~ Keskenmenon jälkeen plussanneet ~ *talvella 2012-2013*

Aika on alkanut kulumaan kyllä paljon nopeammin. Äitiysloman alkamiseenkaan ei oo enää kovin pitkästi ja työmotivaatiota on välillä vähän vaikea löytää, vaikka kyllähän siellä tulee vielä yli kuukausi pyörittyä.

Jäin kiinni sokerirasituksessa (paastoarvo oli vähän koholla) ja nyt pitää sit välillä mittailla sokereita ja katsoa tarkkaan mitä syö. Tylsää kun pitää aina miettiä, että saako syödä vai ei. Herkkujen jättäminen pois ei tosin tee ollenkaan pahaa... eipä sitten tule ylimääräisiä kilojakaan niin.

Oon uskaltautunut ostamaan joitakin vaatteita ja vaunuja ja turvakaukaloa olen myös katsonut. Paniikkipäivinä hankinnat tuntuvat edelleen liian aikaisilta, mutta oon päättänyt, että nyt kyllä on pakko jo uskaltaa ajatella, että meille on oikeasti tulossa vauva. Paniikkia on aiheuttanut ajoittain olemattomat liikkeet. Täytyy ensi viikolla kysellä niistä äitipolilla. Hiljaisten päivien jälkeen Hippu on kuitenkin alkanut liikkumaan, joten oon ajatellut, että ehkäpä pikkuinen ottaa välillä vaan rauhassa.

Hanne_ ja Hippu 27+6
 
Hannelle_ noista liikkeistä, eli varmasti on ihan normaalia. Esikoinen oli todella laiska liikkuja ja minulla lisäksi vielä istukka edessä, joka vaimensi liikkeitä entisestään. Valehtelematta olin lähes joka päivä varma, että jotain on vialla ja tein liikelaskentaa välillä monta kertaa päivässä. Ja tosiaan, juuri kuvailemallasi tavalla, että vilkkaiden päivien jälkeen seurasi noita hiljaisia päiviä. Kaikki oli kuitenkin hyvin, eikä tuo pienokainen mikään laiska tapaus ole ollut sitten syntymänsä jälkeen :LOL: Tämän toisen kohdalla onkin sitten toisin, eli möyryää koko ajan ja välillä jopa tekee melkein kipeää nuo liikkeet. Itse kyllä pidän tästä huomattavasti enemmän oman mielenterveyden kannalta, eli en oikeasti valita! Tsemppiä päiviisi, onneksi olet sentään uskaltautunut jo hankintojakin tekemään, kyllä se vauva sieltä nimittäin on tulossa :heart:

kwaidan 33+3
 
Kiva lukea teidän kuulumisia :)

(.) Uskaltauduin kertomaan pomolle vauvauutisia. Jännitti kyllä kovasti, mutta iloinenhan tuo meidän puolesta oli. Kivampi kertoa uutinen itse, kuin että hän kuulisi sen huhuna. Jos vatsa kasvaa tätä tahtia, niin ei se kyllä enää pitkään piilossa pysy.
Tänään käytiin myös katsomassa vaunuja ja turvaistuimia. Ihan noin alustavasti. Saatiin kyllä hyvä väittely aikaiseksi, kun miehen mielestä turvaistuimen telakka ei ole välttämätön vaan voi pelata vöidenkin kanssa. Noh, onhan sitäkin asiaa hyvä pohtia, mutta itsestä se vöiden kanssa touhuaminen tuntuu työläälle. Vaunuista sen sijaan olen nyt enemmän pihalla, kuin ennen niiden tutkimista. Mies onneksi tuntuu olevan niistä nyt perillä ja haluaa nyt pohtia mitkä ominaisuudet olisi meille tärkeitä.

Mun sydän meinaa pakahtua joka kerta kun hoksaan, että mun mahassa todella on vauva! Liikkeet alkaa olla jo aika jykeviä.

Tänä aamuna pohdittiin jo vähän nimiäkin.. Että kai se minun ja miehen luotto tähän asiaan vaan kasvaa. Meille on tulossa vauva! :heart: iiks!

-iitu 18+4
 
Heippa kaikille ja kivaa lauantai-iltaa! :)

kwaidan, Kiitos paljon! :) Kiva päästä tähän joukkoon mukaan. Se VTI on inhottava! Mä sitten kävin gynellä perjantaina, määräsi mulle antibiootit kuitenkin vaikkei pissanäytteessä tulehdusta näkynytkään. Tarkistusta tehtäessä nimittäin virtsaputki aristi oikein kunnolla. Noh, nyt parin päivän antibioottien jälkeen kirvely on lakannut! Tilalle tullut mahakipu ja huoli. Vatsa siis sekaisin, mulla aina sama juttu antibioottien takia. Tuli niin vanhat muistot mieleen...Kun viime raskaudessani mulla oli se paha virtsatietulehdus, sain tuon saman kuurin ja kuurin loputtua raskaus meni kesken. Jotenkin pelkään että mites jos sama toistuu:( Antibiootin nimi on Selexid. Onko kokemuksia? Tottakai turvallinen raskauden aikana mutta kun on hysteerinen niin on hysteerinen...: /

iitu85, Kiva että pomosi otti asian noin hienosti! :) Varmasti jännitti kertoa.

Hyviä vointeja kaikille! :heart: Mulla poksahti tänään viides rv käyntiin...Hih. :)

serenade 5+0
 
Viimeksi muokattu:
serenade Ymmärrän hyvin huolesi! Itsekin mietin, että meniköhän mun edellinen raskaus kesken piilevän VTI:n takia. Että oliko mulla se jo silloin? Tulin siis heti kkm:n jälkeen uudelleen raskaaksi. Mutta pääasia, että nyt hoidetaan tuo sinun tulehdus hyvissä ajoin! Ja antibiooteista tosiaan menee maha sekaisin ja muutenkin ainakin itselläni alkuraskaudesta oli jos jonkinmoista mahakipua ja kolotusta. Eli kuulunee asiaan :) Selexidiä söin minäkin yhden kuurin, mutta se ei toiminut kohdallani ollenkaan eli ei poistanut tulehdusta, joten olen käyttänyt NitrofurC-nimistä antibioottia. Eihän noita söisi mielellään raskaana lainkaan, mutta kyllä minulle lääkärit ovat toitottaneet, että on paljon vaarallisempaa antaa tulehduksen jyllätä kuin syödä antibiootteja, eli pakko kai se on uskoa. Toivotaan, että kohdallasi riittää tuo yksi kuuri vaan!

iitulla85 oli kivoja uutisia, jee! Tsemppiä hankintojen kanssa pähkäilyyn.

Ja kodehulle onnea puolivälin saavuttamisesta!

kwaidan 33+4
 
serenade, selexid taitaa olla se miedoin lääke VTI:hin, mulla oli 3 kuuria sitä ja kun ei tehonnut, siirryttiin nitrofuriin.
Huolen ymmärrän myös minä, mulla oli yhtä KM:a ennen allerginen reaktio, ja vkon päästä todettiin että alkio oli kuollut juuri noina päivinä kun allerginen reaktio oli (turposi huulet+naama+ nokkosihottumaa oli kroppa täynnä)
Tsemppiä!
hyvin se tää raskaus menee, uskalla vaan luottaa siihen:hug:
 
Täälläkin liikkeiden bongailua ja odotusta, epäilen, että olen nyt huomannut sellaisia pieniä kopsahduksia alhaalla vasemmalla, jotka voisivat olla niitä, oih :heart: Varma toki en voi olla, kun ei ole aiempaa kokemusta.

Alakrtakremppaa vähän ollut, kirvelyä ja kuivuutta johon neuvola käski ostaa B-vitamiinivoidetta. Limakalvot temppuilee kuulemma joka on raskaudessa mahdollista. Yläkerrassa se on sitten semmoista, että nenä on tukossa ja siitä huolimatta valuu "vettä" jota pitää koko ajan pyyhkiä ja niistää, inhottavaa. Nuha ei siis ole, tuntuu ihan eriltä ja tätä on jatkunut jo pitkään.
Hengitysosastoki tuntuu oudolta välillä, ulkoilma alkaa ahdistamaan henkeä ja muutenkin tahtoo hengästyttää. Ei kai vielä kuitenkaan sisuskalujen pitäisi olla noussut keuhkoja painamaan asti, vaikka tuplamaha iso onkin.

Tsemppiä ja haleja kaikille, jokaisen jutut luen ajatuksella, mutta olen huono kommentoija kun oon huono muistamaan kuka oli joka kirjoitti mitä, raskausdementiakin vaivaa vaikka syön omega-3 kapseleita, koko ajan pätkii kaikki. :D

18+3
 
Hei! Voisin ilmottautua nyt tänne odottajiin kun plussasin eilen :heart:

Kauhea huoli päällä jo nyt että jos taas käy samalla tavalla kuin viimeksi ja nyt ootankin pelonsekaisin tuntein ekaa ultraa jonka varasin jo tänään kolmen viikon päähän.

Toivottavasti siellä olisi kuitenkin kaikki hyvin ja saisin alkaa nauttimaan raskaudesta:heart:

Mulla laskettu on 6.10.2013 ja nyt siis rv.4+1, synnytyssairaala on oys
hmmm... niin ja oma ikä on 33v ja viidettä odotellaan =)

rakkaudesta äiti ja lokakuun lapsonen :heart: rv.4+1
 
  • Tykkää
Reactions: kodehu ja Neiti-81
Kopsaampa polikuulumiset tännekin :D

polilta kotiuduttu taas,
vkot 36+3.

RR oli kohonnut, 140/98
Muuten lääkäri kovasti kehu että näytän niin elämäni kunnossa olevalta :D heheheh, kannatti meikata:LOL: Lisäksi kehu kovasti et mul on synnyttäjän kroppa täysin :O Kysyin et aijaa, niin totes et pitkä kroppa, saa ponnistusvoimaa, ja lantiossa rutkasti tilaa isollekin vauvalle :D No, kiva tietää:LOL:

pikkuiset ovat n. 2,9kg ja 2,750kg, eli tasaisesti kasvavat samaan tahtiin, ja nyt lääkäri uskalsi melko varman lupauksen sanoa että tyttöjen vehkeet siellä edelleen näyttää olevan:heart::heart:
molemmat ovat nyt raivotarjonnassa taas, ja yllärinä tuli että... tADAA, kohdunsuu on 2 cm:lle auennut! (supistuksiahan mulla ei oo ollu, mitään mainittavia, eilen muutamia vihlasuja)
Näillänäkymin 2 vkon päästä kontrolli, JOLLOIN myös sitten pitää varautua siihen että aletaan hätyyttelemään tyttöjä maailmaan, mutta lääkärin vahva veikkaus oli, että ennen me sinne jo päädytään (niin ne aina lupaa :D ). Käski lähtee aika hätäsesti jos hiukankin siltä tuntuu (mulla aikaisemmat synnytykset nopeita) ja sano et mieluummin liian aikasin kun että liian myöhään.

Mutta nyt siis odotellaan pariviikkoa että josko spontaanisti tytöt päättäis maailmaan putkahtaa. Pitänee siivoilla, saunoa ja sekstailla tänäänKIN :D :D

Mutta juu, omanapaista nyt tuli, jäipä kiva fiilis, eikä patistanu puntarille lekuri edes, sano et mitäs väliä sil nyt enää on :D


UUSILLE tervetuloa ja onnea PLUSSISTA:heart:


T:Neiti+prinsessat 36+3
 
Koska teillä muilla on alkanut tulemaan harjoitussupistuksia?

Mulla tulee nyt 1-2päivässä. Mulla menee alamaha ihan kovaksi vähäksi aikaa ja sitten helpottaa. Ei kyllä satu yhtään, mutta tuntuu inhalle. Tulee useimmiten tällai illalla kun on istunut soffalla tunnin-kaks... Tulee sellainen olo, että tästä on pakko liikahtaa että helpottaa.

Noh, te tunnette mut jo sen verran hyvin, että olen nyt tästäkin asiasta ihan hermona :D Kaksi viikkoa rakenneultraan, niin eiköhän siellä selviä toi kohdunkaulan tilanne :)

-iitu 18+6
 
  • Tykkää
Reactions: Scarleth
Tervetuloa uusille!

Mahtava juttu, että neiti alkaa olla neiteineen täysiaikainen!

iitu Toisilla harkkarit alkavat aiemmin kuin toisilla. 1-2 päivässä on ihan normaalia. Esikoisesta mulla alkoi 18. viikolla, toisesta 16. viikolla ja tästä 10. viikolla. Alle kymmenen päivässä tässä vaiheessa on ihan jees, mutta kymmeniä ei saisi tulla (silloin kyspyy paikat pelkillä harkkareillakin, kokemusta on). Jos supistelee enemmän ja valkovuoto muuttuu limaiseksi, eli vessassa pissaa pyyhkiessä tuntuu todella liukkaalle, silloin soita neuvolaan, että pääset lääkärille pikapuoliin. Suoraan äippäpolille ei siinä vaiheessa ole tarvetta mennä. Vasta jos supistuksia tulee enemmän kuin viisi tunnissa toistuvasti tai ne sattuvat (tiedät kyllä, mitä tarkoitan), on syytä hakeutua ensitilassa äippäpolille.

Muoks. Kävin viemässä esikoisen kerhoon. Lumen pinta oli aavistuksen liukas. Joka askel sattui häpyluussa. Jepjep, muutaman päivän häpyliitos on reagoinut lähes jokaiseen jalan liikkeeseen ja tästä se vain synkkenee. Eihän tässä ole enää kuin puolet jäljellä XD (19+4).
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa äiti3lasta ja rakkaudesta äiti ja onnittelut!!

serenade, oletko syönyt maitohappobakteereja antibioottikuurin yhteydessä? Mulla ottaa aina lääkkeet vatsan päälle ja gefilustabletit auttavat.

iitu, mulla alkoi tässä toisessa raskaudessa harjoitussupparit muistaakseni juuri rakenneultran tietämin. Nyt on kuukauden verran supistellut välillä napakasti ja menkkajuilinnat kiusanneet päivittäin, mutta viimeksi eilen tarkistettuna, kohdunsuu on edelleen täysin kiinni. Oikein on ihmetelty, että miten voi olla vielä ihan napakka, no hyvä näin, vielä pitäisi pikkuisen hetken malttaa odottaa.

( . ) meillä siis on vauva jo viikon sisään, hui... en ole ole vieläkään oikein sisäistänyt asiaa. Ei tämän nyt ihan näin pitänyt mennä, että päivän ja aikalailla myös kellonajan tietää etukäteen. Edelleen tulee harmitusitkuja, mutta yritän ajatella ja uskoa, että kaikella on oma tarkoituksensa. Eilen viimeisellä neuvolakäynnillä sovittiin jo alustavasti kotikäyntikin. Pelottaa kyllä, että ei tälläkään kertaa kaikki mene niin kuin pitäisi. Tajusin juuri yksi päivä, että olen ollut raskaana nyt 5. vuotena peräkkäin ja aina alkuvuodesta on tapahtunut; 2009 aloin odottaa esikoista ja hän syntyi 03/10, kohdunulkoinen oli 03/11, kkm 01/12 ja nyt olisi tuloillaan vihdoin pikkukakkonen. Luokaa kanssasisaret muhun uskoa, että kaikki menisi nyt hyvin ja saisin vihdoin toisen lapsen rinnalleni.

Sanniz & sälli 38+4
 
  • Tykkää
Reactions: Neiti-81
Onnittelut äiti3lasta ja rakkaudesta äiti ja tervetuloa! :)

Kiva lukea myös muiden hyvistä kuulumisista. Nythän tässä saa alkaa jännittämään teidän kuulumisia Sanniz ja Neiti-81! Ihana päästä kuulemaan uusia synnytyskertomuksia :) Tsemppiä loppurutistukseen molemmille!

(.) Täällä mennään aika seesteistä keskiraskautta, liikkeet tuntuu napakoina ja usein, huono olo on alkanut vihdoin helpottaa ja kuin ihmeenkaupalla liitoskivutkaan ei ole (ainakaan vielä) niin pahoja kun esikoisesta oli.
Olen jopa innostunut tekemään kotona vähän jumppaa ja joogaa! Tytär touhukkaana tietysti mukana, välillä hieman hankaloittamassa kun on niin hauskaa kiipeillä äitin selkään ja päälle ja katsoa kaatuuko äiti jos vähän työntää toista jalkaa tuosta... Huoh, no ompa jollain hauskaa :D

Uskaltaudunpa lisäämään tähän jopa masukuvan, itsestäni se tuntuu jo aika valtavalta, vaika aika hillityissä mittapuissa vielä taidetaan mennä :)



Aijaa.com - 11690240

Onnistuukohan kuvan lisäys...

mumina 22+5
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Neiti-81
kwaidan, Jeps, toivotaan että tämän enempää ei tulehduksia enää tulisi!

Neiti-81, Kiitos :heart: Yritän parhaani mukaan luottaa siihen että tällä kertaa kaikki menee hyvin.

Sanniz, En oo syönyt maitohappobakteereita, mutta voisin käydä apteekista hakemassa. Kuuria vielä kuitenkin jäljellä, onneksi mahakivut kuitenkin ovat jo vähän helpottaneet :)

Vähän kuulumisia muuten:

Vointi on ollu aikas heikko. Oon kadottanut ruokahaluni johonkin jäljettömiin, mikään ei maistu. Ei oo pahoinvointia ollut, mitä nyt välillä saattaa joku haju etoa. Vettä oon koittanut juoda paljon ja syödä ihan vaikka väkisin pieniä aterioita säännöllisin väliajoin. Käyn huomenna aamulla neuvolassa ja multa mitataan hemoglobiini. Hirveetä pyörrytystä ja heikotusta koko ajan (joka tietty johtuu myös siitä, ettei oo tullut syötyä niin paljon kuin pitäisi...) Noh, jospas se tästä. Pääasia ois kuitenkin että tuolla masussa kaikki hyvin.

Niin ja tervetuloa uusille!

P.S. varhaisultraan enää 10 päivää..

serenade 5+3
 
Viimeksi muokattu:
mulla oli kkm lokakuussa ja nyt tammikuun alussa tein positiivisen testin.LA 21.9.tänään kävin varhaisultrassa ja siellä oli pikku papunen 7.5mm ja sydän löi vimmatusti :)
menkkatuntemuksia edelleen mutta ovat kuulema normaaleja vielä tässä vaiheessa :)

-mirva ja samusirkka 6+3(6+5)
 
  • Tykkää
Reactions: Neiti-81
Ai niin, virtsiksen kanssa tappeleville voisin suositella myös luontaistuotekaupasta saatavia karpalotabletteja, ovat pitäneet minulla ainakin tulehdukset kurissa. Alkuraskaudessa todettiin tulehdus, joka oli täysin oireeton, sattumalta neuvolan rutiinikokeessa oli vähän proteiinit koholla, labrassa selvisi sitten. Sain nitrofur-ctä (penisiliiniallergian takia ainut joka sopi), mutta jouduin parin päivän jälkeen jättämään leikin kesken, antibiootti nosti kuumeen ja teki olon uskomattoman huonoksi. Vaihdoin sitten sokerittomaan karpalomehuun ja karpalotabletteihin (joissa on muuten sitä maitohappobakteeria myös), tulehdus häipyi sillä ja on pysynyt onneksi poissa! Niitä voi ottaa myös antibiootin aikana/jälkeen pitämään yllä hyvää bakteerikantaa ja ehkäisemään tulehduksen uusimista!
Oho, tulipahan mainospuhe :D
 
Takana siis:
varhainenkeskenmeno 12/2010 (rv 5+)
kohdunulkoinen 12/2011 (todettiin varhaisultrassa rv 6+?)
tuulimuna 6/2012 (todettiin varhaisultrassa rv 6+4)

Nyt taas kerran raskaana, rv 5+2.
La 29.9 :)
Ikää 24-v ja eka lapsi.
Synnyttelen tyksissä jos sinne asti päästään.
 
  • Tykkää
Reactions: Neiti-81
Tervetuloa uusille ja onnea plussista :flower:

Oi että mää odotan jo kovasti vauvauutisia Neiti-81 ja Sanniz, hurrrjan jännää. Mä en tiedä millai te maltatte odottaa, kun mäkään en malttais odottaa teidän puolesta :D

Kiitos tillukas tyhjentävästä vastauksesta harkkasuppareiden osalta! Heti helpotti huoli, kun tuli noin asiantunteva vastaus. Mulla tosiaan on menkkojenkin aikaan tiukempia supistuksia, puhumattakaan niistä km:n aikaan koetuista... Eli huolet poies! :)

Tuntuu että nämä viikot menee nopsaan, mutta toisaalta tuntuu ettei ne kulu millään. Puoliväli on ihan kohta käsillä :)

-iitu 19+0 pokspoks :heart:
 
tillukas uskon kyllä, että sulla on enempi tietoa ku neuvolantädeillä :D Ja jotenkin sun kertomana asia rauhoittaa enemmän, kuin se että kuulisin sen neuvolantädiltä. Ainakin mun neuvolantätini vastaa joka asiaan, ettei hän ole oikein varma ja jos jatkuu niin lääkärille... Ihana ihminenhän tuo muuten on, mutta joskus tuntuu ettei se ota mihinkään oikein kantaa.

Onko kenelläkään kokemusta funmum-farkuista? Painaako ne alavatsaa? Onko koot sitä mitä ne väittää?

(.) Mun navan ympärys on kasvanut +18cm, ounou :D
 
Hei!

Liittyisin joukkoonne seuraavilla tiedoilla:
Tinkatar, LA 7.8.2013, km 07/2012 ja 08/2012, 3.lapsi

Itseasiassa tämä tämän hetkinen on jo 7.raskaus, mutta nuo viimeisimmät km:t lienevät ne oleellisimmat tämän pinon kannalta :) Olen tainnut tämän pinon edeltäjissä kirjoitella jo aiemmissa onnistuneissa raskauksissakin. Nyt alan vähitellen olemaan jo luottavaisin mielin tämän raskauden suhteen, että tämänkin päätteeksi saisin kovasti kaivatun pienokaisen syliini. Ihan alkuraskaudessa sitä luottoa ei kyllä löytynyt lainkaan, vaan olin hyvin skeptinen. Mutta niinhän sitä helposti käy, kun noita keskenmenoja tulee putkeen.

Tällä erää tällaista omanapaista esittelyä, mutta josko jatkossa osaisin jo kommentoida muidenkin juttuja :)

Tinkatar ja Tikru 13+0
 

Yhteistyössä