Kivunlievitys gallup!

Mitä kivunlievitystä käytit synnytyksessä ja oliko siitä iloa?

Itse ensimmäistä tehdessä kokeilin koko rahan edestä, lilluin ammeessa (vaikka vedet oli menneet??),mies hieroi ja painoi kauratyynyllä, sain petidiinipiikin, hengittelin ilokaasua, anestesialääkäri reenasi minuun epiduraalinpistotaitojaan (eipä onnistunut skolioosileikattuun selkääni, vaikka kivenkovaan väittivät ettei siitä ole haittaa.Unohtuipa supparit kun lääkäri tuikki neulan kanssa!) Lopuksi sain vielä pudendaalipuudutteen.

Näistä selvimmin hyötyä oli ilokaasusta ja pudendaalista, sekä mahtavasti tsempanneista kätilöistä.

Toista( ja viimeistä) lasta synnyttäessä kävin ammeessa, hengittelin ilokaasua ja sain petidiinipiikin. Niin ja tietty mies hieroi ja lämpöpakkaukset olivat käytössä. Halusin pudendaalin, ja kätilö läksikin kahteen otteeseen hakemaan lääkäriä antamaan sen minulle, mutta ilmeisesti unohti koko asian kun astui salista ulos. Itse en älynnyt siinä tilanteessa kysellä kummemmin, odotin vain että hetkenä minä hyvänsä valkotakki pyyhältää paikalle..vaan eipä pyyhältänyt.

Tässä taas selvimmin apua oli miehestäni ja hieronnasta, yhdistettynä varovaiseen ilokaasunkäyttöön. Petidiini pysäytti supistukset jotka jouduttiin taas aloittamaan tipalla ja lopuksi puhkomalla kalvot. Olen onnellinen etten enää koskaan synnytyksen päätyttyä joutunut kohtaamaan kätilöäni, joka oli kaikkea muuta kuin kannustava ja ystävällinen.
 
Minä olin ammeessa, lämpöpussi mahalla...
Ilokaasua vetelin 4-4,5 tuntia ja sitten sain kohdunkaulan puudutuksen!!
Se oli iha huippu!!
Vei kivun heti seuraavalta supistukselta, eikä laitto tuntunu oikein missään. Supistuksen tulon ties ja huoman mut ei koskenu.
Eikä poistanu ponnitamisen tarvetta, sitä ei kylläkään vielä ees laitto vaiheessa ollukkaan...
Puhkasivat samalla kalvot ja puudutuksen antamisesta 1,5 tuntia nii tyttö oli sylissä :heart:
(Laitto hetkellä olin 7cm auki)
 
1. kaikki mahdolliset. Olinkin sitten aika pöllyssä.

2. Olin jo vähän viisaampi, ja epiduraali ja ilokaasu riittivät.

3. Samalla tavoin kuin toinen.

4. Neljäs synnytys olikin sitten niin nopea (1h22min), että lämmin suihku riitti.

5. Samoin kuin neljäs. Oli myös nopea (1,5h), joten suihkussa vietin tunnin, josta tulin ponnistamaan.

6. Epiduraali + puudutus välilihaan
Tässä oli uutta tuo välilihan puudutus. Kätilö sanoi, että auttaa siihen venymiskipuun ponnistusvaiheessa, vaikka välilihaa ei tarvitsisi leikata.
 
Minulle laitettiin aqua-rakkulat ekassa synnytksessä ja koin ne hyviksi. Kipu helpotti.Ei se nyt niin tolkuttomasti satu niiden laitto, mutta kirvelee voimakkaasti. Tietysti jokainen tuntee kivun yksilöllisesti. Seuraavissa kolmessa synnytyksessä en ole ehtinyt niitä pyytään kun ollut niin nopeita synnytyksiä. Mutta suosittelen lämpimästi B)
 
ite lilluin ammeessa parisen tuntia ja kun sitten viimein pyysin sitä kipulääkitystä niin olikin epiduraalille myöhästä joten puhkoivat kalvot ja laitto pudendaalin ja sitten kun lapsi paino niin voimakkaasti mua peräsuoleen ja se tuntu ikävältä niin laittovat sen parakervikaalin.
amme ei auttanu kipuun mitenkään mutta siellä oli kiva lillua :whistle:
pudendaali autto mutta olis saanu kestää hiukan pidempään ja toi viiminen oli ihan turha en siis siitä huomannu mitään apua :/

nyttenkään en välttämättä mitään epiduraalia halua kun inhottaa nuo neulat niin mutta jos se on sillä hetkellä tarjolla kun tarviin jotain niin antaa palaa...viimeksikin olin ihan valmis laittaan nuo piikit itse :ashamed:
 
Esikoista synnyttäessä sain:
- petidiiniä (ei toiminu, järkyttävän paha olo)
- ilokaasua (toimivin helpotus!)
- epiduraalin (pistettiin ensin väärään kohtaan, ei auttanu)

Kakkosen aikaan:
- ilokaasua (taas auttoi)
- epiduraali (tällä kertaa toimi niinku pitikin!)
 
Esikoiselta en ehtinyt saada yhtään mitään, synnytys käynnistyi cytotecilla melkoisen vauhdikkaasti. Siinä vaiheessa, kun kipeät supistukset alkoivat, meni reilu puoli tuntia ponnistamisen aloittamiseen.

Kakkosen kohdalla lilluin ammeessa ja sitten kun siellä tuli liian kuuma, siirryin jumppapallolle, missä oli älyttömän hyvä istua ja keinutella.

Ammeeseen toivon pääseväni tämän kolmannen, vielä masussa majailevan asukin synnytyksessäkin.
 
Esikoiselta sain epiduraalin ja autto ihan hyvin pari tuntia, mutta ei enää ponnistusvaiheessa.
Kakkoselta en saanut yhtään mitään, kun syntyi ambulanssiin
Kolmoselta ilokaasu ja autto mahtavasti. Muuta en olis edes ehtiny saada ja tuo ilokaasukin vasta ponnistusvaiheessa. Salissa ehin olla ehkä 10min, ennen vauvan syntymää.
 
Alkuvaiheessa kätilö toi lämpimän kaurapussin, kun supistukset tuntui enemmän selän puolella, mutta ei siitä ollut apua juurikaan.

Kun kivut paheni menin kuumaan suihkuun ja se auttoi tosi hyvin. Oli vain kamalaa tulla sieltä suihkusta sitten pois, kun supistukset tuntui taas aivan älyttömästi.

Tästä vielä myöhemmin sain kohdunkaulanpuudutuksen, mistä ei ollut lainkaan apua ja sen vuoksi sain sitten epiduraalin, mikä auttoi AIVAN MAHTAVASTI. Kohdunsuu aukeni sit vauhdilla ja epiduraali auttoi vielä ponnistusvaiheessa eikä se näin ollen ollut edes kamalaa.


 
Ensin lämmin suihku josta ei kyllä apua oikeastaan ollut, mutta seisoin sielä aika tovin kätilö kun "käski" olla ainakin tunnin. Seuraavaksi petidiini jotta sain nukkua pari tuntia ja auttoikin sen parin tunnin ajan oikeen kivasti, supistukset ei tuntuneet ollenkaan. Jossain vaiheessa koetin ilokaasua, mutta olin ihan onneton sen kanssa enkä osannut hengittää oikein, joten yhtä tyhjän kanssa. Lopulta sain kohdunkaulapuudutteen ja se vei kivut mahtavasti pois.
Koko synnytyksen ajan mukana oli lämmin kaurapussi ja mies hieroi selkää missä supistukset tuntui.
 
- lämpimällä viljatyynyllä hieromin - ehdottomasti paras!
- ilokaasu :x :$
- epiduraali: vei kivut, mutta vaikutusaikana synnytys ei edistynyt, uusi annos ei sitten vienyt edes kipuja
- kohdunkaulan puudute, ei mitään vaikutusta
- huutaminen

Nyt ensi kesää varten käydään synnytysvalmennuksessa vyöhyketerapeutilla, josko se auttaisi kun muutenkin siitä olen saanut apua. Toiveissa siis mahd. luomu synnytys, ei siksi, että vastustaisin lääkkeellistä kivunlievitystä vaan siksi, että kokemukset siitä eivät olleet kovin hyvät.
 
Ellii33
1. peditiini (eiauttanut)
epiduraali (jätti kipupisteen, vähensi kipua)
ilokaasu (en osan nut ottaa, ei juuri hyötyä)

2. keinutuoli (auttoi kestämään)
ilokaasu (en osannut ottaa)

3. syvä uloshengitys supistaessa (hyvä, tehokas, auttoi kestämään, kun tiesi mitä tehdä)
suihku (vähensi kipua)
ilokaasu (nyt osasin ottaa, aloitettava ennen supistusta)
 
Muuta kivunlievitystä en edes ehtinyt saamaan kuin ilokaasua ja suurin hyöty siinäkin oli siitä itse maskista... :whistle: Johtui luultavasti supistusten luonteesta jotka tulivat tiheään/päällekkäin ja olivat lyhyitä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.05.2007 klo 11:01 balik kirjoitti:
Itselläni oli ilokaasu ja epiduraalipuudutus.

Ne jotka ovat käyttäneet ammetta tai suihkua kivun lievitykseen:
Auttaako lämminvesi kipuun vai vain rentouttaa?
Ehkä se vaan rentoutti, supistukset ei ollu ammeeseen mennessä kipeitä, mut napakoituvat sen reilun tunnin aikana reilusti mitä siellä olin.
 
lähes luomusti
Minä sain ensimmäisessä ja toistaiseksi ainoassa synnytyksessäni

- supistusten voimistuessa petidiini-piikin, josta ei ollut mitään apua, tuli vain höntti olo

- ilokaasua, tosin vasta siitä vaiheesta lähtien, kun kohdunsuu oli jo täysin auki (nopea synnytys); oli siis vain vauvan laskeutumisen ajan ja ainoa apu siitä oli lähinnä hengittämiseen, kun siihen asti olin enemmänkin pidättänyt hengitystä joka supistuksella, mutta silti suoraan sanottuna roikuin ilokaasumaskissa, jopa niin kirjaimellisesti, että maski irtosi letkusta muutaman kerran

- ponnistusvaiheessa välilihan puudutuksen episiotomian varalta, jota ei kuitenkaan tarvinnut tehdä; oli silti hyödyllinen, koska venymiskipua en juuri huomannut
 
Ekalla kerralla kohdunkaulanpuudutus+ilokaasu+aqua-rakkulat.
Tokalla kerralla ilokaasu.
Kolmannella kerralla kohdunkaulanpuudutus+ilokaasu.
Neljännellä kerralla kohdunkaulanpuudutus+ilokaasu+lämmin geelipussi selälle.
Ilokaasu sekottaa pään, olisin toivonut voivani olla ilman sitä, mutta ne kivut....
 
Lämmin suihku, amme, epiduraalipuudutus. Lämmin suihku helpotti hieman alkuvaiheessa, sitten siirryin ammeeseen lillumaan. Jonkin aikaa sekin tuntui helpottavan, mutta käytyäni oksentamassa kivusta pyysin kätiöltä jotain vahvempaa. Olin silloin 6 cm auki. Lääkäri tuli melkein saman tien ja laittoi epiduraalipuudutuksen. Kippurassa asennossa oli vaikea olla supistelun vuoksi, mutta onnistui kuitenkin hyvin. N. 15 minuutin päästä kipua ei tuntunut enää lainkaan. Sain samalla tipan vauhdittamaan supistuksia. N. tunnin päästä kivut taas kovenivat ja pyysin lisäannosta. Sain lisäannoksen ja samalla kätilö jo antoikin luvan ponnistaa.. Ponnistusvaihe kesti (kätilön mukaan VAIN) 23 min. Suurimman osan ajasta huusin niin, että koko synnäri raikui.. :ashamed:
 
triplamama
vastailen joutessani (sadepäivä...)

esikoinen:
-otin eka ilokaasua (en tykänny)
-sitten aquarakkuloita (huippuja selkäsuppareihin)
-epiduraali (kivut lähti, mutta en voinut liikkua...)

toinen:
-amme (mukavaa)
-aquarakkuloita ja kohdunkaulanpuudute (huippu)

kolmas:
-aquarakkuloita ja kohdunkaulanpuudute
 
Ensin lämmin suihku - auttoi melko hyvin
Sitten ilokaasu - oksetti, aivan hirveetä...
aquarakkulat - ei apua
epiduraali - supistuskivun vei pois, mutta jäljelle jäi hirvittävä lonkkakipu..
Sitten mentiikin sektioon ja spinaalipuudutus vei kaikki kivut...

Synnytyksen jälkeisistä kivuista ei sitten kannata puhuakaan :LOL:
 

Yhteistyössä