****Kesäkuun Kullanmurut 2011 - Lokakuussa***

Olipa nyt useammalla huonoja uutisia :( Paljon voimia teille ja voima :hug:
Täältä ihan samat sanat.:|

JudeD toi paleleminen on kyllä ihan selkeä oire, mulla on ollut ihan hirevää palelua, paitsi tällä viikolla helpottanut ja tullut sellaisia kuumotuksen tunteitakin lähinnä aamuvarhaisella herätessä. Ja eihän se ole huono merkki, vaikka pahoinvointia ei tule, mutta jos se on jo tullut ja yht´äkkiä loppuu kovin aikaisin, se voi olla huono merkki.

Pari päivää olen ollut huolissani, kun pahaolo on ollut huomattavasti vähäisempää, mutta viime yönä valvoin pahan olon takia jonkun verran ja tänäänkin on ollut aika paha olo. Että jospa kaikki olisi hyvin sittenkin.

Hei olisi kivaa, kun kirjoittaisitte viikot viestinne perään, niin voisi vertailla omia oireitaan, kun en tahdo muistaa missä viikoilla kukin on. :) (Ettei tarttis aina etusivulle selata.)

Alma74 ja Ladolia ja olikohan muitakin... tervetula mukaan!

kurkkunaamio ja jyvänen 8+4
 
Viimeksi muokattu:
Äitiysvaatteista vielä: en uskalla ennen np-ultraa katsellakaan vielä niitä. Olen myynyt tai antanut jo kaikki vanhat pois. Vyötärö on vähän kasvanut kuitenkin jo (syystä tai toisesta) ja oikeastaan minulla ei ole kuin yhdet hyvät housut, mitä pitää nyt töissä. Mutta jos niillä ja yksillä toisilla vähän huonommilla pärjäisi kuukauden verran ja jos sitten kaikki on ok, tilailen varmaan äippävaatteita jo pikkuhiljaa. Ne on mustat perushousut, joten en usko, että ihmiset kiinnittävät huomiota, että tolla on aina samat housut! :LOL: Ne on olleet vähän liian isot, mutta nyt just sopivat.
 
Cik
Joku kysy aikasemmin noista raskausviikoista, että onko seitsemännellä viikolla kun on rv.6+?.
Niin tosiaan, sillon sanotaan että on menossa 7.vikko ja taas 7+? on menossa 8.viikko ja niin eteenpäin :)

Ja mullakin on yks kysymys, onko täällä kenelläkään muulla myoomia kohdussa?
Mulla huomattiin ekan raskauden rakenneultrassa että kohdun seinämässä on myooma, joka siis on pieni ja harmiton, eikä ole aiheuttanut mitään ongelmia esim. menkkojen suhteen. Sen kasvua siis ei ole ollut mitenkään tarve seurata, mutta mietin kuitenkin että voiko vaikuttaa jotenkin tähän toiseen raskauteen tai onko jollakin ollut siitä jotakin haittaa?
Sittenhän sen näkee ultrassa taas, jos sinne asti päästään. Alavatsan pömpötys voi sekin johtua siitä jos myooma on kasvanut, vaikka on tätä turvotustakin. Tuntuu vaan että kohtuuttoman paljon viikkoihin nähden :)

Tänään on ollukki hyvä päivä sen suhteen, että on jopa tehnyt mieli syödä! aamulla jugurttia ja lounaalla kanawokkia ja äsken keitin nakkeja, iltapalksi sit hedelmiä :)

Oli taas omanapainen viesti, mut vaikee muistaa mitä kaikki kirjottaa ja muistaa sitten kommentoida niitä.
Niin, ulkopuoliseen oloon vielä, kun monilla on ollut se tunne ettei kuulu joukkoon. Kyllä mustakin on siltä tuntunut, vaikka täällä käynkin melko paljon. Mut en mäkään läheskään kaikkiin kirjotuksiin mitään kommentoi, niin ei voi olettaa että kaikki kommentois munkaan kirjotuksiin :) Ja tämä siis hyvällä, kuulostaa jotenkin töykeeltä miten sen kirjotin.
Kyllä se porukka tiivistyy vielä, kun viikot karttuu ja oppii muistamaan nimierkit.

Onko muilla muuten jo masuasukeille työnimiä? Meillä pikkunen on Pipa.

Just kerkesinkin kirjottaa ennen kun lemmen viemää alkaa ;) hehheh

Cik ja Pipa 5+3
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikille ja tervetuoloa uusille!

Täällä ilmoittautuu yksi lähes täysin oireeton odottaja. JudeD tai asiasta kysellä? Ainoita oireita on oikeastaan suun kuivuminen ja yöllinen janon tunne, lisääntynyt valkkari ja ehkä olen normaalia vähän väsyneempi. Tämäkin on vähän suhteellista kun esikko välillä valvottaa. Rinnat eivät ole yhtään arat, olivat sitä jopa yhden päivän.. Yksi keskeytynyt km takana ja pelko on kyllä aika kova: / Keskenmenneessä raskaudessa aavistin ettei kaikki ole hyvin, oireetkin loppuivat suunilleen samoihin aikoihin kun vauva oli kuollut. Tissit "lässästivät" yhdessä yössä. Toisaalta olin sitten esikosta hullun huolissani koko ajan ja luulin raskauden menevän taas kesken.. Varhaisultraan on vielä kaksi piinaavaa viikkoa aikaa. Miten sitä jaksaa odottaa!?

Tuolille suuret pahoittelut:hug: Nepsukselle myös voimia ja toivottavasti kaikki on masussa hyvin.

Äityisvaatteita rupesin esikosta käyttämään jo viikolla 8-9, koska masu turposi iltaisin todella pahasti. Aamulla housut menivät hyvin jalkaan ja illalla puristivat todella ikävästi. Vielä pärjään hyvin tavallisilla vaatteillani.

Tirpula ja pikkumurunen 5+4/5+0
 
Iltoja! :)

Päivä pihailua takana, työpaikan tyhy päivä oli ja arvaatkapa oliko kylämä -2, tuuli ja järvi vieressä. Mut ihan hauska päivä kuitenkin..vaikka kovin epäilin.

Oireista/oireettomuudestaMulla on alussa ollu oksetusta enenpi, nyt palelua, väsymystä, rinnat kipeet, enempi valkovuotoo, KIUKKU.. Oksetusta ei lähes yhtään ja aattelen koko ajan et onko kaikki hyvin.. Tänään kyllä tuli kahvit ulos ku harjasin hampaita ja eilen aamulla olin tupakilla :ashamed:niin teet tuli kaarella nenän kautta.. et tuossa muodossa paha olo kyllä ja enempi iltapainnoteista sit jos muuten öklöttää. Tuntuu et ultraan niin pitkä aika ku 9pvä vasta :(

Vähä pöhnä olo ku tuli nukuttua tuossa ja pitäs ennen Greyn anatomiaa <3 lähtee käymään lenkillä vielä koiran kanssa. Huomenna 5 ylös töihin.. :/ Kiinnostaapa.

Jaksamisia teille :heart:=)
 
Ladolia ja Hensku00 : vastailen teille nopeesti tuosta ultrasta :) Itse en ihan Jyväskylässä asu mutta lähellä kuitenkin ja synnäri on sama ja äitipolilla tulee ravattua siellä :)

Ultrassa kävin Puistoklinikalla ja ultraajana oli Pertti Kaira (Ultramed). Kun soittelin aikaa ja tiedustelin hintaa niin silloin mulle sanottiin hinnan olevan "70-80€" ja toisella kertaa et "70€" no tuo 50€ oli ihan positiivinen yllätys. Ja ultraaja oli tosi mukava ja asiantunteva vaikkei olekaan lääkäri tai kätilö, ja sillä ei otakaan lääkärinpalkkioita. Kuviakin sieltä mukaan sai. Viikkoja pitää olla 8+ että ottaa ultraan.
Kyselkää jos vielä tulee jotain mieleen niin vastailen :)

ninna87 + bébé 8+4
 
Bretagne ja Lily-Jane kiitoksia kannustavista teksteistä! Helpotti huomattavasti kun joku muukin sanoo et pitäs olla ok kun neuvolalääkäri kumminkii määränny :) On kyl ihanaa kun niin paljon parempi olo,jaksoin tänään jopa vähän siivota ja kokata! :)

Ruokavaliosta oli puhetta,kyl kai sitä vähän on tullu katottua mitä suuhunsa pistää ja toistaseks ei onneks noi herkut oo maistunu.Saas nähdä kun alkaa ruokahalu palautua.. Kahvia en oo ikinä juonu,energiajuomis yövuoroissa mut nekin saa jäädä.
Niinkun muutamalla muullakin mulle kävi myös niin että pari päivää enneen plussaamista tuli oltua ystävän tupareissa ja juotua ihan kohtuudella,onneks ei pitäisi vaikuttaa niin alussa.Jännä että mulle kävi neidistä ihan samalla tavalla,ennen plussaa oin viihteellä ollu ennenku tajusin menkkojen olevan myöhässä.. Muutenkun yleensä tulee tosi harvoin otettua ja lähdettyä minnekään, yleensä jos joku jotain kekkereitä järjestää.

Mulla alko hirvee hammasärky ja ärsyttää!En haluu lääkäriin ja jos on viisuri niin eivät mielellään poista kun ei puuduteta mielellään kun raskaana.. Että voikin sattua just nyt!Ja ihan yhtäkkiä alkoi.. Perskele että ottaa päähän.
Mutta nyt neidille iltasatua ja ite tv:n ääreen! Illanjatkoja!! :)

Perdy 8+6
 
alavatsakipua, alaselkäkipua, NIVUSSÄRKYÄ!?!?!?! ei voi olla mahdollista, että ne fakin liitoskivut alkaa jo nyt! :l ollu ihan hirveät kummassaki edellises raskaudessa ja alkaneet joskus viikolla 12-13 suunnillee. ni nytkö jo! huoh. mut hianosti oon saanu pidettyy itteni savuttomana jo koko loppupäivän :) jee. mut huomaa kyllä et on hermot hiaman kireellä. ja mullaki tulee tosi paha olo siitä tupakasta, onneks!. ei sitten tee ihan nii hirveesti mieli. mieski tulee joskus tunnin pääst kotiin :> wuhuu. esikoine meni jo nukkumaa, toi pikkasempi tohottaa tossa vielä luultavasti muutaman tunnin. tilasin just miehekkeeltä sipsiä, popparia, karkkia ja kokista. tekee nii mieleni kaikkia herkkuja nyt. :> haha. KARKKIPÄIVÄ <3

ja muuten, kauheet himot pekoniin!!! <3

ei muuta :>

pupeltaja <3 pyllerö 5+0
 
Pakko johonkin taas purkaa tätä huolta... Ihme vuoristorataa tuo mieli tekee. Välillä ajatten, että ihanaa oon raskaana ja kaikki hyvin ja välillä iskee paniikki ettei kaikki ole hyvin, kun on niin normaali olo. Aamulla oli vähän etovaa oloa, oon tosi herkällä tuulella ja itkeny monesti tänään ja toisinaan saan raivarit tyhjästä ja haistan kaiken selvästi niin eikö tuossa ole ihan tarpeeksi oireita 5+ viikkoiselle?!
Kumma homma vaikka kuopusta odottaessa oli ihan sama juttu ettei oireita ollu pahemmin niin silti nyt ihan paniikissa... Ja melkein neljä viikkoa ultraan, ei pää kestä, taidan soittaa neuvolaan aiemmin ja pyytää ultraa mielenterveydellisistä syistä, neuvolantädillä on siis ultra omassa huoneessaan ja se tekeekin aina ultrauksia pitkin raskautta plus sitten keskus-sairaalakäynnit päälle.

Eniten tässä hämää se, että tissikipu oli plussan aikaan kamala, mutta nyt ei yhtään. Voisko imetys sitten vaikuttaa siihen, että se kipu turtuu tms. Ei ne kyllä oo yhtään turpeetkaan.

Pelottaa!! Anteeks avautuminen!

Jaksuja kaikille :hug:
 
Voi kun salkkarit itketti mua tänäään, ihan tosissaan. :confused:
Tai no aamusta asti oon itkeny, JOKA asialle vähän tai paljon. :)

Ihana mies, toi mulle kaupasta: kiiviä, tuoretta ananasta, päärynää ja appelsiiniä ja tein niistä herkkulautasen itelle.. ja vähä suklaa dippiä :D nam :heart: , ruuasta voi tulla näin onnelliseksi!

Rixutin: itse käyn samoja ajatuksia läpi. Neuvolaan on viikko ja 2pv vielä. (9.11) nyt pidettävä pää kylmänä siihen asti =)

MMILIA JA HUGO 8+
 
Voi kun monella oli huonoja uutisia! Voimahalit teille :hug:

Turvotuksesta: Sitä kyllä on, vatsassa, ei ehkä niinkään muualla. Ja ilmavaivoja. Iltaisin maha pömpöttää ja kipeäkin on kun ilmaa niin paljon. Aamulla sitten ei ole sitä kipua vaan edelleen huono olo jatkuu. Joku mainitsi suolapähkinät, oliko se Sannikki! Aivan loistavaa, kiitos! Ne tosiaan helpottaa :)

Mulla ei esikoisesta ollut juuri mitään oireita, enkä osannut silleen pelätäkään että oisko kaikki hyvin. Esikoisesta oli koko ajan tunne että kaikki on hyvin. Ja terve rakas tyttöhän sieltä tuli. Nyt on sitten oireita vaikka millä mitalla.

Pupeltaja mainitsi tuon suklaahomman. Täällä sama, ei tee yhtään mieli suklaata, eikä mitään muitakaan herkkuja! Pelkkä ajatuskin etoo. Kävelin tänään kaupassa irtokarkkihyllyn vierestä ja ei ollut kaukana ettei olis oksu lentäny :( Hyvä niin, mutta ihme kyllä. Esikoista kun odotin, makeat herkut oli melkein pakkomielle :D

Ajattelin kyllä varata itse sen varhaisultran, en jaksa odottaa vielä melkein kolmea viikkoa. Haluan tietää onko kaikki hyvin, ja ettei ole esim. KU.

Nyt ukon viereen kattomaan töllöä ja sitten nukkumaan.

Tervetuloa uusille ja onnea plussasta :flower:

CanWen ja pikkuruinen NOIN 6+0 Varmistunee ultrassa
 
Hui taas ku on tullut tekstiä!

Mie taisin äitiysvaatteita alkaa ekan kohdalla käyttään joskus 12+ mut en kyl hommannut ku parit housut ja paidat oli vain sellaisia venyviä normaali paitoja. (oli muuten jännä ku ei raskauden jälkeen tehny mieli käyttää niitä vaatteita joita oli raskaana käyttänyt :D)

Tupakan polttamisesta/lopettamisesta oli puhetta, itse kans lopetellut plussaamisen jälkeen välistä tekee ihan älyttömästi mieli ja tänään kyl poltinki puolikkaan tupakan :ashamed: huono omatunto kyl tuli, se oliki sit viiminen puolikas.

TÄYTYY kyl sanoa että melko oireetonta on ollut nyt taas, toki rinnat on arat ja etova olo hiipii töissä heti jos ei ehdi syömään mitään.. Se on jännä kyl sit ei tekis mieli syödä mitään mut pakottaa kuiten itsensä edes yrittään syödä niin olo helpottuu kummasti, enhän mie muuten varmaan töissä pystyis olemaankaan.

Kertomisesta oli puhetta: MUlla edelleen vain sisko ja äiti tietää, yhdelle hyvälle kaverille kerroin kun ihmetteli tupakoimattomuutta ja myös hyvälle työkaverillekkin kerroin.


Sispi ja masunalku 5+3
 
Perdy: mulla poistettiin maanataina viisuri, koski su ja ma niin paljon että piti itkee tihrustaa ihan. Ihan normaalisti puuduttivat (ja paljon) muttei se auttanut kun oli tulehtunut niin ei puutunut kunnolla. Koski kyl ihan sairaasti kun lopulta vaan kiskasivat sen irti...

Jaahas, nyt vielä aamuun ja sit ois 3 päivää vapaata, IHANAA!!

Bre ja pikku 7+6
 
Ei tänään edes etovaa oloa näin aamusta, tuntuu ihan normaalille!
Mies yritti illalla lohduttaa, että samaahan minä viime raskaudessakin murehdin, kun ei oireita ollut kuin vasta myöhemmin raskaudessa. Silti se nyt pelottaa, kun eihän sitä tiedä milloin omalle kohdalle km osuu. Vielä, kun lukee netistä kauheesti kertomuksia niin se ei helpota. Pitäis vaan pitää netti kiinni.

hemmin :hug: :hug:
 
Rixutin :hug:! Etköhän sie nyt huolehi ihan turhaan. Mie tiiän miltä siusta tuntuu, ku miekin eilen illalla olin vähän huolissaan, ku ei ollu nii etova olo, mut sit tänää päätin, et rupeen nyt nauttiin tästä raskaudesta :heart:. Tää on melko suurella todennäköisyydellä miun viiminen raskaus, ollaan miehen kans juteltu, et kolme lasta on sopiva lukumäärä :heart:. Alkaa tota ikääkin jo meillä olemaan, varsinkin miulla, täytän ens kesäkuun alussa 35 ja oon puhunu, et en haluu lapsia enää lähemmäs 40-vuotiaana. Tai mistäs sitä tietää, jos vaikka pukattais viel iltatähti :), mut tuskin. Täs on kuitenkin sillä tahdilla tullu näitä lapsia, 3 lasta 4 vuodessa, joten eiköhän tää oo tässä ja sais nääkin kasvattanee :D. Joten päätin nauttia tästä ajasta täysillä :D.

Luin myös eilen illalla, et peräkkkäisen keskenmenon kokee vain noin 1 % naisista, mut yhden kerran sen kokee peräti 15 %. Eli mie oon sen kokenu, joten sekin vähän kevensi mieltä ja luottavaisena meen eteenpäin :D.

Mites te muut?! Ootteko monta lasta aatellu haluta/tehä tai siis saada :D?!
 
Jokohan sitä itsekin uskaltaisi ilmoittautua mukaan..

Parin vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen plussasin ensimmäistä kertaa viime lauantaina. Jonkun webbilaskurin mukaan tällä ensimmäisellä olisi nyt viikkoja kasassa 5+3 ja laskettu aika 27.6.2011. Synnytyssairaalasta ei ole vielä tietoa, Jorvi on lähin mutta ei Naistenklinikallekaan pitkä matka ole. Jos jollain on tarjota vinkkejä noiden eroista niin otan kiitollisena vastaan. =)

Oireita ei juuri ole ollut ja sekös huolestuttaa. Muutamana päivänä plussan molemmin puolin oli vähän etovaa oloa ja arkuutta rinnoissa, mutta muutenkin on ollut pientä turvotusta lukuunottamatta aika normaali olo. Eilen kyllä kehitin jo pienen paniikin kun bongasin muutaman tipan verensekaista vuotoa - vaan sekin tuntuu nyt olevan ohi. Odottelen nyt kuitenkin jo malttamattomana parin viikon päästä olevaa ensimmäistä ultraa..
 
Cik
Clov: Onnea ja tervetuloa! Meidän esikoinen syntyi naistenklinikalla, ja ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa paikasta. Oltiin perhehuoneessa ja hoitajat ja kaikki henkilökunta oli tosi ihania ja ystävällisiä. Jorvista ei tosiaan ole kokemusta, mutta siitä voi sit taas joku muu kertoa. Meillä on tälläkin kerralla valintana tuo NKL :)

Pyyter-2: Kiitti kun laitoit ton tiedon noista km prosenteista tänne! Nyt itelläkin vähän parempi olo ja uskallan vähän iloita raskaudesta, jos kerran on noin pieni mahdollisuus saada km uudestaan :)
Nyt kyllä onkin oireet niin vahvat että uskon kaiken menevän hyvin, ja paree onkin, niin huono olo on vaivannut jo kaks viikko 24/7!

Lapsiluvusta, meille on nyt siis toinen tulossa, mutta en pitäs olleenkaan mahdottomana että tulis joskus kolmas ja enemmänkin. Miehelle tosin riittäis kaks vallan mainiosti :/
Onneks ollaan nuoria ja ei oo mikään kiire, vaikka kakkostakin toivon vähän aikasemmin. Oikeestaan jos ei ois tullut km, niin la ois ens kuussa..

Jep, nyt on riennettävä koirien kanssa ulos, tonne ihanaan myrskyyn :)

Ja Hemmin, pahoitteluni! Voimia ja jaksamista, ja onnea uuteen yritykseen :hug:

Cik ja Pipa 5+4
 
HeMmiN : :hug: paljon voimia sinulle!

Täällä olen kans pelko persiissä! Aamulla, kun kävin vessassa, niin paperiin jäi ruskeaa tuhrua, sitä oli pyttyynkin tullut reilusti.. voi sanokaa pliis, että kaikki on hyvin!! Eilen kyllä heiluteltiin peittoja ja nyt onkin toiveena, että johtuis siitä. Voi perhanan perhana! :headwall:

Clov : tervetuloa :flower:

Pahoinvointi hiipii taas tänne, niin pakko hakea jotain mutusteltavaa, luulin jo hetken, että helpotti! Toisaalta, nyt kun on kaikkea vuotelua, niin lohduttaa edes, että on jotain oireita.. tissit tulikin jo puristeltua kipeiks, kun tuntui, ettei niitä aristele enää lainkaan :ashamed:
 
Huomenta taas. :> Pyyter-2 kyseli tosta lasten lukumäärähaaveesta jne.
eli meillä on nyt tulossa kolmas myöskin ja kun kolmonen syntyy niin esikoinen on silloin 3vuotta ja yhden kuukauden :D eli pienet on ikäerot täälläkin. Nelonen on haaveissa myös joskus sitten muutaman vuoden päästä varmaan, kun tosiaan minä olen 23vuotias ja mieheni 25vuotta. Niin tässä tätä aikaakin vielä tehä noita pikkasia ois ihan kivasti :D:D

Neljä lasta ois mulle ehkä sellanen, et tuntuis, että perhe on kasassa <3 ja jos se tunne tuleekin jo kolmosen jälkeen ni sit se ois varmaanki siinä. tai voihan olla et silti tulee uus vauvakuume :> haha.

TUPAKITTA OLLUT 18tuntia hihi. viimene meni eile päivällä silloi, eile meni yhteensä kolme :l mut sit en illalla enää polttanu. eikä tehny nii pahasti mielikään. Vaikka menin miehen kanssa ulos kun se poltti. Mulle rankkaa tossa on se, että sit ei tu mentyä tasasin väliajoin pihalle. ni meen mielelläni mukaan jos joku menee. et saa hetken olla raittiis ilmas. :> ja nyt oon käyny myös puheluita puhumassa ulkona ja istumas muute vain :D hihi. ni ei tu nii kiusausta sitte. :)

Mun koira haukkuu tuola pihalla ku on hypänny aidan toiselle puolelle eikä tajua tulla takas sielt.. mrrr. ärsyttävää tuola märässä ja kylmässä ilmassa käyä sitä pelastelemassa millo mistäki ku on tommone tamppooni :D:D:D HEI sehän tajus jopa ite tulla takas !! :> jeee. on siis vaijerissa kyl kiinni ja aita on tommone tosi matala. kun ei o viel ollu varaa ostaa korkeampaa :l

tytöt leikkii tuola tommosella leikki syntikalla, mikä soittaa muutamaa samaa kappaletta kauheen korkeelta ja kovaa :l mut ainaki ne on nätisti eikä tappele eivätkä huuda tai kilju! :>:> en edes ymmärrä miten ton ikäset osaa jo tapella, 2,5v ja koht 10kk!! sei edes viel kävele tai puhu! silti saa riidan aikaseks siskonsa kanssa.. huoh. :>

voimia kaikille, joilla on nyt käyny huonosti. <3

Mies tulee tänää kotio jo viideltä, jee jipii! ulkona on niin shaisse ilma, et ei mennä tänään puistoilemaan ollenkaa. vois varmaa koittaa pestä vähä pyykkiä ja sillee. ehkä jos käytäskii kylässä kaverin luona. jaksaiskohan sitä lähtee :)
nyt on himot kokikseen kun kahvia en oo koskaa oppinut juomaan ja ediä ei saa juua. niin kokista sitte. ei sitäkä paljo tarte ku on se fiilis että juo jotakii kofeiinipitosta :> ni pysyy si hereillä ja jaksaa.

haluisin jo mennä sinne neuvolaan!!! Että saan sen kortin ja niin. mun mahaki on jo iha turvonnu. kohta on taas sellane pallero ettei sitä paljo peitellä o_O

Mitä suunnitelmia viikonlopuks kenelläki?

tän hetken oireet= ei mitään. :> ONNEKS! aamusta oli taas kauhee kuvotus ja alaselkä niin hemmetin kipee :l ja alavatsaa vasemmalle pisti jotenki ku kävin vessas aamulla. ni nyt oon tyytyväine ettei o mitn edes hetkeen.

pupeltaja + pyllerö 5+1
 
Hei!

Ja tervetuloa uusille :wave:

Isot :hug: hemmin!! Voimia ja tsemppiä!!

Pyyter mua alkoi kiinnostaa miten se 1% oli merkitty, oliko kyseessä siis vain peräkkäiset km:t? Kun mulla on näisen kahden murun välissä ollut km, joten ei ole enää perättäiset raskaudet, että onko mun laskelmat ikäänkuin nollautunut? Vai voinko soveltaa tota jotenkin itseeni :D

Mua jotenkin kaikki tolaliset faktat ja luvut rauhoittaa vaikken mitenkään järin analyyttinen ihminen muuten olekkaan :D

Raskauden aikaisista vaivoista niin kävinpä sitten eilen yksityisellä asti toteamassa hiivan... oli jotenkin niin erilainen kuin yleensä mun hiivan oireet, mutta pissat yms. oli puhtaat. Lääkäri meinasi että puikkoja ja voidetta hoitoon, mutta täytyy myöntää, että ajattelin pelkällä voiteella pärjätä. Onhan ne todettu ihan turvallisiksi raskauden aikana, mutta mulla on noista puikoista muutenkin ikävempiä kokemuksia..

Vkoloppusuunnitelmista niin aion vaan olla koko viikonlopun! Jos viettäis la leffailtaa ja tekisi herkkuja :p Koko viikko mennyt taas töissä ja vielä olisi muutama päiväkin jäljellä...

Siinä on muuten yksi osa mitä odotan kovasti, eli se, että voi jäädä kotiin! Voi olla että tulee nautittua ihan eri tavalla muutaman vuoden työ-päiväkotirumban jälkeen siitä, että saa olla taas kotona. Ihanaa :D

-JudeD ja 5+1-
 

Yhteistyössä