Kissalle kaveri, pentu vai aikuinen?

Tehdään nyt uusi aloitus vielä kun jäin tällaista asiaa pohtimaan.

Kotona tepsuttelee jo 1,5 vuotias leikattu tyttökissa. Ottaisitteko kaveriksi pennun vai aikuisen kissan, entäpä kollin vai typyn?

perusteluja myös kiitos

 

Aikuisen on helpompi tottua pentuun, mutta ei aikuinen vs. aikuinenkaan mitenkään poissuljettua ole.

Itselläni on kaksi narttukissaa. Jos olisin voinut valita, olisin ottanut toiseksi kissaksi kollin. Näillä meidän naisilla tuntuu joskus olevan asioista eripuraa, ja elättelen toivetta kolmannesta kissasta, joka voisi kollina toimia "rauhansovittelijana"

 

Ottaisin tytön (ja niin olen tehnytkin ). Pentu on helpompi. Sopeutuu nopeammin. Aikuisilla kissoilla paljon ongelmia keskenään aluksi ja voi mennä tosi pitkä aika ennen kuin ystävystyvät (kuten meillä). Kuitenkin ajan kanssa nuo kaikki kolme ovat sopeutuneet hyvin saman katon alle Haastava alku kyllä ja nyt jos ottaisin kissan niin se olisi pentu. Neljäs kissa meillä käväisi mutta harmiksemme oli puoli villi tapaus eikä sopeutunut koti kissaksi. No nämä kolme riittävät oikein hyvin.

 

Minä ottaisin pennun. Narttukissa varmasti sopeutuu helpommin pennun kanssa. Ja pentu sopeutuu helpommin sinun kissan kanssa.
Kissat tuskin heti on kaveruksia keskenään, vaan alussa voi olla pientä kyräilyä. Meillä ainakin ihan päivässä tottuivat toisiinsa ja nyt ovat kuin paita ja peppu- välillä tietty riehaantuvat ja kynsivätkin toisiaan, mutta ei mitään vakavia kissatappeluita
Meillä on siis 2 narttukissaa ja toinen (löytökisu) tuli pentuna kaveriksi.

Nyt onkin ollut hauska seurata, kun tuolla meillä ekana olleella kissalla on pennut, niin myös löytökisu hoivaa pentuja ja kissat hoitavat yhdessä sovussa pieniä :heart:

 

Pennun ottaisin ja pojan mieluummin. Oman kokemukseni mukaan nartuilla saattaa tulla nahistelua enemmän keskenään. Muutenkin eri sukupuolilla on erilaiset reviirit ja niistä ei pitäisi tulla niin paljon erimielisyyksiä. Pojankin leikkuuttaisin kumminkin heti kun pystyy.

 

Minä ottaisin pennun. Narttukissa varmasti sopeutuu helpommin pennun kanssa. Ja pentu sopeutuu helpommin sinun kissan kanssa.
Kissat tuskin heti on kaveruksia keskenään, vaan alussa voi olla pientä kyräilyä. Meillä ainakin ihan päivässä tottuivat toisiinsa ja nyt ovat kuin paita ja peppu- välillä tietty riehaantuvat ja kynsivätkin toisiaan, mutta ei mitään vakavia kissatappeluita
Meillä on siis 2 narttukissaa ja toinen (löytökisu) tuli pentuna kaveriksi.

Nyt onkin ollut hauska seurata, kun tuolla meillä ekana olleella kissalla on pennut, niin myös löytökisu hoivaa pentuja ja kissat hoitavat yhdessä sovussa pieniä :heart:

No mitenkäs tällaisessa tilanteessa kun meidän typy ei ole meidän näköpiirissä törmännyt toisiin kissoihin (saa siis kulkea ulkona kun asumme maalla) mutta kerran näki ikkunasta kun naapurin kissa vaelteli ulkona niin meidän typy nosti karvat pystyyn ja juoksi pöydän alle piiloon
Meinaan vaan että onkohan toinen kissa ihan mahdoton ajatus...

 

Kissahan ei kyllä sillä tavalla laumaeläin ole, yksinäinen kulkija ja saalistaja. Kissalle ei ole mikään välttämättömyys saada lajitoverin seuraa. Eri asia sitten sellaiset jotka ovat pennusta asti yhdessä olleet, kun ovat tottuneet. Kokemusta on siitäkin kun aikuiselle kissalle on otettu kissakaveri, niin aikaisemmin otettu kissa ei ole ollenkaan sopeutunut tilanteeseen.

Oma narttukissani tuli ihan sairaaksi kun yritimme ottaa sille "kaveria". Kissa oli tuolloin 2-vuotias. Se ikäänkuin masentui, makoili vain sänkyjen alla, ei syönyt eikä juuri liikkunut. Aikakaan ei auttanut. Lopulta uusi tulokas kuoli sairauteen, ja vanhempi kissa muuttui omaksi iloiseksi itsekseen. Nykyään se on 10-vuotias eikä koskaan ole muista kissoista ollut kiinnostunut. Jos joku sen reviirille tulee niin ajaa tulokkaan nopeasti tiehensä. Yksin viihtyy ja ihmisten seurassa.

 

Me asutaan kanssa maalla. Kyllä meillä meni totutteleminen isossa tilassa (tuvassa), jossa molemmilla kissoilla oli mahdollisuus paeta kohtaamistilannetta sohvan alle, uunin päälle jne, mutta myös mahdollisuus kohdata toisensa.
Kohtaamiset alkoivat sujumaan yllättävän nopeasti ja jo samana päivänä isompi kisu putsasi pienen ja aremman löytökisun korvia
Mutta ei ihan joka päivä niin ruusuinen ollut. Pikkukisulla kesti kauan aikaa ennen kun oppi luottamaan ihmisiin (varmasti tuo, että löydettiin pellon reunalta vaikuttaa asiaan- mistäänhän ei tiedetä, mitä oli joutunut kokemaan). Nyt on löytökisu 2-vuotias- edelleenkin vähän arka, mutta aivan ihana kotikissa ja loistava hiirikissa
Yleensä kyllä narttukissat suhtautuvat pentuihin lempeästi (alussa tietty pitää valvoa niitä kohtaamisia)