Kevätvauvasta 2008 haaveilijoita

Toivotaan suski85 että nyt olisi tosi kyseessä! =)

Työasiat on mietityttänyt monia. Eipä mullakaan ole vakituista paikkaa, ja silti uskaltauduin mammalomalle ja toista jo suunnittelen. =) Mutta ne vakipaikat on niin tiukassa, että siinä olisi voinut vauvahaaveet lykkääntyä pitkäksi aikaa jos olisi jäänyt odottelemaan... mä lasken sen varaan, että nyt on hyvä hetki tehdä lapset, ei haittaa vaikka olisi muutaman vuoden pois työelämästä sillä kun suuret ikäluokat jää eläkkeelle, niin kyllä niitä töitä alkaa löytymään ihan eri tavalla.

Kaverin kanssa tästä juuri keskusteltiin, mä sanoin hänelle että en ole tällä hetkellä mikään haluttu ihminen työmarkkinoilla kun on pieni lapsi. Hän totesi, että tuskin se paljoa vaikuttaa, hän on vielä vähemmän halutumpi kun on kolmekymppinen eikä lapsia lainkaan, kaikki työnantajat vaan ajattelee että tuolla on kaikki äitiyslomat vielä edessä. Naisilla tämä tietty ikä vaikuttaa työnsaantiin, on lapsia tai ei... saumat voi olla tosiaan paremmatkin sitten kun on pari lasta, työnantajat ajattelee että äitiyslomat on pidetty suurimmaksi osaksi. No, tiedä näistä sitten, joka tapauksessa mietin aikanani asian niin että haluan lapsia sen verran paljon että mieluummin otan riskin työnsaannin suhteen kuin sen että lapset jääkin saamatta. Ja uskon kyllä työpaikan itselleni löytäväni sitten kun lapsiluku on täynnä. =)

Nyt olen siis kotona tuon tytön kanssa vielä, mutta syksyllä ehkä menen takaisin töihin entiselle työnantajalle (soitteli muutama päivä sitten ja kysyi) jos heillä alkaa yksi uusi projekti. Olisi ihan kivakin käydä töissä välissä, vaikka vauvatärppi tulisi nopeaankin niin ehtisi siinä puolisen vuotta töissä käydä. Ja jos vauvaa ei heti kuulu niin sitten varsinkin on kiva välissä palata työelämään. Saa nähdä nyt sitten, miten sen projektin kanssa käy...

Vielä yksi näkökohta tuosta vakituisesta työpaikasta ennen mammalomaa: jos on vakipaikka, niin mammaloman jälkeen on joko palattava töihin tai jäätävä kotihoidon tuelle. Jos taas ei ole työpaikkaa tiedossa, niin voi jäädä kotihoidon tuelle tai ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi ja jäädä ansiosidonnaiselle (jos kuuluu työttömyyskassaan) kuten minä tein. Töitä ei ole löytynyt (olen kyllä hakenut), mutta tuo ansiosidonnainen on aika paljon parempi kuin kotihoidontuki... eli siis ei se ole pelkästään huono juttu välttämättä, jos vakipaikkaa ei ole! Tosin mieluummin minäkin kuitenkin olisin ottanut sen vakituisen paikan ja olisin nyt kotihoidontuella.
 
Onneksi ei näköjään olla ainoita, jotka miettivät vaavin ajankohtaa taloudelliselta kannalta. Asunnosta toki velkaa on, mutta niin on varmaan monta vuotta tästä eteenpäinkin! Molemmilla on vakkaripaikat, mutta silti olemme miettineet, kuinka pitkäksi ajaksi voisi jäädä kotiin mahdollisen vaavin kanssa ilman, että elintaso laskee. En kuitenkaan ole kotiäitityyppiä, joten en kuitenkaan kovin kauaa hoitovapaalla voisi kuvitella olevani. Mutta nää on just niitä asioita, jotka voi päättää vasta sitten, kun se vauveli itsellä on. Vauvakuume nousee koko ajan, mutta toukokuulle aiotaan odottaa. Järki voittaa vielä tunteet.
 
Mä taas toivon pian tulevani raskaaksi, että pääsisin työpaikalta pois!!! mammalomalle lepäämään... meillä on tasasin väliajoin kriisejä työpaikalla ja pomo on mitä on... tahtoo POIS!!! Työpaikan vaihto olis ihan jees, mut katotaan nyt kuinka tän vauva-projektin kanssa käy...


Ei pidä ajatella onko varaa hankkia lapsi, vaan se . että mihin on varaa lapsen jälkeen!

ei lapsi ole mikään lemmikki, mikä hankitaan vaan jos on varaa pitää sitä...

Aina ei tarvitse ostaa kaikkea uutena ja kalleinta luksusta vaan halvemmallakin pääsee...

nyt meinaa lämmöt nousta ja ehkä lenssu iskee...nokka vuotaa ja muutenkin aika olo... :snotty:

kp 27 menossa...
 
Iltaa =)

Omana toiveena esikoiseksi olisi pienen pieni tyttö.. :heart: Mutta pääasia tietenkin, että lapsi olisi terve. Tuntuu vaan siltä, että kaikki ympärillä saavat poikia, joten tyttö olisi siksi kiva yllätys.

No niin, ja mulla tänään kp 1/?? ja olo on :kieh: . Käyn valitettavan herkillä kierroksilla aina näihin aikoihin, mies parka.. :/
 
Esikoisesta haaveilevat
Vauvakuumeinen......1. haaveissa..........toukokuussa alkaa
Bumba.....................1. haaveissa...........kesäkuussa alkaa
Meillevauva..............1. haaveissa..........huhtikuussa alkanee
Hilipati.....................kp. 1/??.............03/07......................yk.1.
Kälättäjä..................kp. 28/??.............02/07......................yk.1.
Rhea........................1. haaveissa............touko-kesäkuussa alkaa

Toista toivovat

Hissukka..................2. haaveissa...............toukokuussa alkaa
Titania.....................2. haaveissa...............kesäkuussa toivottavasti
Heikko-Peikko.........."2." haaveissa.............varmaa tietoa ei vielä
sonja.......................2.haaveissa..............ehkä heinäkuussa
Jemina.....................2.haaveissa...............ei vielä tietoa
Helmi72....................2. haaveissa............huhti-toukokuussa alkaa
iida83.......................2. haaveissa............huhtikuussa alkaa

Kolmatta kaipailevat

Alicia.......................3. haaveissa..............toukokuussa alkaa
Narya......................3. haaveissa..............en tiedä vielä
Miiruska...................3. haaveissa..............joskus kesällä
Äippä84....................3. haaveissa..............alkanut jo
Tytönjapojanmamma...3.haaveissa.............joskus kesällä


Hissukka kyllä raskaana olevat pääsee jonon ohi, näin kävin sillon meillä viimeksi kun olin raskaana ja isompaa haettiin. Kämppä vapautui kuitenkin vähän keskenmenon jälkeen, eikä silloin osattu ajatella järkevästi.. eli ois voitu ottaa se vaikkei lasta elävänä saatukaan syntymään. :'(

Nyt kuitenkin kävin jo asuntotoimiston tätin kanssa juttelemassa ja ollaan jokatapauksessa ekana jonossa! Eli on vain ajan kysymys koska seuraava asunto vapautuu ja päästään muuttamaan. Nyt jos tulis ilmotus muutto olis 1.5.
 
Esikoisesta haaveilevat
Vauvakuumeinen......1. haaveissa..........toukokuussa alkaa
Bumba.....................1. haaveissa...........kesäkuussa alkaa
Meillevauva..............1. haaveissa..........huhtikuussa alkanee
Hilipati.....................kp. 2/??...............03/07......................yk.1.
Kälättäjä..................kp. 28/??.............02/07......................yk.1.
Rhea........................1. haaveissa............touko-kesäkuussa alkaa

Toista toivovat

Hissukka..................2. haaveissa...............toukokuussa alkaa
Titania.....................2. haaveissa...............kesäkuussa toivottavasti
Heikko-Peikko.........."2." haaveissa.............varmaa tietoa ei vielä
sonja.......................2.haaveissa..............ehkä heinäkuussa
Jemina.....................2.haaveissa...............ei vielä tietoa
Helmi72....................2. haaveissa............huhti-toukokuussa alkaa
iida83.......................2. haaveissa............huhtikuussa alkaa

Kolmatta kaipailevat

Alicia.......................3. haaveissa..............toukokuussa alkaa
Narya......................3. haaveissa..............en tiedä vielä
Miiruska...................3. haaveissa..............joskus kesällä
Äippä84....................3. haaveissa..............alkanut jo
Tytönjapojanmamma...3.haaveissa.............joskus kesällä

Heti meni väärin Hilipatin kp:t.. nyt kuitenkin korjattu =)
 
Käytiin eilen katsomassa miehen serkun pientä kolmen viikon ikäistä tyttövauvaa. :heart: En muistanutkaan miten ihania nuo ihan pikkuiset vauvat on... :ashamed: :snotty: Ja kuumeilu senkun voimistuu! APUA! :eek: :D Mies yrittää saada odottamaan tuohon toukokuuhun. :p Kyllä tämä on niin kamalaa... Piinaviikot on paljon mukavempi kuin tämä aloittamisen odotus! :LOL: Ja jotenkin tuntuu, että aikaisempien kultien kohdalla en näin pahasti ole kuumeillut. :ashamed: ;)
 
Moi kaikille!
Päästiin nyt miehen kans sopimukseen: syksyyn asti mennään entiseen malliin (kierukka ehkäisynä), mutta sit voitas ehkä antaa mahdollisuus pikkukakkoselle! Itse kyllä edell. epäilen, ettei miehen kanta ole oikeasti muuttunut (halusi vai rauhoitaa minua), mutta onhan tämä tyhjää parempi.

Itselläkin on toki noita epäilyksen hetkiä (määräaikainen työsopimus, kuinka jaksaa vauvarumban valvomisineen, rahojen riittävyys jne.). Toisaalta olisi niin "helppoa" jatkaa vain tämän yhden lapsen kanssa eteenpäin, mutta kun SYDÄN huutaa sitä toista pientä!!! Olisi niin ihanaa tuntea ne raskaudenaikaiset muutokset itsessään ja lopulta saada se käärö tuhisemaan tuohon rinnalla... No, tehän tiedätte tunteen :)

Tsemppiä teille kaikille, joilla on yritys jo menossa/suunnitelmissa!!
P.S Te joilla on jo 2 lasta! Minkälaisia kokemuksia on siitä, jos lapsilla on n. 4v ikäeroa?!
 
Meillevauva
Ja tyhmä kysymys: miten toi kp lasketaan? kun mulla jäi nyt sit pillerit pois mutta en mä kierron pituudesta tiedä.. siitä on niin pitkä aika kun viimeksi oli menkat..

Onks se niin että kun ekat menkat nyt jossain vaiheessa alkaa niin siitä aletaan laskemaan kiertopäiviä?


 
Meillevauva: just niin se mielestäni lasketaan, eli kun ekat menkat alkaa, niin se on kp 1, ja siitä seuraavien menkkojen alkuun tulee se kierron pituus, eli esim. kp 1/28.

Mulla on nyt siis ekat luomut meneillään ja heti huomaa, että on runsaammat. Muutenkin kuvittelin, että kun jättää pillerit pois niin on vähän lempeempi, mut ei, mä kiukuttelen taas ihan koko ajan :kieh: . Sitä mä eilisellä tekstillänikin tarkoitin, että pinna on kireellä. Yritystähän me ei vielä olla aloitettu. Huomasin vaan et Heikko-Peikko oli laittanut meille jo yritykerratkin (oltaiskin jo aloitettu..) mutta siis ehkis on kehissä ainakin tämän kierron vielä. Sitten mahdollisesti vois sen jättää pois, kun on tuo toukokuukin jo niin lähellä.

Mä oon tänään ollut muutenkin mieli niin maassa, ku mun oma mummi on joutunut sairaalaan ja on siellä aika huonossa kunnossa, ikääkin on jo paljon. Tunteet pinnassa :snotty:
 
Kolmatta päivää ihan hirvee olo.. :kieh: Ei kuumetta tms vaan maha kipee ja särkee joka paikkaa.

Eilen ompelin kaverin tulevalle vauvalle huppupyyhkeen ja etsin netistä imetystyynyn ohjeita.. Huoh. Ehkä joskus pääsee omallekkin nyytille ompelemaan.

Enää parin viikon edestä pillereitä jäljellä. Aamulla ukko kysyi että nytkö sitä pikku-Pekkaa tehdään? Sanoin, että justhan otin pillerin johon ukko vastas että miks otit.. =) Ei se kyllä tosissaan ollut. :)

Toivottavasti Hilipatin mummon (ja oma) vointi paranee. :hug:
 
Hei!

Ääh edellinen tekstini hävisi jonnekin bittiavaruuteen.. Yritetään uudestaan.

Tännehän on tullut paaaljon haaveilijoita. Lisäätkö minutkin Heikko-Peikko listalle, kiitos eli:

Minja..................2. haaveissa...............heinäkuussa alkaa

Mäkin täällä painiskelen kanssa noiden työasioiden kanssa. Mutta kylläpä helpotti lukea "kohtalotovereiden" kirjoituksia. Tuli parempi olo kuin luin mm. Hissukan kirjoituksia, jossa oli monta hyvää ponttia.

Itselläni on sellainen tilanne, että äippäloma loppui tammikuussa ja jäin työttömäksi. Määräaikaista työsuhdettani, joka oli kestänyt 2,5 v., ei yllätys yllätys uusittu vuodenvaihteen jälkeen. Nyt etsiskelen töitä ja olen kotona pian 1-vuotiaan esikoispoikani kanssa.

Olen nauttinut kotonaolosta ja mikään hirmu kiire ei takaisin työelämään ole. Toisaalta hirmuinen vauvakuume vaivaa ja tarkoitus olisi aloittaa tositoimet heinäkuussa. Tässä välissä olisi hyvä ja ihan mukavaakin olla töissä vaikka vähänkin aikaa. Mutta jos ei töitä ala kuulua, en haluaisi viivyttää tätä kakkosprojektia, koska kuitenkin ikääkin alkaa olla 30 +. Ja jos taas alkaa odottaa viimeisen päälle sopivaa tilannetta, niin eihän sitä tule. Titania kirjoittikin hyvin eli: "Lapset on kuitenkin elämän tärkein asia ja jos vauvan haluatte, niin työasioilla ei kannata stressata! Jos jää odottamaan sitä täydellistä hetkeä, että on asunnot ja vakituiset työt ja sitä ja tätä, niin pian huomaa olevansa jo (liian) vanha ja lasten saanti on jo vaikeampaa." NIINPÄ. Mutta en voi sille mitään, että pelkään työnsaantimahdollisuuksieni laskevan muutaman kotonaolovuoden takia.

Mutta eiköhän kuitenkin uskalleta antaa lupa kakkoselle kesällä. Täytyypä alkaa seurata aktiivisemmin tätä palstaa.
 
Kälättäjä kiitos myötäelämisestä ja toivon kovasti sulle plussaa +++!! Joko ajattelit tänään testailla?? =)

Olen tosiaan aika järkyttynyt miten paljon pillerit niukensi menkkoja, nyt tääl on siis ekat luomut menossa ja kyllä sitä riittää :x Toisaalta hyvä huomata et lähti heti toimimaan hyvin, oon joskus kuullut naisesta jolle ei enää pillerien lopettamisen jälkeen luomuja tullutkaan. Nyt siis toivon et tämä kierto menis ohi nopeesti ni päästäis vihdoin puuhastelemaan sitä pikkuista ihmettä! =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.03.2007 klo 11:00 Heikko-Peikko kirjoitti:
Esikoisesta haaveilevat
Vauvakuumeinen......1. haaveissa..........toukokuussa alkaa
Bumba.....................1. haaveissa...........kesäkuussa alkaa
Meillevauva..............1. haaveissa..........huhtikuussa alkanee
Hilipati.....................kp. 1/??.............03/07......................yk.1.
Kälättäjä..................kp. 28/??.............02/07......................yk.1.
Rhea........................1. haaveissa............touko-kesäkuussa alkaa

Toista toivovat

Hissukka..................2. haaveissa...............toukokuussa alkaa
Titania.....................2. haaveissa...............kesäkuussa toivottavasti
Heikko-Peikko.........."2." haaveissa.............varmaa tietoa ei vielä
sonja.......................2.haaveissa..............ehkä heinäkuussa
Jemina.....................2.haaveissa...............ei vielä tietoa
Helmi72....................2. haaveissa............huhti-toukokuussa alkaa
iida83.......................2. haaveissa............huhtikuussa alkaa

Kolmatta kaipailevat

Alicia.......................3. haaveissa..............toukokuussa alkaa
Narya......................3. haaveissa..............en tiedä vielä
Miiruska...................3. haaveissa..............joskus kesällä
Äippä84.................kp. 5/28-30.....03/07...............yk.2
Tytönjapojanmamma...3.haaveissa.............joskus kesällä

Heips!
:wave:

Jopas on mukava "pinouudistus" täällä tapahtunut... Kiitos siitä=)
Ja paljon on hälinää näköjään täällä, minä kun koitin kurvailla viikonlopun ihan muualla, kun täällä vauvaradalla... Otti niin pahasti pataan tuo tädin vierailu :kieh: tajuais nyt jo ettei meillä sitä kaivata! Mutta nyt siis kp 5 ja uutta yritystä käynnistellään, toivottavasti olis lempeitä plussatuulia luvassa!
Mites Kälättäjä, joko olet uskaltanu testailla?
 
Tässä jo laskeskelin että kesäkuun kolmas päivä on ensimmäinen päivä ilman pillereitä. Mitenkäs kun en ajatellut ruveta silloin ehkäisemään ja odottelemaan niitä luomumenkkoja, vaan ruvetaan yrittämään saman tein. Vai pitäisikö niitä luomuja odotella jostain syystä?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.03.2007 klo 10:37 Bumba kirjoitti:
Tässä jo laskeskelin että kesäkuun kolmas päivä on ensimmäinen päivä ilman pillereitä. Mitenkäs kun en ajatellut ruveta silloin ehkäisemään ja odottelemaan niitä luomumenkkoja, vaan ruvetaan yrittämään saman tein. Vai pitäisikö niitä luomuja odotella jostain syystä?
en tiiä onko noille luomujen odottamisille mtn lääketieteellistä selitystä...sellasta oon kyllä kuullu, et mikäli nodottaa ne luomut ensin nii on helpompi laskea laskettu aika mahdolliselle raskaudelle... :/ tiiä sitte...
mut meillä ei esikoisesta mtn luomuja odoteltu, marraskuun loppupuolella söin viimisen pillerin ja joulukuun 2. päivä olin raskaana..että näin =)
 
Kiitos äippä84.

Tuota vähän ajattelinkin, että jos juuri tuosta ensimmäisestä luomukierrosta olisi nuo tärppi mahdollisuudet hyvät. Itsellä ilman pillereitä kierto on ollut epäsäännöllisen säännöllistä eli 30-35 päivää. Ja kun tuntuu, että suvussa tuo raskautuminen ei ole toistaiseksi ollut sieltä helpoimmasta päästä, niin täytyy käyttää kaikki konstit hyväksi. Olen kanssa kuullut, että kun pillerit jää pois niin se ensimmäinen kierto saattaa vielä mennä pillereitten aikataululla, jolloin siis suht säännöllisen kierron vuoksi ovis ym. on helpompi hahmoittaa.

Tiedä sitten, kuinka paljon tuosta on vaan uskomusta ja kuinka paljon faktaa :)

Kuitenkin se on varmaan melko yksilöllistä miten kroppa reagoi jo pelkästään pillereitten pois jääntiin. Saa nähdä miten ja koska nuo kierrot lähtevät ollenkaan käyntiin.<br><br>
 
Meillevauva
Mutta mistäs sitä tietää milloin ovis on kun on juuri jättänyt pillerit pois? Olettaen että ovis ei tunnu.. Kauhea kun tuntuu teini-ikäiseltä kysellä tällaisia mutta kun ei noita menkkoja ole aikoihin ollut.. :p

Kun mä tässä kuitenkin mietin josko kieltäytyisi kunniasta ekojen tärppipäivien kohdalla, ihan vaan noiden työjuttujen takia. Nyt ajattelen ihan vaan työnantajan kannalta, oma elämä on onneksi niin tasapainoista ja hyvätuloista ettei mikään äitiysloma sitä hetkauta huonoon suuntaan.

 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.03.2007 klo 11:49 Meillevauva kirjoitti:
Mutta mistäs sitä tietää milloin ovis on kun on juuri jättänyt pillerit pois? Olettaen että ovis ei tunnu.. Kauhea kun tuntuu teini-ikäiseltä kysellä tällaisia mutta kun ei noita menkkoja ole aikoihin ollut.. :p

Niimpä... ei kai sitä oikeen tiedäkkään et millonka se ovis on, ku se kierron pituus voi heitellä rajustikkin juuri pillereiden poisjäännin takia..hö...
Tai tietysti... onhan niitä kaikenmaailman ovistestejä, jos niitä intoutuu käyttämään ;)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.03.2007 klo 11:49 Meillevauva kirjoitti:
Mutta mistäs sitä tietää milloin ovis on kun on juuri jättänyt pillerit pois? Olettaen että ovis ei tunnu.. Kauhea kun tuntuu teini-ikäiseltä kysellä tällaisia mutta kun ei noita menkkoja ole aikoihin ollut.. :p
Meillevauva, mulla ei koskaan ennen (siis ennen pillereitä) oo ovis tuntunut, mutta heti kun jätin pillerit pois niin oli tämä tajunnan räjäyttävä kipukohtaus, joka sitten gynekologin mukaan oli ovulaatio...se voi olla että oli siksi justiinsa niin kivulias, kun olin jättänyt ne pillerit pois. :/ Mutta tuskinpa kaikille tulee niin kovilla kivuilla, tää oli vaanmun tapaus.
PS. Ei olis kyl siinä tilassa tullut mieleenkään harrastella mitään peittojen heiluttelua. Kipuilua kesti n. viikon sen kipukohtauksen jälkeenkin! Eli toivottavasti ei jatkossa tule sellaisia... :ashamed:
 
Maanantaita kaikille =)

Toivottavasti Hilipatin mummo voi paremmin!
:hug:

Tervetuloa kuumeilemaan Minja! Meillä taitaa olla aikalailla sama elämäntilanne, minäkin kotona työttömänä 1v4kk tytön kanssa ja toinen haaveissa.

Bumba, mä olen kuullut että tuo ekojen luomumenkkojen odottaminen olisi perua niiltä ajoilta, kun ultralaitteita juurikaan ollut. Helpotti silloin lasketun ajan määrittämistä. Ja pillereissäkin oli siihen aikaan enemmän hormoneja, varmaan sekin vaikutti. Mutta nykyisin ei siis tietääkseni ole tarvetta tuohon odotteluun.

Oviksen bongaamisesta on puhuttu, se onkin sitten sitä korkeampaa matematiikkaa, jos mitään selviä merkkejä ei tunnu. Näillä sivuilla on aika paljon tietoa aiheesta: http://metku.net/~pesu/ovulaationtunnistaminen.php

Ääh, tylsää tämmöinen kun ei mitään muuta voi tehdä kuin odotella toukokuuta... mutta joka päivä se on päivää lähempänä kuitenkin. Ja ainahan voi jännäillä kohtalotovereiden puolesta!
 
Vieläkin ihan hirvee olo. Jos menkat ei ois just viikko sitte loppunu ni voisin kuvitella tämän pahoinvoinniksi.. :p Tosin tätä jatkuu koko päivän eikä vain aamuisin. Mut ei tää mitään flunssaa tai oksennustautia kyl oo.

Käytiin kirppiksellä avon kans tänään ja se oli ihan ihmeissään miks pitäs ostaa monen sadan vaunut vauvalle ku kirppiksellä ne maksaa jonku 20?. Meinasin pyörtyä. Ne vaunut siellä oli jotain kivikautisia ja ihan pa*kasia. \|O

Huomenna työhaastatteluun.. Iiiik!! (harjoittelu kyseessä) Pitäkäähän peukkuja että ne tarjoaa palkkaa siitä. =)
 

Yhteistyössä