Keskenmenon jälkeen kuumeilevat kesällä

Heippa taas "pitkästä aikaa" kaikki ihanaiset :wave:

Oltiin miehen kanssa kiertämässä Suomea reilu viikko ja sen takia palstailutkin olleet pannassa, kun ei muuta nettiä käytössä, kun känny. Kännykän kautta kyllä lueskellut juttuja joka päivä, mutta kirjottamaan en sillä jaksa ruveta. Hyvä reissu kyllä oli, käytiin mm. Kokkolassa asuntomessuilla ja minä ekaa kertaa elämässäni Oulussa =) Tosin melkeinpä perinteitä noudattaen piti kp 14 (eli parhaaseen pupuiluaikaan) kehittää ihan turha riita ja jäi pupuilut siltä päiovältä väliin. Eihän toi yksi päivä niin haittais muuten, mutta kun olin kp 11-13 poissa miehen luota omilla reissuillani, niin edelliset pupuilut oli kp10...Ovislimoja oli kp15-16, eli kaipa se ovis niihin aikoihin sitten oli. Olin ostanut CB:n ovistikkujakin paketin jo valmiiksi, mutta en jaksanutkaan alkaa reissussa tikuttamaan. Mutta joo, saa nähä riittääkö noi kp10 ja sitä ennen & kp 15-16 ja siitä eteenpäin talletukset. Aikaisemmat plussat on tulleet aina "etukäteistalletuksista". Niinä kiertoina, kun on osuttu ovispäivään, mutta sitä ennen ollut pari päivää "hiljaiseloa" niin ei plussan plussaa. Joten tällä logiikalla ei tääkään kierto kauhean hyvää lupaa : / Vauvakuume kyllä reissussa taas kasvoi ja kovaa. Kylpylät on ihan pahimpia paikkoja, kun sielä on vauvoja, taaperoita ja raskausmasuja joka kulma täynnä!!

-mur-mur olen niin kovin pahoillani :hug: Sulle oisin kyllä sen kestävän plussan suonu. Mutta niinkuin muutkin täälä palstoilla sanoneet, niin minäkin toivon, ettet vielä meitä hylkäisi kokonaan. Olet palstan yksi parhaimmista "hahmoista" =)

Epa_88 ihanan vahva plussa sulla!! ONNEA ja pitäviä tarrasukkia :heart:

Tipetsu Jätin sut vielä listalle taustailemaan, kun en ollut varma, että haluatko kokonaan listalta pois vai haluatko jäädä vielä taustalle? Valtavasti zemppiä jatkoon ja toivottavasti IVF viimeistään tuo teille sen kauan odotetun ja toivotun oman nyytin syliin asti!

Tillu ja Emby tätipahoittelut :hug:

maikkuliini onko sulla siis uusi kierto jo menossa? Jos näin on, niin hurjasti plussatuulia uuteen kiertoon :whistle: Kerro mikä kp on menossa, niin päivitän listaan! Toi on kyllä niin totta, että kaikki ympärillä tuntuu tällä hetkellä olevan raskaana ja ne kaikki on plussanneet jollain yk1.sellä tai korkeintaan muutaman yk:n jälkeen ja kaikki menee tietysti muutenkin oppikirjan mukaan. En siis todellakaan toivo kenellekään keskenmenoa, enkä mitään muitakaan vaikeuksia, mutta pistää vaan niin katkeraksi, että miksi itse on niin huono ja epäonnistunut, ettei saa sitä vauvan alkua kasvamaan sisällään :ashamed: Eli aika alamaissa olevat fiilikset tääläkin. Mutta kyllä tästä taas noustaan ja onnistutaan mekin, eiks niin!?

Memelisa onnea ihanista ultrakuulumisista :heart: Ja onnellista odotusta tästä eteenpäinkin!

Huikkis yksi päivä mietinkin taas, että mitähän sulle kuuluu. Kiva kuulla, että vielä olet ollut yhdessä kasassa, vaikka rankalta tuo sun elo kuulostaakin! Joko vauva on päättänyt tulla maailmaan, kun lääkkeet lopetettiin?

neiti-81 kiva, että sait vihdoin lääkityksen siihen kilppariongelmaan!! Aika lailla sulla kyllä noussutkin toi TSH! Mistäköhän sitä itsekin löytäis jonkun asiantuntevan kilpparilääkärin, joka ei vähättelisi keskenmenojen ja korkeiden kilppariarvojen yhteyttä... Kunhan elokuu tulee, niin täytyy soitella polilta ne mun viimesimmät kilppariarvot ja jos ne on vielä korkealla, niin sitten tääkin tyttö suuntaa jonnekin yksityiselle!

PLUSSATUULIA ihan kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Listan päivittämisestä :attn:

Listaa saa päivittää kaikki halukkaat, kuka milloinkin ehtii, viitsii ja jaksaa! Voin silloin tällöin päivitellä, mutta olisi kiva, jos joku muukin päivittäisi myös :) Vaikeaa se ei todellakaan ole, eikä vie paljon aikaakaan. Edellisestä listasta valitset vain viestin oikeasta alakulmasta "Lainaa" ja kun lista aukeaa viestikenttään, niin poistat vaan alusta ja lopusta QUOTE-tekstit, jotka on hakasulkujen sisällä ja teet sen jälkeen tarvittavat muutokset itse listaan. Ja jos joku menee pieleen, niin sitähän voi muokata vielä jälkeenpäinkin, niinkuin tavallistakin viestiä valitsemalla "Muokkaa" nappulan oikeasta alakulmasta.
 
Hei kaikille! Olen tässä muutaman päivän ajan lukenut tätä ketjua ja nyt uskaltaudun itsekin kirjoittamaan tänne :) Mun eka (ja toivottavasti viimeinen) keskeytynyt keskenmeno tapahtu n. 3 viikkoa sitten (rv 14). Jälkivuotokin loppui jo viikko sitten ja nyt ollaan menty muutaman kerran ilman ehkäisyä. Tiedän että ensimmäiset kuukautiset olisi hyvä odottaa, mutta kun ei millään malttaisi :ashamed:

Mainittakoon sekin vielä tänne loppuun että minulla on jo ennestään 1 lapsi v. 2010 syntynyt tyttö :)
 
Sanmar82, kasassa vielä olen mut koko tän 'kotiviikon' olo on ollu kurja, supistelee kamalasti ja sattuu joka paikkaan.. Kävin toissapäivänä synnärillä mut tilanne ei ollu kuitenkaan edennyt, tosin 'mun paikoilla' eteneminen tarkottaaki melkein automaattisesti synnytystä..

Toivotaan, että teidän talletukset riittäis siihen oikeaan ja pysyvään lopputulokseen! :)

Huikkis ja typy rv34+6
 
SANMAR, plussaonnea! Ma kavin tuolla turun pulssissa tuon kilpirauhasjutun kanssa, oli todella asiallinen ja mukava palvelu, suosittelen!!

HUIKKIKSELLE jaksuja!

MEMELISALLE onnittelut hyvista ultrakuulumisista!:heart:

MURMURILLE hyperiso lohtuhali:hug::hug:

TOUKKA, tervetuloa pinoon!:hug: vaikka tietty toivoo ettei kukaan tanne joudu, mutta taalla on porukka kohdallaan. Plussaonnea:heart:

(.)
ma kayn kiusaamassa teita taalla :whistle::ashamed:
Kovasti taal kayn lueskelemassa, jotenki en osaa lahtea tasta pinosta :):kiss::flower:

Taalla suunnalla ei ihmeellista. Suomea ollaan taallakin kierrelty ja paiva kerrallaan odotellaan. Kaikki on hyvin:heart: Helteista nautittu uimalla ja talokauppoja suunnitellaan. Olis yks todella kiva ok-talo tuossa tyrkylla.. joten ehkapa:heart:
Isanta alkaa olla aika malttamaton, luoja mua auttakoot lokakuussa kun yliaikaviikot alkaa jos se on yhta malttamaton....;) Mitaan hankintoja ei olla tehty, vielakaan..:whistle: No kylla niita ehtii..:)

T.Neiti+kihuli rv 27+5
 
Ihanaa kun vanhat odottavat palstalaiset käy täällä meitä moikkaamassa kun jotenkin tulee sellainen olo et ehkä tässä vielä itsekkin.. :)

).( Olo on taas ei mitään. Aikas märkää on tuolla alakerrassa ja rinnat on kipeät, etenkin aamuisin kun ei ole ollut yöllä tietenkään liivejä päällä. Alavatsaa juilii ja nipistelee jonkin verran et katsotaan mitä käy. Tiistaina ajattelin testailla ekan kerran vaikka vasta kp 26 mut jotenkin ei malta odottaa. Hekittäin ihan varma olo et nyt on joku matkassa mut sit taas tulee se et no ei kai se taaskaan. Tosin näin tehokkaasti ei olla simppoja talleteltu aikoihin. Koitan pitää mielen korkeena vaikka ei oliskaan tullut tärppiä kun on edessä paljon juhlia yms. kivaa menoa et ehtii sitä sit myöhemminkin.. Ja oon laihtunut yli 6kg kuukaudessa joten eipä haitanne vaikka saisi vielä toisen kuukauden laihdutella rauhassa :)
 
Mäkin seurailen pinoa edelleen :whistle: Tuli kuitenkin melkein vuosi roikuttua täällä plussa-km-plussa-km... merkeissä. Yhteensä siis 3 alkuraskauden keskenmenoa, ennen tätä tärppiä!

Mulla on jo 40+3 ja haluaisin niin paljon jo nähdä vauvan! Nyt alkaa jo pelottaan, et se kuolee kohtuun, enkä vieläkään saa vauvaa :'( Ei nyt menis kovin paljon yli, muuten tuun ihan hysteeriseksi...

Kovasti plussatuulia tähän pinoon!!! Täällä on niin hyvä henki ja meininki! Vanhat tutut sais kyllä plussata pysyvästi, uudet tietty myöskin :D

Cappuccino ja papunen 40+3
 
Jos joku listaa päivittelee niin mut voi lisätä sinne haaveissa toinen osioon :) Eli km 06/11 yk 1 menossa, kp ei tietoakaan, kun ei oo menkkoja keskenmenon jälkeen kuulunut.

Nyt oon kyllä ihmeissäni kun tänään on tullu vähän kirkasta verta. Saas nähä alkaako kunnolla vuoto. Ei kai ne menkat jo nyt voi alkaa kun jälkivuotokin vasta n. viikko sit loppunut. Tää on kyl niin rasittavaa ku ei tiiä yhtää koska menkkoja pitäis alkaa oottelee kuuluviksi.
 
MAANANTAI 25.7.2011


HAAVEISSA ESIKOINEN



Emby^...................KM 03/11...............................KP 9/28
Tillu79.....................KM 01/09, 08/09, 01/10.........KP 10/26-30
Sanmar82...............KM 05, 09 & 12/10, 06/11.....KP 25/27-28
Gabrielle..................KM 02/11...............................KP 27/31
maikkuliini...............KM 10/10................................KP 40/31
syysmyrsky..............TM 04/08, KM 02/11
Padmerine...............KM 11/10, 04/11
lemonade................KM 03/11
KatieSadie...............KM 02/11
Katie85....................KM 11/10
Alpa.......................KM 05/11
Lara_84..................KM 05/11



HAAVEISSA TOINEN


Too-ticki..............KM 05/08, 03/11.........................KP 8/28
kultakimpale2......KM 03/09, 12/10..........................KP 18/
ElinaMaria..........RK 01/08, 02/11............................KP 51/26-28
toukka90.............KM 06/11....................................KP?/?
plug-in-baby........KM 07/07, 12/10, 04/11
Mamulis..............KM 07/10
Äiti minäkin.........KM 04/11
kiken..................KM
vauvaqme.........KM 05/11, 06/11



HAAVEISSA KOLMAS



Champion.........KM 04/10, 09/10............................KP 25/26-30
mammuzki.......KM 03/11, 04/11.............................KP 41/28
Nuunuu78........KM 03/10, 08/10
Sandemar........TM 11/10, KKM 02/11
Nappula............KM 09/08, 02/09, 05/11



HAAVEISSA NELJÄS



johnu.........................KM 01/11, 06/11


HAAVEISSA VIIDES



miss bamse..............KM 11/10.................................KP 22/28


HAAVEISSA KUUDES







TAUSTALLA:

An-nie, Danjuska, Bianca, Tipetsu, Sinderella, taaperotx5



:heart: PLUSSANNEET :heart:

2010

Elokuu: liinukka83, ElliLei, Orion-, valdemaria

Syyskuu: Catalia, nepula, rikupi, kiia81, Minsku82

Lokakuu: Harhaanjohtaja, Sanmoc

Marraskuu: viivi ja vagner, Cappuccino, Hjannah, Anna-79, HelinäKeiju10, Blanco, Koralli73

Joulukuu: Minttu81, Orkidea88, Huikkis, Sandemar, innoM, tömpsis, Maximilian

2011

Tammikuu: elmiju, äiti88, kitikat3, Omppu09, Dino80

Helmikuu: Muutosta, Neiti-81, koiksa-79, shenda81, Carriina, Miina84, Leeniliini, Minnuska89

Maaliskuu: Yale, Kiitäjä, Mariel85, MamiJ, Minnäi

Huhtikuu: äiti x4, äidiksi haaveileva, neljäskö, viena, tanjuska<3, Astre, Mango86

Toukokuu: LeenaT

Kesäkuu: Nenex, Naive88, Memelisa, sonsku, PIKKUVIIKINKI

Heinäkuu: Imoen, Epa_88



 
Viimeksi muokattu:
toukka90 kannattaa tarkkailla tota vuotoa. Toisilla voi tulla tosi nopeesti km jälkeen menkat kun mä oon lukeutunut niihin joilla menee melki 3kk! Mut mulla oli piktä vuoto ekassa keskenmenossa merkki siitä et oli jäänyt kohtuun tavaraa, mut oli mulla kipujakin samalla. Luulen et sulla kyllä on kyllä menkat nyt jos verta vuotaa kunnolla :)

).( mä voin tota listaa päivitellä aina kun joudan. Rinnat on ihan järkyn kipeet ja joka aamu vaan kipeemmät. Parin päivän päästä pitäis loppua kipu kuten yleensä loppuu pari päivää ennen menkkoja. KYl mä silti varmaan huomenna testaan jo ekan kerran.

On ollut jotenkin ihan kauheeta kun kuulin et veli saa toisen lapsen ja kaverilla on kuukauden ikäinen vauva ja onhan se ihana mut mulla on tosi kateellinen ja katkera olo. MUTTA miks mua sitten ahdistaa ajatus raskaaks tulosta sittenkin näin paljon? Ilmeisesti yritän suojella itteeni jollain tapaa jos menee taas kesken..:confused:
 
Champion mulla on ultrattu kohtu ja kaikki tavara on tullu kyllä ulos :) Mä oon kans kuullu et toisilla menee kuukausia, ennen ku alkaa km jälkeen menkat. Sen takia vähän epäilinkin että voiko jo nyt alkaa.. Täällä jännätään sun puolesta, toivottavasti sinne ois tärppi käyny :) Toi kuulostaa kyllä niin tutulta että sua ahistaa ajatus raskaaksi tulosta. Itseänikin aina välillä mietityttää. Toisena päivänä saatan haluta olla raskaana ja toisena en. Mutta eiköhän se oo varmaan vaan ihan normaalia varsinkin kun on keskenmenoja takana.
 
Moikka moi täältä taustalta...

Onnea kaikille plussanneille!!! :)

Tulin tänne purkamaan kun tuntuu että päässä meinaa pimahtaa... Eli tänään olisi pienen enkelimme LA... Tuntuu jotenkin niin ristiriitaiselta ja hankalalta. Toisaalta pitäisi iloita meneillään olevasta raskaudesta mutta sitten taan enkelin tarina nousee kovasti mieleen. Tämä raskaus on nyt myös puolessavälissä eli samassa vaiheessa jossa km todettiin. (vaikea selittää)
Ja voi kamala että rakenne ultra pelottaa. :/
Mutta positiivista että koti dopplerilla äänet on kyllä löytyneet..

Plussatuulia kaikille ihanille! Ja kiitos paikasta jonne saa avautua peloista. :)

T: tanjuska & prin 19+0
 
Hui :D Hain äsken malttamattomana clearbluen viikkonäyttötestin ja en voi uskoa todeksi!!! Kahden kahvikupillisen jälkeen tulos "Raskaana 1-2" :whistle: Ei se ainakaan niin kevyesti ole mukana kun edellinen kemiallinen kun tosiaan kp on tänään 25! Tai voi se olla enemmänkin mut luulen et toi. Teen keskiviikkona aamulla uuden viikkonäyttötestin aamupissasta ja katsotaan nouseeko viikot. Viimeksi pysyivät yli viikon tossa 1-2 mistä tiesin heti ennen vuodon alkua et oli kemiallinen. Toisaalta nyt on niin vahvat oireet etten jaksa uskoa et kemiallinen olisi. Menen ottamaan nyt allergialääkkeet joista siis tulen olemaan riippuvainen kun ensimmäinen keskenmeno tuli anafylaktisen shokin vuoksi ja sitä en halua enää kokea.

Hui hui hui, eikä tunnu yhtään pahalta enää :)
 
Varovasti jos uskallan jo onnitella Championia. Aivan mahtavia uutisia!!! Varmaan aika uskomattoman hienot fiilikset siellä :) Toivotaan että kaikki menee tällä kertaa parhain päin :)

Omaa napaa: Hieman on vuoto lisääntynyt, mutta tästä vuodon määrästä nyt ei vielä voi oikein sanoa onko menkat kyseessä vai jotain muuta.. Seuraillaan...
 
Ihania uutisia, Champion, toivotaan, että pieni pysyy tiukasti matkassa mukana :heart:

toukka90, tiedän tunteen, miten hankalaa pohtia onko kyseessä menkat vai jotain muuta.. Rasittavaa se on, mutta toivotaan, että on nyt menkat kyseessä ja pääsette sitten uudessa kierrossa yrittämään :)

Omaa napaa: Eilen alkoi sitten menkat, jippii :) Eli päästään pian yrittämään.. Odottavan aika tuntui niiin pitkältä, vaikka lopulta keskenmenosta menkkojen alkuun meni vain se 29 päivää. Eli nyt on sitten KP2 menossa, normaalikierto yleensä siinä 27-30 päivää.. Jos joku päivittää listaa jossain vaiheessa, niin voi nuo minulle lisätä :)
Oon tässä yrittänyt jo mietiskellä, missä kohtaa se ovis suunnilleen olisi.. Ehkä myös tilaan ovistestejä mammaksi.fi sivustolta, en oo vielä varma.. Mietityttää millaisia nuo liuskat on tulkita.
 
vauvaqme kiva kuulla että jollain alkaa keskenmenon jälkeen noinkin nopeesti menkat. Mulla olis tänään keskenmenosta 24 päivää et saa nyt nähä onks nää menkat vai mitkä. Nyt ainakii tiiän et se voi olla mahollista kun sullakin kesti vaan 29 päivää ku alko.

Varoitus: avautuminen :D

Mulla on nyt kyllä ajatukset ihan sekasin.. Eilen ja tänään on tullu muutaman teelusikallisen verran vuotoa. Sit kävin sitäkin asiaa ajattelemaan, kun mulla oli 3 päivää sit maha kipee oikeelta puolelta ja hirveesti tuli valkovuotoa, oisko viikko sitten.. Toihan vois tarkottaa et ovis on ollu vähän aikaa sitten. Sit sellanenkin juttu vielä kun toi alapää on kutissu ja oon epäilly hiivatulehdusta (mun kaikissa raskauksissa oon tienny oottavani ennen ku menkat on jääny ees tulematta ku on tullu hiivatulehdus ja koskaan muulloin mulla ei siis hiivaa oo ollu ku raskaana). En haluis turhaa elätellä toiveita raskaudesta ettei sit vaan tuu tiputtua korkeelta :'( Mutta väkisinkin nää ajatukset pyörii mun mielessä. Tuntuu vaan ettei oo mitenkää tärppi voinu käydä näin nopeesti vaikka toisaalta viime raskauteenkaan ei tarvittu ku 2 yhdyntäkertaa.. En vaan haluis turhaa testailla vaan tekis miel oottaa joko kunnon vuoto alkais tai raskausoireet lisääntyis. Nyt vkl kylläkin pitäis lähtee juhlii enkä haluis ottaa jos oon raskaana.. Kai se on testailtava varmuuden vuoksi ennen juhlimaan lähtöä ellen ala kunnolla vuotaa ennen sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Hei! Mahtuisiko mukaan uusi kuumeilija? Toista lasta kuumeillaan. Kertaalleen yk 3:sta tulin jo raskaaksi, mutta se päättyi keskenmenoon 6/11 viikoilla 6+.

Kuukautisia ei keskenmenon jälkeen vielä ole kuulunu, kp 26 nyt menossa. Olisin myös kysellyt, onko kenelläkään näkemystä, miten helppoa/vaikeaa on erottaa follikkeli ja keltarauhanen toisistaan ultrassa? Kävin nimittäin gynekologilla kp 20 ja ultrassa näkyi follikkeli, jonka perusteella lääkäri arveli ovulaation olevan ajankohtainen 3-4 päivän päästä. Mitään ovulaatio-oireita ei sitten kuitenkaan ilmaantunut ja ovulaatiotestikin jäi aivan negatiiviseksi. Mietin vain, että olisiko ultrassa kuitenkin voinut näkyä keltarauhanen...

Onnea plussanneille ja plussatuulia muille!
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos toukka90!
Mulla taitaakin olla kierto km:n jälkeen vähän sekaisin. Tänään 1/28 ja yk 4. Keskenmenosta ekoihin kuukautisiin väli vain 26 päivää eli vähemmän kuin mun normaali kierto...

Keskenmenon myötä kyllä katosi loputkin kuvitelman rippeet, että lasten ikäeroa voisi vähääkään suunnitella. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen ikionnellinen, jos sen toisen lapsen ylipäätään joskus vielä saan.

Toukka90: Täällä pidetään peukkuja, että sulla olis tärpännyt!
 
Hei kaikille :wave:

Hyppään kans teidän mukaan.

Taustaa: Meillä on esikoinen joka sai alkunsa normaalisti, hieman yllätyksenäkin, onnellisena ja rakkaana sellaisena. Kymmenen vuotta yritimme pikkukakkosta jota ei luomusti sitten kuulunut. Vihdoin ja viimein kolmannessa ivf-hoidossa meitä onnisti ja saimme rakkaan syliin. Alkioita jäi pakkaseen ja lähdimme niistä toukokuussa yrittämään kolmatta lasta. Ilo ja onni oli suuri kun testi näytti plussaa jo tosi aikaisessa vaiheessa. viikolla 6 ultrattiin kolme sikiöpussia. Yksi syke niistä löytyi viikolla 7. Vuotoja oli pitkin raskautta :( nt-ultrassa saimme musertavia uutisia, niskaturvotusta oli 4,4mm ja sikiö oli kokonaan turvonnut. Huolesta suunniltaan murehdin viikonlopun yli, mitä seuraavaksi? Maanantaina lääkäri ei enään pieneltä sykettä löytänyt :'( Maailma romahti, Joku päätti pienen kohtalosta. nyt lääkkeellisestä tyhjennyksestä on viikko, mieli on edelleen maassa, mutta alkioita jäi vielä 3 pakkaseen joista lähdemme yrittämään uutta vauvaa, kun lääkäri siihen luvan antaa. Vuoto on keskenmenon jälkeen nyt jo loppunut vaikka siitä on vasta viikko, lopputarkastus on kahden viikon kuluttua toivotaan, että kohtu olisi tyhjä niin pääsisimme eteenpäin.

Kuumeilen siis mukananne omalla tavallani, en laske kiertoa enkä tikuttele ovista, menen sillä suunnitelmalla jonka lääkäri meille määrää.

-Minnuska-
 
luumusuu mullakin on kierto keskenmenon jälkeen sekaisin jos tää ei sit ole raskaudesta johtuvaa. Eli jos tää pieni tiputteluvuoto tarkottais menkkoja niin tänään olis kp 3/? ja keskenmenosta ekoihin kuukautisiin siis 24 päivää eli aika samoissa mennään :) Mutta en kyllä näitä ainakaan vielä voi menkoiksi kutsua. Pitää viel katella pari päivää miten tää vuoto etenee.

"Keskenmenon myötä kyllä katosi loputkin kuvitelman rippeet, että lasten ikäeroa voisi vähääkään suunnitella. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen ikionnellinen, jos sen toisen lapsen ylipäätään joskus vielä saan." Toi sun lausahdus kuulostaa kyllä NIIIIIN tutulta. Nyt osaan arvostaa asioita kyllä aivan eri tavalla kuin ennen keskenmenoa. Mitään ei voi kyllä enää pitää itsestäänselvyytenä.


Minnuska78 tervetuloa ja pahoittelut keskenmenosta! :hug: Toi sun tilanne kuulostaa todella tutulta. Meillä nt-ultrassa löydettiin pikkuiselta niskaturvotusta pahimmillaan reilu 6mm, joka jatkui myös muualle vartaloon + vatsaonteloon. Siitä sitten lähdettiin Naistenklinikalle tutkimuksiin, jossa ehdimme muutaman kerran ravata ennen kuin sikiöltä ei enää löydetty sykettä. Keskenmenostani on nyt n. 3vk aikaa. Vielä emme tiedä mistä turvotus johtui mutta saamme myöhemmin kuulla testien tuloksia.
 
KESKIVIIKKO 27.7.2011


HAAVEISSA ESIKOINEN



Emby^...................KM 03/11...............................KP 11/28
Tillu79.....................KM 01/09, 08/09, 01/10.........KP 12/26-30
Sanmar82...............KM 05, 09 & 12/10, 06/11.....KP 27/27-28
Gabrielle..................KM 02/11...............................KP 29/31
maikkuliini...............KM 10/10................................KP 42/31
syysmyrsky..............TM 04/08, KM 02/11
Padmerine...............KM 11/10, 04/11
lemonade................KM 03/11
KatieSadie...............KM 02/11
Katie85....................KM 11/10
Alpa.......................KM 05/11
Lara_84..................KM 05/11



HAAVEISSA TOINEN


Too-ticki..............KM 05/08, 03/11.........................KP 10/28
kultakimpale2......KM 03/09, 12/10..........................KP 20/
ElinaMaria..........RK 01/08, 02/11............................KP 54/26-28
toukka90.............KM 06/11....................................KP?/?
plug-in-baby........KM 07/07, 12/10, 04/11
Mamulis..............KM 07/10
Äiti minäkin.........KM 04/11
kiken..................KM
vauvaqme.........KM 05/11, 06/11



HAAVEISSA KOLMAS



Champion.........KM 04/10, 09/10............................KP 27/26-30
mammuzki.......KM 03/11, 04/11.............................KP 43/28
Nuunuu78........KM 03/10, 08/10
Sandemar........TM 11/10, KKM 02/11
Nappula............KM 09/08, 02/09, 05/11



HAAVEISSA NELJÄS



johnu.........................KM 01/11, 06/11


HAAVEISSA VIIDES



miss bamse..............KM 11/10.................................KP 24/28


HAAVEISSA KUUDES







TAUSTALLA:

An-nie, Danjuska, Bianca, Tipetsu, Sinderella, taaperotx5



:heart: PLUSSANNEET :heart:

2010

Elokuu: liinukka83, ElliLei, Orion-, valdemaria

Syyskuu: Catalia, nepula, rikupi, kiia81, Minsku82

Lokakuu: Harhaanjohtaja, Sanmoc

Marraskuu: viivi ja vagner, Cappuccino, Hjannah, Anna-79, HelinäKeiju10, Blanco, Koralli73

Joulukuu: Minttu81, Orkidea88, Huikkis, Sandemar, innoM, tömpsis, Maximilian

2011

Tammikuu: elmiju, äiti88, kitikat3, Omppu09, Dino80

Helmikuu: Muutosta, Neiti-81, koiksa-79, shenda81, Carriina, Miina84, Leeniliini, Minnuska89

Maaliskuu: Yale, Kiitäjä, Mariel85, MamiJ, Minnäi

Huhtikuu: äiti x4, äidiksi haaveileva, neljäskö, viena, tanjuska<3, Astre, Mango86

Toukokuu: LeenaT

Kesäkuu: Nenex, Naive88, Memelisa, sonsku, PIKKUVIIKINKI

Heinäkuu: Imoen, Epa_88



 

Yhteistyössä