Hei!
Teimme vaikean päätöksen alkioidemme kohtalosta. Vaihtoehdot olivat hävittäminen, kantasolututkimus tai luovuttaminen toisen pariskunnan käyttöön.
Vuoden mittaisen pohdinnan seurauksena päätimme, että luovutamme alkiot toisen pariskunnan käyttöön.
Et usko kuinka toivoisin, että saisit oman biologisen lapsen. Tiedän kokemuksesta lapsettomuuden tuskan ja kaipuun. Meitä onnisti. Onnisti viimeisellä kerralla. Säilöön meiltä jäi vielä 7 priimana pakastettua alkiota. Saimme onnistuneesti kaksi raskautta joista seurauksena 3 ihanaa lasta.
Nyt on tullut aika, kun me emme enää näitä alkioita tarvitse. Toivomme että näistä alkioista on apua sinulle, joka joudut luovutettuihin alkioihin turvautumaan, saadaksesi kokea äitiyden ja vanhemmuuden ilot ja surut.
Toivon, että jos luovutetulla alkiolla lapsen saat, muistat sen arvon. Sen tuskan ja kyynelien ja turhien toivojen määrän jota olemme näihin alkioihin vuodattaneet. Uskon, että muistatkin sen, omien tuskien muistojesi rinnalla.
En olisi uskonut, että "pelkkien" alkioiden luovuttaminen voi herättää jo haudatut ja ehkä käsitellytkin haavat auki. Kyyneleet silmissä kirjoitan tätä.
Sitten, kun lapsen saat, toivon että sinä päivänä kun vanhemmuutesi side lapseesi on vahva, maailman vahvin, kerrot lapsellesi alkuperästään. Ei tätä voi vaatia, mutta toivoa voi. Toivoa voi, muistaen, että lapsellasi saattaa olla jossain biologinen sisarus. Tiedän kyllä että minulla ei ole velvollisuuksia eikä oikeuksia. Toivoa voin.
Nämä meidän lahjoittaman alkiot, olivat pakastettaessa priimaa. Lapset joita näistä on syntyneet, on priimaa. Uskon, että näistä joku saa onnen. Toivon sitä sydämeni pohjasta.
Tämän kirjeen ei ole tarkoitus loukata ketään. Tämä on minun tapani purkaa tätä omaa tunnettani.
Ehkä jonakin päivänä, vuosikymmenten päästä, lapsi, joka lahjasoluilla on aikansa saanut, haluaa tietää enemmän. Tätä toivon, mutta en kuitenkaan odota liikoja. Pääasia on se, että joku muukin saisi kokea tämän onnen suruineen päivineen.
Ei muuta, kiitos.
Teimme vaikean päätöksen alkioidemme kohtalosta. Vaihtoehdot olivat hävittäminen, kantasolututkimus tai luovuttaminen toisen pariskunnan käyttöön.
Vuoden mittaisen pohdinnan seurauksena päätimme, että luovutamme alkiot toisen pariskunnan käyttöön.
Et usko kuinka toivoisin, että saisit oman biologisen lapsen. Tiedän kokemuksesta lapsettomuuden tuskan ja kaipuun. Meitä onnisti. Onnisti viimeisellä kerralla. Säilöön meiltä jäi vielä 7 priimana pakastettua alkiota. Saimme onnistuneesti kaksi raskautta joista seurauksena 3 ihanaa lasta.
Nyt on tullut aika, kun me emme enää näitä alkioita tarvitse. Toivomme että näistä alkioista on apua sinulle, joka joudut luovutettuihin alkioihin turvautumaan, saadaksesi kokea äitiyden ja vanhemmuuden ilot ja surut.
Toivon, että jos luovutetulla alkiolla lapsen saat, muistat sen arvon. Sen tuskan ja kyynelien ja turhien toivojen määrän jota olemme näihin alkioihin vuodattaneet. Uskon, että muistatkin sen, omien tuskien muistojesi rinnalla.
En olisi uskonut, että "pelkkien" alkioiden luovuttaminen voi herättää jo haudatut ja ehkä käsitellytkin haavat auki. Kyyneleet silmissä kirjoitan tätä.
Sitten, kun lapsen saat, toivon että sinä päivänä kun vanhemmuutesi side lapseesi on vahva, maailman vahvin, kerrot lapsellesi alkuperästään. Ei tätä voi vaatia, mutta toivoa voi. Toivoa voi, muistaen, että lapsellasi saattaa olla jossain biologinen sisarus. Tiedän kyllä että minulla ei ole velvollisuuksia eikä oikeuksia. Toivoa voin.
Nämä meidän lahjoittaman alkiot, olivat pakastettaessa priimaa. Lapset joita näistä on syntyneet, on priimaa. Uskon, että näistä joku saa onnen. Toivon sitä sydämeni pohjasta.
Tämän kirjeen ei ole tarkoitus loukata ketään. Tämä on minun tapani purkaa tätä omaa tunnettani.
Ehkä jonakin päivänä, vuosikymmenten päästä, lapsi, joka lahjasoluilla on aikansa saanut, haluaa tietää enemmän. Tätä toivon, mutta en kuitenkaan odota liikoja. Pääasia on se, että joku muukin saisi kokea tämän onnen suruineen päivineen.
Ei muuta, kiitos.
