Keskenmenon jälkeen plussanneet keväällä 2013

Heippa kaikille!

Jospa minäkin kertoisin tarinani ja liittyisin porukkaan. On jo pitkään ollut mielessä että olisi mukava jutustella odotuksesta muiden km kokeneiden kanssa ja täällä vaikuttaa olevan aktiivinen ja mukava porukka. :)

Olen nyt kolmatta kertaa raskaana vuoden sisään, viikkoja 6+3 tai jotain sinne päin. LA laskurin mukaan 18.11. eli sama kuin minun oma LA on aikanaan ollut. Aika hauska sattuma, ja pidän sitä myös hyvänä merkkinä. :) Muutenkin olo on pääasiassa luottavainen, että kaikki tällä kertaa sujuisi hyvin, mutta kyllä niitä epäilyksen hetkiäkin tulee. Kyllähän ne menneet kokemukset väkisinkin vaikuttaa..

Itselläni siis takana kaksi kkm-raskautta. Molemmissa todettu np-ultrassa sikiön kasvun päättyneen viikolla 8+. Ensimmäinen kkm oli helpompi hyväksyä, toisen kohdalla tuntui pahemmalta, että miksi taas piti käydä näin?! Molemmilla kerroilla yritettiin ensin lääkkeellistä tyhjennystä, mutta kummallakaan kerralla se ei onnistunut vaan kaavintaan päädyttiin. Eka kerralla vietin osastolla pari päivää ilman suurempia vuotoja tai kipuja, kaavinta tehtiin kolmantena päivänä ja kaikki sujui nopeasti ja hyvin. Odotettiin yhdet menkat, jonka jälkeen toisesta kierrosta plussasin, mutta jälleen np-ultrassa selvisi sama kohtalo. Tällä toisella kerralla olin päiväpolilla, missä sain tyhjennyslääkkeet ja aloinkin toisen vai kolmannen satsin jälkeen vuotamaan.. ajattelin jo, että nyt nämä lääkkeet taitaa toimia! Vuoto yltyi yltymistään ja polin mentyä kiinni siirryin osastolle, koska ultrassa näkyi että kohtu ei ollut vielä tyhjentynyt. Iltaan asti vuodin osastolla hirveitä määriä ja isoja klönttejä ja lopulta ultratiin uudelleen. Kohdussa oli edelleen yhtä paljon tavaraa kuin edellisessä ultrassa! Kaavintaa suunniteltiin seuraavalle aamulle, koska olin jo syönyt päivän aikana kun kaikenhan piti mennä normaalisti ja minun piti päästä kotiin illaksi. Vuoto vaan jatkui ja sama olisi ollut istua vaan pöntöllä kaiken aikaa.. lopulta pyörryin vessaan, jonka jälkeen otettiin verikokeet ja hemppa olikin tipahtanut sataseen. Siitä sitten kiidätettiinkin suoraan kaavintaan. Itse toimenpide sujui jälleen nopeasti ja hyvin, sen jälkeen sain vielä lisäverta koska olin menettänyt niin paljon verta ja hemppa oli siinä vaiheessa enää 72 tai jotain.. Kotiin lähtiessä se oli jopa 92 ja kyllähän se toipuminen ihan fyysisestikin kesti todella paljon pitempään toisella kerralla. Pikku hiljaa kuitenkin hemppa alkoi nousta ja olo kohentua ja muutaman kuukauden jälkeen uskallettiin yrittää taas uudelleen.

Kolmannesta kierrosta sai tämä raskaus alkunsa ja nyt jännäillään näitä ensimmäisiä viikkoja! Ensi viikon perjantaina on varhaisultra yksityisellä, silloin pitäisi olla viikkoja 7+4. Jos siellä vaan kaikki on hyvin, niin yritän päästä kunnalliseen ultraan vielä kun 9 viikkoa olisi täynnä, koska se on itselleni semmoinen rajapyykki noiden kahden edellisen takia. Jännittää kovasti mitä lähempänä ultra on, mutta ajattelen että niin kauan kaikki on hyvin kunnes toisin todistetaan. Onnellisesti siis raskaana ollaan ja päivä kerrallaan mennään eteenpäin. <3

Tästä tulikin pitkä sepostus, mutta piti päästä johonkin purkamaan ajatuksiaan.

Ammiina ja pikkupeikko 6+3

P.S. Kwaidanille suuret onnittelut!
 
kwaidanille paljon onnea :heart:

Scarlethille ihanaa äitiyslomaa! Mulla olis vielä neljä viikkoa.. joista kyllä ainakin seuraava viikko menee selän takia sairaslomaillessa, että saapa nähä tarviiko toimistolla enää nokkaansa näyttää.

iitu TSH pitää olla 1-2 ja T4V muistaakseni päälle 14 raskaana ollessa. TSH ainakin on sulla kohdillaan :) Toivottavasti muistan tuon T4V:n väärin.. Pitää tarkistaa lääkäriltä, kun mulla on seuraava kontrolli kilppariarvoihin viikon päästä.

kodehu 28+6
 
Moikka!
Kwaidan sylin täydeltä onnea pikkuisesta! Ihanaa, että kaikki sujui hyvin vaikka jouduitkin odottelemaan.
Tervetuloa Ammiina!Tarinasi kuulostaa kovin tutulta ja minulla myös samoja ikiä oleva esikoinen, jonka kohdalla myös kaikki meni hyvin. Kannattaa neuvolasta tiedustella olisiko mahdoillisuutta VUaan... Ei tarvitsisi np ultraan odotella. Mulla siis ei oo kaavinotja jouduttu tekeen mut kaks km just samoilla vkoilla. Ilmeisesti tuolloin kehittyy kaikki sisäelimet niin suuri riski kmoon jos häikkää sikiössä.
Ihanaa kun tuo aurinko paistelee, ihan itsekin piristynyt :) Jaksaisi vaan alkaa liikkumaan vähän enemmä, tuntuu, että maha kasvaa silmissä.
Heinis ja pikkuinen 11 poks
 
EVO
kwaidanille ONNITTELUT!

Olen ollut vähän taustalla ja käynyt vaan lukemassa muiden kuulumisia. Ehkä jotenkin varoivaisesti vielä suhtautunut tähän raskauteen.

Tänään kuitenkin käytiin rakenneultrassa ja kaikki vaikutti normaalilta ja oikeankokoiselta, pieni vauhdikas jumppaajatyttö taitaa olla tulossa <3
IHANAAAAA!!!! Helpottava olo.

Kerrottiin tytöllekin niin että katseltiin yhdessä ultrasta mukaan saatua Liberon vauvatarvike-laukkua..
kysyttiin siinä samalla sitten että: Tiedätkö kenelle nää tavarat mahtaa olla tarkoitettu? Johon tyttö: "No sille vauvalle joka syntyy sun masusta"... Eli siis hän ilmeisesti oli jo jotenkin asian päätellyt?? Tai sitten vielä miettii sitä kun kesällä oli se vauva masussa ja silloin sanottiin että toivottavasti pian tulee uusi vauva.
Ehkä asia tästä vielä konkretisoituu kun esim. liikkeet alkaa kunnolla tuntua vahvasti mahan päältäkin ja äiti on loppuaikana tosi tosi tosi paksu :)

evo ja jumppaaja 20+3
 
hei kaikille!!
muutaman kerran käynyt lukemassa ja nyt oli pakko kirjoittaa.
Itsellä oli tasan vuosi sitten kkm ja sen jälkeen yritetty ahkerasti..no, olin jo epätoivon partaalla kunnes sain tässä kuussa positiivisen tuloksen. JEEE!! ja sitten alkoivatkin pelot..
laskurin mukaan la 16.11
tänään kävin varhaisultrassa - eli pitäisi nyt olla 6+5 mutta asukki ei vastaa kooltaan niin isoa..syke näkyi ja muuten ok, mutta kaveri on liian pieni, noin 4mm kun pitäisi olla puolet isompi..ja pitää mennä uudelleen puolentoista vkon päästä.
Nyt päässä pyörii vaan se, että on jotain vikaa..kääk..
miten teillä muilla on ollut??
ei kestä jos taas joutuu pettymään karvaasti ja ikääkin alkaa olla sen verran että kiire tulee kohta saada esikoinen..mutta ei näytä onnistuvan :'(
 
Viimeksi muokattu:
Onnea uusille plussanneille, ja tervetuloa joukkoon :)

starhope Mitä viikkoja alkio koon puolesta vastaa? Yritin oman vu:n jälkeen ettiä tietoa liian pienestä sikiöpussista ja löysin sitten ketjun jossa keskusteltiin vauvan koosta nuilla viikoilla. Aika isoja kokoeroja tuntuu olevan. Joillakin koko oli ollut pienempi kuin sulla, ja syke silti näkynyt ja kaikki ollu ok :) Mutta ymmärrän kyllä huolesi. Ja onneksi pääset kontrolliultraan. Mun piti mennä yksityiselle ite varmistaan että kaikki on varmasti ok.

).( Järkyttävä väsymys iskeny päälle, ja öklöolo myös löytäny tiensä takas. Mutta en valita ;) Ja nyt on taas repäsykivutkin tullu takad, mitä pidän hyvänä merkkinä. Ja itkuherkkyys on kans aika hurjaa. Mulla tuli tänään itku ku en saanu hampurilaista :D Oi, nyt ollaan virallisesti sikiövaiheessa. Kaikki on jo kehittyny pienelle täysin, nyt hän vaan sitten kasvas hurjaa vauhtia :heart:

Marlin ja murunen POKS 10+0
 
kwaidan onnea hirmuisesti pienestä!!! :heart:
Uusille tervetuloa! :)

Nyt vois taputella pyhät töissä ja sitten se perjantai on jo lähempänä..jännittää kamalasti ja mietin jo sitäkin jos kasvua ei ole tapahtunut niin siinä sitä sitten ollaan. Mutta pakko nuo pelot syrjäyttää ja toivoa vaan parasta. Mutta laskeskelin et kyllä se viikon nuorempi maha asukki kuulostaa järkeenkäypältä kun sain tikuttamalla siitä kierrosta kahteen otteeseen ovulaation..eli vikalla on siis tärpännyt ja siks on pienempi. Kuluis nää viikot... :|

P.ö.m.p.p.i.s 7+4 tai 6+4
 
kwaidan onnittelut tytöstä! :heart:

Tervetuloa uudet ja jaksamista alun piinaan!

Marlin tsemppiä ällötyksen kanssa! Kaikessa kauheudessaan noi oireet on keskenmenojen jälkeen ihanan tervetulleita. Itsellä kun paha olo vihdoin päättyi, olin toisaalta onnellinen mutta heti tuliolo et onko kaikki kunnossa. Nyt kasvukivut pitää huolen että tiedän mahassa tapahtuvan jotain. :)

starhope ja p.ö.m.p.p.i.s tsemppiä piinaiseen aikaan, useinhan noissa alkupuolen ultrissa koko voi heitellä rajustikin, varsinkin jos oviksesta ei ole ihan satavarma. Toivottavasti pikkuisilla on kaikki hyvin!

EVOlle onnittelut hyvistä ultrakuulumisista!

Täällä olo on hyvä, jee! Kasvukivut on aika ajoin aika mojovia, ja pikkuinen kumpukin on ilmestynyt. :) Nyt vain niitä liikkeitä odottelen malttamattomasti! Ensi viikolla neuvola, saa nähdä mitä sanoo kilppariarvoista, tuntuu itsestä ettei taida olla kunnossa.
 
Tervetuloa Ammiina! Laitatko vielä tietosi tiivistettynä, niin saan ne tuonne aloitussivulle (la, ikä, km:t, monesko lapsi, synnäri), kiitos!

(.) Täällä on taas hillitöntä väsyä liikkeellä. Ja närästys nostelee oikein kunnolla päätään. Saas nähdä, millainen pörröpää tällä kertaa tulee! Ekasta ei juuri närästänyt ja tukkaa oli silleen normaalisti (koko päässä oli harvakseltaan parisenttistä), toisesta närästi juupelisti ja tuuheat hiukset alkoivat kulmakarvoista ja päättyivät pakaravakoon, pituutta hiuksilla siellä, missä niiden kuuluisikin kasvaa, oli 3-4 senttiä, selässä ja otsalla oli sellaista senttistä. Olen itse syntynyt samanlaisena peikonpoikana, pahin karvoitus hävisi ekan viikon aikana. Tuolla nuoremmalla (2v) on edelleen tummaa untuvaa otsan-ohimon tuntumassa ja lapavälissä. Onneksi tiesin omasta syntymäkarvaisuudestani ja miehellekin asiasta oli kerrottu, niin molemmat vaan virnistimme heti syntymän jälkeen ääneen, kun kätilö tytön nosti jalkovälistäni esiin, että on likka tullut äitiinsä.

muoks. poksista 28+0.
 
Viimeksi muokattu:
Kodehu Olis kiva jos tarkistat sen T4V:n :) Mä olen jotenkin ymmärtänyt että TSH on se "tärkeämpi" arvo. Ja T4V aiheuttaa lähinnä väsymystä. Joku oli kirjoittanut olleensa arvolla 11 ihan kuollut. Mulla ei ole minkäänlaista väsymystä ilmassa.

Evolle onnittelut hyvistä ultrakuulumisista.
Tervetuloa starhope ja muut uudet jos en vielä muistanut onnitella plussasta. Starhopen puolesta pidän peukkuja, että lääkärillä oli mittavirhettä tai sitten viikot ei täsmää tai jotain muuta normaalia selitystä pienelle koolle. Sydän kuitenkin sykkii ja se on pääasia (ainakin niin mulle sanottiin varhaisultrassa).
tillukas, alkoi hymyilyttämään toi vauvakarva "peikkopoika" :D en tiennyt että vauvat voi olla oikeesti karvaisia syntyessään.

-iitu 27+3
 
Sylin täydeltä onnea Kwaidan! :heart: :flower:

Ammiina, tervetuloa! Mulla myös tän raskauden LA sama kuin mikä itselläni on aikoinaan ollut :) hauskoja yhteensattumia.

(.) Enää muutama työpäivä ja ens viikolla koittaa jo mammis! Jee! Hankinnat on tehty jo lähestulkoon, joten saa ottaa sit loppuajan ihan loman kannalta :)

Mukavaa pääsiäistä!

Evya 33+4
 
Viimeksi muokattu:
kiitos tsempistä :)

eli kaveri oli alle 4mm kun mittaa olisi pitänyt olla yli 7mm - lääkäri sanoi, että saattaa kasvaa 1mm/päivässä joten sen perusteella kyseessä olisi alle vko, mutta tuntuu silti hassulta että laski niin kovasti. Ovista en tiedä milloin se on ollut kyseisessä kierrossa ja menkatkin heittelee muutamalla päivällä suuntaansa..joten ei auta muu kuin toivoa että kaikki kunnossa. Reilu vkon päästä sen saa tietää. Ja yksityisellä kävin..kuten myös kontrollinkin tulen hoitamaan. että aikalailla sama tilanne ku sulla p.ö.m.p.p.i.s :hug:
tosin mulla menkoista laskettuna oli 6+5 mutta todellisuus voi olla että 5+jotain..
Toivon mukaan niin koska muutoin pieni koko tarkoittaa sitä että kaverissa on ilmeisesti jotain vikaa jne.
 
OI kun täällä on osa jo hyvillä viikoilla! (salaa kateellisena täällä huutelen :D)

starhope ja pömppis, tsempit ultran odotteluun! Samassa veneessä ollaan, tosin mullahan ei ultrassa näkynyt kuin pienehkö sikiöpussi, sikiön ei kai vielä kuuluisikaan näkyä... Kontrolliultra on 10.4., jolloin pitäisi olla 7+6. Tuntuu niiiin pitkältä tämä odotus! :headwall:

stellini 6+1
 
ai että mä toivoisin olevani jo 12+...odottavan aika on pitkä - varsinkin kärsimättömälle :kieh:

stellini peukut pystyssä :) ja kohti seuraavaa varhaisultraa...jossa tietty kaikki saadaan vaan hyviä uutisia!!

starhope 7+0 (todellisuus ilmeisesti 6+jotain)
 
Viimeksi muokattu:
heinis, menen tämän viikon perjantaina, (eli jo kolmen yön päästä jei!) varhaisultraan yksityiselle, ensi viikolla eka neuvola-aika. Aion kyllä kysyä varhaisultraa myös neuvolasta sitten kun se 9 viikkoa olisi täynnä. Niin minäkin oon lukenut että sillä viikolla tapahtuu paljon kehitystä aivoissa ja sisäelimissä, joten on tosi kriittiinen viikko ja selittää osaltaan nuo meidänkin keskenmenot.. Kunhan nyt vaan näillä kolmansilla olisi kaikki hyvin!
Evya, onpas hauska sattuma että sullakin LA on sama kuin itsellä aikanaan. Se on varmasti hyvä merkki!
Starhope, toivottavasti kyseessä on vain mittavirhe ja kontrolliultrassa kaikki olisi hyvin! Tsemppiä odotteluun!
Kiitos tillukas tervetulotoivotuksista! Tässä vielä tiedot tiivistettynä: LA 18.11., 31v., 2 kkm, 2. lapsi, LKS

Ei kai tässä nyt muuta kuin jatkan perjantain ja vu:n oottelua!

Ammiina ja pikkupeikko 7+1
 
starhope Tervetuloa! Myös sinut listoille lisätäkseni tarvitsen tarkemmat tiedot :)

(.) Jostain syystä nyt on vain ja ainoastaan tylsää. Tuntuu, että kaikki tökkii. Maha painaa ja on ihan tiellä (mitähän se onkaan juhannuksena). Hiukan supistelee ja ennestään kohdunkaula oli jo lyhentynyt ja pehmeä. Väsyttää ja nukkuma-asentoa ei enää löydy. Juttukaveriakin kaipailen. Eli ihan normi maanantaitunnelmat, vaikka tiistai onkin.
 
Tuhannesti kiitoksia kaikille onnitteluista :heart:

Lauantaista asti ollaan ihmetelty uutta elämää kotosalla. Kaikki on sujunut hyvin ja isosisko hoitaa pientä ihanasti. Toistaiseksi ollaan vältytty pahimmilta mustasukkaisuuskohtauksiltakin.

Synnytys käynnistettiin rv 41+6 vähäisen lapsiveden ja yliaikaisuuden vuoksi. Täsmälleen samoin, kuin esikoisen kanssa. Vauvan painoarvio oli ultralla vain 2700 g, mutta onneksi todelliset mitat olivat sitten vähän enemmän (3300 g). Kalvojen puhkaisu ei tuottanut tulosta, vaan seuraavana päivänä laitettiin oksitosiinitippa. Tästä 5 h kuluttua neiti oli maailmassa, varsinaisen synnytyksen kestoksi on merkitty 3,5 h. Kaikki meni oikein hienosti ja olen toipunut synnytyksestä hyvin.

Kaikille uusille onnea plussasta ja tervetuloa tänne puolelle! Ja tasapuolisesti jokaiselle toivottelen voimia ja hyvin etenevää raskautta. Täällähän alkaa moni olla taas jo niin pitkällä, että uusia vauvauutisia ei tarvinne odotella pitkään :) Itse olen saanut paljon uskoa, toivoa ja vertaistukea tästä pinosta ja kiitos siitä kuuluu TEILLE jokaiselle :hug: Käyn vielä varmasti lukemassa teidän kuulumisia tästä eteenpäinkin.

kwaidan ja pikku-Puh huomenna jo 1 vko!!

PS: Jos joku kaipailee hyvää doppleria sykenäytöllä, niin mulla olis uudenveroinen tämmönen: Angelsounds doppler JPD-100B kotidoppler - Angelsound Doppler / Angelsounds / Kotidoppler / Babysound Doppler / Syd Laita YV:ä, jos kiinnostaa!
 
  • Tykkää
Reactions: kodehu ja tillukas
Onnea Kwaidanille! Perästä tullaan. Tuo doppleri on muuten tosi hyvä, itselläni on samanlainen, ja viimeksi sunnuntaina sillä "kurkkasin" vauvan kuulumisia, kun oli niin hiljaista masussa. On hyvä, kun tosiaan näyttää sen sykkeenkin, eikä sitten tarvi panikoida. Viikosta 14 aloin itse sillä kuunnella. Toivottavasti pian saan itsekin laittaa kapistuksen myyntiin... :heart:

WP 38+6
 

Yhteistyössä