Kesäkuun kullanmurut 2015 **MEIDÄN KESÄKUU**

AnnaS: Unohdin kirjoittaa, että minulla on myös noita samoja pelkoja. Pelkään vauvan kasvavan isoksi ja sen myötä pelkään hieman synnytystä. Neuvolan th:n kokoarvio vauvalle oli 3 viikkoa sitten 3-3,5 kg. Tosin hän sanoi, että hän ei ole "pätevä" henkilö tuon pienokaisen kokoa arvioimaan. Tuosta on kuitenkin jo aikaa mennyt ja, jos tässä vielä pari viikkoakin joutuu odottelemaan synnytystä niin hui.. :unsure:

Vauvan liikkeet ovat selkeästi vähentyneet, mutta johtuu varmasti tilan puutteesta. Liikkuu kuitenkin edelleen. Minäkin luovutin noiden liikelaskentojen suhteen, kun välillä kuitenkin masu heiluu urakalla ja sen puolesta uskon kaiken olevan kunnossa.

Tsemppiä niille joiden synnytys on tällä hetkellä menossa!
 
Liikelaskennasta on pakko sanoa, että minähän kävin liikkeiden takia äippäpolilla 41+0 ja käynnistys aloitettiin viikonlopun jälkeen ainoastaan liikkeiden vähyyden vuoksi eikä painoarvion, joka oli siis tuolloin jo 4,4kg. Eli jos toivoo mahasta pääsevänsä eroon ja liikkeitä on heikosti, niin käynnistys on hyvinkin mahdollinen. Tsempit vielä kaikille yhdessä koossa oleville!
 
Hei kiitos Lauwra kun kerroit tuosta, hyvä tietää! Minulla on neuvola nyt perjantaina eli rv 40+5. Voisi tuolloin kertoa tuosta liikkeiden vähyydestä - toisaalta neuvolassa vauvan sykkeet huitelee aina siellä 150-160 välillä ja vaihtelua on runsaasti (joka siis kertoo kuulemma siitä, että vauva siellä liikkuu kuitenkin paljon). Että tuskin ne minua sinne äitiyspolille lähettää, mutta katsellaan :p

Toisaalta haluaisin, että vauva saisi syntyä luonnostaan kun on valmis. Mutta täytyy kyllä myöntää, että noi teidän 4-5 maitolitran painoset jätkänpätkät on aika pelottava ajatus - en tiedä olenko itse niin urhea ja voimakas, että saan semmosen murun ulos omin voimin niin kun te voimanaiset täällä ootte tehneet ;)

AnnaS. 40+2
 
Laralle tsempit! Vai jokohan sielläkin on vauva syntynyt :) vauvoja tulee taas kertarytinällä enemmänkin :D

Tuntuu niin kaukaiselta nuo teidän mahakkaiden olot. Ja poika kuitenkin täytti vasta 5 viikkoa tänä aamuna :) yhtenä kappaleena olevat on varmaan ihan tyytyväisiä, kun ei ole ollut mikään hellekesä tähän saakka :D ja olin kyllä itsekin ihan iloinen, ettei tänä vuonna ollut niitä perinteisiä toukokuun helteitä... Mutta hattua nostan kyllä niille mahakkaille, jotka saa vielä jotain aikaiseksikin!

Vauvan kokoasiaan pitää kommentoida. Meillä tosiaan lauantaina kävi pari mun ystävää, jotka näki vauvan nyt ekaa kertaa. Toinen synnytti tammikuussa yli nelikiloisen. Sen ensimmäiset kommentit mulle oli, että miten tuo voi olla noin pieni ja että sehän olisi tullut ulos yhdellä pieraisulla :D kyllä se myös pohti, että miten mun vauvat on niin pieniä ja onko lääkärit sanoneet mitään syytä siihen. Jos olisi joltain muulta tullut tuollaisia kommentteja, olisin vaikka saattanut loukkaantua. Tottahan se on, että nämä on olleet niin pieniä, että molemmat olisi varmaan tulleet helposti alakauttakin. Paitsi että tyttö oli perätilassa, enkä ikinä olisi suostunut perätilassa synnyttämään. Ja tässä toisessa se kohdun repeämisen riski olisikin sitten ollut ihan todellinen, jos ei oltaisi päädytty sektioon muista syistä. Koska tuo arven ympäristön hauraus ja oheneminen ei olleet etukäteen tiedossa, niin sehän ei ollut sektion syynä.

Miten paljon teillä jo vauvautuneilla vauvat on hereillä? Tämä meidän pikkukaveri on usein hereillä 8-16 niin, että ottaa vain pikkutorkkuja tuossa välissä. Siis jotain 15-20 minuuttia. Tänään tehtiin tunnin aamulenkki ja sen ajan nukkui tyytyväisenä. Nyt pötköttelee mun sylissä unen ja valveen rajamailla. Usein tuo sitten simahtaa vähän sen jälkeen, kun mies tulee töistä ja nukkuu 2-3 tuntia, kunnes aloittaa iltatankkailut. Harvemmin on sellaisia päiviä, että nukkuu enemmän kuin on hereillä. Sellaisiakin kuitenkin on. Viime yönä tuo veteli unta 22-3.20. Itse olin siinä välissä jo hereillä ihmettelemässä, että eipäs olla vielä syöty :D olen opetellut imettämään myös kyljelläni, että saan vielä vähän torkkua aamulla, kun poika herää syömään 5.30-6.00, välillä ja tyttöhän herää 7-8 välillä. Öisin nousen istumaan, kun imetän, mutta aamulla kaipaan torkuttelua :D

Jaa, eipä tämä pikkukaveri sitten nukahdakkaan. Kovasti jo meille hymyilee ja yrittää jutella :)
 
Ballonki tuli pois tosiaan ja menin sairaalaan yöksi kun oli epävarma olo. Ei ollut avannut paljoakaan, olin vaan väljästi kadelle sormelle auki. Nyt oon täällä osastolla käynnistelyssä. Sain aamulla cytoteciä ja nyt tässä supistellut koko päivän. Hitaasti mutta varmasti edetään :D On supistanut paljon koko päivän ja kipeäsi, ei vielä kuitenkaan ole synnytys käynnissä.

Tässä just käyrällä ja arvioidaan , että tarviiko lisää lääkettä vai edistyykö omillaan. Eihän tässä kyllä kiire olekaan, kun mahdollisimman pehmeästi haluaisin, että käynnistetään. Mutta varmaan otan kyllä lisää lääkettä kun päivääkin vielä jäljellä :)

Lara 39+4
 
  • Tykkää
Reactions: pupumama ja BeiBei
Lara, yks vinkkivitonen tässä! Vaikka sattuis niin ole mahdollisimman paljon jalkeilla/liikkeessä tai edes istualleen niin vauva laskeutuu, mulla oli pitkään parille sormelle auki ja olin tosi kipeä, ja jälkeenpäin kätilönkin kanssa jutellessa tajusin et ois vaan pitänyt olla pystyssä ja liikkeessä niin synnytys ois lähtenyt nopeammin käyntiin! Köllöttelin vaan kun niin sattui.. Pe aamuna sit osastolla kätilö vinkkas tuosta ja otin neuvosta vaarin niin sittenhän ei menny enää kuin pari tuntia niin saatiin jo lähtä saliin :) tsemppiä! <3

Täällä oltu ensimmäinen yö kotona murusen kans <3 niin tyytyväinen ja rauhallinen, syö ja nukkuu! Toivottavasti jatkuu yhtä helposti, imetykset ja muut.. Pakahduttaa vaan kokoajan tää rakkauden määrä! :) <3

Tsemppiä kaikille mahakkaille! Onneksi tosiaanki on ollut viileä alkukesä.. Mut kohta on kaikilla nyytti sylissä ja raskausvaivat unholassa! Ihana olla ilman mahaa! Pikkupömppö kutistuu kovaa kyytiä ja ihan näin 3vrk synnytyksestä niin 25tuuman farkut meni kiinni!!:D oli pakko kokeilla! Liian tiukat pidettäväksi mut kiinni ne vaan meni!;) vaikka 13:sta kilosta sairaalaan jäi huimat 4.....

Niin onnellinen Kerttuliinu ja rinsessa 3pv
 
Oioi onpas aika hurahtanut, kun viimeksi kävin kirjoittelemassa tänne. Tämä paslstauudistus on ihan sieltä ja syvältä. Mulla kirjoitukset ovat osittain limittäin ja päällekäin. Tosi sotkuinen. Ei väliä vaikka kirjautuu.

Onnittelut vauvautuneille :)

Kukas se jo vaihtoi 62 vaatteisiin, hurjaa :) Meillä on ensimmäinen 44 paita pieni. Ja 50set on sopivia muhkeampien kestovaippojen kanssa, muuten vähän isoja. Jäbälä painoi eilen neuvolassa jo 3,5kg. Täältä tullaan perässä kovaa vauhtia omilla käyrillä.

Meillä on Rela d-tipat. En muista, kuka neuvoi aloittamaan tipat varovasti. Ensin viikko 1tippa, sitten viikko 2 tippaa ja vasta viidennellä viikolla se 5 tippaa. Vaivoja ei ole mahaan tullut niistä. En tiedä auttoiko tuo aloitus sitten?

Pihla, meillä valvoi poika tähän asti ihan hirmu paljon. Toissa päivänä vetäisi 4 tunnin päikkärit, ja eilen myös. Minä jo vahtasin, että hengittääkö se ollenkaan :) Kaipa näillä on näitä vaiheita, jotka muuttuu yht äkkiä. Niin se tiheä imukin alkoi ja loppui ihan naps vaan. Ei se valvominen meitä haitannut, kun tuo viihtyy sitterissä ja katselee ympäristöään tyytyväisenä, välillä syötiin ja oleilu jatkui.

Ihanaa, mä oon saanut mun aivot takaisin:) Tuntuu, että oon taas tällä planeetalla, virkeä oma itseni. Nyt vasta tajuaa, miten omissa maailmoissa sitä on ollut pari kuukautta.

Jos joku vielä viitsii laittaa ne hyvät rauta merkit. Jälkitarkastuksessa rauta arvot olivat tipahtaneet jonkun verran siihen, mitä synnärillä olivat. Nyt sitten pitäisi lisärauta aloittaa.

Ruu ja Massa Taavetti 7,5vk
 
Pihlako se kyseli vauvojen rytmistä, meillä tämä poika nukkuu niin paljon että oon ollu välillä huolissani jopa.. Yöllä syö yleensä 2-3 kertaa, aamulla/aamupäivällä on vähän aikaa hereillä ja alkaa taas nukkumaan, päivällä syö n 3 tunnin välein mutta muuten aikalailla nukkuu.. Illalla taas seurustelee vähän aikaa ennen nukkumaanmenoa :) Minähän tuotakin jo panikoin että mites se nyt noin paljon nukkuu mutta kuulemma ihan normaalia :D
No en kyllä valita, saapahan itekkin nukkua ja eiköhän se rytmi tuosta ala kohta muuttumaan kun ikää tulee pojalle..
Mahavaivat tuntuu onneksi olevan aikalailla takana kun jätin itse kahvin ja maidon kokonaan pois(y) Niitähän tuo itkeskeli aiemmin öisin..

Itellä vointi on tosi hyvä, toki se ärsyttää kun ei saa kunnolla tehdä kaikkia asioita.. En tiiä oonko menossa sekaisin mutta mulla on vähän ikävä sitä vauvamahaa:LOL:

Hirmuisesti tsemppiä kaikille vauvaa vielä odotteleville!!:)
 
Onnea taas vauvautuneille!
Tsemppiä loppuvaiheisiin muille ja Laralle varsinkin, jolla h-hetki käsillä.
Maltofer oli rautavalmiste joka kävi ainakin minulle, kun sitä ollaan kyselty. Sitten täällä on kyllä rauhallinen poika, jolle uni maistuu. Meillä ollaan valveilla lähinnä aamuisin ja iltaisin. Nyt jaksettiin jonkun verran seurustella iltapäivästäkin, mutta sanoisin, että reiluusti suurimman osan vuorokaudesta nukkuu. Hyvin on poika kasvanut 6cm kuukaudessa ja painokin oli tällä hetkellä jo 3520g eli yli kilo alimmasta painosta. Täällä jännitystä aiheuttaa kakkaaminen. Alussa tuli lähes joka vaippaan, mutta nyt yli viikon ollut kakkaamatta. Onneksi lääkäri oli juuri viime viikolla, niin ei ollut huolissaan. Itselleni nyt jännitystä aiheuttaa se, että milloin tulee ja miten paljon tai että jos ei tule loppuviikosta, niin milloin sitten otan apukeinot käyttöön. Lääkäri kyllä neuvoi, mutta silti viimeiseen asti haluaisi, että luonnostaan kakka tulisi. Ei siis aiheuta mitään vatsavaivoja tai muuta tämä ja tosi helppoahan on kun vain pissa vaippoja vaihdan, mutta silti... Saisi jo tulla. Kerran viikkoon olisi ihan sopiva väli.
Ristiäiset olisivat muuten viikon kuluttua, mutta me ei keksitä nimeä!!! Aarg miten voikin olla näin vaikeaa!!! No, joku on löydettävä tai voihan kai Suomessa olla nimetön kaksi ekaa vuotta, kai :( ja pitää vaan kesäjuhlat nyt...
Mukavia kesän jatkoja!
CityPähkinä ja nimetön poju 5 viikkoa ( minne aika on mennyt)
 
Meillä myös vaihtuu vaatteet 56->62cm tän kaksiviikkoisen kanssa :D on tämä vaan aikamoinen jäbäleissön.

Ja jos joku on onnellinen, että on saanut aivot takaisin, niin mä iloitsen, että sain vaatteeni takaisin! Vanhat housut mahtuu ja niissä on mukava olla :) raskaus"kiloja" on enää 0.7kg
 
  • Tykkää
Reactions: pupumama
Mä ootan täälä ihan intopiukeena huomista shoppailureissua ja hyvän ystäväni näkemistä. :X3: Johan tässä on kauan odotettukin että pääsee viime hetken ostoksille, sitten oon valmis synnyttämään :rolleyes: Huomenna olis kyllä niin paljon tekemistä, että en tiedä miten kerkeän joka paikkaan :LOL: Ja tietenkin taas ihan paskaa säätä luvattu, vettä koko päiväksi..

Rintapumppujen käyttäjät, mitä merkkiä suosittelette? Mä ajattelin ostaa ihan vaan käytetyn käsikäyttöisen jos ei sitten olekkaan tarvetta, niin ei ole koko omaisuus hussattu siihen.. Mutta Ainun vai Aventin?

Mua ei huolestuta vauvan koko niinkään, kun esikoinenkin syntyi 42+0 ja oli 3475g/50cm, ja istukka toimi hyvin, mitään ei oltu havaittu neuvolassa. Kai nääkin on perinnöllisiä juttuja, mä oon ollut 3500/52 ja mies 3100/50 (ei uskois tänäpäivänä ;)). Enempi mua huolettaa että jos TAAS käynnistetään ja mä haluaisin kokea sen luonnollisen käynnistyksen tällä kertaa. Mies kun oli vähän sitä mieltä että kaks lasta sais riittää (HAH, kyl mä vielä yhden aion saada läpi), kun oli nähnyt kaupassa jonkun kauhukakaralauman :D

Beibei & Ipana 39+5 (la lähenee, iiks! Vaikka roimasti yli mennään varmaan tälläKIN kerralla) Ja nyt muakin on alkanut kyrpiä nää "Joko oot poksahtanu?"-kyselyt.
 
Meidänkin vauva nukkui alkuun enemmän kuin oli hereillä. Seurusteli reilu tunnin kerrallaan. Mutta nyt on mennyt päiviä, ettei juurikaan nuku päiväsaikaan kuin niitä lyhyitä torkkuja. Kivahan se on, että jaksaa seurustella. Varsinkin, kun saa niitä leveitä hymyjä vastaukseksi :) ruuan laitossa vaan on omat haasteensa, kun pitäisi poikaa viihdyttää. Niinpä tänään laitoin kaverin turvakaukaloon ja otin mukaan keittiöön ja laitoin liesituulettimen pienimmälle. Poika nukahti siihen hurinaan :)

Meillä menee vaatteissa edelleen 50cm :D 44cm oli liian pieniä ja 50cm taas isoja. Nyt nuo 50cm alkaa olla sopivia. Ja vaipoissa edelleen ykköskoko.

Mäkin iloitsin siitä, kun sain vaatteeni takaisin :) enää muutama sata gramma, että ollaan taas nelosella alkavissa lukemissa (vaa'alla siis :D ). Varsinaisesti en kyllä laihduta. Syön, mitä tekee mieli. Herkkujakin. Toisinaan en vaan oikein ehdi syömään. Tänään on ollut ihan huippupäivä, kun aamupalan lisäksi ehdin syömään eilen väsäämäni kanasalaatin lounaaksi ja sitten vielä ruuan, kun mies tuli töistä :D iltapala jäi vähän huonoksi. Lenkillä pyrin käymään joka päivä nyt, kun pystyn taas liikkumaan. Ja kyllä nautinkin siitä, että voin taas käydä lenkillä! :) ja siitä, etten enää hengästy ihan niin kovasti kuin 2 viikkoa sitten :D ja toki nautin myös siitä, että virtsarakko on taas omassa hallinnassa, eikä synnytyksen jälkeen ole tarvinnut nousta öisin vessaan kertaakaan.

Kakkahommat kutsuu! On kyllä ainut mies, joka saa tulla lähelle mun tissejä, kun pieree noin kovaa :D tuota isompaa miestä en päästäisi lähellekään, jos pommittaisi yhtä kovasti kuin poikansa :D
 
  • Tykkää
Reactions: BeiBei
Noista raskauskiloista vielä, en malta oottaa että pääsen laihduttamaan nämä ylimääräset pois. Niitä kun kertyi raskauksien välissä toistakymmentä. Tavoite mahtua taas 38 tai ehkä JOPA 36 vaatteisiin jonain päivänä!
100g oli tullut painoa lisää kahdessa viikossa maanantain neuvolan mukaan.


(ja mikä ei nyt mätsää kun lähti sairaalakassista karkkipussi parempiin suihin...)
 
Mulla on Lansinohin rintapumppu. Olen aivan todella tyytyväinen :)

Mulla on edelleen raskauskiloja se noin kolme jäljellä enkä kyllä ajatellut varsinaisesti laihduttaa grammaakaan ennen kuin on se puolen vuoden täysimetys kasassa. Liikkumisesta nautin kyllä, mutta kurkusta menee kaikkea mahdollista alas hyvällä omallatunnolla :D

Mä kävin tänään suunnistamassa ekaa kertaa kunnolla. Ai että teki hyvää juosta veren maku suussa pitkin metsiä :whistle: Ei kai sitä vielä saisi juosta, mutta juoksin kuitenkin kun lantionpohja tuntuu pelittävän ihan entiseen malliin. Mies hoiti poikaa ja pääsin viettämään vähän omaa aikaa ekaa kertaa. Peräti 40 minuuttia :ROFLMAO:

Huomenna pitäisi päästää neuvolantäti kotikäynnille. Pitää vissiin siivoilla "vähän" jottei heti tule merkintää papereihin ;)
 
Onko kaikki jo saaneet vauvansa kun melko hiljaiseksi pino käynyt?? o_O Ja kaikki vauvautuneet tietysti nukkuu vielä ;)

Täällä odotus edelleen jatkuu, ei mitään toivoakaan synnytyksestä. Tänään kyllä olisi hyvä päivä synnyttää kun sataa eikä voi isompien kans mitään tehdä.. :p

Tsemppiä kaikille ja mukavaa päivää!! :)

JeHil 40+2
 
Onnea Niiskuilija! :)

Jehil, tokihan me vauvautuneet nukutaan hurrrjan pitkään aamuisin :D varsinkin me, joilla on jo ennestään yksi pieni lapsi kotona. Tässä vaan välillä pitäisi olla vähintään sata kättä tai kyky olla kahdessa paikassa samaan aikaan, että ehtisi tehdä jotain :D

Vaatteista puheenollen. Riskillä tosiaan tilasin imetyspaitoja ja muutaman normi pitkähihaisen kokoa xs ja ihan olivat kaikki sopivia :) ei siis makkarankuorioloa. Tokikaan maha ei vielä ole yhtä kiinteä kuin vaikkapa vuosi sitten, mutta tuskin siitä sellaista enää tuleekaan...

Täälläkin sataa ja mulla on päänsärky. Viime yö meni pojan osalta ihan uskomattoman hyvillä unilla. Heräsi taas siinä kolmen jälkeen ekan kerran ja sitten seitsemältä. Tyttö sen sijaan herätti minut ainakin sata kertaa. Paukutti mun tyynyä ja makasi poikittain. Me siis edelleen nukutaan lasten kanssa arkisin alakerrassa, että mies pääsee ajoissa nukkumaan (poika tosiaan tankkailee sinne 22-22.30 saakka ja mies käy nukkumaan 21.30-22 välillä) ja mä voin aamulla laittaa telkkarista piirretyt pyörimään ja imettää vauvan rauhassa. Viikonloppuisin nukutaan samassa makkarissa koko porukka. Viime yö vaan oli tuon tytön osalta ihan mahdoton. Sen kerran, kun illalla nukahti ilman taistelua :D

Täällä siis tosiaan päänsärky ja niin kurja keli, ettei ole uloskaan päässyt. Poika on ollut hereillä koko aamupäivän ja kun vihdoin simahti ja lähdin lämmittämään itselleni ja tytölle eilisen lasagnen jämiä, niin eiköhän tyttö alkanut paukuttamaan pöytää jollain rasialla saaden kivan äänen aikaiseksi ja vauvan pelästymään hereille. Eli huuto. Hetki siinä meni, ennenkuin poika rauhoittui uudelleen ja päästiin tytön kanssa syömään. Välillä hyppäsin laittamassa vauvalle tuttia suuhun ja isommalle ruokaa suuhun (se kun päätti että äiti syöttää) ja yritin ehtiä itsekin syömään. Ruokailun päätteeksi poika oli taas unessa ja tyttö onnistui taas säikyttämään vauvan hereille. Huuto. Nyt sitten tissitellään, josko saisi tämänkin kaverin uudeelleen uneen. Selvästi herkkäunisempi kuin siskonsa aikanaan. Tai vieläkään :D yöt poikakin nukkuu niin sikeästi, ettei ihan pieneen herää, mutta päivisin heräilee näköjään kaikenlaisiin yhtäkkisiin ääniin. Imurointi sitä ei kyllä haittaa, eikä telkkari. Toki tyttökin päästelee niin yhtäkkisiä kovia ääniä, että poika heräilee sitten niihin. Tänään on sellainen päivä, että toivoisin voivani monistua... :D jospa tuo juuri korkattu puolen litran Teho (sokeriton) saisi minuunkin vähän tehoa. Meninpä sitten koukuttamaan itseni uudelleen noihin energiajuomiin.

Kesä on ollut surkea tähän asti ja silti meillä on sisällä niin lämmin, että lapset ok vaippasillaan. Eilen poika oli illalla niin kiukkuinen, vaikkei ollut saanut e-vitamiinia, että ihmettelin jo, mikä sitä kiukuttaa. Vaipanvaihdon yhteydessä muuttui ihan toisenlaiseksi, joten loppuilta hengailtiin vaippasillaan ja kyllä olikin tyytyväinen vauva :) myös tänään oli aamusta aika kiukkuinen, mutta sitten taas otin vaatteet pois ja sen jälkeen onkin ollut paljon tyytyväisempi. Kyllähän tuo mittari sisällä näyttää koko ajan 25-26, että tarkenee kyllä... Ilmalämpöpumpulla ei sentään viitsi vielä viilentää :D
 
Onnea niiskuilija ja Lara! :love:

Täällä vietellään kolmatta kokonaista kotipäivää. On se kyllä ihanaa kun vauva on vihdoin kotona, niin suloinen pikkutyyppi <3 imetys vaan hieman stressaa, sitä tässä nyt kovasti harjoitellaan kun sairaalassa vauva tottui syömään paljon pullostakin. Mua stressaa, saako hän tarpeeksi maitoa (pullosta oli niin helppo aina nähdä, paljonko tuli syötyä), enkä tiedä onko imutekniikka oikein hallussa. Maitoa mulla kyllä tulee todella reippaasti, että sen puolesta ei ole hätää. Tissillä vauva viihtyy vähän liiankin hyvin ja kovasti imee, mutta ne ruokailuhetket on yleensä tosi pitkiä ja tiheitä. Eli syö usein 1-3 tuntia (välillä nukahdellen) kerrallaan ja toisinaan jopa 30min-1h välein. Niin siksi mietityttää, että kuinka paljon hän sitä maitoa sitten loppujen lopuksi saa imettyä vai jääkö aina vain nälkäiseksi... Pissavaippoja tulee kyllä se 5 päivässä ja enemmänkin. Itelle kyllä aika raskasta, kun saisi olla koko ajan syöttämässä :p mutta pakko kestää, kun pulloa en haluaisi enää tarjota muuta kuin hätätilanteissa ja täysimettää haluaisin.

Toinen juttu liittyy rintakumiin. Sairaalassa mua kehotettiin käyttämään sitäja nyt se onkin ollut käytössä koko ajan. Olen yrittänyt nyt kotona päästä eroon ja eilen neuvolassakin koitettiin katsoa oikeaa imuotetta ilman kumia, mutta kotona ei vaan onnistu millään. :( vauva vain ei saa kunnon otetta ja ilman kumia imetys sattuu niin että itku tulee.

Muuten meillä menee kyllä hyvin, vielä kun saisi noi imetyshommat luistamaan paremmin (y)

Pupumama ja poika 13vrk
 
Onnea nyyttinsä saaneille! :) Täällä ihan todella kateellisena luen teidän juttuja ja toivon vaan että alkaisi vaikka kuinka kauheat kivut, kunhan synnytys vain lähtisi käyntiin ja saisi vihdoinkin oman nyytin syliin! :cry:

Tänään oli aamulla vika neuvola, lähete yliaikaiskontrolliin eli käynnistys ensi viikon maanantaina ellei mitään ala tapahtua sitä ennen. Jotenkin mulla on sellainen tunne, että vauva on valmis, mutta jotenkin itse pistän kaikella stressillä vastaan. Olen nukkunut tosi huonosti, viime yönäkin ensin kolme tuntia valvoin, kun vauva oli tosi hiljainen ja mies kuunteli sykkeitä ja sanoi, että tuntuu hitaammilta kuin aiemmin. Sitten vauva alkoi pikku hiljaa taas liikuskelemaan ja tuikki sukkapuikkoja tonne alakertaan niin en sitten sen takia saanut unta... Neuvolassa tosiaan vauvan sykkeet 128, kun aiemmin olleet 155-luokkaa, sanoin että onpa alhaiset, mutta terkka sanoi, että monet vauvat valmistuu näin synnytykseen ja sykkeet hidastuu. Eilen saattoi tulla myös vähän limatulppaa, ei ollut kyllä verta mukana, vain sellainen kananmunan valkuaiselta näyttävä viiru. Että kai tuolla jotain tapahtuu...

Mamira 40+6
 
Onnea paljon Lara ja Tähkä! <3 niin ne vaan jokainen vuorollaan pullahtelee maailmaan,ihanaa!
Komiat on mitat Laran poijalla!

Täällä tänään tankkauspäivä.. Neiti haluaa vaan imeä ja kokoajan sinapit vaipassa :) tätä se on nyt sitten, vaipparallia. Ehtis iteltä ees tukan kampaamaan ja hampaat pesemään ni ois ihan jees;)
 

Yhteistyössä