kiinassa riehuva entero

olis sellasta kysyttävää kun mies taas lähtee sinne töihin parin viikon päästä että onko mahdollista että tois sen mukana sieltä meidän pojalle?? kiinassa on lapsia siihen kuollut jo p'äälle 30 ja 5000 saanut tartunnan.. pelotttaa
 
Alkuperäinen kirjoittaja Knicke Knackerton:
Onko sulla jotain linkkiä tuohon Kiina-uutiseen. Näin sen tv:ssä kyllä, mutta enteroita tosiaan ei ole vain se yks, vaan se on vähän niin kuin yleisnimike..
se on se suu ja sorkkatauti juttu.... enmäkä ole suomessa kuin uutisista pari kertaa siitä kuullut mutta kiinalaisilla sivuilla paljon juttua
 
Mikähän on muuten syynä, kun mainitsit että se on tuo "suu-ja sorkkatauti"-entero, niin suomessa sitä ei pidetä kovinkaan vaarallisena ja sitä ei hoideta lääkkeillä, koska on virus. Lähinnä vaan tavallisena flunssana. Onkohan sitten se jotenkin muuntunut äkäisemmäksi tuolla.
Tai sitten vain noin vakavat jälkitaudit on niitä, jotka aiheuttaa kuolemia ja nehän toisaalta ovat suomessa yleensä hyvin hoidettuja.


 
MEilla taalla SIngaporessa on ollut paha HFMD-epidemia. Parhaimpina viikkoina on ollut n 1500 uutta tapausta. Tilanne on rauhoittumassa onneksi. Osa paikallisia kouluja ja lastentarhoja on jouduttu sulkemaan. KV-kouluissa on tilanne onneksi hyva. 1 lapsi on kuollut jalkitautiin taalla vasta onneksi.

http://sg.news.yahoo.com/afp/20080507/tap-health-china-enterovirus-8d4ea94.html

 
Tassa lasten koulun tiedote

May 6th, 2008


Dear Parents,

We want to share with you some information about Hand, Foot and Mouth disease as it has been of concern in Singapore in recent weeks. We have had 5 cases but we have taken precautionary measures in our classrooms by sanitizing toys and equipment.

Hand, Foot and Mouth is an airborne viral disease. It is transmitted through direct contact. The incubation period is one to seven days. Please monitor your child for the following symptoms. Children should not be brought to school if they have:

. Fever
. Red spots and blisters - like rashes on the hands, feet or buttocks
. Mouth ulcers
. Sore throat
. Runny nose
. Vomiting and diarrhea
. A general feeling of being unwell
. Or, are under medication, especially those containing sedatives or antibiotics

All children who have had HFMD must bring a Doctor's note to our school nurse, Mrs. Lillian Wong, before they can return to class. There will be no admissions without a Doctor's note. Siblings are also asked to remain at home until the child with the infection has been certified by a doctor as fit to return to school.

We will continue with the following preventive measures:

. Classrooms and equipment are cleaned and disinfected.
. We encourage children to use water bottles with covers.
. Children will use the sanitizing gel in the classroom to clean their hands throughout the day.
. Affected classes do not have water play activities.
. Affected classrooms are cold fogged at night and aired in the mornings.
. Our school nurse, Mrs. Lillian Wong does spot checks of children in the classrooms where there have been cases of HFMD confirmed.
. In addition, all classrooms were cold fogged and aired twice last week.

We ask that you help by checking your child's temperature and monitoring for other HFMD symptoms before coming to school daily. Children displaying any of the symptoms should see a doctor immediately, and should be kept at home, away from other children, until the rash is completely gone. Otherwise, student attendance at school should continue as normal. If you have any questions, please contact our school nurse, Mrs. Wong at 6467 1732 Ext. 222.

Thank you.
 
kiukua pursuen
Kun ei vaan sitä tänne Lahteen tuo,niin hyvää matkaa vaan:( Mä inhoan just tota että rampataan hakemassa kaikki taudit ulkomailta ja sitten me joudutaan taistelemaan niiden kourissa jaksamisen äärirajoille asti=(
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiukua pursuen:
Kun ei vaan sitä tänne Lahteen tuo,niin hyvää matkaa vaan:( Mä inhoan just tota että rampataan hakemassa kaikki taudit ulkomailta ja sitten me joudutaan taistelemaan niiden kourissa jaksamisen äärirajoille asti=(
just siinä yksi taas...
 
Enterorokko on ennenkaikkea pikkulasten tauti. Harvoin tarttuu vanhemmille lapsille ja aikuisille. Ja onneksi nuo vakavat jalkitaudit(aivokalvontulehdus, sydanpussintulehdus seka verenmyrkytys) ovat todella harvinaisia.
 
asiaan perehtynyt vieras
Yleensä enteroviruksen aiheuttaa coxsackie-virus, jonka aiheuttama enterorokko on hyvin lievä. Sitten on toinen virus, V71 (tai jotain sinnepäin), joka voi aiheuttaa näitä vakavia tauteja. Kuitenkin sekin melko harvoin.
 

Yhteistyössä