Jos istuu pitkään tai kävelee pitkään, niin tuntuu inha kipu tuolla vasemmalla lonkassa ja välillä se säteilee reiteen asti. Mitä lie sekin...

Mupelolla ihana vauvamasu :heart:

miehen suhtautumisesta Ihanan innoissaanhan tuo on :) Toissapäivänä kävi itse puhumaan, että pitäiskö tehdä toinen heti perään :D Tosin tuo "tehdä" on aika kaukana meidän tilanteesta, kun ei tiedä monta keskenmenoa tulee taas välissä :| Tosin toivon, että lugesteron olis se salainen ase, joka tämän raskauden sai jatkumaan ja toivottavasti avittais seuraavissakin mahdollisissa raskauksissa. Synnytystä mies varmaan jännäilee vielä enemmän kuin minä. Miehelle teki jo pahaa katsella, kun mun murtunut ranne vedettiin takaisin paikalleen Itävallan laskureissun päätteeksi, joten vähän mietityttää, miten sitten synnytyksessä... :whistle:

synnytykseen liittyen mitä muuten pk-seutulaiset olette mieltä: kättäri vai NKL? Kumpi teidän mielestä parempi tai miksi valitsitte/valitsette jomman kumman? En osaa vieläkään päättää, kumpaan menisin sitten kun se aika on. NKL:stä ei ole mitään kokemusta, Kättäri taas ei oikein vakuuttanut niiden km-tutkimusten ja yhden päivystyspolikäynnin perusteella, jotka oon siellä vieraillut.

ON: Eilen neuvolassa kaikki ok. Papusen sydänääniä sai hetken etsiä, kun oli tunkenut itsensä taas ihan istukan taakse. Hullut jumpat sillä oli menossa, kun koko ajan kuului dopplerin kautta potkujen ja liikkeiden ääniä :heart: Tuli siis todistettua, että ne mitä kotidopplerilla olen epäillyt liikkeiden ääniksi, ovat niitä.

Hemppa tosiaan oli laskenut aika reippaastikin raskautta edeltävät tasosta (130) ja oli nyt vaan 109. Joten rautakuurille jouduttiin. Saas nähä mitä toi mun masu tykkää tosta raudasta (Obsidan), kun muutenkin meinaa olla kovalla : /

Sanmar + superpapunen 18+3
(luulin eilen olevani päivän pidemmällä kuin olinkaan :p)
 
Hei! Täällä taas. Sairaala rupeaman jälkeen taas KOTONA, ihanaa!
Juuri ku kirjottelin tänne aiemmin ni kauheen korkee kuume nous ja neljä päivää sairaalassa. Noh mutta onneksi masun kans kaikki kunnossa ainaski nyt.
Itse oon valinnut naisten klinikan mut en tie mikä on parempi, kuhan saa hoitoo on mulle pääasia ja toistaseks toiminut. =)
Itse sain kuiteski nähä et kaikki oli ok ja sydän äänetkin kuului hyvin. :)
Nyt vaa toivotaan et ei tuu mitää mutkia enää, neuvola ens viikolla nyt sitte ku tuol sairaalas nii pitkää meni aikaa. Ja sit oiski parin vk:n päästä erikoislekurilla ultra mulle. :)
Missy1985 17+4
 
Emby Mulla on ollu tota iskiaista jo ihan alkuraskaudesta asti, esikoisen aikana oli myös ja synnytyksen jälkeenkin ollut aina joskus, mutta pahimmillaan raskaana. Heti jos vähän rehkin, imuroin esim. niin heti vaivaa ja jos sohvalle menee makaamaan niin jää kyllä ihan jumiin ja pitää kyljen kautta pyörähtää ensin polvilleen lattialle ja siitä pikkuhiljaa yrittää ylös. :D Nyt taas vaivaa kun siivosin äsken.

Laitoin jo tuonne masukuva ketjuunkin tämän kuvakollaasin, mutta laitetaan nyt vielä tännekkin. :)



Bela ja pikkunen rv18+0
 
  • Tykkää
Reactions: tirlittan87
Synnytyksen käynnistämisestä vielä, että mulla alkoivat supistukset kahden emättimeen laitettavan tabletin jälkeen eli melko nopeasti. Oikeastaan heti kun supparit oli alkaneet, mulle laitettiin myös oksitosiini supistuksia vauhdittamaan ja määrää lisättiin (mun mielestä) rajusti koko synnytyksen ajan. Siksi taisivat supistuksetkin olla vielä normaalia kovempia, ainakin niin toivon seuraavaa, toivottavasti luonnollisesti alkavaa synnytystä varten :)

Itse valitsin Kätilöopiston, vaikka jonkin aikaa esikoisen syntymän jälkeenkin ajattelin, etten sinne enää mene (tämä liittyi joihin synnytyksen jälkeisiin asioihin, niistä ehkä lisää joskus toiste). Jotenkin perinteet velvoittaa kun olen itse siellä syntynyt ja koen NKL:n jotenkin sairaalamaisempana. Mikä tietysti joissakin tilanteissa on hyväkin.

Synnytyksestä vielä yleisesti, että on hyvä muistaa, että synnytyksiä on yhtä monta kuin lastakin. Kaikki synnytykset ovat yhtä arvokkaita ja "oikeita", onhan lopputuloksena se ihana vauva :heart: Äitien tulee jostain syystä joskus kilpailtua keskenään jos mistäkin asiasta, ja mun mielestä synnytyksen ei millään muotoa tulisi olla kilpailun aihe, vaikka se aikamoinen suoritus onkin.
 
Mää nyt tungen tänne ketjuun vielä jos mahtuu? Olen oikeastaan Helistinmen vakiokirjoittajia, mutta foorumi on ollut nurin pitkän aikaa tietomurron takia, kuukausiketju vielä arkistossa ja haluan nyt edes jonnekin päästä avautumaan liitoskivuista ja närästyksestä. ;)

Olen mamma 30 vee, Turusta, synnärinä TYKS ja laskettu aika kesäkuun 15. tai 16., vaikka neuvolakortissa kyllä lukee 18. kun laskevat kuukautisista eivätkä ovulaatiosta. Ennestään minulla on tytär 03/08 ja nytkin on tyttöolo. Takana tuulimuna 03/10 (ja tietysti vuoto alkoi tyttären syntymäpäivänä, rv 10+n) ja tämä raskaus on pitkään yritetty ja alkuvaiheessa paljon hermoiltu.

Olen käynyt yhteensä kolmessa ultrassa - varhaisultrassa, sitten polilla päivystystarkastuksessa kun jouduin sisätautipäivystykseen rajujen kilpparioireiden takia, sitten nt-ultrassakin vielä. Sukupuoli ei ole vielä näyttäytynyt varmuudella, siispä helmikuun alussa olevaa rakenneultraa odottaessa. Tyttöä toivon, tietysti sieltä siis tulee poika. ;)

Alkuraskaus meni oksentaessa viikolta 7 viikolle 14 aika lailla tauotta, sitten alkoi helpottaa mutta vieläkin oksennan 1-3 kertaa päivässä jos jätän Primperanit ottamatta. Aamupahoinvointia FTW! Lähinnä pahoinvointia 24/7 niin, että siihen heräsikin pari kolme kertaa yössä. SeaBand-rannekkeet olivat ahkerassa käytössä ja kyllä niistä oli jotain apua, koska en oksentanut öisin, vaikka keinuttikin.

Nyt olen jossain viikolla 16+4 ja liitoskivut ovat iskeneet. Lisäksi supistelee, mutta onneksi vain kivuttomasti. Miksi raskausaika ei voisi olla helppo ja "elämän parasta aikaa", kuten se joillekin on? Ei puhettakaan siitä. Lisäksi närästää, jos en syö pariin tuntiin ja iskias on alkanut vaivata joka aamuyö. Vaihdetaan yksi raskaus yhteen vauvaan kiitos - tai mielummin vaikka synnytän kuin olen raskaana, yhden alatiesynnytyksen kokemuksella. Se on sentään viikossa ohi, avautumisineen päivineen. :D

Hirveästi tekisi mieli ostaa vaippoja ja vaatteita, mutta en vieläkään oikein uskaltaisi. Huomenna sentään päätin ratsata pikkukaupungin kirpparin kestovaipoista, kun olen porukoillani lomalla vielä pari päivää. Kyllä tämän nyt jo pitäisi normaalisti edetä, kun potkutkin tuntuvat jo ties monetta viikkoa. Ensimmäiset saippuakuplat tunsin jo joskus viikolla 11+n, mutta tämä sintti ei räpellä aivan yhtä paljon kuin työnimellä Jumpula tehty isosiskonsa. Ehkä luonnekin on rauhallisempi ja liikkeet hitaampia kuin tuolla elohopealla.
 
haisuli83
On tullut luettua ketjua, mutta kirjoitettua ei oo jaksanut..
Synnytystä oon sen verran miettinyt et kaikki mahd kivunlievitykset mulle kiitos :) Mies tulee mukaan jos vaan pääsee mut oon miettinyt et ois kiva jos ois äiti mukana, onhan se sentään monta lasta synnyttänyt ja siitä ois varmaan enemmän apua kuin miehestä. Ainut vaan et äiti asuu yli 200km päässä et pääseekö tulee jos tulee nopea lähtö. Olen kyllä ajatellut et yli menee nk kaikki sisarrukset tai sit joutuu käynnistämään..
Yhdistelmävaunuista sen verran että ostatteko uusina vai käytettynä ja mitä merkkiä suosittelette? Itse en kehtaisi yli 500e laittaa vaunuihin kun kumminkin rahaa menee muuhunkin ja tulotkaan ei oo mitkään päätä huimaavat..
Rakenneultra-aika ois 13.2., aika tuli päivä sen jälkeen kun neuvolatäti teki lähetteen, tosi nopeaa toimintaa siitä kiitos sairaalalle.
Huomenna 3 vkon matka Thaimaaseen, jospa sieltä löytyis nettikahvila niin pääsis aina välillä lukee kuulumisia.

Haisuli83 + maha-asukki rv 15+2
 
Tervetuloa Viimatar! :)

Synnytyksestä vielä. Että mustakin ois ihan unelma jos ei tarvitsisi kipulääkkeitä ja homma ois ohi muutamassa tunnissa.. Mut epäilempä moista tuuria.
Itsellä varmaan pahin oli esikon synnytyksessä se kamala väsymys. Kivun sieto ja henkinen jaksaminenkin joutuu aika tiukoille väsyneenä ja synnytys on kuitenkin aikamoinen urakka..
Mut en mä jaksa pelätä liikoja.. Enemmän kammottaa ne jälkijutut : / En tykännyt yhtään olla sairaalassa kun ei voinut nukkua (olin monen hengen huoneessa), pissaaminen ja varsinkin ulostaminen oli ihan kauheaa synnytyksen jälkeen (vaikka muutamalla tikillä selvisin) ja se monen viikon verenvuoto.. Ja se väsymys ja hormonipilvi |O
Oon miettinyt et pitäsköhän nyt suunnitella polikliinistä synnytystä, eli sairaalaan vaan synnyttämään ja kotiin vauvan kanssa mahdollisimman nopeasti. Tietysti siihen vaikuttaa vauvan ja mun terveys ym. asiat, mut voin kertoo ettei kyllä yhtään kiinnostais sinne sairaalaan jäädä.. (siitä jäi vähän huono maku, just se monen hengen huoneen meteli, kipulääkkeitä sai odottaa monta tuntia ym.) Tuntuu et kotona toipus tosi paljon nopeammin urakasta..

Miehen suhtautumisesta et ei toi mun oma jörö paljoo masukista/synnytyksestä puhu tai tunnu edes miettivän :D Kerran oisko masua silittänyt. Synnytykseen haluaa kyllä mukaan, sen verran sanonut. Neuvolakäynneillä tuskin kovin usein mukana on kun pitää neitiä jonkun katsoa (ja näillä välimatkoilla jonkun 30min reissun takia sitten pakkautua autoon, miettiä miten ruokailut ym. perus päivärytmiin kuuluvat asiat hoidetaan. + Meillä on tuo doppler jolla itse vauvan sydänääniä kuunnella) Meillä toisaalta tämä odotus on suht "tuttua juttua" kun suht putkeen nämä lapset tulee (vaikka jokainen odotus onkin erilainen :) )

T ja toveri 15+4
 
Haisuli83, Voi ei, miten sulla meni noin kauas tuo aika? :( En mä halua/jaksa odottaa minnekkään helmikuun puoliväliin :( (Meinaan vaan kun molemmilla toi PKKS, et onkohan niillä ajat noin täyteen buukattu sitten kun tonne asti menee..) :(
Mulla vasta torstaina neuvola ja siinä jos se aika varataan.. prkl.
 
Milkaja: mulla tulee myös jo maitoa. Sama juttu aikaisemmissa raskauksissa. Toistaiseksi vuotanut vasta kerran saunassa ja saman päivän seuraavana yönä. Nyt rv 17+1, joten ajoissa alkoi taas.

Tämän maidontulon, vauvannäkemisen toistamiseen ultrassa jne. jälkeen tuntuu kamalalta, että pienellä ei kaikki olisikaan hyvin :( Ehkä se sitten viimein huomenna selviää, toivon ainakin.

Niin, ja täällä siis supistelee myös, supistellut kaikissa raskauksissa jnkv. ennen puoliväliä jo. Mutta punktion jälkeen reilusti enemmän. Samoin iskiaskipuakin on mutta toistaiseksi lievänä. Aikaisemmissa raskauksissa pysyikin lievänä.

Väsymyskin painaa vielä. Pahoinvointi alkaa nyt olla melko hyvällä mallilla, enää vain aamuisin tai syömättä olleena kuvottaa vähän. Mutta tänään, kun olen saikulla, olen ottanut kahdet pienet päiväunet. Aivan tolkutonta, miten sitä voisi nukkua vaan eikä oo energiaa. Mutta olisin valmis tällä hetkellä vaikka kesään asti olemaan väsynyt, kunhan vain saataisiin punktiosta hyviä uutisia!
 
Bela88 Ihana kuvakollaasi :)

City crosseja mekin ollaan mietitty. Tähän asti ollaan vaan katseltu vaihtoehtoja netissä. Jospa sitten helmi-maaliskuussa lähtis kiertelemään kauppoja. Nyt olisi jotain vaunuja alennuksessa parissa paikassa, mutta meillä ei ole varastossa tilaa vaunuille, joten nämä tammikuun alennusmyynnit saa unohtaa, ja ennen rakenneultraa en edes uskalla vaunuja ostaa.

Synnytystä en ole vielä yhtään ajatellut tässä vaiheessa. Kauhulla kyllä luin yllä olevia muutamia kirjoituksia.

Mahdollisia raskausarpia yritän ehkäistä Weledan raskausajanöljyllä, jota laitan iltaisin.

Liikkeistä sen verran, että eilen illalla ja äsken olin tuntevinani "muljahduksen" - jännää! Oliskohan ne oikeasti liikkeitä? :heart:

Charleene (ja Muru/Bambiino) 15+5
 
Viimeksi muokattu:
haisuli83
Tirlittan87 Ne taitaa siel sairaalas varmaan katsoa varmaan suoraan järjestelmästä millo ois rv 20 täynnä. Itse kun laskin niin mulle tulee sillon täyteen 21 rv. Mut onneks tulee hyvis ajois aika niin kerkiää itse vaikuttaa jos ei käykään ja mulla on viel klo 7:00 oltava siel, et aikaisin saa herätä ukkokin jos mukaan aikoo.
 
viimatar, tervetuloa! Meillä kans 08 syntynyt esikoinen.

Bela, ihanat masukuvat! Mulla kans vatsa pullottaa siihen malliin, että töissä (oon ope) nuoret on alkaneet katsoa pitkään.

jkoo, meillä kans esikoisella on city crossit, ostettiin aikanaan huuto.netistä käytettynä. Nyt sitten ne kankaat oli menneet homehtumaan ja olivat haalistuneetkin (olivat jo meille tullessa), joten ostettiin huutiksesta uudet käytetyt istuinosan kankaat, jotka on ihan uudenveroiset. Niitä myydään siellä aina silloin tällöin, hinta on pyörinyt reilussa satasessa. Ja varmaan ne vaaleanpunaiset kankaat menis hyvin kaupaksi myös huutiksessa, jos laitat myyntiin.

Jos olisin nyt ostamassa vaunuja, ostaisin varmaan Gessleinin vision -kolmipyöräiset, mutta kun on nuo vaunut jo olemassa, niin niillä mennään. Ja sinänsä ihan tyytyväisiä ollaan city crosseihin oltu, mutta joskus kaupassa olis kaivannut ketterämpää kääntymistä. Muutettiin vuosi sitten kerrostalosta rivariin, joten voi olla että supertukevat vaunut on täällä "maalla" kätevätkin.

Ainiin, poks.

Maikki rv 16+0
 
Miehen ajatukset Olen aika ihmeissäni. Välillä tuntuu, että mieheni on enemmän innoissaan tulevasta pienokaisesta kuin minä. :D Itse on hieman varpaillaan kun koko ajaa on ollut jotain kipua tai pyörtymisiä, mutta mieheni vain jaksaa tukea ja olla positiivinen asian suhteen. On niin ihanaa katsoa kun toinen on innoissaan ja se ilme kun hän ekan kerran tunsi noin viikko sitten vauvelin potkun. Hyvä, että häneltä ei itku siinä vaiheessa päässyt. Ensimmäinen ultrakin niin huomasin kuinka kyyneleet valuivat mieheni poskilla. :) Joka yö nukkumaan mennessäkin pitää antaa pusut kummallekin :) No onhan hän halunnut tätä jo pitkään, mutta minä en ollut aikaisemmin valmis. Nyt olen kyllä täysin valmis ja ihana tietää, että mieheni on aina rinnallani kävi miten kävi.

Liikkeistä Aluksi kun tunsin niitä ajattelin, että nyt johtuvat vain ilmasta mahassa tai elohiirestä. Nyt niitä tuntuu päivittäin aika useastikkin ja alkavat voimistua päivä päivältä enemmän. Kovaa vauhtia vauveli menee siellä jo nyt :D Viikko sitten liikkeet alkoivat tuntua jo ulos päin, mutta tosi hentoina. Piti olla käsi juuri oikeassa kohdassa oikeaan aikaan. :)

zoile 17+6
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa viimatar! Lisää Turkulaisia! :) \\o \o/ o// (tosin oon täältä pikkukylästä)

Jjoo, toi iskias tyyppinen kipu on kyl aivan jostain syvältä ja poikittain! Mulle on tullu myös sellasta, et kun kävelee, niin mä kuulen kun tuolla alaselässä rutisee joka asekeleella! Sigh! o_O Mää hajoon liitoksistani! :LOL:

Mä googletin tota raskaus ajan iskiasta, ja löysin täältä kaksplussasta käydyn keskustelun tosta ja siellä joku sanoi, että se vois olla myös sellasta kuin Piriformis, Piriformis-syndrooma iskias

Who knows..

Emby^ ja nökö 16+1
 
Barbamama mulla käynnistettiin ja olin tiukasti piuhoissa mutta en käynnistyksen takia vaan romahtavien sydänäänten. Eipä sillä käynnistyksellä tohon liikkumattomuuteen kai muuta merkitystä ole kuin että jos oksitosiini-lääkitys on kova, tarvitaan puudutustakin kenties herkemmin.

Tirlittan me oltiin viimeeksi perhehuoneessa. Tai ei se virallinen perhehuone ollut, koska sektion takia jouduin tavalliselle osastolle mutta ensimmäisen yön jälkeen saatiin semmonen koppi omaksi. Tällä kertaa esikoisen takia perhehuone lienee pois laskuista ja mua kanssa kammottaa yksin sairaalaan jääminen. Mä ilmotin jo viimeeksi että jossei saada perhehuonetta niin minä lähden kotiin ja mies saa jäädä sairaalaan. Koko synnytyksen ajan tarkistelin kätilöltä että monta huonetta on vapaana että pitääkö pitää kiirettä :D

Milkaja mulla alkoi viimeeksi joskus muutamaa kuukautta ennen laskettua aikaa kanssa joka öinen maidon tihkuminen. Yöpaitoja sai pestä päivittäin kun se maito oli vielä sitä keltaista kolostriumia (?) :O

Emby. Todennäköisesti hormonit alkavat löysätä paikkoja selänkin puolella ;D Mulla oli kanssa viimeeksi varmaan just joskus 16 viikon tienoilla ihan älyttömän kipeä ja vihlova alaselkä ja mietin että mitä tästä vielä tulee. Mutta sitten se vaan meni muutaman viikon kuluttua ohi ja pysyi poissa loppuun saakka. Toivotaan että sulle käy samalla tavalla!

Sanmar me oltiin viimeeksi Naistenklinikalla ja nyt mennään Haikaranpesään jos sinne vaan päästään/mahdutaan. Naistenklinikasta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, tällä kertaa haluaisin vain luonnollisempaan synnytykseen kannustavamman ympäristön. Viimeeksi pääsin siihen NKLn maan korkeimpaan (?) sektiotilastoon. Tähän tilastoon tietysti vaikuttaa se että Helsingin (ja osittain muunkin Suomen?) riskisynnytykset hoidetaan ko paikassa.

Aanna huomennako niiden tulosten pitäis tulla? Kamalan piinaavat hetket teillä siellä! Voimia odotteluun!

Viime talven jälkeen mulla ei ole kun ylistyssanoja city crosseista. Vaikka lunta tuli kymmeniä senttejä niin me kynnettiin hyvällä menestyksellä hangessa. Vain tavarakori otti vähän vastaan kun ei jaksettu sitä irrottaa :LOL: Jossain 7-8 kk:n tienoilla tuli sellainen vaihe että Teutonioiden kapeampi istuinosa tuki paremmin pientä istujaa ja Emmaljungissa valui aina alas retkottamaan. Mutta sekin vaihe on nyt takana taas.

Voi tätä epäuskon aikaa! Vaikka pieniä potkuja kuvittelen tuntevani niin silti tekisi mieli aikaistaa vasta parin viikon päästä olevaa neuvolaa.

Sofiia 15
 
Vatsassa räpeltää. Tää on ilta-aktiivinen ja mua nukuttaisi jo kovasti, mutta toi reisivihlonta pitää hereillä. Voi hyvinkin olla piriformista tai sitten raskausiskiasta, samanlainen vihlonta vaivasi esikoisraskaudessa mutta vasta paljon myöhemmin. Tässä raskaudessa oireet ovat olleet jos mahdollista niin rajummat kuin edellisessä, vaikka joku väittikin aikanaan toisen olevan ensimmäistä helpompi. Hiljan kuulin kumminkin päinvastaisesta teoriasta - mene tiedä, mihin sitä luottaa, vai ovatko raskaudet yksilöitä. Äidit ainakin ovat. Kateeksi käy niitä pyörällä synnärille menosta haaveilevia ja pahoinvoimattomia mammoja. ;)

Onko täällä muita pallomahoja? Nimimerkki Mammahousuihin viikolla seitsemän.
 
Haisuli83, Meillä ei ole kuin kahden päivän ero lasketussa ajassa, silläkin tota ihmettelin.. :) Mä haluaisin sinne ultraan kyllä mahdollisimman heti, viimestään sillä viikolla kun kuu vaihtuu (eli 19+3 - 20+0 aka rv20) mut saahan sitä aina haluta... : / Noh, ei pidä hätähousuilla, se aika on sitten kun on......
Hurjan aikaseen aamulla on kyllä sulla se aika, mut toisaalta ei tarttee päivällä jännätä :) Toivottavasti me saatas iltapäivä aika, jos sais sitten esikon ukin tai mummon hoteisiin, ja pääsis mieskin mukaan :)

Sofiia, Perhehuone ois kyllä kiva (verrattuna muihin sairaalan vaihtoehtoihin) mutta sitä tuskin antavat jos mies ei oo sairaalassa kokoaikaa kun ite on (ja ei pystynyt esikon aikaan olemaan eikä pysty ens kesänäkään olemaan)...
Mua ei mikään muu siinä polikliinisessä synnytyksessä pelota/arveluta kuin se että jos vauvalle tulee yhtäkkiä joku hätä.. sairaalassa on kuitenkin apu lähellä. Pitää miettiä :) Mut sen oon päättänyt et seuraavaan sairaalakassiin pakkaan kyllä omat kipulääkkeet mukaan, ei tarvitse niitä sitten tunteja odotella.

Zoile, ompas sulla suloisen oloinen mies :) :heart: (en nyt parempaa adjektiivia tohon keksinyt ;) ) Jos mun mies tirauttas kyyneleen ultrassa tai vauvan potkusta niin mä etsisin kuumemittaria :D Mut se onkin semmoinen jörö, mies mun makuun :)

T jonka pitäisi ruveta nukkumaan mutta ei sitten väsytä ollenkaan + toveri (edelleen) 15+4
 
Emby: Mulla on ollut aiemmin ongelmia tuon piriformiksen kanssa ja nyt kipu on erityyppistä. Silloin liikunnan yhteydessä ei pystynyt juoksemaan kuin muutaman askeleen kun junttas takareiden jumiin ja kunnolla ja tällöin syy löytyi tuolta piriformiksesta.

Tiituliini: Hui, valitettavasti en osaa vastata kysymykseesi, mutta epäilisin ettei välttämättä vaaraa ole.

Tervetuloa Viimatar! :flower:

Aanna: Toivottavasti piinasi päättyy ja saat tulokset tänään. Voimia odotteluun.

Barbamama: Mäkin toivon sitä piuhattomuutta, jotta pääsee hieman vapaammin liikkumaan. Helpottaa huomattavasti vessassa käyntiä sekä yleisestikin liikkumista kun ei tartte koko aikaa miettiä mihin se teline osuu jne. Esikoisen synnytyksen yhteydessä vietin 10h tipassa (ab+oksitosiini) sekä lisäks skalppi (vai mikä lie olikaan) vauvan päässä kun ei sydänkäyrää oikein saatu vatsanpäältä kunnolla sillä vyöllä.

Täällä alkanut liitoskivut. Maanantaina kuvittelin vielä olevani elämäni kunnossa, mutta eilen esikoista tarhasta hakiessa tulin toisiin aatoksiin. Esikoinen päätti juosta karkuun ja koitin pysyä perässä. Eipä tullut mitään kun tuntu, että häpyluu ratkeaa liitoksistaan...

Mupelo ja sintti 19+2
 
Annuliini84 Niihin City Crosseihin on kyllä saatavilla lisäosia ja City koppaa olenkin ajatellut, mutta kun ostaa ne rattaat, niin siihen sisältyy ruko ja rataosa, eli pelkkää sitä ratasistuinta ei saa erikseen ostettua, ellei joku myy käytettynyt, mutta yleensä niissä pukkaa se runkokin olemaan. Meillä oli esikoisella alkuun toiset vaunut Hartan merkkiset, mistä en oikein pitänyt, käytettynä ostin. Niissä oli kauhean pieni se vaunuosa, eikä neiti talvella enää siihen mahtunut ja oli vasta 4kk silloin. Ja rakastuin noihin Emmaljungiin, joten hommattiin ne, ihan vain rattaina ja siihen se toppainen jalkapeite, joten likka meni niissä sitten, ettei meillä ole siihen muutenkaan sellaista vaunukoppaa, joten se olisi hommattava. Olen ollut kyllä todella tyytyväinen! Menee kevyesti lumessa ja kurassa, on painoltaan kevyet ja todella näppärät kunnon rattaiksi. Ja on tilavat, kun meilläkin nämä vauvat sitten ensi talvena 6kk ikäisiä, joten on mahduttava hyvin vaunuihin. Eli täydet suosittelut kyllä täältä!! Ja on hyvin saatavilla kaikkia lisäosia. Ja myös Britaxin kaukalo sopii Emmisten runkoon, siihen on saatavina adapterit, sen takia hankein nyt myös Britaxin kaukalon, kun en sitä viimeksi tiennyt :) Ja kiitos Maikki79 vinkistä noista kangasjutuista. Meillä on kyllä kankaat hyvässä kunnossa vielä noissa ja pesun jälkeen kuin uudet, joten kyllä varmasti menisi kaupaksi, jos tarvii ne myydä :) Eli sitä rattaiden istuinosaa ei varmaan sitten saa erikseen ostettua uutena ilman runkoa, harmi kyllä :(

Synnärillä en mäkään kauheesti enempää halua olla kuin pakko. Olin kanssa viimeksi liian täyteen puukatussa huoneessa ja se oli ahdistavaa. Vessakäynnit synnytyksen jälkeen, APUA, en edes muistanut kuinka tuskaista se oli. Ihan hirveetä ja vuotoa mullakin kesti ainakin 2 viikkoa.

Pallomaha on täälläkin!! Ja töissä moni muukin jo huomannut että odotan vatsan perusteella ja tullut kyselemään, joten näkyy jo ja mammahousut otin käyttöön siellä 8 vkolla :D

Rakenneultra mullakin 13.2, eli rv 21+5, millään en jaksais odottaa, enkä tiedä miksi meni niin "pitkälle", kun odotin, että pääsis siinä rv 20 hujakoilla, mutta en jaksa sitä siirrelläkkään, joten odotellaan.

Jkoo + Pupu POKS 16+0
 
Viimeksi muokattu:
Aannalle vielä tsempitystä. Toivottavasti ilmoittavat mahdollisimman pian hyviä tuloksia. :)

viimattarelle tervetuloa!

Iskias tuntuu helpottaneen ihan alkuraskaudesta. En meinannut pystyä kävelemään lenkillä, kun häntäluun paikkeilta kipu säteili suoraan vasempaan jalkaan. Jonkin verran varmaan auttanut korkokenkien poisjättö ja kohdun asennon muuttuminen raskauden myötä.

Ummetukseen lisää kotikonsteja? Luumuja yritin syödä reilu kuukausi sitten, mutta en pysty syömään niitä niin paljon, ettäkö jotain vaikutusta olisi havaittavissa. Kahvi jäi raskauden myötä pois, ja teen olen jättänyt nyt ummetuksen pahentumisen vuoksi pois jokunen viikko sitten. Eilen oli jo pakko turvautua apteekin apuun, kun ominavuin ei saanut enää mitään aikaiseksi. Vieläkään ei ole mikään loistava olo, vatsa tuntuu olevan yhä edelleen jumissa. Tiedä sitten, pitäisikö alkaa syömään jotain ummetusta helpottavaa säännöllisesti.

Painajaiset sen kun pahenevat, vaikka hereillä ollessa vauvan tulo ei niinkään jännitä tai huolestuta.

Tiituliini, voisin kuvitella itseni reagoivan samalla tavalla. Voithan vaikka soitella neuvolaan, josko on aihetta huoleen ja tarpeen tullen pääsisit käymään siellä tarkistuttamassa sydänäänet.

Raskaista töistä tai nostelusta: Onko näihin yksilökohtaiset suositukset vuotojen tai muiden seikkojen perusteella? Itselle ei ole mainittu neuvolassa käydessä mitään nosteluista sekä niiden rajoittamisesta, mutta painavampaa kauppakassia kantaessa on saattanut alkaa tuntumaan kihelmöintiä alavatsalla/kohdussa. Samoin lumityöt tuntuvat painavammalla lumella jo hieman liian raskailta, jos joutuu yhtään enempää ponnistamaan saadakseen kolan lastattua.
 
Taas niin paljon tekstiä tullut :popcorn:

Tiituliini voithan sä soittaa neuvolaan ja pyytää aikaa sydänäänten kuunteluun. Älä ainakaan vähättele sitten iskua puhelimessa aikaa varatessasi tai voi olla että ne ei sitä anna :$
(Meillä kyllä pääsee aina neuvolaan käymään jos tulee joku huolenaihe)

Synnytyksestä meillä meni esikoisen kanssa kaikki hyvin kättärillä joten sinne tälläkin kertaan mennään.
Saatiin viimeksi perhehuone ja jouduttiin olemaan 5vrk kun pojalla oli lääkekuuri päällä.
Tällä kertaa toivon että päästäisiin jo ekan yön jälkeen kotiin, mikäli ei tule mitään ongelmia niinkun viimeksi.
Nyt tuntuu tosiaan siltä että mies ja poika on kotona niin todella turhauttavaa olla 4 äidin ja vastasyntyneen kanssa samassa huoneessa kun kotona ois kuitenkin rauhallisempaa ja päästäis koko perhe tutustumaan uuteen tulokkaaseen :heart:
Tasan 2vk ultraa, huhhuh melkein alkaa jo nyt jännittää! :D

ninanina + pompula 18+1
 
Samat ultratunnelmat kuin ninaninalla, jännittää ja pitkästyttää odottaa! :)

Menin sitten tilaamaan "vaihtoehtoisen äitiyspakkauksen" 99e, linkkivinkki tuli toiselta foorumilta. En uskalla enää odottaa parin viikon päähän, sillä kyseinen paketti on ollut alennetulla hinnalla joulun jälkeen. Tässä kaikille muille huonoille kauppashoppailijoille ja säästäväisille:
BEIBIBOX 2 - Rokkibeibi
Mielipiteitä voin toivottavasti kertoa jo ensi viikolla. :)
 

Yhteistyössä