**** kesäkuun kullanmurut toukokuussa ****

Plääh, mä varmaan nukahdan kohta tähän näppäimistölle. Teiniksi lähti vahtimaan kaverin muksua ja muutamasta tunnista oli kyse, mutta olivat sitten sopineet, jotta on pidempää ja mun pitää olla hereillä, kun neiti tulee lapsenhoitokeikalta, kun haluaa että joku on hereillä, ettei tarvi nukkuvaan kotiin tulla. Jos oisin tienyt että venähtää yli kolmeen eikä yhteen, niin en olis päästänyt. Mua nimittäin väsyttää :D Kaveri saattaa teiniksin tähän kotiin (asuvat tuossa vieressä), joten ei tarvi lähteä vastaan. Tosin saattaapi olla, että tulee vasta aamulla...

Taitaa olla eka ja vika kerta kun menee sinne lapsenvahdiksi, kun ei tykkää olla vieraissa paikoissa yötä ja huomenna on tytöllä työpäivä muutoinkin. Olis varmaan pitänyt painaa pää tyynyyn tuossa kun lähti :) ja nyt ei enää viitsi, kun varmaan kohtapuolin kotiutuu. Ja mun tsäkällä huomenna sitten pitäs synnyttää =D Vähän semmonen kutina, kun näissä suppareissa mitä tänään on tullut niin on ihan uudenlaista voimaa, vaikka eivät satu yhtään, mutta työntävät muksua tonne lähtöasemiin selkeesti, kun ottavat nivusiin hiukan.

Ehläpä meen pötköttelee toho sänkyyn ja oottelen sielä että toi teiniksi soittelee kotiutuvansa. Hassua että itteäni hirvittää, vaikka pääsen tästä paikan päälle parissa minuutissa, jos jotain sattuisi ja neiti on yhtä vanha, kuin itse olin, kun hänet sain. Eikä tosiaan ole mitään taaperoa vahtimassa edes ja ite olen tässä puhelinsoiton päässä :)

Jahas, nyt tuo tulikin :) joten öitä.
 
Ei jumaliste mikä yö. |O

Eilinen päivä meni ihan mukavasti, muutenkin on vointi ollut nyt äitiyslomalle jäätyä oikein hyvä, mutta eilen alkoi JUST ennen nukkumaanmenoa ihan älytön menkkajuilinta. Jouduin hakemaan jumppapallon avuksi ja muistelemaan joogahengityksen ennen kuin vihdoin pääsin sänkyyn pitkälleen. Onnistuin nukahtamaan jotenkuten, mutta tunnin välein piti sitten hypätä vessassa. Sitten aloin miettimään kaikkea tooooosi relevanttia juuri siihen hetkeen ja onnistuin valvomaan kolmesta seitsemään. Pyörin täällä orpona ympäri kämppää ja aina kun meinasin nukahtaa, tuli joko mahan kiristyminen tai se saakelin menkkakipu takaisin. Tai närästys. Tai pissahätä. Tai nälkä. Tai muuten vaan huonous. :kieh:

Lupasin silloin alkuraskaudesta että mustahan ei tule mitään kärttyisää raskausmarisijaa, kun tila on kuitenkin ihan täydessä ymmärryksessä hankittu, mutta voi prkl mitä kuraa. Ja äitini iloisesti totesi tuossa puhelimessa että kuule, se pahenee vielä. Jes! :headwall:

Onko muilla ollut muuten nivelkipuja käsissä? Tää oli mulle ihan uusi juttu, mistään en ollut lukenut että tällaistakin voisi vielä tulla. Aamuisin on kädet niin kipeät etten meinaa voikkaria saada tehtyä. Käveleminen sattuu kanssa päkiöihin hetken aikaa kun nousee sängystä ylös, mutta loppuu onneksi aika nopeasti. Terkkarin mukaan ihan normaalia.

Kiukiu.

MJ & Väinö 36+4
 
Heissan!
Mä kirjoittelin jonkin aikaa alkuraskaudesta tänne, mut sit jotenki lopahti, kun täällä alkoi olla jonkinsortin rähinää ja oma elämäntilanne oli sellainen, ettei ollu aikaa/jaksamista kirjoitella tänne. Nyt voisin liittyä mukaan, josko nyt olis enempi aikaa, kun on muutot, remontit ja muut paremmalla mallilla. Eli viidettä odotellaan, 4D:n mukaan olis poika tulossa. Synnytyssairaala on SAS.

Eli täällä mennään nyt rv37+5. Kovasti olisin toivonut tämän jo syntyvän, kun nelonenkin tajusi tulla etukäteen, lirautti siis 37+6 lapsivedet ja syntyi sitten tasan 38. Tosin nyt olis hiukan huono juttu, jos synnytys alkais, kun mies on pari seuraavaa yötä töissä ja mulla ei oikein ole lapsenvahtia. Tai lapsenvahti on parin tunnin ajomatkan päässä ja nelosen synnytys kesti enää 45min, joten mulla on hyvässä lykyssä vauva kainalossa ennenk hoitaja on tässä...Tosin olo on kyllä ihan kypsä nyt tähän raskauteen. Vauvan liikkeet sattuu jo tosi paljon, ja tää on edelleen ihan mahdoton elohiiri ja supparitkin on melko napakoita. Mut ootellaan nyt... Kohdunsuun tilanteesta mulla ei ole mitään tietoa, oon käyny lääkärissä rv11 viimeks. Täällä on tosi huonosti lääkäriaikoja tarjolla, tän kylän omalääkäri on kammotus, sille en suostu menemään. Ja nyt kun mulla oli vihdoin aika toiselle lääkärille, jouduin sen perumaan, kun mies joutui yllättäen töihin ja sille lääkärille en lasten kanssa suostu menemään. Vähän liikaan 1,5v ja 5v:lle, jos siinä vieressä joutuvat katsomaan, kun äitiä sorkitaan. Ja juu, ei ole ketään lapsenvahtia tässä lähellä.

Oon lenkkeilly melko paljon ja siivoillu ja touhunnu muutenkin nyt, kun sain vihdoin hemoglobiinin nousemaan inhimillisiin lukemiin, kiitos siitä Maltoferille. Muut ei auttanu ja tää ei vaikuta mitenkään mun mahaankaan.

Onnea kaikille, jotka vauvansa jo saaneet. Toivottavasti täältä tultais kohta perästä.

Töllerö
 
Perdylle onnea komean kokoisesta pojasta :) !

Töllerö: Eikö sun mies pääse töistä kotiin, jos synnytys lähtee käyntiin?

Plääh ei mitään tapahtumia, merkittäviä sellaisia siis. Nukuttu, shopattu ja syöty. Kävin sen maidonkerääjänkin ostamassa shoppailu reissulla :)
 
Joosukka: ei pääse kotiin. Pitäis hankkia tilalle joku ja yöllä se on melko hankalaa... Mut onneks on sairaalas töissä, että hyvällä lykyllä pääsis vaik ponnistusvaiheeseen mukaan =) Ja kai noi lapset pärjäis hetken yöllä, kertois vaan isoimmille, et äippä lähtee hakemaan vauvaa ja ukki on tulossa. Mut ei tää tuu kuitenkaan ennakkoon, miehellä alkaa lomakin kohta, että eiköhän tää pysy mahassa siihen saakka...
 
Voi onnea taas vauvan jo saaneille!!

Kyllä täälläkin jomottelee luihin ja ytimiin. Ihan noin pahasti ei mitä MaryJane kuvaili. Muutoin on virtaa nyt enemmän kuin koko kevään aikana on ollut yhteensä. Istuminen puuduttaa ja sen jälkeen liikkeelle lähtö on sen verran kivuliasta, että on parempi pysyä rullailemassa. Siivottu on nyt kaikkia pieniä yksityiskohtia, kuten pakastinta ja hellaa... onneksi vaihtoehdot ei lopu kesken, eli varmasti tulee synnytys ennemmin vastaan kuin mitä valmista tulisi.

Olin synnytystapa-arviossa. Ei mitään uutta. Totesi, että paikat on kiinni. Pehmentyneitä kyllä, mutta lieneekö edellisen jälkeen erityisen "kovia" ollutkaan. Vauva ei ollut vielä kovin alhaalla...?... miltäs se sitten tuntuu kun se on alhaalla? Ilmeisesti mulla nää vauvelit lähtee sitten alas kun tulevat ulos. Mitään muistikuvaa ei edellisestä odotuksesta ole, jossa olisi mainittu mitään avautumisesta tai kohdunkaulan häviämisestä. Tosin synnytys tulikin vasta 41+5 ja sekin käynnistämällä. Tällä hetkellä arvio vauvasta oli enemmän "sironpuoleinen" kuin jättiläinen. Lohduttavaa.

Suonenvedot ovat ihan mielettömiä...yöllä kun hieman suoristaa jalkaansa niin ei mene kertaakaan, ettei siitä samassa saa hypätä ylös venyttelemään. Oih, kun niistäkin pääsis jo pian.

Karppasin tuossa viikolle 32 asti, tosin sillä hyväkarppi -periaatteella. Sen jälkeen onkin mopedi lähtenyt käsistä. Nyt tuntuu, että nälkä tai mieliteko ainakin kaikkeen on ihan mieletön. Paino nousee vahvasti, joten luojan kiitos loppu kuitenkin on jo melko lähellä, huomenna alkaa 38.s viikko. On tullut sellainen hälläväliä fiilis...et pudotellaan ne ylimääräiset sitten kun nyytti on kainalossa...onhan sitä aikaa. Tässä konkurssissa kilo tai pari tai 5 kg ei nyt enää näy missään.

Onkos joku hankkinut leanderin kehtoa? Tai muuten tilannut ulkomailta jotain lastentarvikkeita?

Hyvää pyhäpäivää kaikille!
 
Huomenta päivää :)

Se olis 39 *poks poks*

Pirde: Mä tilasin saksasta yhdistelmät, pehmeellä kantokopalla, heittoaisalla ja mukaan tuli hoitolaukku (tosi basic, ilman hoitoalustaa) ja sadesuoja. Tosin Huuto.netin kautta sen tilasin ja hintaa tuli kotiinkuljetettuna 199€ eli olivat edulliset. Tosin se sitten näkyy tavarakorin käytännöllisyydessä =D Tuota Leader kehtoa myydään muuten huuto.netissäkin. Jos tilaat ulkomailta (useasti jengi tilailee saksasta) kannattaa googlata ja lukea ihmisten kokemuksia. Saksassa on yksi lastentuotteita myyvä liike, jonka kanssa homma toimii tai sitten se ei toimi ei sitten ollenkaan. Nimeä en valitettavasti muista. Pääsääntöisesti noi kokemukset on olleet erittäin positiivisia ja säästää suomen hintoihin. Sen verran entisenä verkkokaupanpyörittäjänä ja yhden kansainvälisen ketjun suomen haarakonttorin pomon oikeana kätenä tiedän, että suomalaiset nettikauppiaat tai kauppiaat tilaavat pääsääntöisesti saksasta tuotteitaan ;) tai siitä lähiympäristöstä. Ja kun oman verkkokauppani pystyyn saan, niin mulla on tukkuri jo tiedossa saksasta vaikka voisin ostaa suomenkin tukusta, mutta on aika hullua, kun ne suomalaiset tilaavat omansa ihan samasta maasta tai sitten hollannista ja siinä on sitten suomilisä päällä :D

(.) Mä olin ihan miljoona sata varma, että nyt viikonloppuna tulee lähtö. Jaskan Marjat! Ei tää muksu varmaan sitten aio tulla ollenkaan =D Ja meidän onnella (meillä on ollut ihan järkyttävän epäonninen alkuvuosi) tämä pikku pätkä päättää syntyä huomenna tai tiistai päivällä, kun isä ei pääse synnytykseen mukaan. Aloittaa uudessa kesätyössä ja oli tiedossa, että ei pysty niinä päivinä sitten tulemaan mukaan synnytykseen, jos poju päättää ulkoistua.

Tää on just niin tätä. Ensin pelottelee, että olis tulossa ihan liian aikaisin ja kävin lepäilemässä naikkarillakin ja ollu saikulla supistusten takia. Ja nyt kun voisi ihan hyvin syntyä, kun hätää ei enää ole, niin ei. Jerkku on päättänyt että sen yksiö on mitä mainioin oleskelupaikka :D

Josaka ja Jerkku 39+0
 
Meille syntyi eilen pieni prinsessa, 3314g ja 48 cm :heart:

Synnytys kesti n. 8h, olin jo 7cm auki kun mentiin sairaalaan. Aluksi tuntui etten tarvitse mitään puudutuksia ja sitten kun alkoi tuntua että tarvin niin anestesialääkäri olikin kiinni muualla enkä ehtinyt enää saada vaan ilokaasulla mentiin. Ponnistusvaihe kesti vain 8 min eikä yhtään tikkiä tullut. Tänään päästiin jo kotiin =)
 
emilylle hurjan paljon onnea tytöstä!!!:heart:

Tulimpas kuiskaileen tänne, et tämän päivän ollut supistuksia, menkkajomotusta ja huonoo oloa :)
Synnytys lähestyy, ihanaa! Toivon kumminkin että ei ihan heti kumminkaan, pari viikkoo vaukki vois viel ootella =) Mutta tervetullu olis tieten vaik het :)

Huomenna takas kotiin, loppuvalmisteluja tekeen vauvalle :) Ei sielt puutu ku tutteja pari, ja sit shampoot :)

Supistuksia sitä tarvitseville, ja kaikille voimia loppurutistukseen! :hug:
 
Paljon onnea kaikille jo synnyttäneille!!

Tuosta lastentarvikkeiden tilaamisesta ulkomailta... Me tilattiin vaunut Saksasta, samasta paikasta (Babyartikel Kindersitz Kinderwagen Zubehör und Spielsachen) kuin mistä ollaan esikoisellekin tilattu mm. turvaistuimet ja syöttötuoli. Tuo on ainakin luotettava paikka, ja englanniksikin voi asioida, vaikka nettisivut saksaksi ovatkin.

Onko kukaan muu saanut niin ihanaa vaivaa kuin peräpukamat? Luulin selviytyväni tästä raskaudesta ilman niitä, mutta tänään ilmestyivät taas, huoh. Esikoisen raskausaikana tulivat ekaa kertaa, eivätkä meinanneet lähteä sitten millään ja olivat pari vuotta tosi kipeitä. Mietin, että olisikohan niitä mahdollista poistaa synnytyksen yhteydessä, samalla kun paikkoja kursitaan kokoon... Pitänee kysyä lääkäriltä :|
 
Heanna: Mulle tuli elämäni ensimmäinen peräpukama about 3vko sitten. Mutta se hävisi muutamassa päivässä. Epäilen että itselläni johtui kovasta mahasta ja stringeistä?

Plaah..odottavan aika on pitkä ja hankala. Kävely on kyllä niin hankalaa. Tokaisinkin kuopukselle, että sulla ihan tylsä pikkuveli, kun ei meinaa millään tulla ulos =D Totes vaan, että mulla on iso maha.

Sinäänsä tylsää, kun mulla on nuorimmaisten pitoviikko ja olisin toivonut, että meitin Jerkku olis tulluna kotiin nyt sunnuntaiksi, niin oltaisiin kaikki yhdessä saatu tutustua uuteen ihmiseen. Haluisin kuitenkin, että nuorimmat pääsisivät heti kiinni tähän vauva-arkeen ja tutustumaan uuteen pikkuveliin. Omalle miehelle ehkä kova pala, kun sillä takkuaa oman tyttären kanssa tapaamiset eikä ole saanut lupaa kertoa lapselleen, että on pikkuveli tulossa. Edes sovitut soittoajat eivät pidä eikä meinaa saadaa omaa tytärtään edes puhelimen päähän. Itse en ole tavannut tyttöä eikä tyttökään minusta mitään tiedä ja ollaan pidetty yhtä parisen vuotta. Tunben äidin, mutta en voi käsittää mitä ajattelee, toimiessaan niinkuin toimii. Koska ennemmin tai myöhemmin lapselle kuitenkin paljastuu, että isä on ollut halukas tapaamaan ja pitämään yhteyttä.

Joosukka ja Jeremias 39+0 eikä mainittavaa häppeninkiä
 
Otokka Söpö maha :heart:

(*) noin kolmisen tunnin yöunet alla. Heräsin ajatukseen, että jasso, ei pääse isä mukaan synnytykseen ja supistukseen. Virkeenä kuin peipponen. Ei jaksa kellottaa, mutta noin kymmenisen minuuttia tuntuu olevan väli. Tosin, jos menee samaa rataa kuin kaksi edellistä (joita ei jouduttu käynistää), niin iltapäivällä ollaan vasta pukertamassa.

Mutta katotaan ny, synnytetäänkö tässä taas ei tuuta vai lasta =D. Ja jos tää on sitä, niin mä varmaan saan unohtaa pelkän ilokaasun voimalla synnyttämisen..luultavasti tulen rukoilemaan ihan nukutusta =D ja herätystä kun homma on ohi.

Joosukka ja Jerkku 39+1 sekä varhaisen aamun supistuksia :)
 
Viimeksi muokattu:
No niin,

Nyt on neuvolakäyntikin takana. Ei ihmeempiä. Täti epäili, että on poju ulos tulossa, jos ei tänään niin ihan lähipäivinä, kun niin rauhalliset sydänäänet. Pää ei enää paljoa liikkunut, joten aika lähtövalmiudessa on. Meinasi tutkiessaan että mulla on supistus, mutta ite en kyllä tuntenut mitään :)

Supistelee, mutta vielä ei ole mitään sellaista säännänmukaista tai muutakaan hälyyttävää joka kertoisi että tänään on The Day ja jos onkin niin toivottavasti vasta neljän jälkeen, jotta ukko pääsee mukaan :) Mutta jos näillä supistuksilla ei lasta aikaseksi saada, niin sitä toista kylläkin...eli rapa roiskuu ihan Kiitettävästi =D

Taidan kömpiä tuonne punkanpohjalle kokeilemaan, josko sais vähän unta kaaliin :)

Joosukka ja Jerkku 39+1 ja toivo elää supistusten suhteen
 
Justiinsa herätty päikyiltä. Tähän asti saatu supistuksilla aikaa *askaa ei vielä lasta :LOL: Olo on kuin ois mahataudissa ja tais tossa pöntöllä ollessa mukula valhtaa taas hitusen alemmaksi alko jo jännittää, että uskaltaako vääntää vai tipahtaako toinen pönttöön :)

Täytyy sanoa, että on kyllä hidas kaveri tää vauva, ku tekee ulostuloa noin kauan =D, mutta nyt jos tästä ärtsyyntyy niin on toivoa, jotta isäkin pääsee itse actioniin mukaan.

Joosukka ja Jerkku 39+1 limatulppaa, lapsivesiä tai verta odotellessa
 
Plääh,

Täällä vielä ja yhdessä koossa. Supistukset iltaa kohden harvenneet vaikka on niissä silti potkua, mutta ei tarpeeksi :kieh:

No jos positiivista, niin mulla on aikaa metsästää sitä käytettyä Gulliver pinnistä huutonetistä, joka siis harvoin ilmestyy myyntiin. Meillä ei vielä pinnasänkyä ole, sillä haluan tuon ja nimenomaan valkoisen version. Tosin 15pv viimeistään käydään sitten hakemassa IKEAsta se uutena.

Eipä tässä taideta päästä synnyttämään vielä piiitkään piitkään aikaan. Toivottavasti ulos tulo on hieman rivakampaa, kuin tää "synnytyksen käynnistely"

39+1
 
Onnittelut vauvautuneille! :flower:

Hih, Joosukka on täällä yksinpuhellut pari päivää, niin täytynee tulla välillä jututtelemaan =)
(Vaikka olen mäkin käyny nää täällä lukemassa, mutta en ole jaksanu/ehtiny kirjoitella.)

Kuitenkin, täällä myös odotellaan synnytyksen käynnistymistä innolla. Tänään menossa rv 38+4 ja vauva olis kyllä jo tervetullut :heart:
Eniten mua mietityttää vauvan koko, jos raskaus menee yliaikaiseksi. Esikoisen synnytys käynnistyi tosin ihan hyvissä ajoin, 38+6 (syntyi 39+0) ja poika oli sopivan kokoinen (3230g). Eli ei mulla nyt varmaan mitään erityistä riskiä ole sille, että vauva on viisikiloinen, mutta silti.
Helpommalla sitä pääsis, kun vauva alkais jo tulla...

Yhtenä yönä mulla oli lupailevia supistuksia ja vatsa löysällä. Oikein säpsähdin hereille, kun koski nivusiin ja selkään. En saanut nukuttua pariin tuntiin, mutta sitten se loppui ja kävin takaisin nukkumaan. Eikä tuon jälkeen ole tapahtunut kerrassaan mitään. Sinänsä hassua, kun esikoisesta ei ollut ainuttakaan kipeää supistusta ennen synnytystä. Elättelen siis toiveita, että tää tästä lähtis käyntiin ajoissa. Pitänee lähteä vähän lenkille.

Joku vinkkaili täällä sairaalakassin sisällöstä. Täytyy juu imetysliivejä ottaa mukaan. En vain jotenkin osaa pakata mitään etukäteen. :D Varmaan käy taas niin, että vedet menevät ja sitten ihmettelen, että mitähän ottais mukaan :D

Mukavaa ja lämmintä päivää kaikille!
neito84 + pikkunen 38+4
 

Yhteistyössä